Itsetunto on hyvästä

Pohdin asiaa ja mietin, että yksi syy hivenen kömpelön kielenkäytön ohella, miksi en lämpene eilen mainitsemalleni HD-miehelle on, että jutut on kirjoitettu tyyten aiheen vierestä. Tarinoissa kerrotaan vain moottoripyöristä eikä lainkaan teräväpiirtojutuista. Kertoisivat edes, onko päähenkilö kallellaan bluerayn vai hd dvd:n suuntaan.

Unohdin eilen kokonaan, että minun piti kirjoittaa Simpsons-elokuvasta. Siinä oli muutama kohta, joissa hihkuin ajatukselle konemaisen tarkasta käsikirjoituksesta sekä siitä, kuinka äärettömästi iteroimalla lähestytään täydellisyyttä. Sitten mieleeni tuli, että moinen on hyvin insinöörimäistä ja tylsää ja oikeat huippujutut syntyvät erilaisten gurujen päässä ilman virallisia prosesseja.

Elokuva oli monelta osin hauska, mutta ymmärsin, ettei juonessa ollut ainoatakaan käännettä. Lisäksi Homerin possu tuli kuvaan ärsyttävästi vailla minkäänlaisia perusteita, muttei toisaalta kyllin absurdisti.

[Hups, sori spoileri. En sentään kerro teille, kuka kuolee viimeisessä Potterissa.]

{Osittain siksi, ettet ole vielä katsonut tarpeelliseksi aloittaa ensimmäistäkään.}

Simpsoneissa kuolee se yksi tyyppi, joka jää lasinsirun alle.

***

Tuli mieleen noista guruista, että vuosi sitten keväällä Berliinin tekniikanmuseossa oli näyttely maailman ensimmäisen tietokoneen kehittäneestä rakennusinsinööri Konrad Zusesta. [Jostain syystä kukaan ei ole kuullut Zusesta. Sikäli hän muistuttaa hieman Zunea.] Esillä oli myös hänen maalauksiaan ja pidin niistä kovin. Valitettavasti julisteita ei myyty sen paremmin museossa kuin missään muuallakaan. Jäi kaihertamaan.

Kolmisen viikkoa sitten löysin niitä kauppaavan verkkokaupan ja nytpä on Wachstum seinälläni.


Kasvua

***

Sarjassamme lainaus satunnaiselta verkkosivulta tänään tämä:

"Yllättävää oli, että siellä [Berliinissä] oli niin erilaista kuin Laihialla. Olin tyytyväinen itseeni koko ajan!"


Tyytyväinen itseensä koko ajan. Eipä suotta pohjalaisia ylpeinä pidetä.

***

Hieman tuota sivuten Jyväskylän yliopiston tutkimus mullisti jälleen kaiken. Olen tähän asti uskonut, että jos panostan huonoon itsetuntoon, häviän kyllä opiskeluissa sekä etenkin naismenetyksessä, mutta tämä kaikki kannattaa, sillä työelämässä huonoitsetuntoisten kysyntä on valtaisa. Helsingin sanomien uutisoima tutkimus romuttaa nämä oletukset; myös työelämässä menetymisen kannalta hyvä itsetunto on hyvä juttu ja huono itsetunto huono juttu.

HS: itsetunto korreloi menestyksen kanssa

[Joku voisi viisastella, että myös blogin menestys ja kirjoitustaito korreloivat, mutta tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Näyttää jopa siltä, että huono itsetuntokin tekee blogista vain hauskemman lukea.]

***

Minun piti aikoinani kirjoittaa Japanista vaikka mitä, mutta se kuitenkin jäi. Kuten vaikka se, että jumbojetissä lukulampun katkaisija oli kädensijassa, mikä oli varsin riemastuttavaa. Tuntemus, kuinka napin painaminen kädensijassaa vaikutti korkealla katossa olevaan lamppuun oli vähän kuin...kuin jos laittaisi kotona valon päälle katkaisijasta, muttei ollenkaan sama asia.

Lentokoneessa jaettiin myös pussi, jossa oli pari sukkia ja pikkuriikkinen hammasharja. Minulla kesti sittenkin hetki hahmottaa, kummin päin pakettiin kuuluneet stringit oli tarkoitus pukea jalkaan ja sittenkin ne olivat hieman epämukavat. No, kaunis ele se oli joka tapauksessa.

31072007(001)

En oikein osaa selittää tätä, mutta jotenkin minua ärsyttää, kun puhutaan stringeistä, kun tilanne ei edellytä yksilöimään alusvaatteiden tyyppiä. Samalla tavalla ärsyttää, kun puhutaan boksereista vastaavassa tilanteessa. Ymmärrättekö? {No, mitä luulet?}

[En edes tiedä, mikä on suomen kielen vastine sanalle briefs. Jos siis kalsarit lajitellaan briefseihin ja boksereihin.]


***

Tuossa vielä hyvä ravintola Tokiossa. Illallisesen kuuluu peikkoesityksiä, monta ruokalajia ja ymmärtääkseni rajattomasti viinaa.
akita.jpg

Minä löysin ihmeekseni paikalle noilla ohjeilla. Tokiossahan on muista miljoonakaupungeista poiketen helppoa löytää paikkoja, sillä kaduilla ei ole nimiä eivätkä vastaantulijat pääsääntöisesti puhu englantia.

0 on viitsinyt kommentoida:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds