Tiedättekö, jätkät, näin aika sairasta painajaista. Siinä minä olin tavalliseen tapaan ihmettelemässä, miksen ole kuuman listan etusivulla, kun silmiini osui tällainen näky.

lankahamsterit

Äh, ei tämä näemmä olekaan painajaista; mihin minä tungen tämän kolmannen nenäni? Ja lukemakin on noussut jo pari sataa astetta viimeisen tunnin kuluessa. Lopun aikoja, sanokaa minun sanoneen.

***

Niin, en minä oikeasti ole alakuloinen, kaikki armaat skypekamuni [minulta voi tosiaan tilata privaattipalvelua osoitteessa etunimisukunimi, jossa etunimi on etunimeni ja sukunimi – ahhaa, enpäs kerrokaan].

9-nappini on vain ollut jumissa viime ajat. En kerro teille, kuinka näppäimistönpuhdistushankkeessani kävi, jottei vaikka harmittaisi.

***

Paitsi huumori, minusta näyttää, että myös pehmoporno on mennyt muodista blogimaailmassa. Sitä vastoin politiikka tekee jostain syystä nousuaan ja blogit ovat – jos mahdollista – neuleblogejakin tylsempiä. Koska olen paljastanut itsestäni jo kaiken muun, voisin viimeisenä epätoivoisena tekonani kertoa vähän poliittisia näkemyksiäni. {Jos et tällä saa naisia, niin et sitten millään.}

***

Siinä minä olin, kaverini läksiäisissa tyylikkäästi lattialla istumassa, kun lähtöä tehnyt nainen juoksi eteisestä luokseni, kyykistyi viereeni ja sanoi: Mutta kai sä tiesit, että kokoomuksen jäseneks voi liittyä myös tekstiviestillä.

Kaverini lupasi lisätä kohtauksen tulevaan elokuvaansa. Ihan mihin tahansa niistä. Ei ole elokuvaa, johon tuo ei sopisi.

[Minä suhtaudun tunnetusti kovin nihkeästi tekstiviestipalveluihin – paitsi etäverenluovutukseen, se toimii hyvin.]

Hetkeä aiemmin olin istunut radikaalisti olohuoneessa voimakkaasti polarisoituneessa tilanteessa, jossa kaikki ystäväni lymyilivät keittiössä.

Jokin viisas kommenttini kirvoitti mainitun naisen hyökkäämään luokseni ja kysymään, mitä mieltä olen politiikasta. Hän ei jättänyt epäselväksi, että piti kovasti kokoomuksesta.

Kerroin, että haikailin Suomeen uskottavaa liberaalipuoluetta. Kerroin, että kokoomuksen teeseistä en oikein välittänyt uskonnosta enkä isänmaaintoilusta, mutta koti on kyllä jees.

Kerroin, että monissa puolueissa on fiksua väkeä, mutta on ongelmallista, ettei vaalijärjestelmä anna äänestää näitä fiksuja tyyppejä, vaan ääni menee ensisijaisesti puolueelle. Kerroin, etten ollut ihan varma tarvittiinko puolueita lainkaan: eikö hommaa voisi hoitaa tägeillä niin kuin nykyään kaiken muunkin.

[Kyllä, verenluovutus käy tägeillä vielä paremmin kuin tekstareilla.]

Hän kiivastui, ettei tuon takia kannata jättää äänestämättä. Kerroin, etten aio jättää äänestämättä. Että olen miettinyt, kun valtaosa ihmisistä kaiketi pitää itseään keskimääräistä fiksumpina [ainakin minun tutuistani – tosin he myös ovat sitä] samoin kuin keskimääräistä parempina autonkuljettajina, blogaajina ja suutelijoina, kuinka kummassa he uskovat muiden olemaan itseään parempia äänestäjiä.

Kerroin myös, että SDP ärsyttää minua valtavasti jo Eero Heinäluoman vuoksi. Toisaalta SDP näkyy kuuluvan yhden geen blogaajien kunnianarvoisaan kerhoon. Linkkaisin, jos heidän blogiinsa voisi linkata. Kerroin, etten ymmärrä, miksi keskusta on olemassa, jos se perustettiin ajamaan maanviljelijöiden asemaa ja nykyään se korostaa, ettei aja heidän asiaansa ja että äänestäjistäkin vain kymmenen prosenttia on maanviljelijöitä. Kerroin myös, etten ymmärrä, miksi SFP on olemassa, jos sen tehtävä oli edustaa ruotsalaisuutta ja nykyään se sanoo, ettei sitä edusta.

Kerroin, että koska asun Espoossa ja olen tällainen kolea nörtti, minun on helppoa ja uskottavaa äänestää Jyrki Kasvia.

***

Sitten vedin henkeä ja kerroin, mitä ajattelin aikoinaan katsottuani The Yes Men -elokuvan.

Ajatellaan ensin vaikka autoja, jotka ovat aikojen kuluessa tulleet nopeammiksi ja luotettavammiksi, kunnes luotettavuutta alkoi olla kylliksi eikä suuremmista huippunopeuksistakaan ihmisten rajoittuneisuuden vuoksi ollut iloa. Niinpä nykyään ketään ei kiinnosta huippunopeus, vaan huomion saavat ajo-ominaisuudet, turvallisuus, pieni kulutus ja ulkonäkö.

Tietokoneissa on päästy liki samaan. Tehoja ja luotettavuutta on jo kylliksi; gigahertsejä pohtivat enää pelaajat. Hauskuus ja miellyttävyys nousevat arvoon arvaamattomaan: Wii on ilmiö ja PS 3 vain vanhan toistoa.

Minua ärsyttää, kuinka ihmiset eivät ole lukeneet muuta kuin Nielsenin Usability Engineeringin, mutta vedotaan sittenkin siihen. Nielsen jakaa käytettävyyden viiteen komponenttiin: tehokkuuteen, virheettömyyteen, opittavuuteen, muistettavuuteen ja miellyttävyyteen. Kun muut komponentit ovat kunnossa, voidaan keskittyä kokemuksen miellyttävyyden parantamiseen.

Kun pelasin teininä Civilization II:hta pidin tärkeänä, että tiede ja tuotanto olivat kunnossa. Siitä syntyisi menestys. Tuo heijasti tuolloista maailmankuvaani, jolla saatiin kympin keskiarvoja.

Sittemmin keksin ottaa lähtökohdaksi sen, että kansa on tyytyväistä. Ja katso: kaikki meni paljon paremmin, ja onnistuin voittamaan pelin vaikeimmalla vaikeustasolla. [JCP toki onnistui voittamaan koko pelin vaikeimmalla tasolla tekemällä vain yhden kaupungin, mutta hän onkin lahjakas oudoissa jutuissa.]

Yritysten tehtävä on tuottaa lisäarvoa omistajilleen, eikä siinä ole mitään väärää. Tuotantoa korostamalla saa kympin keskiarvoja. Mutta joskus mietin, koska talous saavuttaa sen tason, jonka autot ja tekniikka ovat saavuttamassa – sen, jossa tehokkuus riittää jo ja voidaan keskittyä miellyttävyyteen, olemaan onnellisia.

Tytön mielestä juttuni kuulosti aika naiivilta, mutta minä olen vähän tällainen.

Vaikka soveltaisin tipatonta tammikuuta juomalla ainoastaan ilmaista viinaa, eilisiltaan se ei olisi vaikuttanut.

***

Kävin tänään koulussa katsomassa, olisiko Polyteekkari viimein päivittänyt. Ja olihan se!

Ulkopuolisille mainittakoon, että kyseessä on koulumme ylioppilaskunann tuottama kahden viikon välein ilmestyvä julkaisu, jonka toimittajakunta koostuu nyttemmin paljolti kaikesta muusta kuin teekkareista. Lehden luetuinta aineistoa lienevät takasivun ruokalistat, mikä jaksaa kummastuttaa minua, kun en itse koskaan jaksa valita lounaspaikkaani ruoan mukaan vaan menen sinne, mikä sattuu olemaan lähinnä.

Minähän purnasin lehdestä lämpimikseni viime marraskuussa omassa kommenttilaatikossani, ja päätoimittaja Johanna Mitjonen [tai joku muu Johanna Polyteekkarista] ilmestyi hupsusti paikalle tammikuussa toteamaan, ettei huutoani siellä kukaan kuule.

Kannattaa postata palautteet Polyteekkarista osoitteeseen http://www.polyteekkari.fi/index.php?k=9306
On nimittäin fiksumpaa nurista lehden tekijöille, kuin nurista äärettömässä netissä missä kukaan ei kuule, eikä ketään kiinnosta.
t. niin itseriittoinen Johanna Polyteekkarista


Myöhemmissä tutkimuksissani on selvinnyt, että ns. kukaan ei kuitenkaan käy keskustelua Polyteekkarista sen omilla sivuilla, joten on syytä siirtää keskustelu tänne ihmisten ilmoille.

***

Mukavaa nähdä, että palaute oli mennyt perille. Kansi oli jälleen kovin tylsä eikä Tuukka-nallea ollut vinkistä huolimatta siirretty etusivulle. Olivat sittenkin lisänneet opasteen, jotta kiireiset lukijat osaavat hypätä suoraan sivulle 14. Erityisen hauska oli kannen maininta Polyteekkari-lehti s. 1-16. Tuo on niin loistava idea, että sen täytyy olla elämää vanhempi.

Melkein yhtä oiva kuin tämä kielikurssimainos [via]



Pääkirjoitusta lukiessani muistin jälleen, että ylioppilaskuntajutut ovat kamalan tärkeitä. Hieman kuin blogitkin: ainakin tekijöilleen. Onhan TKY:llä blogikin, mutta se ei aina vaikuta olevan tärkeä edes tekijöille itselleen.

Tajusin myös, että Polyteekkarin toimitusneuvoston puheenjohtajuudesta [whatever that means] kieltäytyneen Eero Holmilan nimi oli tuttu siksi, että hän kirjoittaa Oikeita totuuksia -blogia.

Lehden jutut vaikuttivat pikaisella silmäyksellä asiallisilta ja uusi Teekkarikylän koteja esittelevä juttusarja sinänsä kiinnostavalta. Sarjakuvat oli painettu aiempaa suuremmalla, kuten pyysin, enkä vieläkään ymmärrä, onko Apropoo-sarjakuva oivaltava, jos se toteaa latteuden ja käyttää sitten sanaa stereotyyppinen kuin todetakseen, että kyllä minä hei ymmärrän, että tämä on latteaa.

Mainittavaa myös, että perinteisesti salaperäinen Äpy-lehti houkuttelee ihmisiä kirjoittamaan itselleen ilmaista sisältöä. Kirjoituskilpailun palkinnoksi ei mainita muuta kuin jutun julkaiseminen lehdessä. Whupii.

Kai minun on pakko tämä sanoa, vaikka tarkoitus oli muka olla hiljaa, kun en ehtinyt ajoissa. Lukekaa Harmaata hattua, jos huumoria kaipaatte.

Munattomana nössönä korostan varmuuden vuoksi, että kuolema on minusta ikävä asia ja että kuittailen ainoastaan otsikoijalle muistuttaessani, että juuri tämän vuoksi minä tapaan törmäillä ainostaan vaarattomiin rekkoihin.


vaarallinen rekka

Tulin nyt vielä kertomaan, että jos vielä joskus elämässäni pääsen siihen onnelliseen vaiheeseen, että teen lopputyötäni ja jostain kumman syystä haluan perustaa aiheesta kertovan blogin, sen nimeksi tulee Dippa silmäkulmassa.

Se yhdistää ahdistuksen ja luomisen riemun, jos ette vaikka huomanneet.

Hehkutin JCP:lle nollaa Google-osumaa. Hän kehotti lakonisesti kirjoittamaan silmä kulman erikseen.

Hauska mies, se. Ei ole äitiinsä tullut.

Voi elämä, kuinka ulkona on kaunista! Tänään on hyvä päivä avata verhot.

***

Tulin vain kertomaan, että muistin sittenkin sen eilen unohtuneen jutun. Ehkä minun täytyy hyväksyä fakta, etten sittenkään tarvitse sinua, hyvämuistinen.

Juttu meni tähän tapaan:

JCP: Ihanko oikeesti jos joku noista olisi voittanut miljoonan silloin puoli vuotta sitten, niin lehdet ois kirjoittanut siitä vasta tänään?
PA: Niin kai tämä homma toimii.
JCP: Aika varmaan olis jengi kyllä rynninyt ulos studiosta soittamaan luottotoimittajilleen.
PA: Joo, mullakin on kännykkään ohjelmoitu Seiskan pikavalinta 7-napin alle.
JCP: Niin, kun joku voittais miljoonan, niin kuvattaisiin katsomoa, jossa kaikki ottaa kapulan käteen ja painaa seiskaa.

[Otsikko on sisäpiirivitsi, jota en ole koskaan ymmärtänyt]

***

Huvittava sentään oli Metro-lehden tämänpäiväinen miesrokkaritilasto. Luulisi Isosiskollekin kelpaavan, kun Tina Turner on huolittu mukaan.

miesrokkarit



***

Kävin viikonloppuna Ikeassa ostamassa sohvapöydän ja rahin. Herkkäuskoisempi voisi luulla, että pöytä putkirunkoineen ja rahi mätsäävine päällysteineen kovastikin kuuluvat sohvaani. Harvoin olen kahtatoista euroa yhtä hyvin käyttänyt kuin tämän pöydän hankkiessani.


rahi ja pöytä

Minulle kommentoitiin edelliseen liittyen, että jos näyttää, että kaikki sujuu helposti, taustalla saattaa olla muuta kautta tehty pohjatyö, jota ei vain tule ajatelleeksi.

Jos siis harjoituksesta tulee helpon oloisesti hyvä arvosana, pohjalla saattaa olla, että on harjaantunut tuottamaan halutun tyyppistä tekstiä, ja ehkä ennakkoonkin tietää asiasta jotain.

Usein jättäessään tentin väliin kurssille miten kuten osallistuttuaan [aivan liian usein] huomaa vastaavasti uusintaan lukiessaan, että varsinaisen tentin aikaan sittenkin tajusi asiasta vielä jotakin.

***

Kuntoilusta piti vielä täsmentää, että minusta miesten rintalihakset näyttävät vähän pöljiltä, mutta vatsalihakset olisivat ihan kivat.

Minä olen aina ollut hyvä tekemään vatsalihasliikkeitä, vaikkei sitä välttämättä päältäpäin arvaisi. Yläasteenkin kuntotestissä viisi vuotta ennen murrosikääni taisin olla ryhmän toiseksi nopein. Joskus lapsena isä opetti minua niitä tekemään. Hän tosin kutsui niitä punnerruksiksi. Und zwar, palleapunnerruksiksi.

En tiedä, elääkö raukkaparka yhä siinä luulossa, että pallealihas nostaa selän pystyyn.

Minä sitten uhoamaan muille kakaroille, että minäpä jaksankin tehdä melkoisesti punnerruksia. Termien selkiydyttyä kävi ilmi, etten jaksanutkaan.

Vähän samaan tapaan kun kuudennen luokan syksyllä kotibileiden pullonpyörityksessä [keväällä kaikki muuttui eikä minua enää kutsuttu] kovat jätkät kehottivat pussaamaan sellaisiin paikkoihin kuin nänni ja terska, mutta eivät olleet sitten ihan varmoja, mikä oli mikin ja kumpi oli kumpi – ja lopputuloksena pusut päätyivät ihan väärään paikkaan.

***

Ystäväni, joka on tavallisesti valittanut, ettei ehdi lukea, mitä kirjoitan, kommentoi tällä kertaa huolestuneena, että blogaan kovin vähän nykyään. Mutta kai minulle kuuluu ihan tavallista.

Katselin Idolseja ja mietin, että ehkä ei olekaan syytä huoleen, vaikkei enää harrasteta eunukkeja ja korkeaääniset oopperaroolit jäävät näin laulamatta. Ainahan tehtävään voidaan haalia transsukupuolisia [äh, mikä on heistä käytettävä termi?].

Tietenkin olisi suotavaa, että henkilöt olisivat selvillä haluistaan jo ennen murrosikää, mutta toisaalta, mikäpä uhraus olisi liian suuri, kun kyseessä on sentään ooppera.

Keksin myös ohimennen JCP:n kanssa konseptin vuorovaikutteiselle televisiolle. Kyllä, ihan oikeaa sisältöä maagiselle paluukanavalle. Ratkaisu on kommenttiraita. Eri ihmiset heittävät eri tasoista juttua televisiota katsellessaan. Nämä tulisi kerätä talteen ja laittaa saataville ja suosituimmat nousisivat pinnalle parhaaseen Digg-tyyliin.

Mietimme myös yhden keskustelun seurauksena, missä Applen tuotteessa mahtaa olla kovin kilohinta. En taida itse viitsiä, mutta uskon, että jos kirjoitatte tuosta artikkelin – mielellään näyttävillä kuvaajilla varustettuna – pääsette Diggin etusivulle.

Ja mikäpä uhraus olisi liian suuri, kun kyseessä on sentään Diggin etusivu.

Typeristä analogioista tuli mieleeni, että oleillessani tänään JCP:n huoneessa soimaan sattui viiden minuutin aikana kolme eri versiota Vanhasta holvikirkosta. Ei sillä, kappale on varmaan yksi hienoimpia suomalaisia voimaveisuja.

Vaikka luultavasti sekin on italialainen käännösiskelmä ja kertoo alunperin tyypistä, joha tahtoisi olla paavi niin kuin isänsä.

Oleilen yleensä JCP:n huoneessa odotellessani leipiä paahtimesta. Vastaavasti hän kulkee tavallisesti minun huoneeni läpi käydessään vessassa. Hänen huoneensa kautta matka olisi lyhyempi, mutta reitti ovelle on yleensä tukossa. Vessakäyntien lisäksi hän ei juuri poistu huoneestaan, mutta ojentaa aina merkitsevästi kätensä, kun käyn jääkaapilla.

Että, naiset, uskon kyllä, että kykenisin asumaan yhdessä teidänkin kanssanne, jos niikseen tulisi.

Niin, mietin, onko laulu aikoinaan kirjoitettu ihan vakavissaan, vai ovatko pojan kanttorihaaveet olleet 50-luvulla olleet ihan kuranttia kamaa. Olisiko silloin voitu kuvitella järjestettävän vaikka kanttorien Idols-kilpailuja?

Vaikka soittaa itselleen -kohdasta mieleen tulee myös, että nykyaikainen versio laulusta voisi kertoa blogaajan pojasta, joko toivoo, että kerran hänenkin juttunsa huomattaisiin. Tiedättehän, kun kaikkialta kansa saapuu häntä trollaamaan ja iltaan kesäiseen feedi kauniina kulkee.

Yhtäkkiä JCP palasi ikuisuusaiheeseen:

– Vähänkö Aristokatit-elokuvan kääntäjällä kävi tuuri, että suomen katti-sana tarkoittaa jotain. Olisi ollut muuten aika nahkeaa keksiä käännöstä.
– Niin, paitsi tietenkin Kermaperseet, tarjosin.

Pohdimme myös uusia lajeja, joissa voisi mennä epäonnistumaan Ennätystehtaaseen. Yksi hyvä voisi olla Rubikin kuution ratkaiseminen. Kertoisi sitten, että kotona se ei ikinä ole näin sekaisin.

Tuokin ohjelma perustuu oletukselle, että ihmiset haluavat onnistua. Olisi hurmastuttavaa, jos kaikki Ollin myötä päättäisivät, että on paljon hauskempaa epäonnistua eikä kukaan ikinä onnistuisi missään. Se olisi vähän vastaava kuolinisku ohjelmalle kuin Alamäkeen-heebon ajatus neuleblogien tuhoamisesta.

[Tämä blogihan yrittää tehdä vastaavan ns. huumoriblogeille.]

Oletteko koskaan kuunneelleet sellaista puhetta tai lukeneet sellaista tekstiä, jossa jokainen termi määritellään ns.-lyhenteellä kuin jossain ohjelmointikielessä alustettaisiin muuttuja. Raivostuttavaa, eiks.

Niin, televisioesiintymisistä puheen olleen. Tänään viimein lähettivät sen Miljonääri-jakson, jossa istuin katsomossa. Valitettavasti en tajunnut miettiä moista, mutta satuin näkemään viisi viimeistä minuuttia Idolseja odotellessani.

haluatko miljonääriksi

Jos haluatte erottua, oranssi paita on yhtä kaikki hyvä ajatus.

***

Sittenkin yksi oikeasti hyvä juttu pääsi unohtumaan meiltä molemmilta. Huoh, sinä yksi hyvämuistinen: tämän vuoksi tarvitsen sinua.

Olen näemmä oleillut varsin paljon JCP:n seurassa. Nyt pitäisi tehdä vaikea päätös. Tehdäkö kurssin harjoitustyö hänen kanssaan, jolloin pääsemme varmasti lävitse vai yhden viehättävän naisen, joka minulta kysyi, mutta jolloin lopputulos saattaa olla surullisempi. Voih, valintoja.

Siinä minä olin, voitelemassa paahtoleipää pitkäksi venähtäneen aamupäivän jälkeen, kun luvattua kovemmin levittyvä Oivariinin nokare lipsahti leivältä kahvikuppiin.

Kahvia viemäriin kaataessani hihkuin, että juuri tällaisia sattumuksia me entiset huumoriblogaajat tarvitsemme blokkiamme puhkaisemaan [vaikka paljon koleampaa olisi kyllä sanoa bloki].

Olen minäkin viime aikoina pohtinut blogien roolia suomalaisessa mediakentässä. Olen pohtinut myös omaa rooliani elämäni eri sidosryhmissä. Sekä kaikenkaikkista tarkoituksettomuutta.

Jos nyt konkretisoidaan hieman, niin ennen aina niin somasti suunnitelmien mukaan sujunut kaikki ei ehkä ole enää entisensä. Jos vaikka Kysyn vaanin paluu saisi yllättäen toisen jatko-osansa, en välttämättä jaksaisi välittää.

Olenko se vain minä, vai soittiko parturin Radio Nova erityisen alakuloista musiikkia tänään. En olisi uskonut, että ovat palauttaneet Total Eclipse of the Heartinkin listoilleen.

***

Tietoa puheterapiasta haeskellessani [ajattelin aloittaa uuden harrastuksen kevään kunniaksi] eksyin lueskelemaan YTHS:n julkaisemaa valistusvihkosta, jossa kehotettiin lukijaa kysymään itseltään, miksi juo. Olen tottunut kuvittelemaan, että vastaus kaikkiin maailman miksi-kysymyksiin on naisissa. Huonossa vitsissä miehen paitaa silittävä nainen purnaa miehelle, kuka sinunkin paitasi silittäisi, jos maailmassa ei naisia olisi. Mies vastaa, että naisettomassa maailmassa ei silitettäisi paitoja.

Enkä minä tiedä, blogattaisiinko naisettomassa maailmassa. Opiskeltaisiinko. Luettaisiinko ranskaa.

Hieman niin kuin ylioppilaskirjoitusten jälkeen ymmärsin pikkuhiljaa, että minua oli huijattu monta vuotta luomalla systemaattisella propagandalla illuusio, että kirjoituksilla olisi jotain merkitystä, alan vähä vähältä ymmärtää, että minun tulisi keksiä elämälleni muita tarkoitusperiä. Naisia tulee tai menee, mutta näennäisen irrelevantit toimeni taitavat olla ihan oikeasti irrelevantteja. Lienen ollut vain naiivi hurskastelija asettaessani naiset tarvehierarkian ylimmälle askeleelle.

Mitä, eikö blogikirjoituksillakaan ole merkitystä?

Viime aikoina olen huomannut suhtautuvani asioihin kovin fatalistisesti huomattuani, etteivät onnistumiseni ja epäonnistumiseni, panostamiseni ja sluibaamiseni oleellisesti korreloi lopputuloksen kanssa.

Tätä demonstroikoon tänään saamani arvosana syksyn täyttäneestä kurssista. Pari vuotta sitten se olisi harmittanut, mutta olen sittemmin ymmärtänyt, etten koskaan ole saava heiltä kolmosta parempaa arvosanaa mistään. Olen kiinnostunut asiasta, tiedän siitä jonkin verran ja hetkittäin suhtauduin projektiin jopa lievän intohimoisesti, mutta jos ei, niin ei.

Joskus taas viimeisenä iltana tekaistusta harjoitustyöstä saa vitosen, ja melkein hävettää.

***

Kuinka tämä liittyy blogien merkityksellisyyteen tai merkityksettömyyteen suomalaisessa mediakentässä? Ei kai kuinkaan. Petja totesi, etteivät blogit voi kasvaa merkittäviksi, sillä suomalaiset haluavat uskoa, että jokaisen mielipide on yhtä tärkeä.

Minä arvostan ihmisiä, jotka tekevät juttuja paremmin kuin itse osaisin, lajiin katsomatta. Olen tosin sikäli rajoittunut, että vaadin tekniikan olevan kunnossa: en osaa ymmärtää maalausta, joka näyttää sutaisulta, enkä tekstiä, jonka kirjoittaja ei selvästikään hallitse välinettään.

Maailmalla on toki joukko merkittäviä blogaajia, mutta ei heidänkään suhteellinen osuutensa suuri ole. Ja blogi tai ei, Suomessa on kaikkiaan aika vähän ihmisiä, joiden mielipiteistä jaksettaisiin olla kiinnostuneita. Elleivät he sitten ole tunnettuja jostain asian kannalta epäoleellisesta seikasta entuudestaan.

Kirjoitin tähän kaikenmoista, mutta se tuntui vähän kornilta. Taidan tyytyä toteamaan, että blogeista on vaikeaa löytää mitään merkittävää siksi, että merkittävyys on kaikkiaan kovin epämääräinen juttu.

***

Niin, minähän vihaan silittämistä, mutta käyttäisin arvatenkin silitettyjä paitoja, vaikkei naisia olisikaan. Erityisesti siksi, etten ole varauksettoman tyyväinen yläruumiiseeni [eikä nyt pidä ymmärtää väärin: en ole täysin tyytyväinen alaruumiisenikaan].

Niinpä ajattelin aloittaa suuren PA-rannus-ohjelman, jonka lopputuloksena olen viimein rantakunnossa kauden alkaessa joskus elokuun puolivälin paikkeilla. Tiedättehän, sillä tapaa, että ostan jäätelöä vain voidakseni vahingossa pudottaa sitä paidalleni, jolloin minun on aivan pakko riisua se.

Projekti etenee sikäli huomaamattomasti, että en raportoi siitä ennen kuin se päättyy. Tuolloin totean joko onnistuneeni tai epäonnistuneeni. Jäämme jännityksellä odottamaan.

Mitvit kuulemma viestitti minulle, että pitäisi kirjoittaa jotain hauskaa viime aikoijen runoilun sijaan.

Hauskojen juttujen kirjoittaminen on onneksi hyvin helppoa, joten voisin hyvin kirjoittaakin, ellei se olisi niin tavattoman out. Tiedättehän te mitä sanotaan: siinä vaiheessa, kun Krapulablogi alkaa päivittyä, on aika myydä.

Takaisin Kallioonista ymmärsin, että tulevaisuuden juttu on korni pehmoporno.


– Sori, mut mä haluun sua, hän sanoi ja kosketti sumeilematta.
– Saat, lupasin.
– Siis anteeksi, täsmensin.

***

Perjantaina kohtasin kiinnostavia henkilöitä. Yhdestä kirjoitan artikkelin toisaalle, mutta Petjan voisin mainita tässä. Hän on oikeasti paljon hyväntahtoisemman oloinen kuin blogissaan.

Sain kuulla, että frakin kanssa ei tule käyttää nenäliinaa, sillä liinan tarkoitus on näyttää aamuhämärässä käytävissä kaksintaisteluissa, minne tähdätä. Koska frakkia käytetään iltaisin ja kaksintaistelut käydään bonjourissa, liinaakaan ei tarvita.

Näin myös jokusia sisäpiiriblogaajia Töölössä ja sittemmin Populuksessa ja olen niin säälittävän viaton, ettei kukaan edes kohteliaisuuttaan juorua mitään, vaikka viettäisin yöni missä. Ei minun blogistani saa pantavaa millään ilveellä.

***

Lauantaina Miss Jenny vei minut Emmaan, jossa saattaa kannattaa käydä teidänkin, niin ette ole ihan noin moukkia.

Vinkkinä, että minua voitte viedä vapaasti jatkossakin joka paikkaan [Rappiotäti on kuitenkin minun -Joonas]. Kouluni alkoi tänään, ja olen lomani jäljiltä pahemmin läjässä kuin pitkään aikaan ja hieman huolestunut, tuleeko tästä yhtään mitään.

Juoksin juuri kesken kaiken karkuun laskareista ja tulin tähän hengittämään.

Joku höpsö – kylläkin kovin pontevasti laulanut – Idols-kandidaatti innostui jostain syystä korostamaan uskovaisuuttaan, ja Kysyn vaaninsa lukenut Jone Nikula letkautti takaisin. Tuloksena tietenkin kaamea kohu.

Kysyn vaanin huumorihan perustui viime kädessä sen faktan ymmärtämiselle, että Michael Jacksonin ja Paavin mainitseminen absurdeissa konteksteissa huvittaa ihmisiä suunnattomasti. Michael Jacksonin ja paavin hahmot kun ovat vielä sellaisia, että liki mikä tahansa konteksti on absurdi, huumorin tekeminen ei koskaan ennen eikä ikinä sen jälkeen ole ollut niin helppoa.


- Se ei välttämättä ole sulle kunniaksi, kun ottaa vielä huomioon, että Michael Jacksonkin on harras uskovainen, niin teillä on aika paljon noita mustia lampaita joukossa, Nikula heitti.

Kenties reaktio ei olisi ollut niin paha, jos Jone olisi pelannut toisen kortin ja sanonut Jacksonin sijaan paavi.

Viime vuoden unohtunut voittaja Jääskeläisen Ilkkakin ilmaisi kantansa asiaan.

- Jos Jonella itsellään on ongelmia suvaitsevaisuuden kanssa, eikä hän pysty pohtimaan näitä asioita muiden näkökulmasta, niin hän on joko ateisti tai muuten ihan pihalla.

Suvaitsevaisessa maailmassa voi olla ihan pihalla kahdella päätavalla: olemalla ateisti tai sitten jotenkin muuten. Näin sitä pitää, Ilkka.

***

Aiheesta tuli mieleen joulun alla näkemäni mainos. Siinä mainostettiin jonkun Matias Koskisen gospellevyä. Mukana on myös joku Julius, jota kävi kovin sääli. Koko mainoksen ajan Julle-rukka seisoo taka-alalla ja Matias kuin tahallaan seisoo jatkuvasti niin, ettei Juliuksen kasvoja vain nähtäisi. Levynkansikin tuo mieleen Monsterit Oy:n ja Masa Pallopää -paran, jonka kasvojen päälle osuu milloin aikakauslehden kannen viivakoodi, milloin jokin muu. Tällä kertaa Matiaksen sukunimi on niin tärkeä, että se peittää alleen Juliuksen kasvot.


Kuva 4


Kuva 3

Kerran Juliuskin sentään pilkahtaa näkyvissä:

Kuva 2 width=


Google kertoi, että Matias ja Julius ovat veljeksiä, ja Juliuksen kurja asema johtuu hänen nuoremmuudestaan. Tunnetusti yksi surkeimpia mahdollisia kohtaloita on joutua kaiken maailman Matiasten pikkuveljiksi. Ei moista kurjuutta soisi edes omille perheenjäsenilleen.

Matiaksen sivuilta löytyy myös mainittu mainospätkä sekä toinen, pidempi versio.

Olen tässä taustalla vaivihkaa tutustunut paljon puhuttuun nainen 2.0 -konseptiin. Käsitteen määrittely on hieman hajanainen, mutta merkittävin ero webissä perinteisemmin harrastettuun yksisuuntaiseen kaihoiluun on kaksisuuntainen vuorovaikutteisuus. Jotkut yhdistävät käsitteeseen myös ulkokohtaisempia seikkoja, kuten kirjavat värit, pyöreät muodot ja isot, öh, tekstit. Alfojen kanssa toimittaessa voi sattua kaikenlaista yllättävää, eikä mistään valmiista voida vielä puhua, mutta kaikkiaan konsepti vaikuttaa lupaavalta ja ilman muuta seuraamisen arvoiselta.

***

[Viime yönä oli tarkoitus nukkua kolmesta kuuteen, mutta niin vain puoli viisi soittanut kaverini onnistui herättämään. Luulisi, että noin pieneen maaliin ei enää osuisi. Minä raukka vastasin, kun luulin, että kännykkä piippasi herätyksen merkiksi.]

Uikutus toi yhden uuden tilaajan, mutta kadotti vanhan {voisiko olla, että ketään ei kiinnosta}. Palataanpa asialinjalle.

Schneidermanin Designing the User Interface on oikein hyvä kirja. Jos asiasta pitäisi lukea yksi kirja, saattaisin suositella sitä jopa ennen Normanin Design of Everyday Thingsiä. Koska tahansa ennen iänikuista Nielseniä joka tapauksessa. Erityisen hienoa teoksessa [ainakin vanhassa 3. painoksessa] ovat luvut aloittavat kuvat. Innostuin sitten selvittämään enemmän kuvista vastaavista Mark Kostabista, ja taisinpa löytää likimain lempitaiteilijani.

Hänen sivuiltaan löytyy monta hienoa ja googlaamalla läjäpäin lisää. Tämä sopii tietenkin hyvin tähän surkuttelumielialaan.



Tätäkin on vaikea ohittaa.




Sääli vain, että tyyppi pärjää niin hyvin, että kuvat maksavat mielettömiä eikä niitä näy saavan julisteinakaan järkevään hintaan.

Kenties tämä on salaliitto, jolla huijata ihmiset lukemaan oppikirjoja.

***

JCP suunnitteli Schizo-Jannelle kesän koleimmat paitakuosit [huomatkaa hopeoidut kaulukset]. Kyllä kelpaa olla eurooppalainen, siksi tylsältä tuo ohjeiden taalaversio näyttää.

europaidat


***

Yleensä en jaksa murehtia tällaisista, kun omiakin ongelmia riittää, mutta jos nyt tämän kerran. Silmäsin ensin pikaisesti päivän tärkeimmän uutisen ja kummastelin, miksi siinä täytyy mainita Evan kansalaisuus. Ei siinä sanottaisi suomalainen nainen, jos Eva olisi Suomesta.


virolainen


Vasta sitten huomasin, ettei siinä edes sanota virolainen nainen tms., vaan ainoastaan virolainen. Ihmeellistä leimaamista.

Tämä samaisen lehden uutinen olisi tapahtumapaikan puolesta voinut olla uudenvuodenpäivältä, jos kyseessä olisi ollutkin virkanainen [ja jos uudenvuodenpäivänä julkaistaisiin lehtiä].


virkanainen ei sentään riehunut

***

Valjastin kaapissani lymyilleen kahvinkeittimen käyttöön. Totesin, että on kai vähän hölmöä pitää se piilossa vain siksi, että se on niin ruma, eikä soinnu vedenkeittimeeni, vohvelirautaani ja leivänpaahtimeeni. Sitä paitsi pikakahvi on aika kallista.

Tässä keittimessä on oikein kellokin. Se on kaksitoista.

Kahvi maistui vaihteeksi ihan hyvältä, mutta on ongelmallista, että jo pienen kermatilkan jälkeen se on aivan liian kylmää. Pitää kai ruveta lämmittämään kerma erikseen niin kuin tapaavat Euroopassa tehdä.

***

Vallan hurmastuttava on tämäkin.

Maitotölkissä luki 10. päivä. Kaadoin sen viemäriin. Onhan uudestavuodesta oltava jo ikuisuus.

***

Puhe mistä puute

Sinä perustelit syiden puutteella,
minä seurausten olemassaololla.

Sinä voitit.
Minkäs teet, kun palo on väärin sytytetty.


***

– Anteeksi, että häiritsen; halusin vain soittaa
yhden kännipuhelun.
– Mutta ethän sinä kuulosta
lainkaan humalaiselta.
– Ei, olen vesiselvä. Toivoin, että sinä olisit humalassa.
Juotuasi hihität niin kivasti.

***

{No, no, eiköhän riitä jo. Äitisi vielä luulee, että olet vakavissasi.}

Blogimaailmassa näkyy leviävän lievä alakuloisuusmeemi. Itseni lisäksi ovat osallistuneet ainakin Marinadi ja Hurina [äh, ei minuakaan voi kaikesta syyttää]. Jonkinmoisena rajapintana tämän synkistelyn ja sen faktan välillä, että minun piti lukea tämä päivä kiukulla tenttiin, toimikoon tämä äskeisellä kliseisensateisella kävelylenkillä keksimäni teksti.

Tyyliltään tämä pyrkii olemaan vähän Hal Sirowitzin kaltainen, niin kuin trendikästä toki on.

***

Teille, jotka suunnittelette jotain

Käyttäjä ei halua lukea ohjekirjojasi.
Ja vaikka saat hänet houkuteltua lukemaan niitä.
Vaikka niistä kehittyy omia pieniä taideteoksiaan.
Vaikka järjestät menestyksekkäitä koulutustapaamisia.
Vaikka hän alkaa ymmärtää ajatusmaailmaasi.

Hän valitsee arkeensa sen vaihtoehdon,
joka aiheuttaa kahden ratkaisevan sekunnin aikana
sen napsahduksen, joka joko on tai off.
Arjessaan hän ennemmin elää kuin lukee selityksiäsi.

Ei miellyttävyyttä voi mitata kyselemällä.
Pidätkö sinä minusta?
Ehkä hän pitää, ehkä hän ei pidä.
Mutta jos hän rakastaa, hän kertoo sen kysymättä.

Unohda siis tuotteesi kauppaaminen.
Halutessasi voit yhä kirjoittaa hänelle ohjekirjoja
ja järjestää koulutustapaamisia.
Hän tarvitsee niitä tässä maailmassa.

Unessani kannoin kuollutta kaktusta. Havahduin hereille ja käänsin katseeni hänen säälivään selkäänsä.

Ikkunasta vyöryi ankea päivä. Illalla taivas oli ollut vielä kirkas, tähdet näkyvissä. Olin puhunut Orionin vyöstä.

[Jos muuten vielä luet tätä, ystäväiseni, joka keksit järkyttyen epäillä, ettei kai hänellä ja minulla ole mitään, voit yhä uskoa maailman oikeudenmukaisuuteen. Ei meillä mitään ole. Paitsi hieman apea mieli. Tietty.]

Junassa on aikaa kirjoittaa dramaattisia riimejä.

Ei mikään ole uutta
eikä mikään ole muuttunut.
Se sama, mikä edelleen,
on koko ajan puuttunut.

[– –]

Pyydän paljon, tietenkin,
ja ilmeisesti liikaa.
Niin helppoa, jos etsisi
vain huoraa taikka piikaa.

Jos hieman muka aloittaa,
ja päättää, ettei jatka.
Jos määränpään saa unohtaa,
niin oli sentään matka.

[– –]

(Joko voisi riittää tämä
vaikerrus ja vikinä?
Vaan surkeinta on tietää,
ettei koskaan eikä ikinä.)

Kun taimen ylikasvuisen
juurinensa kitken,
niin kera muiston lämpöisen
inaukseni itken.


[Äh, ei tuollaista voi kirjoittaa vakavalla naamalla.]

***

Illan tapaamisella toistin eteenpäin, mitä minulle oli yöllä sanottu. Hän otti sen paljon paremmin kuin minä.

Hetkessä minunkin elämäni on kuin elokuvaa. Nyt on lopputekstien aika. Jatko-osat asia erikseen. Ehkä he kaksi löytävät toisensa.

Hanna-Mari Seppänen kertoo naistenlehden kannessa haluavansa itsevarman miehen. Käsi ylös, naiset, kuka ei halua itsevarmaa miestä.

***

Siihen loppui älykäs maailman kommentointini tällä erää. Kyllä minä joskus vielä kykenen jälleen kirjoittamaan tännekin. Muutakin kuin näitä nolostuttavia riimittelyjä:


Jos elit hetken,
niin miksi et toista?
Jos kerran pystyt,
niin miksi et loista?

Ja jos kerran
niin miksi et aina?
Jos saisit oman,
niin miksi vain laina?

Ja kun murehdit:
jos se ei kestä.
Älä turhia –
mikään ei estä.

Tämäkin on niin helppoa ymmärtää tässä kontekstissa ihan väärin. Tsihii.

***

Kun nyt kerran haamupäivitettiin, linkataan vielä vaikka Hurinaan.

Sekä Ihmiskuntaan. Kiitos kunniasta! Jätän selittelyn ja päätöksen kritisoimisen toisille. Olette varmasti ihan oikeassa kaikki.

***

Vielä vähän. Minä en tiedä tarkemmin, milllainen peli Cybernations on. Mutta jos YouTubesta, jonka Ilta-Sanomat osaa uutisessaan mainita, kerrotaan ihan selvästi, että Nordreich on tuohon peliin liittyvä ryhmittymä, miksi heidät mainitaan uutisessa uusnatsiporukaksi.

Kysyy nimim. Chamberlain


[Mainitessani taannoin, että pelkään pedofiilejä ja terroristeja, unohdin sanoa, että pelkään toki myös natseja.]

Kiitos kaikille seurasta ja pahoittelut hivenen epätahdikkaasta liukenemisestani. Kuinka sattuikin tulemaan puheeksi alkuillasta Hurdiksen luona, että suomeksi on mahdollista ihan vain nukkua, kun taas sleep with antaa vihjeitä muustakin.

Tuollaisen kävelyn jälkeen kyllä nukuttikin.

Ja kun kaikki oli muuten niin hyvin, niin pakkoko niiden helvetin junttien oli mennä naimaan minun Siltavuorenpenkereelläni.

Jos jotain piti hukata [ja tuossa kunnossa piti], niin mieluiten sitten juuri ne skumppalasit.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds