Löytöretkellä

Talouselämän kesänumeron kannessa on punainen Vespa. Jutussa kerrotaan, että yhä suurempi osa mopon ostajista on aikuisia ja muistetaan mainita jo ingressissä, ettei tyylikolla ole muita merkkivaihtoehtoja.

Edelleen mainitaan, että liikennesuunnittelijat vihaavat mopoja [mikä ei mopoille sallittujen pyöräreittien satunnaiseen tien puolelta toiselle hyppimiseen tutustuneille tule lainkaan yllätyksenä], sillä ne aiheuttavat kauhua eivätkä edes kohenna kuntoa. Poliisin mukaan on kaistapäistä, että skoottereilla saa ajella pyörätiellä. Ne kun satakiloisina painavatkin sen mitä kevytmoottoripyörät ennen muinoin.

Minulle uutena tietona informoidaan, että mopolla saa ja on suorastaan syytä ajaa bussikaistaa. Kätevää, joskin ikävää, ettei näe mitään ja bussien pakokaasuissa liikennevaloissa on jokseenkin epämiellyttävää ajatella hengittämistä.

***

Anonymiteettini on sittenkin kokenut kovan kolauksen. Matkatessani poispäin Kataa ja muita tapaamasta ystäväni ajoi autolla vastaan. Tänään skypettelin tavanomaisia: minne oli ollut menossa ja miksei minulle koskaan kerrota mitään ja vihaako hänkin ihan totta minua. Hän kertoi olleensa matkalla Schizo-Jannen salaisiin bakkanaaleihin ja kyseli, entä itse.

Minun pyöräni kun oli löytynyt epäilyttävästi pysäköitynä eräältä kadulta samaisena yönä.

***

Ja kohta tuhat kilometriä on täynnä ja laitteelle pitäisi suorittaa jotain huolto-operaatioita. Enkä ole aivan varma, tuleeko se viedä huoltoliikkeeseen, kun manuaalissa ei aivan eksplisti sanota. Olettavat varmaan, että kaikkihan nämä jutut tietävät, mutta mistä minä nörtti mitään, kun juoksin yläasteella karkuun mopopoikia enkä ole vuosiin tuntenut yhtään koneteekkaria.

Tyhjäkäynti kuuluu kuulemma säätää 1600 ja 1800 minuuttikierroksen väliin. Öö, pitäisikö minun laskea ne vai? {Sitä vartenhan sinulla on niitä pikkuveljiä.}

***

Viikonloppuna kävin Heurekassa. Kerroin aiemmin, että Heurekassa on aina dinosaurusnäyttely, kun paikalla menee huonosti. Muulloin siellä on jonkinmoinen intiaaninäyttely. En jaksanut olla järin kiinnostunut siitä. Perusnäyttelyä oli myllätty aika tavalla sitten viime kerran joskus syksyllä 2003. Liikennejutut autosimulaattoreineen ja raitiovaununhallintoineen olivat varsin kivoja, mutta monet vanhemmat tietokonepohjaiset systeemit olivat vähän väsähtäneitä ja toteutukseltaan rasittavia pakottaessaan odottamaan, kun teksti suvaitsi saapua näytölle rivi kerrallaan, jotta hitainkin ehtisi pitkästyä.

Olisin halunnut koettaa sitä jotakin, jossa väännettiin kiintoavaimella ihan jo siksi, että kannatan domainspesifejä kontrolleja, mutta se oli rikki. Vedä suolta -kohde herätti lievää hilpeyttä, kun onhan se nyt aika tsihihii.

Laite, jossa sai katsoa vanhoja mainoksia, oli poissa. Sääennustajaa en ollut ennen leikkinyt. Valo oli suunnattu niin, että leuka korostui miellyttävästi. Sitten isona minäkin palkkaan itselleni valonkantajan suuntaamaan spottia juuri noin.

Vessat olivat vähän rähjäisessä kunnossa. Verne-teatterin hinta hirvitti, eikä ohjelmatarjonta ole tavannut laadullaan vakuuttaa. Muistan edelleen viime kerran karhupätkän, joka oli hienoista suututusta aiheuttavan typerä.

Hienoa, että näyttävät aulassa lähtevät liikennevälineet, jotta osaa palata ajoissa vaikka kotiin Müncheniin, jos on päiväkseltään käymässä. Erityisen mainiota, että verkkosivua päivitetään ja etusivulla kerrotaan kunkin päivän ajantasainen ohjelma. Noin sitä pitää!

Rottakoripallohypeä en ole ikinä osannut ymmärtää. Nyt niitä varten oli väsätty oikein katsomo ja kaikki. Rotat olivat päässeet myös myymälän rujoihin pehmoleluihin. Kaikkiaan kauppa myi sekalaista krääsää, ja saa olla melkoinen aatteen mies, jos ostaa beessin Heureka-kauluspaidan tai logolla koristellun perusmustan läppärilaukun. Olisi mukavaa ja jopa kiehtovaa, jos tuotteet jotenkin liittyisivät näyttelyn kohteisiin.

Mielialan mukaan väriään vaihtavat sormukset eivät sittenkään lakkaa häiritsemästä. Vaikka ne olisivat olleet kuinka intensiivisen turkooseja tai oransseja, koehenkilön käsittelyssä ne muuttuivat aina sinisiksi, mikä tarkoittaa normaalia.

Tunneskaala oli sittenkin kovin kieroutunut ja siitä poistuivat normaalit perustuntemukset, kuten vittuuntunut ja vahingoniloinen.

Tikkurilan näkötornista avautunut maisema paljasti hienosti uuden kulttuurikeskuksen mittasuhteet.

Vantaan kulttuurikeskus

***

Kätkin tietenkin kaiken, mutta todellisuudessa olin vähän häkeltynyt, kuinka kaikki lapsuuteni laitteet olivat hävinneet. Onneksi dokumentoin asioita muistiin kesällä 2003 Ruotsissa angstatessani.

Ja se kesäinen päivä mummolassa Kruununhaassa, kun olin viiden. Äiti oli lähtenyt kotiin Raumalle, isä ja minä olimme kahdestaan. Pesimme hampaat. Kylpyhuoneen hana oli outo ja peilikaappi liki tyhjä; hänellä taisi olla vanha hammasmukinsa vierasvarana. Eihän mummokaan ikinä heittänyt mitään pois. Mukin kyljessä oli haalistunutta, levinnyttä tekstiä.

Isä harmitteli äidin lähtöä, sillä naiset oli kuulemma luotu kantamaan. Pitkään luulin niin. Nyt saimme huolehtia kamoistamme itse.

Laitoin kengät jalkaani ja kuvittelin, että ne olivat sellaiset, joita mainostetiin Sky TV:llä. Niissä oli jokin valosysteemi, varmaan ne vilkahtivat jotenkin, kun jostain kohtaa painoi oikein.

Heureka oli uusi ja menimme katsomaan. Verne-teatterissa oli jokin kumma kollaasiesitys. Tykkäsin siitä, etenkin helikopterilla lentelystä, mutta isä sanoi jälkeenpäin, että se oli huono. Hän oli odottanut näkevänsä tähtiä.

Jollain koneella pystyi kirjoittamaan. Isä käski minun kirjoittaa nimeni ja katsoa ruudulle. Siinä se luki, Matias. Isä sanoi, että kato nyt, se näyttää tollee kummalta. Fontti oli antikvatyyppinen ja toki erinäköinen kuin normaali haparoiva tikkukirjainversioni. Silti jäin ihmettelemään, tuoko oli laitteen tarkoitus ja epäilin tulleeni jälleen huijatuksi. Eikö isä ollut itse ymmärtänyt vai eikö hän katsonut minun ymmärtävän? En pitänyt kummastakaan vaihtoehdosta.

Katossa oli jousi, jota sai heiluttaa. Alhaalla oli läjässä pölynimurinletkun tyyppisiä juttuja, joihin sai puhua tai huutaa ja katsoa, kuinka ääni kulki. Viereisellä seinällä esiteltiin äänenvaimentimia.

Menimme hissiin. Ovet sulkeutuivat, ja takaseinällä näkyvä valokuva kertoi, mihin valtavaan pilvenpiirtäjään olimme nousemassa. En tiedä, simuloitiinko liikkeentuntua jotenkin. Takaisin alas tullessamme ovet eivät olleet aueta, jolloi isä kaivoi linkkarin puukon esille ovia auki kangetakseen. Muut katsoivat hieman kummissaan – minä ihaillen.

Ovet aukesivat itsestään, ja ulkopuoliset kauhistelivat, kun joku saapuu ovesta ulos veitsi tanassa. No, silloin ei vielä ollut keksitty terroristeja eikä avohoitopotilaita.

Biljardipöydän tapaisen tason päällä oli metalikuulia, ja isä näytti, että vaikka ne mahtuivat pöydän johonkin osaan jotenkin, ne eivät mahtuneet jonnekin muualle.

Viimeisenä oli kone. Iso kuula nostettiin ensin ylös. Sitten se pudotettiin alas, ja pienemmät asiat alkoivat tapahtua. Ideana oli kai simuloida palloon kertyneen potentiaalienergian määrää. Kysyin isältä, mikä kone se oli. Isä sanoi, että se on tuollainen kone, joka nyt ei varsinaisesti loppujen lopuksi tee juuri yhtään mitään.

Minusta tuntui, kuin hän olisi tuntenut koneen rakentajan ja ollut tälle hieman katkera tai kateellinen.

En muista, söinkö tiikerijäätelöni ennen vain jälkeen näyttelyssä käynnin. Luultavasti jo ennen.

8 on viitsinyt kommentoida:

Mutta tiesitkö, että Heurekassa on nykyään WLAN? Minä tiedän, sillä vietimme siellä tänään Spögejen ja serkkunsa kanssa kansallista perinnepäivää. Koska herrat tykkäävät riehua seitsemään asti ja minulle riittäisi vähempikin, aloin päivän päätteeksi kommentoida opiskelijoitteni blogikirjoituksia. Kätevää!

Mekin kaipasimme sitä isoa konetta, joka ei tehnyt juuri mitään, paitsi muistaakseni jaksoi hetken hehkuttaa lamppua, kun energia oli ensin aikansa vaihtanut muotoaan huonolla hyötysuhteella. Myöskään paperin tekoa ei enää pysty harjoittelemaan. Ja vaijerilla ajettava polkupyörökin on vaihtanut paikkaansa.

Meillä pikaäänestys parhaista vaihtuvista näyttelyistä nosti ehdottomaksi ykköseksi lentonäyttelyn, jossa saattoi polkea itsensä helikopterilla ilmaan ja ohjata pienkonetta. Samalla kertaa taisi ohjelmassa olla myös Helsingin ilmapommitusten aikainen pommisuoja. Myös viime kesän pelinäyttely oli kiinnostava. Omassa otoksessamme kukaan ei kaivannut dinoja, Amerikan alkuasukkaiden turvemajoja tai Egyptin faaraoita.

PS Spöget varmaan mielellään vähän säätäisi Vespaasi, mutta minä tiedän, missä valtuutettu korjaamo sijaitsee. (Kun just pari viikkoa sitten heitin sinne kummitytön vastaavalle asialle.)

7/23/2007 11:46:00 ip.  

Se lentonäyttely oli tuolloin 2003 ja kieltämättä pommisuoja oli messevä.

7/23/2007 11:49:00 ip.  

Paljonko sinne Heurekaan maksaa ja millä sinne pääsee? Mä en jaksa ottaa itse selvää, mutta tajusin just, että Laps on ollut siellä viimeksi herranjumala kaksi kesää sitten leirillä eikä sen jälkeen kertaakaan.

Jos saan nämä perustiedot, niin viikonloppuna mennään vaikka pää kainalossa käymään. Anteeks, että oon niin veltto, etten jaksa, mutta te varmaan muistatte ulkoa?
-minh-

7/24/2007 09:39:00 ap.  

Minh,
Tikkurilaan päsee kätevimmin paikallisjunalla (ainaskin I, Z, H, R ja K). Yksityiskohtaiset lippujen hinnat löytyvät Heurekan pääsyliput-sivulta. Varsin rasvaisissa hinnoissa ovat! Aikuisen lippu Verne-leffoineen on 19 € (ilman leffaa 14,50 €) ja lastenlippu 12,50 € (9,50 €). (opettajat päsevät oaj:n kortilla alennuksella, siinä yksi syy, miksi minä sinne vuosittain vääntäydyn!)

Lasten vuoden kausikortti, johon sisältyy vapaa sisäänpääsy + 12 elokuvaesitystä, maksaa 27 €.

Sellainenkin houkutteleva mahdollisus on, että jos kerää kasaan 10 kouluikäistä lasta ja lähtee itse vahdiksi, maksaa sisäänpääsy leffoineen 7,50 €/lapsi ja aikuinen pääsee ryhmän kanssa ilmaiseksi.

Paikka on auki klo 10 - 19. Klo 14 pihan grillikatoksessa on lipun hintaan sisältyvä tiedeteatteri-esitys ja klo 15 kaasumaailma-show (joista viime mainittua suosittelen lämpimästi).

Kannattaa valita aurinkoinen (tai ainakin sateeton)käyntipäivä ja ainakin yksi lapsen kaveri mukaan, sillä tiedepuisto Galileissa riittää kimpassa puuhasteleville paljon tekemistä. Omien eväiden syömiseen on hyvät tilat sekä pihan grillikatoksessa että sisällä tiedekeskuksessa.

(Tämän vuoden vaihtuvaan näyttelyyn en ollut erityisen ihastunut.)

7/24/2007 01:39:00 ip.  

Ai meillä on enemmänkin yhteisiä ystäviä ...

7/24/2007 04:06:00 ip.  

Ai, sinulla oli bakkanaalit lauantaina...

7/24/2007 06:25:00 ip.  

Joka lauantai klo. 19:30 alkaen (seitsemän uutisten jälkeen) :-)

7/24/2007 09:41:00 ip.  

Hei tattis, kauheen suolasta, mutta kai sitä on tullut omiin rientoihin sen verran törsättyä, että yksi Heureka ei tapa ja muistuttaa vaan sitä, että se on Lapsen takia. Muistan, että kundi rakasti sitä.
Kiitos!
-minh-

7/24/2007 10:54:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds