Sisäpiiritetty

Ehkä blogini syöksykierre johtuu siitä, etten ole tullut kommentoineeksi Facebookia. Toisaalta en ymmärrä, miksi kukaan enää kommentoisi sitä, sillä Joonas sanoi kaiken jo kauan sitten.

Minusta on hauskaa, kuinka sinne liittyneitä on kahta tyyppiä. On niitä, joiden joku outo nörttikaveri kutsui heidät mukaan jo kaksi vuotta sitten huhtikuussa. Sitten on niitä, jotka olivat pitkään ihan periaatteesta liittymättä, mutta tulivat nyt sitten, kun kaikki kaverit painostivat ja lähettivät kymmenittäin kutsuja – minuutissa.

Sellaisia ei ole, jotka ihan rehellisesti tulivat paikalle hieman myöhässä eivätkä koe sitä erityisen häpeälliseksi.

Siivosin jossain vaiheessa näkyvistä osan henkilötiedoistani. Palveluun liittyessään oli luontevaa vastailla kysymyksin, mutta kun ne lopulta esitetään ensimmäisinä juttuina sivulle eksyville ihmisille, tulee vähän julistava olo. En minä nyt ole sillä lailla kiihkoateisti, että haluaisin ensimmäisenä sen kertoa itsestäni ihan samalla tavalla kuin kavahdan ihmistä, joka ensinnä alkaa mesota uskostaan. Tai nimestään. Saati naamastaan.

Poliittinen suuntautuminen on sikäli huvittava kenttä, että tuttavistani kaikki ovat joko liberaaleja tai erittäin liberaaleja. Paitsi yksi, joka väittää olevansa konservatiivi arvatenkin ihan läpällä.

Jos vaikka laittaa, että on sinkku ja kiinnostununt kaikesta, minkä saa, syntyvä vaikutelma on hieman epätoivoinen. Ja entä jos on sikäli vanhanaikainen, ettei oikein pidä eläimistä.

***

On kuvaavaa, että kun entisaikojen sisäpiiri kutsutaan jonnekin ja se pohtii, että voi, kuinka muut nyt vetävätkin herneet neniinsä, oikeasti ketään muuta ei kiinnosta. Tai lähes ketään. Olin melko varma, että Mittis oli kohteliaasti kieltäytynyt kutsusta, kun miestä ei näkynyt. Lasinalusten puuttuessa Harmaa hattu bongattiin paikalta lautasliinaksi naamioituneena.

Kari Haakana oli jälleen kamalan hauska. Miehen kannattaisi ehkä perustaa sellainen blogi, johon kirjoittaisi hauskoja juttuja.

Jari Lindholm oli kiinnostavaa nähdä. Hän oli livenä erilainen kuin olisin kuvitellut.

Kaikkiaan tilaisuuden anti oli vähäisehkö ja joukkiotamme ihmetytti, miksi meidät oli paikalle pyydetty. Kerrotut asiat olivat paljolti tuttuja eikä meitäkään innostettu paljoa keskustelemaan, vaan kiirehdittiin ohjelmassa eteenpäin.

Unto Hämäläinen kertoi, mikä on Hesarin paskamaisin työpaikka, joten osaan kieltäytyä pyydettäessä. Maisemat olivat upeat, mutta jalustalla ja valtavalla kameralla kuvia ottaneella tyypillä ei kai ollut varsinaista blogia. Kertokaahan, jos noita otoksia on jossain jaossa.

Puhuivat sentään useaan otteeseen yhden geen blogaamisesta. Noin sitä pitää.

Mutta kerrotaan edes se, että hs.fi:n seuraavaan uudistuksen myötä navigaatio toteutetaan näillä näkymin nykyisen pystymallisen asemesta vaakasuuntaisena palkkina.

***

Viikonlopun mietelauseena toimikoon eilisen haastateltavani vastaus kysymykseen, jolla ei ole niin väliä.

Aina, kun menee hammaslääkärille, on huono omatunto, ettei ole käyttänyt hammaslankaa. Vaikka pesee hampaansa kunnolla, tietää, että hammaslääkäri kyllä muistuttaa, että hammaslankaa pitäisi käyttää.

Sitten taas kun menee tavalliselle lääkärille, hammaslangalla ei ole väliä. Lääkäri katsoo ja sanoo, että pitäisi harrastaa liikuntaa. Sellaista, johon liittyy paljon tömistystä. Tömistys tekee hyvää luustolle.

Lääkäristä puheen ollen. Jäi taas soittamatta, onko jalassani aihetta mihinkään. Sikäli uskomatonta, että tiedon saa vain soittamalla tiettyyn aikaan tiettynä viikonpäivänä jonnekin. Ihan oikeastiko tätä ei voisi hoitaa Facebookin kautta.

Ja lääkäristä puheen ollen. Olin tänään kuumeessa. Voi olla, että en tule huomisiin pikkujouluihinkaan, ainakaan kovin pitkäksi aikaa.

8 on viitsinyt kommentoida:

Ärsyttää tuo sinun tyyli ettet vastaa kommentteihini!

Mulla on ensi viikolla hammaslääkäri ja käytän toissapäivästä asti hammaslankaa aamuinilloin. Ikenet ovat ihan verillä käytöstä.

Ainiin ja jos tulee vaakasuoraa palkkia niin aloitan sen vastaisen nettiadressin. muutokset ovat sietämättömiä!

12/15/2007 01:13:00 ap.  

Anteeksi, Kata. Olen kipeä ja kaikkea. Yrittäisin muuttua, mutta se on sietämätöntä.

Luen juuri Uudestaanin vastausta meemiin. Se on hieno.

12/15/2007 01:15:00 ap.  

Hups, siinä ikilinkki.

12/15/2007 01:16:00 ap.  

tuletPA ska!

12/15/2007 02:21:00 ap.  

Niin, katoavaista on mainen kunnia (Portlandin pormestari tosin saattaa olla eri mieltä). Minähän nyt olen kiinnostunut laajasti ympäröivästä maailmasta ja sen tapahtumista enkä toki lainkaan pikkusieluinen.

Tiesitkö muuten, että rangaistus ilmaisun "herne nenässä" ja sen varianttien käyttämisestä on nykyään vuosi pimennetyssä kopissa, jonka kaiuttimet syytävät tauotta ilmoille lentäviä lausahduksia kuten "apu-va", "kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen" ja "vituttaa kuin pientä oravaa jolla on käpy jäässä".

12/15/2007 11:00:00 ap.  

Sentään SusuPetal teki lööpin.

Hammaslangan käyttämättömyys aiheuttaa huonoa omaatuntoa. Syytän hammaslankojen huonoa käytettävyyttä.

Toivottavasti et kuumeile. Siis taudin vuoksi. Pikkujouluissahan toki kaikki on ihan hottista.

12/15/2007 11:52:00 ap.  

Mitvit, niin, minä en voi sietää moista ilmausta. Mutta en oikein siedä lainausmerkkejäkään. Tuo oli siis olevinaan epäsuora lainaus ja tarkoittavinaan, että jotkut muut olivat moista pohtineet.

Mari, kappas, noniin. Hammaslankojakin on erilaisia. Ei kannata ostaa Daily-merkkistä. Se on rakenteeltaan säikeistä ja surkeaa.

12/15/2007 12:51:00 ip.  

Ja Saaran blogissa keskustellaan myös.

12/15/2007 05:21:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds