Varovaisesti

Nyt kun puolet on valittu, on jälleen relevanttia kysyä, millainen levymaku toisella on.

Aikuisviihde kuuluu tietenkin sanoihin, joita ette kuunaan kuule minun käyttävän
, mutta varsin typerää on minusta puhua myös pornon kuluttamisesta. Mielipiteet jakautuvat jonkin verran sen suhteen, kuluuko järvi soutamalla ja pitäisikö siitä välittää, mutta tässä tapauksessa kulumisesta puhuminen oudoksuttaa erityisesti.

Ehkä kyse on vain sukupolvien kuilusta, minä kun en ole koskaan pidellyt käsissäni moisia lehtiä tai kelaillut videonauhoja.

***

Voi, minulla oli vaikka kuinka asiaa ja sitten aloitin tuollaisella ja unohdin kaiken muun. Uskomatonta.

[Ja jos kertoisin, että olin eilen varta vasten katselemassa Kola-Ollia Onnelassa, ette uskoisi kuitenkaan.]

Piti puida muiden muassa Jaikua. Ehdotin sitä kaveriporukkamme spontaanien kohtaamisten tueksi. Näin siitä huolimatta, että palvelun sivuille meneminen kaataa Safarini ja ajoittain myös kännykkäni web-selaimen. Äh, millä vuosituhannella verkkosivuilla oli tapana kaataa selaimia, kuinka huonoa voikaan olla.

Kaverini totesivat nähneensä pyörääni parkissa jälleen raskauttavasti siellä ja täällä ja totesimme, että paras keino levittää sijaintitietoa on hankkia kaikille skootteri.

***

Jottei tulisi tauon jälkeen liikaa rehkittyä, lopetellaan ajoissa. [Niin ne lomalta palaavat työkaveritkin tapaavat tehdä.] Ilmeisen kova juttu on HD-mies, mutta en nyt aivan jaksa lämmetä, koska tietenkin blogaajana dissaan jo lähtökohtaisesti foorumeita.

On aika ahdistavaa ajatella, että olisi paikkoja, joissa asia olisi keskiössä ja kirjoittajien persoona tulisi vasta sen jälkeen. Ei täällä sentään. Katsokaapa nyt, kun minäkin Marjutin ja Joonaksen tapaan loin itsestäni tuollaisen metkan kolmedeemallin. Kasvoja ei saa muuttaa kylliksi, mutta vaatteita sentään löytyy aika tavalla, ja animaatiot ovat kovin hupsuja.

Minun hahmoni periaatteessa kävelee letkeästi, mutta tuo esikatselun herkeämätön ympärille vilkuilu on melkeinpä todenmukaisempaa.







Hauskoista linkeistä puheen ollen. Jatkan murjottamista ja totean, että tämäkin kampanja on vähän tekemällä tehty.

1 on viitsinyt kommentoida:

Minä kyllä jo aamulla luulin kommentoineeni, että ukkosi on uskomattoman aidon oloinen. Itselleni tuli ongelmaksi, että tanttavaatteita oli tarjolla todella niukasti ja kaikki tyypit oli hyperlaihoja ja siloposkisia. Ei niistä näköistä tekis millään! (yli 50-vuotiaat eivät selvästi kuulu kohderyhmään!)

7/31/2007 07:19:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds