Ulkopuolisesti

Joku mopokloppi ohitti minut tänään ja vielä varsin kirkkaasti. Minäkin kuitenkin huristin kaasu pohjassa ainakin 47 km/h. Laihaa lohtua sentään siitä, että Corvette-rukka jäi jälkeeni huonon liikennevalotuurin ja epäonnisten kaistanvaihtojen vuoksi. Liki sääli kävi.

Kaikkiaan en täysin ymmärrä, kuka on keksinyt mopojen nopeusrajoitukseksi juuri 45. Sen olisi nähdäkseni syytä olla sellainen, että ei tarvitsisi aiheuttaa vaaratilanteita kuumentamalla tunteita ja luomalla ohituspaineita viidenkympin alueella.

Olla vihattu missfitti niin ajoradalla kuin pyörätiellä – story of my life.

Enkä tiedä, kuinka asia muissa kaupungeissa toimii, mutta Helsingissä ja Espoossa mopoille sallitut pyörätiet on merkitty kamalan huonosti ja satunnaisesti ja saattavat yhtäkkiä muuttua sallitusta kielletyksi ja takaisin. Ei ole myöskään lainkaan poikkeuksellista, että yhteen suuntaan on sallittua mopoilla ja toiseen ei.

Periaatteessahan on kiellettyä ajaa ajoradalla, jos pyörätie on olemassa, mutta menee melkoiseksi venkoiluksi seurata lisäkilpien kiinnittelijän ällejä. Varmemmaksi vakuudeksi moporeittejä ei myöskään liene dokumentoitu minnekään keskitetysti. Löysin jonkin vanhan kartan, mutta nyt en löydä sitäkään enää. Ihannetapauksessa kevyen liikenteen reittioppaassa olisi ruksi mopoja varten.

Mieluummin ajan ajoradalla kuin pyörätiellä, sillä pyöräteitä ei todellakaan ole suunniteltu nopeaa liikkumista varten, vaan ne ovat täynnä vaarallisia heikon näkyvyyden risteyksiä. Muutenkin liikun mieluummin liikenteessä, jossa kaikki pelaavat samoilla säännöillä.

On jännää ajatella, että mopoiluun tarvitaan vain kevyt kortti eikä meillä vanhemmilla sitäkään. Kun muistelen, kuinka minua jännitti ajaa autoa keskustassa liikenteen seassa autokoulussa [kävin Ressun autokoulussa, joten tämä oli väistämätöntä], en voi kuin ihmetellä, kuinka väki uskaltautuu sekaan kylmiltään.

Laskin reittioppaan perusteella, että meiltä kaupunkiin ajavan bussin keskinopeus on aikataulun mukaan vain vähän päälle 30 km/h, joten periaatteessa minun pitäisi suihkaista kaupunkiin aika lailla samaan tahtiin, ja voin itse päättää lähtöajan. Jos matka jatkuu jonnekin muualle kuin Kamppiin, loppu on jo säästöä.

[Ei sillä, että vielä olisi keksitty syytä, miksi kukaan haluaisi minnekään muualle kuin Kamppiin.]

***

Tänään Lidlin parkkipaikalla minut pysäytti nainen, joka pyysi kuittiani.

– Hahaa, olen kuullutkin teistä, sanoin.
– Ai, mitä sitten?
– Sitä tavallista: että syötte lapsia ja tunnette selittämätöntä kristillidemokraattisympatiaa.

Huomatkaa sympatian yksikkö. Olen tässä viime aikoina vähän anylysoinut trendejä tai benchmarkannut, niin kuin meillä päin kutsutaan PowerPoint-kalvojen luomista, ja näyttää siltä, että yksikkömuodon käyttäminen tilanteessa, jossa yleensä käytettäisiin monikkoa, on niin sanoakseni helvetin uskottavaa.

Tuotteita ei siis suinkaan viedä markkinoille vaan markkinaan. Ja juuri markkinassa tapahtuu kaikenmoista jännää.

En antanut kuittia, kun se sille mtn kuulunut enkä sitä paitsi jaksanut alkaa etsiä sitä mistään, sillä olen vanhemmiten tullut kamalan huonoksi säilömään fyysisiä asioita. Kun on vähän sellainen olo, että tämän ongelman olen jo kerran ratkaissut.

***

Ettei kävisi kuin Kälviällä, niin. Ja nyt joku saa lekan päähänsä 50 metristä. Minua vähän huolestuttaa tämä kehitys, sillä olen taipuvainen tuntemaan verenhimoa, kun tietty raja on ylitetty. Jotenkin turtuu kaikkeen ja kaipaa yhä hölmömpiä juttuja ja unohtaa, että kyseessä on sittenkin tosi.

***

Ja tässä jonain päivänä pysähdyin taas ymmärtämään, kuinka hyvin sitä onkin joskus aikoinaan irronnut. Tuokin postaus kaikin puolin mainio, kommenttikeskustelusta puhumattakaan.

Voi, kuinka minä ilakoitsinkaan ja lupasin jälleen, etten osta puhelinta ennen kuin iPhone julkaistaan.

Minähän olen tyypillisesti suhtautunut kännyköihin vähän niin kuin vaikka seksiin. Hieman dissaten ja itsetarkoituksellisen ulkopuolisesti, kun en sattunut seuraamaan aaltoa samaan tahtiin kuin kaikki muut. Aivan kuin kaikki nyt välttämättä edes kännykkää tarvitsisivat ja niitä korostetaan mediassakin kyllästymiseen asti.

Vaikka aina ajoittain tajuan, että ovat ne oikeasti ihan hyvä juttu.

Huvitti silti lukea tänään Satasesta Nokian jonkun johtajan lainaus, jossa itkettiin, miksi kaikki puhuvat vain Applesta, joka myi 7 miljoonaa iPodia, kun Nokia sentään myy vuodessa 70 miljoonaa matkapuhelinta. Maailma on epäreilu. Jotkut eivät kuulemma saa naisiakaan, vaikka heillä on Mersu ja kaikki.

7 on viitsinyt kommentoida:

Mihin ihmeeseen se sen kuitin olisi tarvinnut?

7/02/2007 11:47:00 ip.  

Lidl ei luovuta ostokäyttäytymistietoa markkinatutkimusfirmoille, joten kärkkyvät sitten kuitteja jotain tuntumaa saadakseen, ja minusta moinen tuntuu haljulta.

7/02/2007 11:50:00 ip.  

Mihin on maailma menny?

Mut mitenkäs tää ny näin. Löytääkö Suomesta edes semmoisia isompia skoottereita tahi Vespoja, milllä voi räkäiset mopot jättää oman onnensa nojaan?

7/02/2007 11:53:00 ip.  

Ei se minnekään ole minusta mennyt, mutta kenties olen vain sattunut itse konformistina liikkumaan samaan suuntaan.

Kuulun siihen ikäluokkaan, joka ei saanut kevarikorttia kaupan päälle, niin tuollaisen oikean laitteen hankkiminen ei ole täysin triviaalia.

7/02/2007 11:56:00 ip.  

Just: Duunin parkkipaikalla on tuommoinen skuutterin näköinen ja oloinen kaksipyöräinen (musta, tosin) jossa lukee 250. Siinä kai sitten on vähemmän mopoa ja enemmän jotain muuta.

7/03/2007 12:46:00 ap.  

...jatkuu: eli kyllä niitä taitaa Suomessa olla, piti sanomani mutta unhoitin.

7/03/2007 12:47:00 ap.  

Kyllä se ihan oikea laite on.

Eikä valmiissa maailmassa ole mihinkään kiire.

7/03/2007 10:20:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds