Puhelin itsekseni

Asiablogini ollessa edelleen alhaalla ja ajan vähissä pitkästytän teitä julkeasti täällä.

***

Jobs selitti aikoinaan, ettei iPhonea voida avata kehittäjille, sillä Apple ei voisi tällöin taata, että kaikki toimii niin kiun on tarkoitettu. Hän liioitteli sanoessaan, että huonosti tehty ohjelma voisi kaataa koko Yhdysvaltain länsirannikon matkapuhelinverkon, mutta kommentti tuli yhtä kaikki mieleeni jälleen viimeksi jumahtanutta puhelintani buutatessani.

Nokian E65-puhelin kai toimii pääsääntöisesti varsin hyvin, mutta minulla se on viime aikoina kaatunut kerran päivässä. En muista onko yksikään aiempi epä-älypuhelimeni kaatunut koskaan tai ikinä, joten en ole vielä tottunut moiseen. Kovin eksoottisia sovelluksia en ole siinä ajellut, lähinnä gmailia ja fringiä. Myönnetään, fring mahdollistaa Skypen käytön, eikä tämä toimi iPhonessa vielä lainkaan, joten syytä niellä kaatuilut.

Kokeilin hiljattain, mitä tapahtuu, jos ottamansa valokuvan asettaa puhelimen aktiivisen valmiustilan [ehkä näihin sanoihin tottuu, kun niitä käyttää aktiivisesti] taustaksi. Meneekö kuva vain typerän näköisesti keskelle vaakasuuntaisesti ja jättää ylös ja alas harmaat teksturoidut rannut vai ymmärtääkö se täyttää koko taustan pystysuuntaisesti. Yllätys yllätys, se meni keskelle typerän näköisesti ja jätti rannut. Valokuvagalleriasta oli helppoa lisätä uusi kuva taustakuvaksi, mutta en tiedä, mistä toiminnon olisi voinut peruuttaa ja palauttaa alkuperäisen taustan.

Lopulta sain varsin toimivan taustakuvan epäonnistuneesta kuvasta, joka yritti esittää Rax-pitsapuffetin pöytään sikamaisesti jätettyjä astioita ja ruoantähteitä. Juntit.

***

Tänään sain käyttööni väliaikaisesti E90-kommunikaattorin pomoni hermostuttua siihen. Yksilön bluetoothissa on jotain vikaa, joten laite täytyy vaihtaa joka tapauksessa, ja pomo otti puhelimeni lainaan selvittääkseen, hankkiiko enää kommunikaattoria laisinkaan. Näyttö siinä on mukava, ja näppäimistöllä kelpaa kirjoittaa verkko-osoitteita, mutta tässä vaiheessa vaikuttaa, että vaihdan mieluusti takaisin E65:een.

Huomasin riemukseni, ettei laitteessa ole lainkaan kynäpainiketta. Juuri, kun olin oppinut käyttämään sitä. JCP paljasti tarkoin varjellun salaisuuden: jos kynäpainiketta pohjassa pitäen painaa keskipainiketta, listasta [vaikka tekstiviestilista] valittu kohde tulee valituksi [sic] tick-merkillä. Näin voi valita useampia kohteita ja suorittaa kaikille kerralla saman toimenpiteen. Yritin siirtää kaikki viestit uuteen kansioon, mutta tällainen toiminto ei kuulemma ollut tuettu. Kaikkiaan en tiedä, onko tekstiviestien arkistointiin mitään kätevää tapaa, jos käytössä ei ole PC Suitella varustettua PC-konetta. [Keskinäppäimen sijaan voi painaa myös ylös- ja alasnuolta kynäpainiketta pohjassa pitäessään.]

E65-puhelimessa kynäpainike sijaitsee puhelimen reunalla niin, että pohjassa pitäminen onnistuu luontevasti oikean käden peukalolla, kun vasemmalla tähtää keskipainikkeeseen, mutta kovin hankalasti vastaava kävi JCP:n käyttöönsä saamalla N95:llä.

En ole N95:ttä kaupassa kokeillut enempää kuin huomatakseni, että se natisee. Näköjään siinä on myös uusi teema, jossa enabloidut kohteet näyttävät disabloiduilta.

E65:een nähden N95:n ja E90:n kenties hienoimpana uutena ominaisuutena hälytyksiä voi nyt tallentaa useita – samaan tapaan kuin liki kaikissa halpapuhelimissa on voinut tehdä suunnilleen ikuisesti. Kuvittelin jo, että heräämisten suunnittelu ei ole enterprise-ominaisuus, mutta jos tämä kerran toimii E90:ssäkin, miksi ihmeessä sitä ei tarjota E65:ssä?

Aivan kuin Applekin disabloisi satunnaisia ominaisuuksia Mac OS X:stä eri laitteissaan. Tai Microsoft tarjoaisi Windowsista keinotekoisesti differentioituja versioita koti-, yritys- ja kehitysmaakäyttäjille.

7 on viitsinyt kommentoida:

Hei, eihän tämä ole hauskaa!

8/28/2007 12:39:00 ip.  

Omena päivässä pitää Mäkkärin voitolla.

[tapan its]Anyway, onko tämä edes ex-huumoria?

8/28/2007 01:45:00 ip.  

No voi sun äh, enkö minä disclaimannut kyllin selvästi postauksen ensimmäisessä lauseessa, missä mennään. Ei se minun vikani ole, etten minä kykene kiskomaan armasta Köyttistä pystyyn eikä minulla ole naistakaan, joka sen tekisi.

Sitä paitsi tekstissä oli yksi vitsi, ette vain huomanneet.

8/28/2007 01:50:00 ip.  

Se vitsi oli varmaan tämä: "kaikki toimii niin kiun on tarkoitettu".

8/28/2007 07:07:00 ip.  

Sedis,
jollei se ollut tuo kiun, niin minä veikkaisin:

Tai Microsoft tarjoaisi Windowsista keinotekoisesti differentioituja versioita koti-, yritys- ja kehitysmaakäyttäjille.

(en nyt toisella lukemallakaan löytänyt mitään muuta hupaisaa)

8/28/2007 10:39:00 ip.  

Minä luulin sen ensimmäisen lauseen olevan vitsi...

8/29/2007 01:07:00 ap.  

Pc-suite ei toimi kera vistan? Mulla ainakaan, tai olen käsi.

8/29/2007 02:09:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds