Minua ei itketä kuin korkeintaan säälittävä osaamattomuuteni vielä ennen lähtöä palautettavan harkan suhteen, mutta osallistun sittenkin Takaisin Kallioonin vinkkaamaan pusumeemiin. Eikä minulla ole noin maineikasta vuosikymmenistä suuteluhistoriaa kuin useimmilla, mutta kerrotaanpa yhden henkilön ensimmäisestä ja liki viimeisestä suudelmasta.

***

Hän halusi tanssimaan, kävimme useamman kerran. Välillä kuin boogieta, välillä kuin foxia. Voi, kuinka olenkaan ollut humalassa. Se ei varmaan ollut kaikkein edustavinta.

Eikä sillä ollut helvetinkään väliä. Hän kommentoi, että hänellä ei onneksi ollut muita silminnäköijöitä kuin kaverinsa ja tämän seuralainen. Minä sanoin, ettei minulla valitettavasti ollut silminnäkijöitä – ja niinpä jos väittäisin, kukaan ei uskoisi.

Tule vähän tänne, hän kehotti palattuamme pöytään, ja lopulta päädyin nojaamaan hänen otsaansa. Eivätkä ihmiset nojaa toistensa otsiin kuin Disneyn elokuvissa. Se oli kömpelöä siten, että se oli herttaista.

Nuolaisin huuliani varoiksi. Räpäytin silmiäni. Mietin, kuinka ripsemme takertuisivat yhteen, kasvaisivat suureksi pensaaksi ja – olen varma – utelin tuossa vaiheessa hänen suhtautumistaan lapsiin. Hän kiistää koskaan vastanneensa hetken tauon jälkeen hieman epäröiden, että eikö täällä sitä varten lopulta olla. Hän kiistää minun koskaan edes kysyneen koko asiaa. Oh well, ehkä se on joku muu.

Enkä minä miettinyt muuta kuin, kuinka saisin huijattua häneltä suukon. Näistä lähtökohdista minäkään en saisi enää sössiä. Kenties voisin jotenkin vaivihkaa kääntää päätäni. Vaan äh, nenähän siinä tuli vastaan. Jos jotenkin saisin liu'utettua päätäni sivulle, poskia kohdakkain, voisin sitten palata takaisinpäin. Ei siitä mitään tullut.

Viimeinen oljenkorsi: mitä jos kysyisin. Nimi, saanko suukon? tiedustelin muka huvittuneena.

Totta kai, hän totesi kuin ei olisi kaikilta osin hannannut ikuisuutta. Yhden kerran kaikki oli sittenkin helppoa. Varovaisesti ja pidättyen, kieli häivähti olemassa; mieleeni jäi, kuinka hänen henkensä maistui hyvältä.

Lähden Japaniin ensi lauantaina niin kuin hyviin tapoihin kuuluu.

[Käytöksen kultainen kirja, sivu 541, ylioppilasjuhla: "Kaukomaille suuntautuva matka on kelvollinen syy ylioppilasjuhlien väliin jättämiseen. Tällöin sankarin muistamiseksi riittää hyvällä maulla valittu korusähke"]

Tänään kävin viime tingassa hankkimassa rokotusta. Minä en usko holhousyhteiskuntaan kuin terveydenhuollon osalta. En osaa käydä lääkärissä enkä tiedä mitään, minkä kaikki muut ihmiset tuntuvat tietävän. En sitäkään, mitä rokotuksia milloinkin on annettu ja mitä sitten. Olin luullut, että kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan, mutta ilmeisesti suunnitelmat loppuivatkin yläasteeseen, minkä jälkeen jokainen on omillaan. No, nyt on jäykkäkouristus ja kurkkumätä päivitetty.

[En kertonut aamuisin vaivanneista jäykkäkouristuksista, jottei hoitajarukka olisi suotta järkkynyt.]

Tuota, kyselin, kun piikki oli annettu.
Minun kaveriani kehotettiin ottamaan myös hepatiittirokotus.

Ei sellaista tarvita tässä tapauksessa. Hepatiitti A tarttuu epäpuhtauksien kautta, ja Japanissa on puhtaampaa kuin Keski-Euroopassa, hoitaja totesi.

Kaverille taidettiin antaa B-rokotus, muistelin.

Niin, hepatiitti B tarttuu sukupuoliteitse, hoitaja tiesi kertoa.
Joten ei sinulla ole mitään hätää. Muistat vain pestä kädet.

Kuulemma rokote.fi lääkeyhtiöiden rahoittamana nyt mainostaa hankkimaan vähän kaikenlaista. Lopun aikaa vietimme kiroten yhdessä kokoomusta.

– ei blogitekstejä saa peruuttaa, btw
– tietysti saa
– eihän se ole sen kummempi juttu kuin lapsi tms


***

Tämä teksti on kirjoitettu sinä päivänä, kun Blogger alkoi tallentaa työn alla olevia viestejä automaattisesti.

***

Siinä minä olin, miettimässä, pitäisikö masturboida vai sittenkin blogata, kunnes keksin, että voisin tehdä molempia yhtä aikaa. Opittuani aikoinani masturboimaan ilman käsiä tämä oli vielä helpompaa. Ilman käsiä masturboinnin jälkeen ilman käsiä kirjoittaminen oli varsin triviaali askel, joten käteni jäivät vapaaksi siihen, mihin ne on luotu: yhteen hakkaamiseen. Hah-haa, minä löin käsiäni yhteen niin, että paukkui, hah-haa. [Äh, väärä blogi -editori]

Minä jotenkin aistin vanhoja hyviä aikoja siinä, että Harmaa hattu linkitti tänne ja Vt:hen. Vielä, jos hän antaisi kommentoida blogiaan ja Vt tuottaisi jotain kommentoitavaa.

***

Ei, oikeasti minä olin siinä, lukemassa mainiota TOG on Interface -kirjaa, josta kenties kirjoitan lisää toisaalle myöhemmin, kun ystäväni lähestyi Skypeitse ja kertoi, ettei hänen vatsansa tosiaan ole yhtä pömppö kuin Kuroskalla – oli nähnyt tämän hiuksineen eilen Teerenpelissä. Ymmärtääkseni samassa, jossa törmäsimme aiemmin keväällä Matti Vanhaseen.

Ja minä ihmettelin suuresti, kun luulin keskustelleeni Kurosen vatsasta aivan toisen henkilön kanssa. Kenties sekoitin ja olin keskustellut hänen kanssaan Kurosen rinnoista. En muista, en enää kohtele ihmisiä yksilöinä, olen luonut hirviön.

Sain kuulla, että EMMAan pääsisi tänään ilmaiseksi, ja koska en pääasiallisesti kannata nihkeilyä, lähdin mukaan. Tapaan purnata, että Espoo-asumisessa on haittapuolena, ettei tule koskaan tehneeksi mitään spontaania, sillä Espoossa ei tapahdu mitään eikä kukaan kaverini koskaan suostu lähtemään Espooseen saakka, mutta nytpä sentään sitten. Villiä.

***

Joskus tällaisina hetkinä pysähdyn riemuitsemaan sukupuolestani. Jos olisin nainen ja joutuisin kirjoittelemaan miesten kanssa, niin olisihan se keskimäärin aika raivostuttavaa. Naiset yleisesti ottaen verbaalimpina olentoina osaavat yleensä kirjoittaa niin, että tekstien lukeminen ei ärsytä.

Tätä asiaa en muistanut ottaa esiin eilisessä miestenillassamme, mutta kaiken muun oleellisen ehdimme kyllä ruotia. Tissit voittivat perseet äänin 4–3.

***

Googlattuani hetken mielijohteesta ilmaukset viime kädessä ja loppupeleissä ja loppupelien helpotuksekseni hävinneen ihan pydeen aloin miettiä googlaamistermejä. Googlata sanotaan. Ja googlettaa. Maistelin, että jälkimmäinen tuntui vähän rahvaalta, juntilta suorastaan. Ymmärsin, että se on kieliopillisesti typerä. Googlettamistahan pitäisi kaiken järjen mukaan tapahtua vasta, kun ei enää itse jakseta googlata.

Havainnoin käyttämiäni termejä. Minä sanon ohjelman bugaavan, jotkut sanoisivat bugittaa. Minä lagaavan, jotkut lagittaa. Minä tägään, jotkut tägittävät. Blogaan ja blogittavat. Jostain syystä teettämismuoto [Saara varmaan kertoo meille oikean termin] on yleinen puhekielisiä uusia verbejä väännettäessä, vaikka se tekee sanoista suotta kovin monimutkaisia. Mielenkiintoista.

Bilettää sanotaan, kuten googlettaa. Bile ja Google ovat kumpikin kaksitavuisia, le-loppuisia sanoja. Miksi googlata on helppo löytää, mutta vastaavaa sanaa ei saa luotua bileestä. Paitsi tietenkin bilata. Joka äännetään bailata.

Mistä tulikin mieleeni, että en käytä itsestäni termiä blogisti, sillä minusta se ei viittaa tuottajaan vaan kuluttajaan – ellei jopa suurkuluttajaan.

***

En keksi tälle lopetusta. Katsokaa meemiosallistumisena satamakuvaa. Siinä on Inkoon hiilisatama turistibussin ikkunan lävitse.




inkoon satama.JPG


Satama on ihastuttava tyyssija elämän taisteluihin uupuneelle hengelle. Taivaan avaruus, liikkuvien pilvien rakennelmat [– –]

Kävin tänään Heltechissä, ja olipa mainiota, että pääsin verkkoon samoilla tunnuksilla kuin kirjastossa.

***

Miksei City-lehtiä jaeta enää mistään? Maailma on täynnä V-lehden jakelutelineitä, mutta Cityä ei tahdo löytyä. Kampissakin lienee vain yksi jakelupiste ja sekin lukkojen takana jo alkuillasta. Isosta Omenasta ei löytynyt, ei Ruoholahdesta liioin, kun viimeksi tarve iski.

Onko tässä salakavala tausta-ajatus, että City-lehti on tarkoitettu vain kaupunkilaisille? Lukekaa espoolaiset Länsiväylää.

***

Espoosta puheen ollen. Kunnon kansalaisjournalistin tavoin kävin jälleen tarkistamassa Haukilahden tilanteen. Shellin edessä on jo pidemmän aikaa ollut IBM:n suurellinen mainos, jossa kehotetaan nostamaan kytkintä ja viitataan osoitteeseen uranousuun.com.

Ei kestänyt kauaakaan ennen kuin joku oli piirtänyt alkuun k-kirjaimen ja jatkanut n:n h:ksi. kurahousuun.com siinä luki.

Mainos käytiin vaihtamassa, mutta tänään se oli jälleen modattu.


Joku voisi pitää tuollaista siistinä juttuna ja kaiken kaksisuuntaisuus- ja osallistavuushömpän nimissä jopa rohkaista moiseen, mutta jotenkin tuntuu, ettei IBM.

***

Hiljattain kiersi meemi, jossa udeltiin, mitä aikakauslehtiä kukin tilaa. Minä en ainuttakaan. Tietokonelehdet luen töissä tai kirjastossa. Imagea, Wiredia, Sterniä ja Spiegeliä selaan kirjastossa, mutta en suin surminkaan väitä, että jaksaisin oikeasti lukea Spiegelin juttuja. Talouselämää luen himakotona. Eipä sinnekään juuri lehtiä kanneta, mitä nyt äiti pari vuotta sitten jostain ällistä meni lankeamaan jonkin naistenlehtikauppiaan maanitteluihin.

Hieman kuin minä muutama viikko sitten Kampin K-kaupan mehuosastolla. Joku oli jättänyt hyllylle Veli-lehden enkä malttanut olla vilkaisematta. Oliko kenties tullut lukemaan salaa pois lehtihyllyjen luota.

Aloitin lehden takaapäin, kuten yhä silloin tällöin teen. Olin juuri puolivälissä lukemassa Arman Alizadin vastausta kysymykseen deodoranteista, kun hyllyväliini hyökkäsi kolme poliisia. Äh, busted, tuumin ja poistuin vaivihkaa paikalta.

[Poliisit eivät sittenkään piitanneet minusta. Luultavasti heidän ajoivat tuonne edulliset ja ravitsevat Euroshopper-merkkiset paprikasipsit. Jipijee, viimein Suomestakin saa paprikasipsejä.]

Lehteä myytiin sittenkin puoleen hintaan, joten tieteen nimissä menin ja lunastin itselleni oman kolmella ja puolella eurolla.

***

Lehden kannessa on Kiira Korpi, jonka tunnistin urheilijaksi. Asiaan tosin auttoi, että nimen alapuolella luki urheilumme kasvot.

Kansi oli tukevaa materiaalia ja paperi kaikkiaan laadukasta. Lehdessä oli sidottu selkä, mikä tekee jämerän vaikutelman. [Vai onko tuo nyt sidottu? Ei siis nidottu kuitenkaan.]

Yhdessä jutussa kerrottiin, mitä kosmetiikkaa kannattaa soveltaa, jos sattuu heräämään naisen luota. Toisessa todettiin yksinkertaisesti, että jos miettii musiikkisoittimen hankintaa, kannattaa ostaa iPod.

Verkkokäytöstä käsittelevän pikkujutun luin tietenkin suurella mielenkiinnolla.

Tyypit, jotka aina käyttävät isoja alkukirjaimia, sopivia välimerkkejä ja oikeaoppisia sijamuotoja, ovat pelottavia snobeja. Mikäli viesteissä ei koskaan ole lyöntivirheitä, potentiaalinen partneri on nipottava tylsimys.

hlevetti.

***

Lauri Nurkseen haastattelu ei ollut järin kummallinen. Kiira Korven kansijuttu koostui lopulta kolmesta kuvasivusta ja yhdestä sivusta tekstiä. Aika halpamaista moinen. Minusta kun Imagen Ola Salo -juttukin oli vähän kyseenalainen, mutta siinä tekstiä taisi olla sentään kolme sivua.

Kiira Korpi osaa sirklata paremmin vasta- kuin myötäpäivään.

Ihkua, niin minäkin. Koska tavataan?

***

Miesten pukuja esittelevään juttuun oli valittu malliksi nainen. Oivaltavaa. Aukeaman mittainen puvun ostoa opettava juttu oli sekin hieman pinnallinen. Kerrottiin, ettei nehru-takkia kannata ostaa, muttei suotta, mikä nehru-takki on.

{Sinä paraskin puhuja haukkumaan juttua pinnalliseksi, kun et edes tunne nehrua.}

Mieleeni palaa vanha Tenavat-sarjakuva, jossa Eppu muistelee isoisäänsä, joka oli tyytyväinen elämässään yhteen asiaan: hän ei koskaan ostanut nehru-takkia. Minua jäi tuolloin kalvamaan, mitä tuo tarkoitti, ja nytpä sain sitten yllykkeen googlata.

[Niin, tapaan yleensä muistaa tilanteet, joissa en ole ymmärtänyt jotain. Siksi kai minulla on hyvä muisti.]

***

Johanna Koljonen kirjoitti sinänsä viisaasti pitkä häntä -ilmiöstä parisuhteiden kentällä. Teoriassahan marginaalituotteiden yhteenlaskettu menekki ylittää volyymituotteiden myynnin. Vastaavalla tavalla ihmiset profiloivat itsensä yhä tarkemmin – ja vastaavasti kumppaniehdokkaansa.

Ennen useimmat tahtoivat olla itsekin pulliaisautoja: Toyotoja, Nissaneita ja Volvoja. Nykyään me olemme Pimp My Ride -tuotteita: homoja, lahkolaisia, anarkofeministejä, kinkykansaa ja aikuispunkkareita. Kranttuilu, kustomointi ja muu väsääminen ovat keskeinen osa minäkuvaamme. Ja mitä erikoistuneemmaksi yksityisen maailmamme rakennamme, sitä vaikeampaa sitä jakamaan on löytää sopivaa kumppania.


Itse Koljonen kertoo kaipaavansa pitkiä, komeita, korkeasti koulutettuja, tyylitajuisia taiteilijatyyppejä, jotka ovat myös muusikoita, kielitaitoisia, kunnianhimoisia, ja jotka ovat asuneet ulkomailla, kuuluvat johonkin alakulttuuriin ja haluavat lapsia.

Hitsi, jos taiteilijatyypiksi pääsee sillä, että runoja on painettu kirjaan ja alakulttuuriksi hyväksytään ex-huumoriblogaaja, minun tarvitsee enää ruveta muusikoksi, ja minulla saattaisi olla saumaa yrittää Johanna Koljosta.

En sittenkään täysin ymmärrä hänen kuvaansa yleispätevästä ihannenaisesta: sympaattinen, lyhyt, hoikka vaaleaverikkö, jolla on kiinteät rinnat.

Öh, eikö tuosta nyt unohtunut timmi perse?

[Älkää huoliko te pitkät tummatukat, joilla on kiinteät rinnat; minä kyllä huolin riemumielin teidätkin.]

***

Viimeisenä on kaiken aloittanut Armanin vastauspalsta. Hän sentään vastaa perinpohjaisesti ja huolella, neuvoo mm., että aurinkolaseja varten kannattaa hankkia kotelo, jotta pysyvät kunnossa. Tein itse hiljattain juuri noin. Hankin halvat lasit ja niitä kalliimman kotelon. Kotelo on kiva, ja kivat lasit olisivat maksaneet kohtuuttomasti. Näin sain kivuutta kivutta.

Olen aistinut viisautta ja höpissyt outojani tuntemattomille ja selkääni on koputettu hyvästiksi ja minä olen kokenut hetken aikaa jännitystä kuin kesän kuumuudessa kölniläisessä oluttuvassa, kun saattoi luottaa, että Saksa nyt ei häviä rankkareita ja ampunut maalin kattoon ja päässyt jatkoon, kävellyt yössä, joka on pimeä, mutta taivaaltaan kuulas ja uljaampi kuin muistin ja katsonut Helsinkiä, ottanut valokuvia turistiksi tekeytyen, tuntenut kaikkivoipaista kaihoa ja miettinyt kolmea viestiä, joista yhtäkään en osaa kirjoittaa ja tuuminut, että katsotaan, vaikka tahtoisin katua.

Lauantaiaamuna riemuitsin, että vaikka mitä vain, niin en sentään ollut blogannut.

***

Jossain vaiheessa mieleeni juontui, että kukaan naishahmo, jonka kanssa olen käynyt kahvilla tai sen sellaisella, ei ole olettanut minun maksavan. Ei edes Saksassa. {Luultavasti tämä kertoo enemmän sinusta kuin naishahmoista.}

***

Minä kannustin eilen tilanteen valjettua Ukrainaa, sillä Serbian nainen oli hyvin ärsyttävä. Ukrainan kappaleessa oli sentään sanomaakin:

  1. Russia, fuck off [vai mitä se sanoi, en saanut selvää]
  2. Tanzen!

Venäjä keräsi buuauksia enkä tiedä, johtuiko se maasta vai kappaleen edustamasta rasittavasta maailmankuvasta. Huvittavaa sittenkin, kuinka kertosäkeistön olisi voinut kuvitella alkunsa perusteella jatkuvan horny, horny, horny ja päättyvän I'm not that innocent.

Pisteidenantajamaat kilpailivat, kuka oli opetellut pisimmän tervehdyksen suomeksi. Olisi ollut kovin hauskaa jos Suomen pisteet ilmoittanut Laurakin olisi esittänyt jotain takeltelevalla suomella.

Myös Turkki olisi voinut panostaa vähän.

Hyvä iltta, Helsinki! Tuleko valkosipula?

Pisteiden ilmoittamisen jälkeen, Suomen jäätyä nollille, olisi sitten kelvannut tokaista:

Ei tule, kun ei ole.

[Äskeisen jutun omistaa JCP.]

Minulle kävi hiljattain tuolla tapaa klassisesti McDonald'sissa. Myyjä kysyi, haluanko jäitä. Tunnustin haluni. Sori, ei ole, ilmoitti.

***

Ymmärsin vasta, että Islannin kappale on paikoitellen kuin hidastettu 99 Luftballons. Sanat sopivat säveleen. Myös Ranskan kappaleesta löytyi, jotain hyvin tuttua, mutta en kykene paikallistamaan. Yhtä kaikki oivaa, kuinka saivatkin kuvattua lavaa ympäri juoksevaa solistia niin sujuvasti.

***

Pakarinen esiintyi luultavasti kelvosti, mutta en pysty ymmärtämään kappaleen ajatusta. Jos nainen on lähtenyt miehen luo ja mies nukkuu, niin kuinka mies voisi jättää naisen rauhaan? Mitäs lähti.

Noniin, nyt minäkin olen viimein – lopetettuani Harmaan hatun päivittymisen odottamisen hyödyllisenä – tutustunut hieman euroviisutarjokkaisiin ja osaan kertoa mielipiteeni.

Lähdin ensin katsomaan videoita YLEn sivuilta. Tänä vuonna ne toimivat, mutta perin hitaasti ja kommentitkin puuttuivat, joten siirryin Youtuben puolelle.

The Ark on tehnyt musiikkivideon Worrying Kindista ja perinteinen media on viimein herännyt plagiaattisyytöksiin. Kylläpä on jälleen hienoa olla alati valveutunut kansalaisjournalisti.

***

Onnistuin siitä huolimatta löytämään myös kolme muuta kappaletta, joille soisin menestystä. Saksa on tällä kertaa mukana kovin tyylikkäällä esityksellä. Viime vuoden Texas-pelleilystä ei ole jälkeäkään, ja kielikin on itsevarmasti oma. Kaveri näyttää kovasti siltä, miltä minun menneen maailman kaihoissani näytetään.

Frauen regier'n die Welt, video ja sanat.

Ein lasziver Blick
Und schon ändert sich deine Politik
Kein Boss und kein Actionheld
Kein Staat und kein Mafiageld
Frauen regier’n die Welt


Islannin rock-balladi on videoltaan vähän korni hulmuhiuksineen ja käsienlevittelyineen, mutta ylittää sittenkin rimani – ääni on hieno. Laulaja sitä paitsi näyttää ihan Meat Loafilta. Ei ärsytä, mikä on tässä kontekstissa paljon.

Valentine Lost, video ja sanat.

A tiger trapped inside a cage
An actor on an empty stage
Come see the show
Rock 'n' roll will heal your soul
When broken hearts lose all control

Tuosta tulee kyllä kovasti mieleen Bat III:n Alive:

I'm a runaway train on a broken track
I'm a ticker on a bomb, that you can't turn back this time
That's right
I got away with it all and I'm still alive


Yllätyslemppari on Ranska, jonka edustajat tapaavat aina olla hyvin virallisia ja tylsiä. Ja erittäin ranskankielisiä. Tämänkertainen ranskaa ja englantia sotkeva edustaja sitä vastoin on hauska ja tarttuva, ja minäkin ymmärrän sanat.

L'amour à la français, video ja sanat.

I remember jolie demoiselle
The last summer, nous, la tour Eiffel
I remember comme tu étais belle
So beautiful with your sac Chanel


Vielä kunnianmenetysmainintana Iso-Britannia. Olisivat nyt vain päästäneet Morrisseyn edustajaksi ilman karsintoja, niin maailma olisi säästynyt tältä kuonalta.

Ja vielä, koska se nyt sattui löytymään. Kealakee hääl on edelleen perin söpö. Katsokaa vaikka.

***

Ai niin, Morrisseyn keikka tuli telkkarista jossain vaiheessa kevättä ja satuin sitä katsomaan. Mietin jälleen vakioajatuksia henkilönpalvonnan upeudesta katsoessani fanin tuskaisaa ilmettä hänen yrittäessään tunkea vartijoiden välistä koskettamaan idoliaan.


morrissey1.png

Niin, tosiaan, lähetys tuli FST:n puolelta, ja Moz heitti koko keikan spiikit ruotsiksi ja kiitteli, kuinka ruotsin avulla hänenkin on ollut helpompi oppia englantia.

morrissey2.png

Viimein mies sai haluamansa. Minulta valitettavasti puuttuu aiempi kehys, jossa kädet eivät vielä koske toisiaan ja jossa tuo miestä tähtäävä spottivalo ei ole vielä syttynyt. Valo kun syttyi messiaanisesti juuri samalla hetkellä kuin kädet koskettivat. Liikuttavaa.

morrissey3.png

Kuten ajan hermoa ahnaasti jäytävästä Pää auestakin on voitu pidemmän aikaa havaita, huumoriblogit ovat auttamattoman passé. Nykyään taistoa käydään kotitalousblogien kentällä, joten kannanpa minäkin korteni kekoon.

Jos silkaksi koristeeksi hankitut sellaiset kapeat valmisverhot ovat ihan liian pitkät, niiden lyhentäminen ei onnistu kovin hyvin kaksipuolisella teipillä. Nitoja sitä vastoin toimii erinomaisesti ja jättää vain huomaamattomat jäljet siltä varalta, että joku hullu vielä innostuisi ne ompelemaan.

Vaikka tiedämmehän me, että jos ei maailmassa monta kiistämätöntä totuutta olekaan, niin sentään, että purkka on ikuista.

***

Jos kaulimensa on hukannut jonnekin, lihanuijana voi käyttää myös kynttilänjalkaa. Hyvällä tuurilla sellainen lojuu jo valmiiksi puhdistusta odottamassa tiskialtaassa.

– Tuetko vähän tätä pöytää, kun mä hakkaan tota lihaa?
Tu en.


Lihaa kelmuun kääriessäni annoin JCP:lle luvan sanoa jotain sukkelaa, mutta hän piti tehtävää ikävystyttävän triviaalina.

Onnistunutta, sittenkin. Liha maistui joltakin ja kastike näytti hyvältä.

***

Minä en oikein osaa keskustella naisten kanssa muusta kuin kuntosaliharjoittelusta. Kyselin, voisiko sormiaan vahvistaa jotenkin ja minua neuvottiin punnertamaan sormenpäilläni.

En ole hirvittävästi raportoinut rantakuntoon tähtäävän PA-rannus-hankkeeni tuloksista lähinnä siksi, että vartaloni ei ole erityisen näkyvästi muotoaan muuttavaa tyyppiä. {Öh, et kai sinä oikeasti usko moista hömppää; et vain juo oikeita nesteitä}. Toivotaan myöhäisherännäistä kesää.

Kokeilin sittenkin punnertaa sormenpäillä ja yllätyin sen kepeydestä. En pystynyt ymmärtämään, kuinka se voisi olla helpompaa noin, joten koetin tavallisesti. Ja katso, se oli vielä kevyempää. Olen kehittynyt, eläköön edistys!

Jokohan se Lindsay Lohan viimein heltyisi, kun meillä on yhteinen harrastuskin.

***

Tänään katselin jääkiekkoa niin kuin kuuluu. Ymmärsin, että pidän enemmän jalkapallosta. Minusta on kaiketi tullut mies.

Kisapassin leimaaminen on ilmeisesti vakava ja merkittävä asia. Siitä puhutaan laajalti, ja kaikki tuntuvat tietävän, mistä on kyse. Maksaako se jotain? Onko hinta ottelu- vai turnauskohtainen? Mitä säästetään leimaamatta jättämisellä? Leimataanko niitä oikeasti, kun ei mitään muitakaan passeja enää ikinä tai missään. [Niin, ei edes Makuunissa.]

Ottelua katsellessani pohdin trivialiteettaja. Miksei ruudulle saa tietoa siitä, ketkä ovat kentällä? Kenellä on kiekko? Ja sen sellaista? On kai RFID:tä paljon turhempaankin suunniteltu käytettävän.

Olen viime aikoina käynyt puolittain älyllistä viestinvaihtoa moodeista sosiaalisessa kontekstissa.

[Hahaa, pystyinpäs aloittamaan postauksen jotenkin muuten kuin sanomalla Siinä minä olin!]

Oppimani määritelmän mukaan eri moodeissa sama ele johtaa eri lopputulokseen. Jos capslock on unohtunut disabloida koneelta ja vihamielinen pikkuveli käy salakavalasti sitä painamassa, lopputulos saattaa aiotun a:n sijaan olla A.

Jos on oltu läppämoodissa ja sanoo jotain vakavaa, lopputulos saattaa olla tuhoisa. Tai kömpelö.

Enkä tarkkaan tiedä, missä olen taas ollut. Kun keskiviikkonakin viimein juttelin yhden kanssa, jonka kanssa olisi järkevästi ajatellen pitänyt jutella jo kauan sitten. Eikä sillä, että niin olisi aivan käynyt tällä kertaa, mutta pohdin, että tunne, että juttu loppuu on kovin analoginen sen kanssa, että happi loppuu bussiin juostaessa.

Ja minulla on tuntemus, että ajanjakso on jälleen vaihtunut. Jostain syystä kuvittelen olleeni matkan varrella hetkittäin kovinkin kaikkivoipa, mutta tarkemmin muistellen en keksi ainoatakaan esimerkkitilannetta.

***

Siinä minä olin, eilisessä blogipöhinässä, kun kaikki tämä palasi jälleen mieleeni. Saavuin paikalle tyylikkäästi parikymmentä minuuttia kutsun jälkeen, sillä oletin, ettei ohjelma mitenkään voi alkaa ennen tasaa [tai ainakaan ennen kuin olen paikalla].

Satuin juomalipukkeineni tiskille yhtä aikaa Ullan kanssa. Kun kohta istuin Kari Haakanan pöytään, tämä totesi, että on oikein mukava nähdä. "Siis nähdä, että et sä ookaan täällä ton hehkeen böönan kanssa, jonka kanssa kävit tuolla baaritiskillä", täsmensi. Kari oli hauska koko illan.

Ja tuossa pöydässä se tapahtui, moodivirhe. Joskus käy niin, että sanoo jotain triviaalia, latteaa tai muuten vain asiallista, mutta tägää sen vitsiksi äänensävyllään ja joku hullu hymähtää. Joskus sen tekee tahallaan, joskus vahingossa.

Joskus käy niin, että seurueessa on juuri naurettu jollekin typerälle. Ja sitten sanoo jotain ajatuksella, että tämä on tällaista semiabsurdia, mutta yhtä kaikki jossain määrin mielenkiintoista vaikkakaan ei millään muotoa riemukasta. Tilanteessa, jossa väki odottaa jotain halkihauskaa, kun juuri on naurettu tisseille ja kaikkea.

Sitten vaihtaa pöytää.

***

Tai lopettaa bloginsa.

***

Nähtyäni Marjutin ensi kertaa, kommentoin, että hän on pienempi kuin olin kuvitellut. [Sanon nähtyäni, sillä tyydyin katselemaan sivusta ja potemaan identiteettikriisiä ollessani anonyymisti ehdolla Kuukkeligaalassa.] Ja hän kyseli, miksi amatsooniksi olin häntä kuvitellut.

[Äskeistä merkintää etsiessäni törmäsin tähän juttuun, ja minusta se on hieno.]

[Niin, minähän kuvittelen kaikki blogaavat naiset amatsoneiksi. Minä salaa pidän amatsoneista. Freudin mukaan kaikki johtuu mummostani.]

Enkä tiedä, mitä Marjut ajattelee minun kuvitelleen, kun nyt sanon, että hän oli hyväntuulisempi kuin muistin.

***

Igglon Björn puhui meille. Olin kuullut ennakkoon, että hän on persoonallinen kaveri. Ja olikin. Mutta olenpa kolean uskottavasti samaa mieltä muun kriittisen yleisön kanssa, että duh.

On niin suloisen triviaalia olla kyyninen.

***

Sääli, ettei Erkka ollut paikalla. Marinadi on kehunut häntä, eikä minulla ole pahaa sanottavaa hänen miesmaustaan. Tuija taas oli paikalla, mutten tajunnut käydä moikkaamassa. Jannen kanssa puhuin viisaita. Niin, että puhuin viisaita ja moralisoivia vahingossa Joonaksellekin. Äh, moodit.

Joonaksesta tulikin mieleen Hurina, josta oli jossain vaiheessa puhetta niin kuin on poissaolijoista tapana. "Sinä tunnet hänet sitten paremminkin?" Seppänen kyseli varovasti. "Joo", minä vastasin kuin herrasmies, joka ei myönnä enempää.

En minä oikeasti, jätkät.

***

Sami kertoi mageasta läppärilaukustaan. Hänen ja Schizon kanssa ruodimme iPhonea ja Applen laatua. Jannekin jonkinmoisena vanhempana valtiomiehenä, joka antaa nuorempien melskata. Ei tehnyt edes yhtään mieli dissata, vaikka Saarakin olisi ollut paikalla.

***

Ai niin, silkkojen kuvitelmien Ilkka tiesi Christopher Alexanderista, mikä on varma hyvän ihmisen tuntomerkki. Ja Kriisi oli kahden vaiheilla, pitäisikö minulle tarjota juomaa, kun olin vauvanakin niin söpö.


vauvakuva



Muutanpa tuon profiileihini kaikkialla, niin jo luulisi heruvan.

Ah onnea, kun heräsin tänä aamuna. Ymmärtäen, että en ollut blogannut viime yöstä. En lähettänyt sähköpostia. En tekstiviestiä. En laskuani helmikuussa heittämästäni setistä. Äh, sen olisin kyllä voinut viimein muistaa lähettää nyt kun olen taas paikallistanut kuoren.

Vappuna törmää väistämättä tuttuihin, mutta väkimäärän silmämääräiseen vähyyteen suhteutettuna tulos oli ilmiömäinen. Kuinka niin moni sattuikin lämmittelemään juuri Kuppalassa. Ja kuinka koko maailma olikin lopulta päätynyt Vanhalle ylioppilastalolle. SMG ei sittenkään soittanut sitä kappaletta, jossa sanotaan päivän tai kaksi annan kaikkien luulla sua mun rakastajaksi. Tai sitten en vain huomannut.

***

Aiemmin päivällä joku täti oli pysäyttänyt minut haalareineni.

Eikö teillä ole lainkaan Äpyä, hän päivitteli.
Désolé Madame, vastasin.

Tuo taisi olla hieman liian viisas juttu. Kukaan ei ainakaan reagoinut siihen millään tavalla.

Sittenkin hauskaa havaita, että minua teititellään liikkeissä jopa haalareissa.

***

Vappu kun on yleistä haureuden aikaa, mietin, että jos joku pakkaisi mukaansa kondomeita, voisi sanoa dress for successin sijaan pack for fuck. Kohta jo muistin, että pack ja fuck eivät rimmaa.

Eilen sentään viimein muistin pyytää JCP:tä googlaamaan, kuinka moni muu on ehtinyt kaivata hänen aikoinaan ideoimaansa Photoshop CSI:tä, joka antaa zoomata kuvia rajattomasti laadun kärsimättä ja joka osaa mallintaa ympäröivän huoneen silmälasien heijastuksen perusteella. Hän mokoma väitti, ettei osumia löytynyt, mutta luultavasti typotti taasen pohtoshop, sillä onhan noita juttuja vaikka kuinka.

Seuraavaksi pitäisi käännähtää Ulliksella.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds