Satsuma korjaa satoa

[Edit: muutin otsikon kuvaavammaksi.]


Dock

Mitähän tuohon voi sanoa. Ei olisi välzysti kanzinut tappaa sen pienen tyttären äitiä.

Olisikohan tämän voinut otsikoida vielä vähän dramaattisemmin. Jarmon avoin tilitys: ensin meni vaimo, sitten tytär.

***


uusi voima


Sanokaa mitä vain, mutta minä olen aivan varma, että olen nähnyt tuon toisen jossain ennenkin.

kannattaa


Varmaan kannattaakin.

***

Elisastakin uutisoivat vain taksiongelmia eivätkä uutta palvelua lainkaan. Minä en osaa siitä paljoa sanoa. Muutamia hankaluuksia olen raportoinut. Ehkä ne korjataan joskus.

***

Ymmärsin, että minä olen sellainen tyyppi, jota Facebookin yhdyssananrakastajat vihaavat. Minä sanoin hiljattain Tarttee hommaa heijastin, ja tähän puututtiin. Minulla on sittenkin murre. Sehän on liki identiteetti.

Eilen mielessäni kävi, että jos olisin kirjoittamassa jäähyväistekstaria tai muuten vain lappua jääkaapin oveen, sen voisi aloittaa

Jää hyvästi
tai lähde pahasti.
Sama se.
Kun ei ole voitettavaa,
en piittaa häviöistäkään.

Mutta en sitten miettinyt pidemmälle, kun ei ollut tarvetta tähän hätään.

***

Ai niin, muistaessani kerron vielä, että JCP:n mukaan ensi joulun hittilahja on Kannelsankari-peli, jossa on kärkibiisinä mukana itse Ievan polkka.

2 on viitsinyt kommentoida:

Minua myös kummastutti tuo iltiksen kansi. En tajua.

12/12/2007 07:46:00 ip.  

Minä se täällä taas hei. Haastoin sut just memiin. Et voi kieltäytyä vastaamasta, muuten tulee pahameemikarma.

12/14/2007 01:03:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds