10 sanaa lapsuudesta

Vastaanpa Katan haasteeseen vähän tyngästi. Pitää katsoa, jos joskus jaksaa tarinoida lopuistakin sanoista.


Kampa

Innostuin kampaamaan hiuksiani ala-asteen loppuluokilla. Tein jakauksen vasemmalle, mutta en aivan niin laitaan kuin perinteisesti oli tehty. Annoin hiusteni nousta pöyheästi ylös ja pidin kampaa takataskussa siltä varalta, että kuontaloni kaipaisi korjausta.

Kerran jossain kotibileissä joku keksi, että tanssittaisiin takataskutanssia. Siinä kädet sijoitettiin tanssiparin takataskuihin. En kamalasti innostunut moisesta, sillä siinä ei päädytty olemaan yhtä lähekkäin kuin tavanomaisessa hitaiden tanssimisasennossa, mutta ymmärsin, että käsien pitäminen pyllyn päällä olisi joidenkuiden mielestä kova juttu.

Tyttö ihmetteli, mitä kummaa minulla oli takataskussani. Enpä ole hänestäkään kuullut mitään ennen kuin viikko sitten löysin Facebookista.


Lintu

Minulla oli taannoin yksi kyhmyjoutsenjuttu {kelläpä ei?}, mutta ehkä en mene siihen nyt.

Enkä ole varma, olenko muistellut tätä jo. Kun partiossa yritimme keksiä vartiojengillemme nimeä eikä mitään oikein syntynyt. Lopulta vartionjohtajamme sanoi, että kukin kirjoittakoon ehdotuksensa paperille, heitetään ne hattuun ja arvotaan voittaja.

Minun ehdotukseni valittiin: Jättiläisalbatrossit. Vartiomme nimeksi tuli Sudet.


Meri

Minut on kasvatettu uskomaan, että meri on minulle hyvin tärkeä. Tampereella asuessani näin kerran unta, jossa olin palannut Raumalle ja juoksin ensi töikseni rantaan, koskettamaan merta.

Eikä sillä, meren öinen pauhu menee helposti äänien top 3:een. Muitahan ovat pitkäkaulaisen pullon pulputus, kun siitä kaataa ensimmäistä annosta sekä korvan nuolemisen ääni. Valitettavasti en yletä omaan korvaani.


Kitara

En ole koskaan osannut soittaa mitään, sillä soittamista ei pidetty kotona tärkeänä, ja onnistuin osumaan kouluunkin niin, etten koskaan altistunut moiselle. Kenties olisin oppinut jotain, jos olisin aikoinaan ala-asteella bändikerhossa ottanut vastaan minulle tarjotun basson. Uskoni ei riittänyt, joten minulle lykättiin kapulat tai siis claves. Sittemmin etenin soittamaan yksinäistä virvelirumpua. Urani huippuhetkellä tuurasin varsinaista rumpaliamme konsertissa.

Yläasteella olin näin luokan ainoa, joka osasi soittaa beat-komppia. Ensimmäisen kuukauden ajan olin kaikkiaan jokseenkin uskottava, mutta sitten itseluottamukseni loppui kuin sen basson kanssa aiemmin ja lopulta vajosin syvälle.


Kello

Isäni suhtautuu kelloihin hartaan kunnioittavasti. Joskus ollessani noin kymmenvuotias hän yritti houkutella minua rahoittamaan radio-ohjattavaa liidokkia [siis moottoriton radio-ohjattava laite, öö]. Minä maksaisin puolet ja hän puolet. Olihan minulla rahaa, kun sain kymmenen markkaa jokaisesta kympistäni koulussa.

Minusta diili tuntui typerältä. Pääasiassa siksi, etten ollut kiinnostunut moisesta liidokista. Isä vain ei kelpuuttanut selityksiäni. Hänestä en olisi voinut rahojani paremmin käyttää kuin osallistumalla liidokkihankkeeseen. Vasta kun keksin sanoa aikovani hankkia kellon, hän myöntyi.

Mikäs siinä, pitäähän miehellä kello olla.


Oksentaminen

Kerran ekaluokalla aamunavauksen aikaan alkoi pyörryttää. Kertoivat, että niin kuin joku juoksija oli hävinnyt toiselle vain tulitikkuaskin mittaisen matkan, niin on elämässäkin joskus pienestä kiinni. Ja mietin, että eikö urheilukin ole elämää, duh. Muistan kuvanneeni näkyä kuin videoiden pikakelaukseksi. En tiedä, mitä tapahtui, mutta lopulta olin oksentanut pulpetilleni.

Olen sittemminkin pyörtyillyt aamuisin. Kerrankin esitellessäni ryhmätyötämme jostain intiaaneista historian tunnilla. Tuona päivänä YLEn aamu-TV alkoi, joten ajan voisi selvittää, jos jostain syystä tahtoisi.

Kerran taas pyörryin kesken virvelisoolo-osuuden Hey Jude -kappaleessa.


Mummo

En koskaan ole voinut sietää mummi-sanaa. Äitini äitiä minulla ei ollut kunniaa tavata. Hän lienee ollut mielenkiintoinen persoona.

Mummo asui Helsingissä, niin kuin suurin osa sukua. Jotenkin aina ärsytti, kuinka kaikkien tarinoiden mummot asuivat mökeissä maalla. Muistan elävästi, kuinka mummola-sana [joka ärsytti minua puolinaisesti] kerran tarhassa istuessani assosioitui voimakkaasti liikennevaloista varoittavaan liikennemerkkiin.

Olen sittemmin ymmärtänyt, että tuo liikennemerkki oli Turun moottoritien päässä. Siinä, missä oli ennen Carrols ja nykyään Hesburger. Siitä me aina ajoimme mummolle mentäessä.

Mummo oli hurjapää. Eivät normaalit ihmiset kellota mökkimatkaa sekuntikellolla ja yritä rikkoa ennätyksiään.


Kirja

Opin lukemaan vasta koulussa, mikä lie nykyään merkki jonkinmoisesta jälkeenjääneisyydestä. Luin paljon ala-asteella ja kohtalaisesti vielä yläasteellakin. Jukka Parkkisesta pidin muiden muassa. Pitkään oli niin, että sänkyyn piti mennä puoli yhdeksältä ja lukea sai yhdeksään.

Jossain vaiheessa luulin, että olisi älykästä lukea dekkareita, sillä elin uskossa, että aikuisetkin lukevat niitä. Neekeripoikien lisäksi mieleen ovat jääneet Ikiyö ja Aikataulukon arvoitus.


Pipo

En lapsena osallistunut pipottomuusmeemeihin. Pidin Kivat-merkkisestä puuvillaisesta pipostani, vaikka se ei äidin mielestä mitenkään voinut olla lämmin.

Jääkiekkopipoa minulla ei kuunaan ollut, enkä halunnutkaan. Taidettiin minun pipoani joskus heitelläkin. [Tähän jotain nokkelaa heitteille joutumisesta.]


Matematiikka

Ensimmäinen kokeeni ala-asteen ekaluokalla taisi olla matematiikkaa ja luullakseni sain kaikki oikein, sillä isä onnitteli oikein kädestä pitäen. Sittemmin sain kuulla, että Christian oli saanut oikein rahaakin.

Meilläkin siirryttiin myöhemmin malliin, jossa kympeistä ja kymppimiikoista sai kymmenen markkaa rahaa. Kyllä niitä matematiikastakin tuli, vaikka siitä sain myös kerran neljännellä luokalla koulu-urani huonoimman arvosanan: 8-.

Vielä lukiossakin sain muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kymppejä. Asiaan tosin vaikuttaa sekin, että meidän lukiossamme oli kovin normaalia palauttaa paperi tyhjänä, jos tuntui, että kymppi jäisi saamatta; vain hylätyn arvosanan kun sai uusia. Kerran sorruin tuohon sairauteen itsekin matematiikassa, kerran fysiikassa. Kirjoitusten kannalta matematiikka oli sittenkni eemäinen aine. Pitäisi joskus kertoa tuosta, se on oma tarinansa.

Korkeakoulussa olen ollut onnettoman surkea matematiikassa. Olen sittemmin ymmärtänyt, etten oikeasti olekaan pitkäjänteinen niin kuin olin luullut. Teen kyllä ahkerasti asioita, joita hallitsen, mutta koska olen tottunut ymmärtämään kaiken nopeasti, olen huono istumaan alas, jos en ymmärrä jotain heti. Minun epäonnekseni en koskaan joutunut oppimaan tätä koulussa, ja törmäys oli raju.

6 on viitsinyt kommentoida:

Tämä meemi on ihastuttava! Liidokkihanke, pah.

12/15/2007 12:28:00 ip.  

Soneran proxy on pimittänyt jo kaksi kirjoitustasi. Takataskutanssi kuulostaa perin kokeilemisen arvoiselta.

12/15/2007 05:05:00 ip.  

Muistan elävästi, miten kitkerästi suhtauduit, kun aikonaan totesin, ettet lukiomatikan kympistäsi huolimatta ole mitenkään hyvä matematiikassa.

Samanlainen tunnistaa samanlaisen. En minäkään enää korkeakoulussa matikasta mitään ymmärtänyt. Ja syy oli sama, jonka niin oivallisesti tuossa yllä esitit: kun oli tottunut helposti hoksaamaan. ei millään jaksanut/osannut opiskella sellaista, mitä ei laakista ymmärtänyt. Tämä puute ei estänyt minua päätymästä matematiikanopettajaksi.

12/15/2007 06:15:00 ip.  

Kuvittele, kaksi päivässä kuin ennen vanhaan. Minä tiedän yhden toisen operaattorin, mutten kerro.

12/15/2007 07:05:00 ip.  

PA ja SÄ, vasta nyt tajuan, miksi matematiikan yliopisto-opintoni jäivät kesken.

Tai oikeastaan eivät päässeet kunnolla edes alkuun.

Jälleen yksi ratkaisu ikuisiin ongelmiin!

12/16/2007 11:37:00 ap.  

Minusta ajatus siitä, että kokeista maksettaisiin on... outo. Minä maksoin pojalle kuukausirahan, pankkitilille ja hän sai hoitaa siitä omat kulunsa halunsa mukaan, maksoi harrastuksensa, osti pelejä tai pisti tupakkaan, viskiiin ja vielleihin naisiin, mutta en koskaan antanut rahaa mistään mitä hän teki. Jos raha riitti, hyvä juttu, jos ei, paha juttu, mutta kummastakaan ei minulle kerrottu.

Kun poika meni kouluun, sanoin hänelle että hänen asemassaa olevan henkilön on tehtävä parhaansa.

Sen jälkeen en oikeastaan puuttunut hänen koulunkäyntinsä, sillä hän on Sahan ja hän tiesi sen.

12/17/2007 01:15:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds