Luvatta sanoen

Tuli hirveä tarve osallistua keskusteluun TV-maksusta. Minä en maksa TV-maksua enkä varsinaisesti omista myöskään TV-laitetta [JCP:n huoneessa on tietokoneeseen liitettävä boksi, jonka kantaminen minun luokseni on toki mahdollista, mutta varsinaisesti hän asuu eri asunnossa eikä minulla ole sinne pääsyä]. 


Viimeisen syksyn aikana olen seurannut muutamia jaksoja Talenttia, Sverige Dansar och Leriä ja Leijonankitaa, jotka tulevat kaupallisilta kanavilta. Kaikkiaan katson tv:tä keskimäärin vajaan tunnin viikossa. 

Sydämettömänä riistäjänä minusta nykyisessä TV-maksukäytännössä on yksi oikeudenmukainen piirre. Vetäjä hakee -periaate [tai tässä tapauksessa seuraaja maksaa] toteutuu siltä osin, että jos ei omista televisiota, ei joudu myöskään maksamaan. Aika harva asiahan toimii näin; yleensä maksetaan, jos vain suinkin on rahaa. Tämä puoli poistuisi kokonaan, jos maksusta tehtäisiin puhdas vero. 

On olemassa myyttinen YLEn julkisen palvelun velvoite, jonka rahoittamisesta televisiottomat saavat sallitusti luistella. Tämän rahoittaminen verovaroin olisi minusta kohtuullista. Vielä jos selkeästi rajattaisiin, mitä se tarkoittaa. Minusta olisi järkevää, että Yle tiivistäisi julkisen palvelun tuotantonsa verovaroin rahoitettavalle kanavalle, ja lopusta sisällöstä maksettaisiin käytön mukaan. 

Nykyinen tilanne on kovin omituinen. YLE on lähtenyt kilpailemaan tarjonnallaan kaupallisia toimijoita vastaan ja rönsyilemään tarjonnassaan ilman, että kukaan sitä on varsinaisesti pyytänyt. Jos YLE taas pysyisi julkisen palvelun lestissään ja tuottaisi vain viittomakielisiä jumalanpalvelustaltiointeja ruotsinkielisille, ihmiset olisivat vielä haluttomampia maksamaan TV-maksujaan. 

[En ymmärrä, miksi hartausohjelmat kuuluvat julkisen palvelun velvoitteeseen, kun Suomessa kirkolla ei virallisesti ole mitään tekemistä valtion kanssa.]

Tänään kerrottiin, että vanhan sisällön DVD-myynti kasvaa entisestään. Itse seuraan YLen tarjonnasta muutamia laadukkaita podcasteja. Olisin valmis maksamaan Ylen arkistojen käytöstä, jos tuo julkisen palvelun yhtiö tarjoaisi sisällön sellaisessa formaatissa, joka toimii kunnolla käyttöjärjestelmälläni. Minusta malli, jossa julkinen osuus katettaisiin verovaroin ja muu sisältö toimisi markkinoiden ehdoilla, olisi kaikkien kannalta reilu. 

***

Sivuutan Ylen ruotsinkielisen tarjonnan ja tv-lupamaksuvalvonnan, sillä niistä on mahdotonta sanoa mitään järkevää. 

***

Ai niin, osallistuin eilen pitkästä aikaa irc-keskusteluun ja keksimme heti täydellisen nimen tulevalle huippuyliopistolle. University of Technology, Ecomics & Design, lyhennettynä UniTED. Tai Helsinki United. 

Sillä näyttää siltä, että kukaan ei ole kertonut TaiK:n rehtorille, että koulusta valmistuu muutakin kuin muotoilijoita. 

Sotamaasta on tärkeää, että teknillisen korkeakoulusta valmistuneet ovat edelleen diplomi-insinöörejä ja taideteollisesta teollisia muotoilijoita.

Ei sillä, minua kummastuttaa sekin ajatus, että insinöörit eivät muka pystyisi innovoimaan. Minä ainakin pystyn, höh. Mutta enpä ole toisaalta vielä valmiskaan. 

***

Ai niin. Mainoskupla-kilpailun tuotoksista suosikkejani taisivat olla nuo Feikkaus-mainokset, tämä pallo jalassa etenkin. Ehkä elän suuressa valheessa, kun minusta nuo olivat monet vähän turhan angstisia. 

5 on viitsinyt kommentoida:

Minulla olisi palava halu kommentoida jotain älykästä, mutta en taaskaan kykene, sillä tiedän, ettei se olisi mitään niin fiksua, kuin mitä olet kirjoittanut.

Niin, parempi olisi ollut pysyä kokonaan hiljaa, mutta sitä en taida koskaan oppia.

12/02/2007 06:58:00 ip.  

Sverige dansar och ler oli tosi hauska. Pitkästä aikaa minua naurattava ohjelma. Harmi kun oli niin lyhyt. Kirkon ja valtion suhteesta, ei kai Suomessa niitä varsinaisesti ole erotettukaan? Vaikka eivät ne käsi kädessäkään kulje.

12/03/2007 04:35:00 ip.  

Mari: no, no.

Iiris: ymmärtääkseni ateistidemonien valittaessa valtionkirkosta todetaan, ettei Suomessa ole ollut sellaista enää vuosikymmeniin ja nykyään on vain kansankirkko.

Kun sitten kysytään, miksi kansankirkko saa osansa yhteisöveron tuotosta, sanotaan, että älä nyt viitsi saivarrella. Ja muistutetaa hautausmaiden olemassaolosta.

[Minulla ei ole mitään lukuja näistä asioista. Voi olla, että valittavat turhaankin.]

Wikipedian näkemys asiasta on kovin sekava:

Suomessa yleisen kielenkäytön mukaan Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta puhutaan Suomessa valtionkirkkona. Oikeusministeri Johannes Koskisen mukaan ”sanan varsinaisessa mielessä Suomen ev.-lut. kirkko ei kuitenkaan ole ollut valtionkirkko vuoden 1869 kirkkolain ja vuoden 1919 hallitusmuodon säätämisen jälkeen. Suomen valtio on uskonnollisesti sitoutumaton, ja kirkko on lainsäädännöllisesti ja hallinnollisesti varsin itsenäinen suhteessa valtioon.

12/03/2007 05:33:00 ip.  

Olen pahoillani näin myöhäisestä kommentoinnista, mutta en kuulu blogisi säännöllisiin lukijoihin. Enkä kyllä varsinaisesti epäsäännöllisiinkään, sillä olen täällä ensimmäistä kertaa.

TV-lupamaksujärjestelmästä voidaan toki olla montaa mieltä ja nykyaikainen tekniikka toki mahdollistaisi monenlaisia järjestelmiä, mutta tuohon YLE:n rönsyilyyn minulla on ihan oikea mielipidekin olemassa.

YLE:llä on valtavat resurssit tehdä laadukasta ohjelmaa televisioon, radioon ja nettiin. Olisi järjetöntä, että noilla, kansalta kerätyillä taalereilla ei edes yritettäisi tehdä materiaalia, jota kansa haluaa nähdä ja kuulla. Kaupalliset toimijat, etenkin radiokanavat ovat vinkuneet, eivät tosin aivan viime aikoina, kuinka YLE tunkee heidän reviirilleen. Minusta se, että julkisen palvelun yhtiö alkaa tuottaa laadukasta ohjelmaa kohderyhmille, joille on aikaisemmin ollut tarjolla vain tyhjänpäiväistä huttua, on aivan oikein ja kohtuullista. Ei YLE ole vastuussa kaupallisten toimijoiden elinmahdollisuuksista. Niiden on tehtävä se ihan itse kohentamalla laatuaan sekä tehostamalla myyntiään. On muuten jotenkin koomista, että YLE:n kankeudelle avoimesti naureskelleet toimijat älähtävät heti, kun suuressa ja mahtavassa tapahtuukin jotakin.

En ole itse valtava musiikin ystävä enkä ole esimerkiksi katsonut tai kuunnellut ainuttakaan festaritaltiointia, mutta maksan ilomielin lupamaksuni, jotta edes jossakin on tarjolla muutakin, kuin Grammy-gaaloja ja muita ison rahan pelleilyjä. Odotan tietysti vastavuoroisesti sitä, että musiikkia rakastavat, mutta kenties vähemmän urheilusta pitävät suovat minulle ampumahiihtokilpailut tai koripallomaajoukkueen ottelut. Mutta nämähän ovat juuri sellaisia asioita, joista jokainen niitä haluava voisi maksaa erikseen, sinä sanot. Todellisuus on kuitenkin monimutkaisempi. Lupamaksuvaroilla kustannetaan se valtava kalusto, joilla tallennetaan niin CMX:n keikka Ilosaarirockista kuin Salpausselän kisat. Todellisia maksajia löytyisi molemmille niin vähän, että molemmat tuotannot jäisivät kokonaan tekemättä. Silloin urheilun ystäville olisi tarjolla vain formulaa ja jääkiekkoa ja musiikin ystäville perseenketkutusvideoita ja krokotiilin kyyneleitä ison veden takaa. Tosin Extran lakkauttamisen myötä tarjonta molemmissa vähenee, mutta silti sitä on edes jonkin verran olemassa.

12/12/2007 12:46:00 ap.  

Stiiv, eipä syytä pahoitteluun. Paitsi minulla, etten muistanut vastata tuohon.

Minäkään en juuri piittaa musiikkiohjelmista. Urheiluohjelmista olen viime aikoina innostunut katsomaan jalkapallomaajoukkueen otteluita, mutta niitähän ei YLE näytä. Oikeastaan on varsin mukavaa poiketa baarissa parilla oluella ja katsoa ottelua intensiivisemmässä ilmapiirissä.


Minulla ei ole mitään sääliä kaupallisia toimijoita kohtaan. Tietenkin niiden tulee selvitä "kohentamalla laatuaan" ja niin kuuluisi kaiken järjen mukaan YLEnkin.

Minun puolestani YLEn laitteistoa ja muita kiinteitä kuluja voidaan jossain määrin kattaa verovaroista, mutta olisi kohtuullista kaikkien kannalta, että konsertin tai urheilukilpailun katsoja maksaa tapahtumasta pienen korvauksen. Näin katsomatta jättävä ei tunne itseään ryövätyksi, ja usein maksaessaan myös tulee arvostaneeksi asioita enemmän.

En ole perehtynyt asiaan ja maksukäytäntömahdollisuuksiin. Viime päivien maksukorttikeskustelun myötä minulle valkeni, että kullakin kanavalla on ilmeisesti oma korttinsa eikä bokseissa tapaa olla kuin yksi lukija, joten kortteja saa olla venkslaamassa edestakaisin, mikä on aika vaikeaa varsinkin, jos yrittää ajastaa laitetta tallenntamaan ohjelmia eri kanavilta. Kuinka huonoa voi olla. Eikö 90-luvun ohjelmisto-dongleista ole opittu mitään.

12/15/2007 01:06:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds