Laskuoppia

Minusta vähän tuntuu, että VR:n taso on laskenut. Siinä minä olin kaikesta huolimatta ajoissa paikalla aamulla kello puoli seitsemältä rautatieasemalla. Tai no, niin, en ollut vielä puolelta, mutta Pendolinoni olikin määrä lähteä vasta 27 vaille.

Kun taululla kerrottiin, että juna lähtee vasta vartin yli seitsemän. Eikä se kai lähtenyt aivan silloinkaan. Meille kerrottiin, että saamme nousta InterCity-junaan, joka oli matkalla samaan suuntaan. Tämä nyt ei sinänsä ole kovin yllättävää, sillä Suomessa ei kaikkiaan ole kovin monta suuntaa, johon junalla pääsee.

Ymmärsin, että istuin kyydissä, jonka lippu maksoi vähemmän kuin se, josta olin maksanut, joka kulki hitaammin kuin se, josta olin maksanut, joka oli perillä myöhemmin kuin se, josta olin maksanut ja jossa minulla ei ollut pistorasiapaikkaa toisin kuin siinä junassa, josta olin maksanut. [Ei sillä, etten olisi huonompiakin diilejä tehnyt. Kerrankin aloin blogata, kun joku väitti, että sillä tavalla saa naisia, töitä ja hyödyllisiä kontakteja.]

Toisaalta siellä ei ollut sitä inhaa muovista hajua, joka Pendolinoja vaivaa. Ja radiokin toimi.

Tampereella vaihdoin Pendolinoon. Junani oli sittenkin päässyt liikkeelle ja vielä salakavalasti onnistunut ohittamaan meidät

***

Vaunuun saapui tyttö tai nainen tai sen sellainen, ja moikkasi minua. Olen sikäli vähän arveluttava juntti, että minun silmääni kaikki gasellimaiset aasialaisnaiset näyttävät samalta, joten jouduin hetken muistelemaan, kenestä oli kyse.

Istui sittenkin sen verran kauemmaksi, että jätin ajattelematta hänen olemassaoloaan, vaikka arvelin määränpään yhteiseksi. Keskityin sen sijaan huomaamaan, että tässä kirotussa Pendolinossa ei toiminut radiokaan.

Aina joskus oletan, että VR:n junien radion tyystin tunnottomat painikkeet on suunnitellut sama urpo, jolla lipsahti kuusi sormea niihin ovenkahvojen kättä muistuttaviin symboleihin.

Seuraavaksi muistelen hollantilaista junaa, sen vaunujen päädyn abstrakteja pikku maalauksia, joista yksi kai muistutti sen verran pitsanpalaa, että eräs ryhmästämme kuvitteli sen vihjaavaan ravintolavaunun löytyvän siitä suunnasta.

Seuraavaksi mietin, ettei koko hollantilaisessa junassa ollut ravintolavaunua ja että kahviakin kaupattiin selässä kannettavasta säiliöstä. Ja mietin, oliko kahvia jaelleella miekkosella sellainen pitkä letku vai jälleenkö vain uneksin pitkistä letkuista aamutuimaan. Yöni oli jäänyt lyhyeksi ja seuraava jäävä lopulta olemattomaksi.

***

Kävi ilmi, että muutkin olivat matkalla samaan konferenssiin ja harmissaan myöhästymisestä. Purnasivat konduktöörille, joka lupasi selvittää, mitä on mahdollista tehdä.

Hieman ennen Jyväskylää konduktööri lupasi kysyjille, että lipunmyynnistä kysymällä voisi saada taksikyydin järjestymään. Mietin, että lopulta yli tunnin myöhästyneessä junassa on tuskin ketään, joka ei tuntisi itseään kiireiseksi. Luukulla lienisi melkoinen tungos.

Välikössä törmäsin tyttöön ja kerroin taksivaihtoehdosta. Hän kun ei ollut ymmärtänyt suomeksi käytyä sananvaihtoa. Samalla johtopäättelin Nikke Knatterton-henkisesti, missä olin nähnyt hänet aiemmin.

Hän totesi aikovansa ottaa taksin joka tapauksessa ja kehotti mukaan. Kyyti maksoi lopulta saman kahdelta kuin yhdeltä hengeltä, mutta kiitokset Nokialle kuitenkin!

***

Nokialle, jonka taso on kyllä laskussa, sanoisin. Jos minulle tulee puhelu ja painan punaista luuria, oletan, että puhelu näkyy vastaamattomien listassa siksi, että, no, en ole vastannut siihen. Jostain syystä se menee sittenkin vastattujen listaan.

Minun on vähän vaikeaa erottaa numeroita toisistaan, kun puhelimen Bluetooth on rikki enkä ole näin synkannut tietoja koneeni kanssa vaan käytän ainoastaan sim-kortin muistiota eikä Kommunikaattori-typerä näytä nimiä simille tallennettujen numeroiden yhteyssä, sillä se olisi so 90’s.

{Sinä se ymmärrät suunnittelijoiden maailmankuvaa. Kannattaisiko koettaa itsekin joskus?}

Minusta tuntuu, että voisi olla aika ahdistavaa olla vaikka sellainen käyttöliittymätyyppi ja töissä Nokialla ja tietää, kuinka kamalia juttuja siellä tehdään.

{Öö, etkö sinä ollut sellainen käyttöliittymätyyppi ja töissä Elisalla? Teillähän on oikein sellainen porttaali ja kaikki!}

***

Konferenssien taso se vasta laskussa onkin. Disclaimataan heti, että minä en välttämättä jaksa keskittyä mihinkään ja koen epätahdonvaraista raivoa altistuessani liian pitkäksi toviksi bad Englishille, enkä tietenkään ole itsekään paras puhuja, mutta koska nyt sentään laadin työkseni
powerpointeja, niin kaksi asiaa.

  1. Karsikaa sanoja. Kiteyttäkää.
  2. Konkretisoikaa.

Uskon, että kaikki johtuu ohjelman huonosta suunnittelusta. Powerpoint [eikä sen puoleen Keynotekaan] ei tue ajatusta, jossa presentaation taustalla esitettävä juttu on eriytetty jaettavasta luettavaksi tarkoitetusta materiaalista.

Ei esityksen aikana ole syytä näyttää kuin havainnollistavia kuvia ja kiteyttäviä avainsanoja, kuten boom.

Pahin kompromissi on koota esitykseen valtavasti tavaraa, ei laittaa sitä jaettavaksi minnekään ja juosta kaikki läpi niin nopeasti, ettei kalvoja ehdi kuitenkaan lukea läpi. Saati, että kirjoittaisi jotain muistiin.

Ei, pahinta on sittenkin lukea kolmenkymmenen kilometrin verran tekstiä sisältävät kalvonsa sanasta sanaan selkä yleisöön seisten läpi tankkaavalla englannilla. Siinä alkaa jo miettiä, kuinka väärin onkaan leikinomaisesti sanoa nyt minä tapan its, sillä mitä sitä enää sanoisikaan, kuin oikeasti tulee tarve. Äh, nuoret aikuiset ihmiset, eikö meidän pitänyt osata englantia kuin tyhjää vain.

***

Oli siellä kiinnostaviakin juttuja. Muutaman muun tutun lisäksi oli hauskaa tavata Erkka ja Tero Heiskanen. Kaiken muun ohella vireystasonikin oli vähän laskussa, joten saatoin höpistä vähän mitä tahansa.

***

Näin Saksan-aikaisen kämppikseni ja join mustikkapiirakkateetä ja sen sellaista. Katsoimme makaroonilaatikon teon ohessa Jobsin show’ta ja onhan iPod nanojen taso selvässä laskussa. [Aivan kuin tästä olisi puhuttu jo jossain.]

***

Olisin mennyt katsomaan Alvar Aallon museota, mutta heräämisaikani laskettua kahdeksan korville, en viitsinyt odottaa yhteentoista saakka. Junanvuorojen tiheyden taso oli mitä oli, mutta bussi sattui lähtemään heti. Hintataso oli laskussa eiliseen verrattuna.

Mutta tuossa vaiheessa en tiennyt, että matka kestäisi kokonaista kolme tuntia. Bussimatkustajienkaan taso tuskin lienee entisensä, sillä istuintaskussa oli hätäpoistumisohje aivan lentokoneen tapaan. Vain pelastusliivit puuttuivat penkin alta.


***

Pohdin joskus JCP:n kanssa, että olisi hyvä idea myydä lisämaksusta laskuvarjoja lentomatkojen varaamisen yhteydessä.

***


Tampereella hengittelin kaikessa rauhassa ja mietin, että pulssini taso oli laskussa vuoden takaiseen verrattuna.

Kyllä minä tovin pohdin, jäädäkö hengaamaan vaikka kirjastoon, tekemään keskeneräisiä juttuja jako ottaako osaako illan blogimiittiin. Mutta juna lähti niin sopivasti, että harpoin rautatieasemalle.

[Saattaa olla vaikeaa löytää vieraasta kaupungista lauantai-iltapäivänä avoinna olevaa kukkakauppaa Rautatieaseman läheltä, kun tämä netti on toistaiseksi perin huono vastaamaan tuollaisiin kysymyksiin. Unohdin joskus aikoinaan sellaistan etsittyäni kertoa, että Tampereella kannattaa kävellä bussiasemaa kohti. Vastapäinen kauppa on auki yömyöhään, ellei peräti kahteen.]

Halusin jatkaa junamatkalla bussissa hyvään vauhtiin päässyttä tietokoneeni siivous- ja järjestelyoperaatiota. Joskus mietin, että siivoojatkin voisivat kutsua itseään ylläpitäjiksi, mutta ymmärrän hyvin, etteivät halua suotta ihmisten vihoja niskoilleen.

Marssin siis lippuluukulle ja kysyin, saisinko mäkkipaikan Helsingin-junaan, mieluusti vielä kyytiin ehtien. Aikaa lähtöön oli kaksi minuuttia.

Virkailija suoritti parikymmentä näppäimenpainallusta ja totesi, että tilaa löytyy ja kertoi, ettei voi taata ehtimista, mutta voooiiii seeennttäääännn hiiiidddddaaasssttaaaa aaaaiiiikkaaaaa

{Äh, back to the Jyvääääääskylääääää.}

Hyvä, yksi sellainen, kiitos, opiskelijahinnalla, kun kävin päivittämässä oikein kortin ja kaikki, pyysin.

Virkailija katsoi minua kuin Sininen kuolonruutu katsoo virheen tehnyttä idioottia

Olisit sanonut sen ensin, hän puhisi. Nyt minun pitää aloittaa kaikki alusta ja etsiä varta vasten opiskelijapaikkaa.

Minä katsoin kelloani ja olin tyytyväinen, että se esittää ajan niin epämääräisesti, ettei minuuteista saa selvää.

Anteeksi, en tullut ajatelleeksi, että VR:n taso on laskussa, ripittäydyin.

Sitten minä ehdin junaan. Siellä ihailin pitkämielisyyttäni kuunnellessani tyyten koleasti täysin aiheetonta motkotusta siitä, kuinka ostamani paikka kuului varsinaisesti kanssamatkustajan kukkaselle.

Tämänkään junan radio ei toiminut vaan rätisi sietämättömästi.

Kaivoin taskusta sentään blogien lukemiseen varsin hyvin soveltuvan puhelimeni ja luin HH:n [kirjoitin vahingossa Sellisti] uusimman postauksen [äitis taso laski, kun sut sai] ja pohdin, olisiko liian radikaalia väittää, että blogini taso on laskenut elämänlaatuni nousemisen myötä.

***

Ja totesin, että olisi, sillä Saksassa minulla oli sentään monesti hyvin hauskaa, ja tämä blogi oli hetkittäin niihin aikoihin aika hiton jees.

5 on viitsinyt kommentoida:

join mustikkapiirakkateetä
Ai sellaistakin on? Oliko hyvää?

Kesällä Tanskassa junat myöhästelivät, mutta antoivat hyvän syyn siihen. Lämpö väänteli raiteita. Mutta ärsyttäväähän siinä oli se, ettei kuulutuksista ymmärtänyt mitään. Ilman avuliaita kanssamatkustajia olisin ollut ihan väärässä junassa. Seuraavaksi siis opettelen tanskaa, ainakin perusjunailuun liittyvän sanaston.

Kivemmat IC-vaunut Tanskassa toki oli kuin Suomessa. Enkä käsittääkseni vienyt kenenkään kukan paikkaa.

olisiko liian radikaalia väittää, että blogini taso on laskenut elämänlaatuni nousemisen myötä.

Ehkä sinusta on vain tullut aikuinen. Ja aikuisuus on usein tylsempää.

No ei vaan, ei tämä blogi ole tylsä tällaisen kaltaiseni fanittajan näkökulmasta (etkä sinä aikuinen, ööh?).

Äh, tämä kommentti ei pääty koskaan, jos vielä jatkan.

9/09/2007 10:08:00 ap.  

(etkä sinä aikuinen, ööh?).

Ai, kuin en?

9/09/2007 11:00:00 ap.  

Jos väittäisin, että sinä olet aikuinen, niin minun pitäisi olla vielä enemmän aikuinen, koska olen vanhempi. Ja jos sanon, että aikuisuus on tylsää, niin sitten minun pitäisi myöntää, että minulla on vielä tylsempää kuin sinulla

(Hyvin mahdollista, että se on totta, mutta hei, minulta sentään leikattiin kehoni turhake juuri pois! Harmaan hatun tekstin perusteella harmittaa vain se, etten tajunnut pyytää samaan syssyyn myös pientä rasvaimua, kun kuitenkin vatsaani aukoivat.)

9/09/2007 11:21:00 ap.  

Minäkin liikuin perjantaina Pendolinoa korvaavalla junalla. Matka Turusta Espoon asemalle kesti tasan sen verran kuin aikatauluun oli merkitty, vaikka välineenä oli 70-luvun pikajuna. Ihmettelen suuresti, mihin niitä Pendolinoja tarvitaan, kun matka-aika ei hiiidastuh käytettäesä korvaavaa kulkupeliä!

9/09/2007 02:52:00 ip.  

vaadin mustikkapiirakkatee reseptin!

saksassa on kaikki hauskempaa, paitsi asunnonetsintä ja työnteko

9/10/2007 12:25:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds