Jos satutte tulemaan vastaani vähääkään sivuviistosta, en varmaankaan huomaa teitä. Ja mahdollisesti huomattuanikin suon teille luultavasti vain tuskaisan katseen.

Niskani näet jumahti.

Tämä on aika opettavaista. En ole koskaan ennen tullut ajatelleeksi, kuinka paljon kääntelenkään päätäni tavallisesti.

***

Siinä minä olin kylpyhuoneen peilin edessä kummastelemassa, kuinka hyvältä näytinkään. Tätä oli jatkunut jo jonkin aikaa – näytin päivä päivältä paremmalta. En tuntenut oloani niin tieteelliseksi, että olisin alkanut pohtia ilmiön syitä. Sen sijaan mietin ahneesti, näyttäisinkö kenties vielä paremmalta, jos tunkisin läjän geeliä hiuksiini.

Geelissä uitetut sormenpääni tömähtivät päänahkaani. Inauksen liian jyrkässä [tai loivassa tai miten vain] kulmassa. Pääni nitkahti puoli senttiä taaksepäin. Silmissäni sumeni. Kipu säteili kohti varpaitani, mutta laantui armeliaasti navan tasalle ehdittyään.

Eikä se ole mennyt ohi vieläkään.

***

Kaupassa käydessäni mietin, onko kärryntyöntäjäpojilla mahdollisuutta katkaista ylipitkiä kärryjonoja, jos ne eivät tahdo mahtua paikoilleen. Asiakkaan kannaltahan jonot edustavat pinoa puhtaimmillaan, pusheineen poppeineen.

Vai onko tilanne vastaava kuin blogimerkintöjen kanssa. Jos jostain parkkihallin uumenista mukaan sattuu tarttumaan ylipitkä yksilö, sitä ei voi katkaista, vaan se täytyy laittaa sellaisenaan standardipaikkaan, vaikka häntä jää rumasti törröttämään ja lukijat valittavat, ettei näin pitkiä tekstejä jaksa hei lukea.

{Kohta lukijasi alkavat sittenkin valittaa, että jutut ovat lyhentyneet häiritsevästi.}

***

Ai niin, erilaiset reaalimaailman ihmiset ovat käyneet kommentoimassa edellisiä merkintöjäni. Sori nyt, moinen on kovin säälittävää, mutta kun kommenttimääräni syöksyvät eikä minulla tunnu enää olevan oikeita kavereita, niin koetan haalia niitä edes irl-maailmasta.

Ei tämä ole aina helppoa. Olen useamman päivän pohtinut aiheita postauksille, mutta ei ole tahtonut syntyä.

Idols-Ari haukkui PA:n. Äh.

Pää auesta löytyi kuollut ruumis eli kalmo. Höh.

***

Ja tekemistäkin on ollut. Tänäänkin piti käydä Hulluilla päivillä katselemassa sukkia {luin vahingossa kastelemassa kukkia}. Kyllä, ostin sellaiset viikonpäivämalliset. Jos vaikka viimein saisin elämäni järjestykseen.

***

Kun tuossa pari yötä sitten se ei täysin ollut. Heräsin joskus kolmen aikaan täysin varmana siitä, että on aamu. Hölmö kännykkäni tosin luuli, että oli vasta kolmenaika. Fiksuna miehenä korjasin ongelman siirtämällä kännykkää kolme tuntia eteenpäin.

Minkä vuoksi se tietenkin herätti pikapuoliin. Nyt ainakin saatoin hyvällä syyllä olettaa, että oli aamu.

Uskoin vasta tarkistettuani ajan tietokoneelta. Jossain vaiheessa yötä siirsin kännykän kellonkin takaisin. Tällä kertaa ei tarvittu Reittiopasta apuun.


***

Olen lähdössä Tokioon toukokuun lopussa niin kuin hyviin tapoihin kai kuuluu. Sain eilen lainaksi Tapani Jussilan paikoin hupaisaan sävyyn kirjoitetun Tokio Passi -nimisen matkaoppaan. Siinä kerrotaan kaikki oleellinen, kuten maksullisen seksin hankkiminen kaupungissa.

Ilmaisen seksin hankkiminen sitä vastoin on sivuutettu triviaalina ja jätetty lukijan harjoitukseksi.

[Ilakon tässä jo hetken, että kännykkäni osaa ladata itsensä tietokoneen usb-kolosta ja tietokoneen virtalähde kaiketi osaa syödä japanilaistakin sähköä, mutta oliko se niin, ettei meikäläinen epä-3G-laite toimi Japanissa, vai mikä se taannoihin mäkihyppykohu oli?]

***

Tiedän mainiosti, että tästä tuli tällainen välipostaus. Olen viime päivinä pohtinut, että olisin kenties kypsä hahmottelemaan parillinen–pariton-vastakkainasettelulle perustuvaa maailmankuvaani sekä voimakkaan spatiaalisesti orientoitunutta tapaani hahmottaa asioita, kuten lukusuoraa ja webiä, mutta tällä kertaa ei vielä näemmä ollut sen aika.

Katsokaa sittenkin tätä tv-mainoksesta napattua kuvaa, jossa viisari lopulta osoittaa juuri kolme kertaa pidempiä ripsiä, vaikka mikä tahansa muu vaihtoehto olisi ollut parempi. [Sillä vaikka emme kaikki olisi halunneet nähdä Kristiinaa finaalissa, haluamme sentään kaikki kahdeksan kertaa pidemmät ripset.]

3 kertaa enemmän

Lauantaina minua huvitti lukea uutista Janne Katajan kaksimielisistä puheista.

Kataja ei kuitenkaan päästänyt 16-vuotiasta kilpailijaa niin helpolla vaan epäili suorassa lähetyksessä Kristiinan olevan kiinnostuneempi Karalahden "meisselistä".

Jutun lopuksi katuva Kataja toteaa seuraavaa:

Kilpailijoiden seurassa ollessani en edes mieti sitä, kuka on 16 tai kuka 17. He ovat kaikki hyvin aikuismaisia, ja meillä on samat kiinnostuksen kohteet.


Hihhihhii, laittaa nyt peräkkäin sanat Janne Kataja homo ja katsella viittäsataa uutta kävijää.


***

En sittenkään kerro erityisen tarkasti lauantaiyön enneunesta, jota seuraamalla onnistuin sössimään bussien kanssa ja myöhästymään junasta. Jossain kyselyssä lauttasaarelaiset eivät huolineet länsimetron asemaa saarelleen. Minun puolestani myöskään bussien ei tarvitsisi ajaa sitä kautta.

Unessani olin yhtäkkiä Leppävaarassa ja bussilaituria etsiessäni eksyin Leppävaaran kylpylän pukuhuoneeseen. {Maalaisille tiedoksi, että Leppävaarassa ei ole kylpylää. Kirjoittajalle tiedoksi, että sellaista on näköjään suunniteltu ihan oikeastikin.} [Miten niin maalaisille? Eikö juuri Espoon maantieteen tuntemus ole merkki pahimman luokan maalaisuudesta?]

Sen läpi kuljettuani tulin tikkaille, joiden päästä avautui ilmainen näköalatasanne niille, jotka eivät halunneet maksaa Pyynikin näkötornia muistuttaneesta Leppävaaran näkötornista. {Maalaisille tiedoksi, että Leppävaarassa on oikeasti viisi näkötornia.}

Maisema oli huikea ja perspektiiviltään vääristynyt ja näin koko öisen pääkaupunkiseudun valot Sipoota myöten. Unessani ihmettelin, etten ollut tiennytkään, että Leppävaara sijaitsee moisella kukkulalla. Sitten mietin, että vaarahan tarkoittaa jonkinmoista pientä vuorta.

Joskus toivon, että olisin hereillä ollessani yhtä viisas kuin unissani.

Saattaisin ehtiä junaankin.

***

Olen eläissäni vain kerran vieraillut Pyynikin näkötornissa ja siitä on aikaa noin viisitoista vuotta. Sikäli ihmeellistä, että se palasi noin voimakkaana mieleeni. Ilta oli syksyisen kirpeä ja tornin ikkunat huurussa. Niitä ei saanut aukikaan. Ei sieltä mitään nähnyt. Paska paikka, isä totesi ja opetti, että silloin saa jättää maksamatta.

Sitten kävelimme kotiin.

***

Vaasassa oli yhtä kaikki hauskaa ja aurinkoista. Tämä oli jo toinen kertani Vaasassa, ja yhä vain. Saatan suositella kaikille. Kunniamaininta edukkaille ja valtaisille kebab-annoksille ja sekä sille tyypille, joka on keksinyt, että Camparista voi velottaa yli kuusi euroa.

Ongelma on se, että jos tilaa Camparin kahdella jäällä ja appelsiinin viipaleella, ei ole mahdollista kysyä hintaa. Ei vaikka, appelsiinia ei olisi.

Ja voih, kissanpennut ovat todentotta suloisia. Mutta ei niille tarvitse lässyttäen puhua, kamoon hei.

IS tietää kertoa nuorista naisista, jotka tahtovat satunnaista seksiä. Tämä ilmeisesti erotuksena miehistä, jotka tahtovat jatkuvaa seksiä.

***

Päivänä eräänä skypeteltyä.

Toinen: täällä on niin kuivaa.. käytän tosiaan loreal all day hydration aqua essence -voidetta
PA: hmphh, minulle kommentoitiin juuri, että en ole kyllin äijä
PA: ja tässä minä istun keskustelemassa kosteusvoiteista


Totesin testosteronia tihkuen, että se saa riittää, en tarvitse muita voiteita. Toinen jatkoi kasvojenhoitoon ja partavesiin, kysyi käytänkö meikkivoidetta. Arveli, että eivätkö vähän kaikki nykyään.

Minun miehinen uskottavuuteni nyt on niin mennyttä jo muutenkin, että myönnän alhossani omistaneeni aina ajoittain meikkivoidepuikon siltä varalta, että joudun jälleen esittelemään paljasta selkääni jonkin viikkolehden kannessa. Mutta olen kuvitellut, että useimmat selviävät ilman. Vaan tokihan politiikoistakin näissä vaaleissa mainittiin ihan eksplisiittisesti ISOON PAJAAN saapumisensa jälkeen, että menevät meikkiin ennen kuin tulevat haastateltavaksi. Että kertokaa nyt, jätkät.

En minä tiedä. Kuten en täysin sitäkään, mikä Madonnassa on niin kovin ihmeellistä. Hänen suunnitelemansa vaatteet kaiketi revitään käsistä. Ihan naisellisia ja kivojahan ne ovat, ettei sillä. Minä pidän korkokengistä ja hameista ja sen sellaisista. [Siis naisten yllä.]

Toisaalta on myös jotenkin söpöä, jos toinen ei pidä korkokengistä ja hameista ja sen sellaisista. Vähän samaan tapaan kuin pidän tummista hiuksista, mutta on oikeastaan aika söpöä, jos hiukset vaikka eivät ole tummat. Olen vähän vaikea.

Kaikesta huolimatta kehotan siis myös kaikkia Madonnan näköisiä faneja ottamaan yhteyttä. Se on mahdollista teille, muttei minulle – miettikää sitä. Ja edelleen: sama pätee ei Madonnan näköisiin faneihin.

{Fiksua, on paljon tehokkaampaa vongata perjantai-iltana blogissaan kuin jossain lankoisessa baarissa.}

***

Vonkaamisesta puheen ollen. Me kaikki bussissa matkaavat lienemme huomanneet TKK:n suureellisen mainoskampanjan. Olen käynyt siitä keskustelua jo useita päiviä, joskin ainoastaan sisäistä monologia, jottei kukaan keksisi nähdä minussa mitään yhteyttä TKK:uun.

Äh, katsokaa itse.

Yhdessä printtimainoksista on teksti Häiriköt ja kuvassa dynaamisesti huutaen päälle jyrävä ihmisjoukko, josta huokuu vittu, me ollaan -tyyppinen asenne.

Ajatukseni oli tehdä parodia, jossa sanotaan niin ikään Häiriköt, mutta kuva olisikin se verkkoa kiertävä hupikuva, jossa kolme nörttiä istuu pyöreän pöydän ääressä pohtimassa, mikä olisi hitain keino kuolla tylsyyteen. En vain löytänyt kuvaa mistään.

Toinen vaihtoehto olisi etsiä arkistosta kuva kännisistä haalariääliöistä ja liittää Häiriköt-teksti siihen.

***

Minä tunnetusti pohdin edelleen, kuinka pelkistää minuuteni yhteen lauseeseen. Tähän asti olen ollut jumissa käsittämättömän jos tulet vastaan, niin myönnän -lauseen kanssa, mutta viimein minullekin kirkastui, mitä haluan sanoa:

Vaadimme rahaa ilman kiitollisuudenvelkaa.


Ei haluta, ei tahdota, vaan vaaditaan. Rahaa. Jipijee.

Työpaikkailmoituksia käytetään tunnetusti tukemaan yrityksen omaa sisäistä brändinrakentamista. Applen koko Think different. -kampanjan sanotaan olleen oleelliselta osaltaan suunnattu valamaan uskoa henkilöstöön.

Mieleen tulee väistämättä, kuka on mennyt kiusaamaan teekkareita ja aiheuttanut moisen uhoreaktion. Hyihyi, ei saa.

***

Huomenna lähden yllättäen Vaasaan enkä ole täysin perustellut itselleni miksi. Olen sen velkaa itselleni, sillä jäin kaihoiten kaipaamaan viime vuoden mahdollisuutta lähteä spontaanisti koska tahansa mihin vain. Hävettää sittenkin tukea VR:ää, joka saa palkintoja Kivimiehistään, vaikka ukkelit eivät ole jaksaneet huvittaa enää aikoihin.

Minä sitä paitsi pidin paljon enemmän siitä kyyhkysestä. Where do I begin?

Turha selittely on rasittavaa etenkin blogeissa, mutta korostetaan nyt varmuuden vuoksi jälleen, että elämä on tositapahtuviin perustuva juttunsa ja tänne yhdistellään paloja sieltä täältä. Eikä tästä ole tulossa ihmissuhdeblogia ainakaan niin kauan kuin blogin kirjoittajalla ei moista ole. Ollos huoleti, Saara.

Enkä minäkään edelleenkään jaksa olla erityisen huolissani. Kun katsoo vaikka vuoden taaksepäin, näkee, että tässä on tultu varsin pitkä matka: rintaani on nimittäin aivan yllättäen kasvanut jo toistakymmentä karvaa. Kyllä minunkin testosteronin tuotantoni tästä alkaa.

[Äiti sanoi aina, että älkää sitten koskaan ruvetko tuollaisiksi kusipäiksi kuin isänne. Ja minä hölmö menin uskomaan.]

***

Kotimaasta. Suomessa toimitettiin vaalit, ja minä tällaisena patamustana houkkana kehtaan myöntää, että olen tyytyväinen tulokseen. Niin juntti en sentään ole, että ehdokkaani olisi päässyt läpi. En tiedä, mitä tulos tarkoittaa, mutta minusta muutos on aina kiva juttu ja Heinäluoma yhäti ärsyttävä.

Meidän viestimme ei mennyt läpi. Voi itku. Tuohan on melkein kuin sanoa, että naiset eivät tajua minua, vaikka oikeasti olen, hei, tosi hyvä tyyppi. Kuule, Eero, voi olla, että viestisi meni läpi, mutta sitä ei haluttu kuulla. Tervetuloa kerhoon.

[Nyt kyllä, saatana – Saara]

Sittenkin hupsuinta, kuinka televisiokuvissa kaikkein murtuneimmalta näytti Heinäluoman vaimo. Kenties hän oletti, että pääministereitä pidetään automaattisesti läntisen Linnunradan seksikkäimpinä miehinä ja mietti, että olisi aika mukavaa olla sellaisen kanssa.

Hän vain unohti, raukka, että pääministereistä tulee seksikkäitä vasta eronsa jälkeen.

Yhden teorian mukaan vaaleissa oli kyse silkastaan stroopin efektistä.

punaista ja vihreää


On sittenkin luultavaa, että kenttä ei ole koskaan moisesta kuullutkaan. Ja kenttähän meillä täällä lopulta määrää.

Paitsi, että oikeasti ei. Voittajat ja häviäjät päättävät ne muutamat hupsut, jotka eivät tiedä mistään mitään ja joko jäävät kotiin tai äänestävät satunnaisesti mitä sattuu. He saavat aikaa muutoksen. Heihin voidaan vaikuttaa mainoksilla. Heidän käsissään on vähemmistön diktatuuri.


***

Toisten vesillä kalastaminen osoittautui sittenkin viisaaksi taktiikaksi. SFP on olemassa edistääkseen ruotsin kieltä, mutta korosti, että heille kelpaavat myös suomenkielisten äänet. KD on olemassa, sillä jäsenistö uskoo jumalaan, mutta korosti kampanjassaan, että saa heitä äänestää, vaikka ei uskokaan.

Minusta on vähän kaksinaamaista moinen. Aivan kuin minäkin kävisin kommentoimassa neuleblogeja tai hyväksyisin lukijoikseni heteroita.

Kokoomus taas. Äh, en minä tiedä. Kokoomus sentään kertoi, miksi työläisen kannattaa äänestää heitä. Minä en osaa ottaa kantaa siihen, ovatko heidän väittämänsä todenmukaisia, mutta yrittivät sentään.

Kaikkiaan olen miettinyt, kuinka tylsää on, kun mikään puolue ei saa ikinä tahtoaan suoraan läpi, vaan lopputulos on aina väljähtänyt kompromissi. En edes tiedä, osaisiko yksi puolue saada hommaa toimimaan vain onko touhu rakenettu sille pohjalle, että tarvitaan joku olemaan eri mieltä, sillä eihän tässä meidän touhussa nyt oikeesti hei mitään järkeä ole.

***

Sittenkään ei voida miteenkään perustellusti sanoa, että vastakkainasettelu olisi ohi. Katsokaa nyt näitä kuvia. Ensimmäisessä kokoomus juhlii aidon riemukkaan oloisesti, mutta, ah, niin hillityn charmantisti Studio 51:ssä.

kokoomus

Toisessa Suomen karvaisin julkkis -kissan yllätyskolmonen vuodelta 1989 {hyvä, että täsmensit – kaikki nuoremmat lukijat eivät välttämättä tiedä, mistä Mieto on alunperin tunnettu} seisoo kai jollain tuolilla ja näyttää hiiip-heeei-elettä. [Eikä maailmassa ole kuin kuutisen kappaleita ihmisiä, jotka ovat ylipäänsä tietoisia hip-hei-läpästä.] Mutta suret, ne pitää tappaa.


mieto



***

Otsikko juontuu siitä, että kun kävelen halki kaupungin iskevine askelineni, mielessäni takoo kummallisia säerykelmiä. Yksi sanoo:

Kaiken tämän jälkeen minä
enemmän kuin milloinkaan.
Nyt jos katson kauemmaksi,
mietin mitä silloin saan.


{Öö, thanks for sharing.}

sä oot kyl kiva :)
Ajoin koen olevani resonaattori tai virran partaalla paju, jonka lävitse tuulet.

Ja kun tekstit syntyvät itsestään, tehtäväni on kirjoittaa ne muistiin. Ei missään ole sittenkään sanottu, että niitä olisi syytä lähettää yhtään kellekään.

Hyviä ne tapaavat olla. Sisältää nokkelia, paikoin voimakkaita lauseita. Sääli ne olisi jättää synnyttämättä. Sitä paitsi alan olla aika taitava.

Joku voisi väittää, että makoilen mukavuusalueella, mutta lähetä-napin painaminen on aina yhtä hirveää. Olen ollut tekemisissä ihmisten kanssa, jotka eivät uskalla painaa OK ennen kuin ovat lukeneet dialogin tekstiä läpi minuuttikaupalla. Eivät edes tilanteessa, jossa dialogi on informaatioarvoltaan nolla ja OK ainoa painike.

Ja aivan samalta minä näytän lähetä-nappini kanssa.

Kenties minun tulisi tuotteistaa osaamiseni. Kun itse ei saa mitään aikaan, tulee kai ruveta kouluttajaksi tai kriitikoksi. Parhaimmillaan molemmiksi yhtä aikaa. Voisin kaupata viestipohjaa nimellä PA-kit.

***

mut sussa ei oo testosteronia tihkuvaa kusipäätä

Minä mietin nykyään kaikkia vuorovaikutustilanteita käyttäjäkokemuksen kautta. UX on trendikästä, näetsen.

Yritän tulkita, mitä muut tahtovat ja toimia sitten niin. Pahainen mielistelijä. Tiedän, miten ihmisille sanotaan asioita, joita ne tahtovat kuulla.

Kertosäe ei mairittele.

Mieleeni palaa, mitä Marjut kirjoitti jokunen viikko sitten. Käytettävyydessä tunnekirjo on kovin rajoittunut; hyvä tuote on sellainen, joka doesn't suck.

Minun täytyisi vaihtaa paradigmaa: ei näilla opeilla olla kuin hirveän mukavia kaiken aikaa. Annetaan palautetta ja ollaan responsiivisia. Ei tuputeta tai hypitä silmille. Kirjoissa ei kerrota, kuinka wow-luodaan. Kenties tulisi lukea seuraavaksi Kuinka ihmeellinen tapahtuu. Eikö Päivillä ole nyt aikaa kirjoittaa enemmänkin vai muistanko väärin.

***

Ja kun järjellisesti mietin, en taaskaan missään vaiheessa edes harkinnut sitä vaihtoehtoa, että mitään tapahtuisi. Minä tuotan viestini hyvin lukijalähtöisesti. Jos ne olisivat dialogeja, oletusnapin teksti olisi huomaavaisesti Hehjoo, kiitti mut ei kiitti :D.

Vaan vihlaisevaa on, kun jää kiinni alitajuisesta aatoksesta. Kun huomaa, että oli sittenkin vaivihkaa varautunut – jonkin pikkuriikkisen yksityiskohdan osalta. Kun ymmärtää, sekä pettäneensä itseään että tulleensa itsensä pettämäksi yhtä aikaa.

Eikä tämä ole missään määrin uikutusta. Tämä on hirmu tärkeää.

Rivolettosta saa vallan mainiota pastaa. Niin syömäni jokirapuannos kuin seuralaiseni maalaismakkara olivat mainioita. Annokset myös tulivat kovin nopeasti, joskin tarjoilija onnistui tuhlaamaan aikaa ravintolan tyhjyyteen nähden käsittämättömästi. Ei sillä, että räntäiseen sateeseen olisi ollut kiirettä.

Italialaisesta oluesta kannattaa pysyä erossa, tosin. Niin, ja kaiken tyylikkyyden keskellä yllätten hyökkäävä Comic Sansilla painettu viinilista tappaa tunnelman kuin mikkihiirikalsarit.

***

Ai niin, katsoi viikko sitten Eminemin 8 Mile -elokuvan. Sen voi nähdä jonkimoisena blogaajan allegoriana. Niin kuin toki kyllin kierosti katsottonua voi nähdä elämänsäkin.

Muistakaa sittenkin, lapset, että Eminem teki lopussa pilkkaa itsestään, minkä jälkeen toiselle ei enää jäänyt mitään, millä iskeä. Itse me sittenkin olemme itsemme parhaimmat pilkkaajat. Ja ellemme ole, olemme pilkan ansainneet.

Palefacen käännös oli paikoin kovin nokkela.

***

Kaiken tämän keskellä kävin keskustelemassa uskollisten veikkojeni kanssa politiikasta. Painotukset vaihtelivat: osa näki demarit suurempana peikkona kuin keskustan, osa ei. Sittenkin olen ylpeä fiksuista ystävistäni. Asiallisempi keskustelu tuo oli kuin yksikään telkkarissa näkemäni.

***

Jos joku tamperelainen tai muu turisti väittää, että Helmi sijaitsee armaalla Kalevankadulla, älkää uskoko, vaan siirtykää jonottamaan Eerikinkadulle, Coronaa vastapäätä. Paikka yritti vaikuttaa kovin trendikkäältä olemalla rähjäinen, mutta se mikä toimii Rosegardenille, ei toiminut tällä kertaa. Se oli vain kovin täynnä ja kovin rähjäinen.

***

Sitä vastoin Bakersiin ei ollut yllättäen lainkaan paha jono. Tanssilattian tungosta en vaivautunut edes katsomaan, mutta alakertaan mahtui istumaan mukavasti. Ja, ihan totta, siellä soitettiin Nowhere Fast. En ole kuunaan kuullut sitä missään. [Tuo leffaversio on kovin leikattu, tietenkin.]

Everyone is going nowhere slowly;
they're only fighting for the change to be last.
There's nothin' wrong with goin' nowhere, baby
but we should be goin' nowhere fast.

Minulta kysyttiin Hei huudanko sen -blogin kohtalosta hiljattain. Tätä kappaletta en ole koskaan osannut kääntää kokonaan suomeksi, edellisen kohdan ainoastaan:

Sillä hyvä se on juosten kusten;
juosten kustessa kukkii maa.
Lauleskellenhan jo Väinämöinen
laski vesiänsä aikoinaan.

Katsoin eilen illalla Idolsin tuloksia odottaessani vaaliohjelmaa. Hetken näytti siltä, että puhuivat vanhusten hoidosta.

Tämän päivän Ilta-Sanomat sentään palautti keskustelun nopeasti takaisin asiaan ja Vanhasen hoitoihin.

***

Niin, huomasin yhtäkkiä, ettei minulla oikein olekaan suosikkia idoliksi. Aluksi niin upealta vaikuttanut Ari käy yhä tylsemmäksi. Liikkuisi nyt edes vähän. Kristian vaikutti jälleen siltä, ettei se mitään osaa. Annalle en soisi voittoa, kun rukalla on muutenkin vaikeuksia nöyryydenhallinnan kanssa. Tyttö on kohta täynnä itseään kuin pahainen blogaaja.

Hetken ajattelin jopa, että ehkä Panun sittenkin kuuluisi voittaa. Sitten hän putosi pois.

Eikä pidä liioitella. Ei se Kristiina nyt niin hyvä ollut. Kun laulu alkaa: You and me, we used to be together, minä koin kylmiä väreitä ensi kertaa vasta together-sanan kohdalla. Vielä riittää tytöllä petrattavaa.


[Joojoo, kommentoida nyt Idolsia, mutta pitää vähän laskea rimaa, kun joka päivä ei satu samoihin bileisiin Matti Vanhasen kanssa. Tuossa vielä päivän oivin videopätkä jokusen päivän myöhässä.]

Krapulablogissakin kirjoitetaan jotain kiireestä. Älkää toki luulko, että minulla olisi aikaa lukea koko postausta.

{Oikeasti et vain jaksa keskittyä tuon tuollaisiin juuri nyt.}

Niin, veliseni, siinä minä olin, aikeissa siirtyä Luxiin kera upeiden neitosten ja rehtien veikkosteni – vaan ovi oli kiinni. Kello oli vasta viittä vaille kymmenen, ja ovessa kerrottiin sen aukeavan tasalta.

Olimme kuulleet huhuja, että keskiviikkoisin olisi edullista. Osa halusi edetä, osa odottaa edullisuutta. Kinastelussa kesti tovinsa, ja päädyimme lopulta Luxin hissiin. Yläkerrassa meitä kehotettiin painumaan takaisin E-kerrokseen.

Tajuuttekste, jätkät – ja muut – E niinq Erde! hihkuin, mutta eivät ne, ihan kaikki.

Sisuuntuneina jatkoimme eteenpäin. Ei mutta Teerenpelihän olisi uskottava paikka kaltaisellemme tyylikkäälle seurueelle. Ovella seisoi neljä portsaria, tämähän vaikutti aivan meidän paikaltamme.

Täällä on periaatteessa yksityistilaisuus, mutta väkeä on jättänyt tulematta, ja te ootte siististi pukeutuneita ja kaikkiaan kovin kolean oloisia, joten tulkaa sisään vaan, portsari totesi.
Mutta olkaa nopeita, Matti Vanhanen on saapumassa juuri paikalle, jatkoi.

Aika pian ymmärsimme, että kyseessä oli Pikku-G:n 20-vuotissyntymäpäiväjuhla. Opimme myös tunnistamaan alkoholilliset juomat -holittomista. Vanhaselle luultavasti annettiin vinkkiä talon puolesta, sillä hänen punainen juomansa ei kuohunnut. Vieruskaverini näytti meistä eniten Kuroselta, muttei sittenkään uskaltanut lähestyä Vanhasta. Parhaani mukaan yritin sentään psyykata, että hän on kyllä aika vanhan näköinen ja kaikkea.

Vanhanen piti puheen Henkalle. Ja Henkka nyökkäsi takaisin, kun moikkasin häntä coolisti. Hitsi, kun olen inessä skenessä. Sami Hedberg heitti samaa läppää kuin viime syksynä, mutta siinä vaiheessa Vanhanen oli jo poistunut. Tunnin päästä mekin.

Via

Kävin tänään äänestämässä. Sami Suomalainen voitti yhtä lukuun ottamatta kaikki vaalikoneeni ja vaikutti ihan fiksulta tyypiltä. Kelatkaa jätkät, asua nyt Espoossa ja jättää äänestämättä Kasvia tai Salea. Voiko olla.

Ennakkoäänestys on sikäli järkevää, että sen voi suorittaa missä huvittaa. Kotikotona äänestäminen oli kovin pyhä toimitus ja se suoritettiin ilman muuta vaalipäivänä, mutta minä en saa kummempia viboja siitä, että etsiydyn satunnaiselle koululle jonottamaan.

Kokemus kun ei sittenkään ole millään muotoa elämyksellinen. Miksi koppien pitää olla niin ruman ja halvan näköiset? Miksi lyijykynä on niin epämääräinen? Miksi virkailijat ovat niin elähtäneen näköisiä? Uurna on sinänsä vahva sana, mutta voisi niidenkin ulkoasuun vähän panostaa, jotteivät vaalipäivän uutisten tunnelmat äänestyspaikoilta aina näyttäisi niin synkeän itäblokkimaisilta.

Se hölmöys ennakkoon äänestämisessä tietenkin on, että ennen vaalipäivää tapahtuviin muutoksiin ei kykene enää reagoimaan. Jos vaikka olisin nähnyt tämän SDP:n uuden mainoksen ajoissa, olisin kenties sittenkin äänestänyt heitä.


jaa

Ystäväni osti iPod shufflen ja on nyt aivan innoissaan. Joku voisi ihmetellä, kuinka paljon innostumista on laitteessa, jonka ominaisuudet ovat oleellisesti play ja pause, mutta onneksi maailma ei ole niin yksinkertainen.

Kaverini hehkutti laitteen pohjan virtavaloa. Se on vihreä, kun akku on voimissaan. Se on oranssi, kun akku on hieman tyhjennyt. Se on punainen, kun akku vetää viimeisiään. Ja – mikä hienointa – se sammuu, kun akku on tyhjä.

Kaverini selitti, että kyseessä on sama asia kuin tilanteessa, jossa tehtävänä on löytää yhdeksästä pallosta yksi muita kevyempi kahdella punnituksella ja se tehdään punnitsemalla ensin kolme vastaan kolme, jolloin saadaan yhdellä punnituksella informaatiota kaikista kolmesta ryhmästä.

***

Iltamme oli mitä mainioin. Keskustelimme henkeviä ja joimme viiniä ja tuontiolutta. Sekä tuontiginiä. Miellyttävän krapulan aikaansaaminen vaatii vaivannäköä, mutta hyvässä seurassa sentään jaksaa. Tämän hupaisan videonkin katsoimme [via].

Sitten mennä jatkoimme kaupunkiin. En ole koskaan käynyt Onnelassa, joten päätimme paikata puutteen.

En ole myöskään koskaan aiemmin saanut törmätä faniini baarissa. Se oli vähän epätodellista. Jos parista sadasta tilaajastani vähentää äidin ja tädit ja kaverini, ei niitä nyt niin suurta kourallista jää ripoteltaviksi ympäri Helsingin yötä. Varmaan minä jotain puhuin, mutta pr-vastaavani ei ollut aivan hereillä.

Oletan, että en ollut kaikkein skarpeimmillani, sillä en kai minä järjissäni ollessani olisi jäänyt Onnelan Suomi-puolelle. Tai mennyt maksamaan toisten oluita. Huh.

Hän lupasi kommentoida. Niin ne aina sanoo.

Musiikkimakuni on niin epäuskottava, että kaikki on jo hävitty. Tulinpahan kertomaan, että olen viime aikoina innostunut Sir Elwoodin hiljaisista väreistä.

Minulla on koneellani sattuneesta syystä kaiketi koko parin sadan kappaleen soittolista Radio Mafian muinaisesta parhaan suomalaisen kappaleen äänestyksestä. Viikko sitten torkuin kuulokkeet korvillani kuten tapoihini kuuluu ja kiinnitin huomioni kappaleeseen, jota en ollut aiemmin kuullut. Oletin sen olevan Alangon Hallanvaara-levyltä, jonka olin lainannut pari viikkoa aiemmin kirjastosta ystäväni opetettua minut pitämään Kriisistä kriisiin -kappaleesta. Olin kuitenkin kyllästynyt levyyn muutaman ensimmäisen raidan jälkeen.

Avasin silmäni ja huomasin, että yhtye olikin Sir Elwoodin hiljaiset värit. Olin kuullut heidän nimensä joskus ja onhan se samalla tapaa pöhkö kuin vaikka jokin Pää auki, joten mieleen se oli jäänyt, vaikkei minulla ollut mitään käsitystä heidän tyylistään. Kappaleen nimi oli Älä mee.

Huvitti, kuinka se oli iPodilleni arpoutuneen soittolistan toiseksi viimeinen. Perässään Zen Cafen Älä tee. Tyyliltään se oli kovin zenkkarimainen.

Varsinainen nyyhkyveisu, jos tarkemmin mietitään. Mies laulaa naiselle, että jäisit nyt. Edes hetkeksi. Miksi pyytää moista? On kuin pyytäisi antamaan edes vähän.

Mies vetoaa kaikkiaan aivan vääriin asioihin.


siit on aivan liian kauan kun mä viimeksi pyysin jotain näin
siit on aivan liian kauan kun mä viimeks näin noin kauniit kasvot mun edessäin


tääl on liian monta kättä ilman taluttajaa
tääl on liian monta suuta ilman sanottavaa


Ei naisen kannalta ole mitään merkitystä sillä, milloin mies on viimeksi pyytänyt, mitä ja keltä. Ei naisen kannalta ole mitään merkitystä sillä, vaikka maailma olisi kuinka kurja, julma ja väärässä. Ei miehen kuuluisi vedota moiseen. Se on säälittävää ja tyystin turhaa.

Tää ei oo sattumaa tää on kohtaloo tää on kaikki tässä nyt
sä oot ainoo nainen jota oon etsinyt ja pelännyt


Voih, ei naisen kannalta ole merkitystä silläkään, että mies uskoo tässä olleen jotain ainutkertaista. Ei ole, vaikka olisi ollutkin.

mä tiedän sä oot menossa mut hetkeks aikaa istu ja kuuntele mua kun mä pyydän
älä mee vielä älä mee hetkeks aikaa jää


Miksi pitkittää kärsimystä. Miksi me olemme tällaisia. Miksi minä sanoisin ihan samalla tavalla.

Toinen löytämäni kappale oli maailmanloppua maalaileva Viimeisellä rannalla. Sanoitukseltaan paikoin kovin korni sekin ja ontuu kenties tahallisesti hyvin samaan tapaan kuin Putro joskus [vrt. Kesällä yö on valoisa yö | Se niiden asia on, oma asia on]. Sittenkin varsin nokkelaa, kuinka saastepilveä kuljettava tuuli kuiskaa kaikki pois piiloistaan.

***

Olisin hankkinut kehutun Tammikuun 18. päivä -levyn, mutta sitä ei myyty iTunesissa. Päädyin sitten lähtemään liikkeelle Kymmenen tikkua laudalla -kokoelmalla. Pettymys oli pienoinen, sillä edellä mainitut kappaleet olivat kummasti rokkaavampia kuin levyn muu sisältö. Muutaman kuuntelun jälkeen onnistuin innostumaan osasta noitakin lauluja. Etenkin mahtipontinen Miltä veli tuntuu aiheutti tänään hinkua ikikestolooppaukseen.

sinä luottaa voit vain niihin
jotka myös myrskyä rakastaa
ja niihin jotka lähteneet
ovat tuulta uhmaamaan
ja kun laivasi eksyy sinne
missä kaikki on kadonnut
sieltä löytää voit viimein laumasi
jota salaa olet aina, veli, haikaillut

[--]

sinut luotu on myrskyjä vastaan
ikuisesti taistelemaan
sinut luotu on kynä kädessä
sen syliin myös joskus katoamaan


silti älä väitä että koskaan
sä kaivannut tänne et
älä väitä että kohtalo sinut vain tähän vei
sinä kestät sen kyllä
kunhan opit vain sanomaan: kiitos ei


Ei sillä, osaan uskoakseni jo sanoa ei. Viime vuodet olen harjoitellut kyllää. Hetkittäin alkaa sujua sekin.

Tyydyin olemaan eilen hissuksiin, kun en oikein tiedä, kuinka naistenpäivään tulisi suhtautua. Ruusut ja nuo kun ovat kovin korneja.

Remu
sentään opetti tv:ssä: unohda sen biaatchin nimi ja puhuttele kinkkuna sen sijaan. Kerro vielä, että pieni lisänaisellisuus olisi jees. Pitääpä koettaa ensi vuonna.

[Täytyy rientää, kun on huomenna koe ja kaikkea.]

Blogaaja PA on omien sanojensa mukaan kirjoittanut käytännössä maailman parhaan blogipostauksen.

Tuleva teksti on PA:n mukaan niin hieno, että ”jokaisen on luettava se ennen kuolemaansa. Muutoin harmitus saattaa kasvaa itsemurhaan syöksevän suureksi.”

”Se on suorastaan nerokas”, hehkuttaa PA tulevaa tuotostaan alati ahnaan blogiyleisön edessä.

Pää auki on vuonna 2004 perustettu espoolainen ex-huumoriblogi, jonka juuret ovat pikkunokkeluuksissa sekä myötähäpeän ja hellyyttävyyden välillä tasapainoilevassa itseironiassa.

Pää auki on voittanut Ihmiskunnan Vuoden hauskin blogi -palkinnon sekä ollut ehdolla Kultaisen kuukkelin saajaksi useammassa sarjassa. Blogiin tullaan etupäässä etsimällä Saija Varjuksen tissejä sekä ohjeita Messengerin poistamiseen.

via

Puuttuneiden renkaiden löytyminen, paikoilleen loksuvat palat, ne ovat syitä säilyä hengissä. Harmaan hatun hiljattain kerrottua tämän


Esimerkiksi jos mies sanoo: “Minä taidan googlata sen” liudentaen goo-tavua pehmeällä äänellä, Homotutka ilmoittaa virkkeessä olevan jotain hyvin hintahtavaa. (Heteron erottaa siitä, että hän sanoo: “Minä taidan wapata sen”, mutta ei juuri muusta.)


minäkin ymmärsin, miksi ihmeessä Panda mainosti viike syksynä tv-mainoksessaan wap-osoitettaan. Vähäisen luovuuteni äärimmilleen pinnistäen en kyennyt kuvittelemaan tilannetta, jossa joku kaappaisi kännykän käteensä tuumien, jaapa jaa, mitähän uutta stuffia sinne Pandan wappisivuille on taas mahtanut ilmaantua. Pitääpä käydä tarkistamassa!

panda wap

Vaan ei Pandan tarkoituksena ollut alun perinkään houkutella kävijöitä wap-sivulleen. Tokko moista on edes olemassa. Panda halusi vain vaivihkaa kertoa, että LakuMix on tarkoitettu tosimiehille.

[Niin, minä olen tosiaan hautonut tuota kuvakaappausta syksystä asti ja miettinyt, mitä se tarkoittaa. Toimin näin aina kun näen, jotain, jota en ymmärrä. Maailma on siinä määrin pullollaan tällaisia asioita ja vastauksia löytyy niin harvoin, että on mielenkiintoista nähdä, kuinka sekaisin olen vaikkapa kahdenkymmenen vuoden kuluttua.]

Kuinka vain, Alpo Rusi voisi nähdäkseni selvittää, syyllistyikö mainoskampanja vihanlietsontaan tiettyä ihmisryhmää kohtaan.

***

Olen tosiaan luullut, että kukaan ei käytä wappia, mutta ymmärsin sitten, että tiedän vain, että kukaan ystävistäni ei käytä wappia. Jätkät hei, tarkoittaako tämä jotain? Pitääpä googlata hieman ennen kuin voin sanoa mitään varmaa.

***

sipoo


Populismi sitä vastoin on kansan mielestä ihan sikajees.

Kansan mielestä alkoholipullojen varoitustarroissakaan ei ole mitään järkeä. Vaihteeksi hieman lohduton olo. Onkohan aiheesta mahdollista sanoa muuta kuin triviaaleja latteuksia.

Eniten tarrat vaikuttanevat viinien ja tuontioluiden hintoihin. Me viiniä ja tuontioluita juovat hienostelijat olemme luultavasti kaikkein suurinta riskiryhmää tai ainakin sen verran ärsyttävää väkeä, että se on meille ihan oikein. Kannattaa ottaa varmuuden vuoksi passikin pois, sillä muuten saatamme lähteä karkuun.

***

Tietokone-lehti aloitti Mac-aiheisen bloginsa. Minäkin, tuota, tavallaan tiesin hankkeesta. Tuon jälkeen en mitään kuullutkaan. Ei välttämättä järin ammattimaista, mutta blogit nyt ovatkin tällaista harrastelijoiden temmellystä.

Eikä minulla sinällään ole mitään Masalinia vastaan. Ajoin vain epäilyttää hänen julkea fanipoikuutensa. En muista hänen juuri poikkipuolista sanaa Applesta sanoneen, mutta sen sijaan hyvinkin, kuinka hän aikoinaan väitti Macmaailmassa, että Mac OS X 10.1 oli yhtä nopea kuin Mac OS 9 samalla koneella. Ei se ollut. Lähellekään.

Hieman varauksella kehotan suhtautumaan myös miehen Mac OS X -käsikirjoihin. Ne kun tuntuvat paikoin enemmän markkinointimateriaalilta kuin opaskirjoilta. Joskus naputin muistiin, mitä kirjassa sanotaan otsikolla Core Audio:

Core Audio huolehtii Mac OS X:n loistavista audio-ominaisuuksista. Mac OS X tarjoaa markkinoiden selvästi parhaat audio-ominaisuudet ja suorituskyvyn, mikä vankistaa Applen ennestään vahvaa asemaa musiikkialalla. Mac OS X integroi aikaisemmin lisäohjelmistoina asennetut ominaisuudet ja toiminnot, kuten MIDI-tuen suoraan käyttöjärjestelmään. Core Audio tukee monikanavaista, 24-bitin [sic] ja 96 kHz-ääntä [sic], testatusti parhaimmalla latenssiarvoilla [sic], myös vahvasti kuormitettuna. Mac OS X ja Core Audio tarjoavat yksinkertaisesti parhaan alustan audio-ohjelmille.


Macit on just parhaita, ettäs tiedätte!

Siinä minä olin Lappeenrannassa, keskellä tuttuja ihmisiä. Katsomassa valokuvia viime vuodelta. Tilanteista, joissa en ollut ollut mukana. Henkilöistä, jotka muistin naamalta, mutta joiden nimet olin unohtanut jo monesti.

En minä oppinut kieltä niin paljon kuin olisin halunnut. En minä saanut oikeita paikallisia ystäviä. En minä rakastunut. Matkustin, mutten niin kuin jotkut. Pariisikin jäi näkemättä. Koulua sentään kävin, kerrankin. Eikä kursseistani ole minulle täällä mitään hyötyä, ja ihmiset kysyvät, harmittaako, kun meni vuosi ihan hukkaan.

Ja sittenkin minusta tuntuu, että tuo oli opiskeluaikojeni ainoa vuosi, joka ei mennyt hukkaan.

Minä nyt olen takertuja ajoin kyseenalaisin motiivein, mutta silloin tällöin on syytä pysähtyä fiilistelemään. Tekee hyvää. Fiilistelemään, pahoittelut typerän sanan käytöstä, mutta tunnelmointi ei oikein onnistu ilman leirinuotiota.

Vähän samaan tapaan kuin kymmenen vuoden kuluttua peruskoulun äidinkielenopettaja muistuttaa oppilailleen, että suomen kielessä ei edelleenkään ole verbiä omata.

Entäs ownata sitten? kysyy joku valopää.
Hyvä pointti, totta kai voi sanoa ownata, mutta ainoastaan merkityksessä frägätä, tyyliin kun on pudottanut jonkun nyypän headshotilla. GG.

***

Kohta pakkasinkin jo alppilomani varalle.

Mitäs, JCP, luulet, kannattaisiko t-paita pukea ton kerraston alle, niin hiki kertyisi t-paitaan eikä kerraston paita likaantuisi? aprikoin.
Vaikka kyllähän toi kerraston paita tuntuisi lämpimämmältä suoraan ihoa vasten, jatkoin.
Tuntuisi ja tuntuisi, mitä me on puhuttu tunteista? JCP tivasi.
Öö, ei mitään, muistelin.
Oikein, tunteista ei puhuta! JCP kertasi.

***

Tosiasioista ja sen semmoisesta kiinnostuneet löytävät informaationsa muualta.

Mietin, kuinka vielä kolme vuotta sitten olin sen verran karaistumaton, että alpeilla käynti aiheutti ylivuodon, enkä kyennyt kirjoittamaan mitään. Nykyään olen sentään saavuttanut siunatun tilan, jossa mikään ei liikuta kylliksi ja saatan sanoa jotain.

Kuten sen, kuinka ensimmäisenä päivänä kirosimme todennäköisesti kaiken takana ollutta kansallista rinteenhoitajien lakkoa. Voi olla, että lumikissojen jäljillä seikkailu on vähän virkamiesmäistä, mutta mitäpä meiltä espoolaisilta voi odottaa. Meiltä, jotka yhä ammennamme oppimme Mikko Alatalon 80-lukuiselta hiihtokoulukasetilta.

Christiania on kaupunginosa
tuolla puolen Kööpenhaminaa,
mutta nimi myös kaunista, hallittua
laskettelua tarkoittaa.
Se on sitä, kun jalat on yhdessä
ja sukset yhdensuuntaiset.
Ja suksien kanttauksen vaihdot ovat
samanaikaiset.




***

Yksi syy kuntosaliharjoittelun epämotivoivuuteen on, ettei nykyihminen juuri tee mitään lihaksilla. Selkälihaksien on syytä olla sikäli olemassa, että jaksaa istua päivänsä [ja iltansa ja yönsä] koneen edessä. Kuntoa tarvitaan sen verran, että jaksaa tarvittaessa juosta pari kilometriä bussin perässä.

Tämä pätee normaalielämään, mutta mäenlasku tuollaisessa rinteessä on toinen juttu. Vaikka reiteni ovat paremmassa kunnossa kuin joskus aiemmin, tuossa sohjossa kaikki lisäpotku olisi ollut tervetullutta.

Erityisesti sankka sumu ja lumisade yhdistettynä muhkuraiseen rinteeseen tekivät kokemuksen mielenkiintoiseksi. Ymmärsin sittenkin, että niillä kahdella kepillä on kätevää sokean tavoin kokeilla etukäteen, mitä tuleman pitää.

Välillä kävi niinkin, ettei soveliasta kääntöpaikkaa tuntunut kumpareiden keskeltä löytyvän. Tällöin houkuttaa jatkaa alaspäin ja odottaa, että joskus vielä löytyy sopiva paikka, jossa ottaa homma haltuun. Niin kuin Gösta jo aikoinaan lauloi:

Elatusmaksut lottokupongilla kuittaisin.


Kaikkiaan laskettelu on kovin rytmikästä touhua ja laulut alkavat väkisin soida päässä, vaikka hetken hölmöilyn jälkeen jätin ipodeilun suosiolla hissimatkoille. Apulannan Penkka kävi mielessä useasti.

Pölynä ilmaan ei voi estää.
Verenä penkkaan ei voi kestää.
Kivusta nautintoon on matkaa
pelottavan vähän – jos edes sitäkään.


Kaikkiaan laskettelurinteet ovat puhdasverisen eurooppalaisuuden viimeisiä linnakkeita golfkenttienkin turmelluttua, jos moinen sopimaton kielenkäyttö sallitaan. Ah, noita kaikki paikat täyttäneitä ruotsalaisia laskettelijanaisia. Ruotsalaisissa laskettelijanaisissa on jotain samaa puhdasluontoista karuutta kuin ruotsalaisissa purjehtijanaisissa.

Toki mäissä myös muutamia aloittelijoita pyörii, mutta kokonaisuudessaan väki on valtavan pätevää. Harvassa ovat ne paikat maailmassa, jossa ihmiset tietävät noin hyvin, mitä heidän kuuluu tehdä. Minne sukset laitetaan munakabiinissa. Kuinka käyttäydytään kulloinkin. Ei tupeksintaa, ei evotusta.

Evo tulee tietenkin tutuista sanoista et vain osaa, ja siitä johdetut sanat evottaa, evoilu ja evotus ovat nykyään kuumaa kamaa nuorisopiireissä, joita epätoivoisesti seuraan. Näköjään se kerrotaan jo Wikipediassakin.

EVO on nykysuomalaisten (nuorten) nettislangia ja tulee sanoista "et vain osaa", "en vain osaa", "ei vain osaa" tai muissa persoonamuodoissa vastaavaa. Sanasta on johdettu myös verbi "evottaa", eli nk. "ei vain osata" ja "evottaja", henkilö joka evottaa, ei vain osaa.


Mieleeni juontui hupsu tuuma. Voi olla, että osaamattomat tyypit jäävät lopulta osaavien jalkoihin. Keksin kutsua tätä evo-luutioteoriaksi.

Minun mieleeni nyt tosin juontui aika lailla hupsuja tuumia. Kuinka Vanhanen vaikka olisi voinut sanoa Kuroselle, että tämä tuntuu paremmalta kuin uuniperuna. [Sinänsä aika masentavaa palata Suomeen ja nähdä, ettei kukaan enää puhu Kurosesta, vaan kaikki ovat vaihtaneet SAK:hon.]


***

Ihmiset osaavat käyttää hissejä ilman ohjeita, mikä on tietenkin suunnaton suunnittelullinen saavutus. Olkoonkin, että ankkurihisseissä mainittiin erikseen, että kapulaa ei tule tunkea jalkojen väliin. Englanniksi se on straddle. Hieno verbi. Kehotan kaikkia englanninkielistä pehmopornoa tuottavia kirjoittajia painamaan tuon mieleensä. Minä en suostu lukemaan tekstejänne, ellette sano straddle.

Mietin edelleen hiihtohissejä sekä laajemmin koko hiihtoinfrastruktuuria lumitykeistä siteisiin. Mietin isääni. Mietin moottorisahoja. Mietin lentokoneita. Mietin purjeveneen vinssejä.

Näyttää kuin kaikki olisivat saavuttaneet oleellisilta osin nykyisen tasonsa joitain kymmeniä vuosia sitten. Kenties 70-luvulla. Isäni muisteli kaverinsa nahkamonoja, joissa oli kahdet nauhat: yhdet sisä- ja yhdet ulkokengässä. Takaa ladattavat monot piipahtivat hetken olemassa, mutta nykyiset näyttävät joka puolella sijaitsevine solkineen samalta kuin isäni vuosikymmeniä vanhat. Samaan tapaan ne rikkovat jalat yhä vain.

Jonain päivänä me muistelemme GUI:ta kuin isä nahkamonoja. Vaikka ei kai siitä noin vain päästä. Se on demokratian tapaan vähiten huono vaihtoehto. Aina välillä joku keksii ehdottaa komentorivi 2.0:aa tai valistunutta diktatuuria, muttei mikään ikinä muutu. {Öö, wtf?}

Tämä ei tarkoita, ettei pieniä parannuksia voisi tehdä. Eniten olisin kaivannut hihaani ikuisesti uusia paperipyyhkeitä sylkevää aukkoa [mikä sellainen on, cleanex?], joka mahdollistaisi sivistyneen niistämisen käsineitä riisumatta.

***

Jottei aivan purnauksena pidettäisi, niin väliin paistoi aurinkokin ja rinteetkin lanattiin kuntoon [JCP tosin valitti, että offarit olivat häpeällisen huonossa kunnossa]. Ja dönerit olivat kohtuuhintaisia ja herkullisia kuin Saksassa. Jostain syystä Belgiassa ja Tsekissä myydään epämääräisiä dönereitä, mutta Itävallassa sentään osaavat.

Riistohintaisessa rinneravintolassa vehnäolut maksoi puolet Suomen hinnasta.

Ja voi sitä riemua, kuinka illalla saattoi ostaa ohimennen olutpullon auki olevasta välipalakioskista. Korkki suljettuna. Korkki, jonka saa auki käsin kiertämällä ilman avaajaa. Suomessa sentään jokainen puolue lupaa tiukentaa alkoholipolitiikkaa entisestään.

Niin, kävin JCP:n kanssa baarissa vähän katsomassa kelloa, niin kuin nuorisoskenessä nykyään koleasti sanotaan. [Kyllä, olen niin inessä, että tekee kipeää.] Yökerho oli varsin tyhjä eikä aikakaan tuonut sinne kuin liian ruskettuneita ulkonäöltään Mitvitistä seuraavia ruotsalaiskillejä. Valkoiset kengät, vaaleat farkut, valkoinen kangasvyö ja valkoinen pikeepaita nostetuin kauluksin.

Sellaisia, joista Olakin toteaa:

People here in the neighbourhood
act real cool but they dance no good.


JCP ja minä sitten näytimme vähän mallia. Noudatimme vanhaa maksiimia, jossa lattialta ei poistuta ennen kuin väki taputtaa eikä sinne toisaalta jäädä enää, kun taputus lakkaa.

Tämä pätee hyvin myös blogaamiseen sekä kaikkeen elämässä tärkeään.

Toinen maksiimi sanoo, että elämässä ei tulisi tehdä kuin tärkeitä asioita.


***

Kaikkiaan jälleen kovin vavahduttavaa, kuinka matka tuntui kestävän kauan, mutta paluun jälkeen oli šokeeraavaa ymmärtää viikko kuluneeksi. Järkyttäviä määriä nukkumista, kun ei illoin nettiinkään päässyt. 5 euroa tunti ja kävelymatkaakin melkoisesti.

Taas kelpaisi pohtia ajankäyttöään ja sen sellaisia. Kun vain saisi ensin kaikki kertyneet rästit paikatuiksi.

Muutaman päivän poissaolon jälkeen ajatukset muuttuvat sellaisiksi kuin öisin. Intensiivisiksi ja mahdollisilta tuntuviksi. Yleensä kaikki hälvenee aamuisin, mutta kun aamuun kestääkin useampi päivä, ne ehtivät kasvaa melkoisiksi.

***

Lopulta lumisade hautasi haaveeni, jotka kiistäisin, jos keksisitte kysyä. Eikä sillä, sain tietää, että tämä jatkuu vielä.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds