Satunnaisia Tokio-huomioita

Vähänpä minä tiesin. Olin aivan varma, että Harmaan hatun edellinen merkintä olisi liittynyt tähän uutiseen ja esitellyt seitsemän tilannetta, joissa olemme kiinnostuneita nauhoittamaan kokonaiset 30 sekuntia ohjelmavirtaa kännykällämme, mutta niin vain erehdyin taas.


Suoran tv-lähetyksen lisäksi 30 sekuntia tv-kuvaa voidaan tallentaa kännykän muistikortille ja katsoa myöhemmin.

Ei sillä, täytyy myöntää, että Nokian uusi Razr-klooni tuntui varsin kivalta. Siinä on kannessa jonkin taiteilijan suunnittelema koru ja se maksoi pitkälti yli 500 euroa. Kun painoin kannen pause-nappia ei kestänyt kuin vajaa sekunti ennen kuin musiikin soitto lakkasi. Se ei ole kuin vajaan sekunnin enemmän kuin iPodissa, joten aika lähellä ollaan jo!

***

Tekisi mieli ja pitäisikin [rahoittajat pikkuhiljaa malttamattomia] kirjoittaa jotain Tokiosta. Tiedättehän, sellainen tunne iskee aina torstaisin. Ihan mitä tahansa, kunhan Tokiosta.

Juttuun liittyy hirvittävä määrä valokuvia. Niitä pitäisi latailla nähtäville ja kommentoida. Mutta en jaksaisi päättää valikoida. Olkoon tämä merkintä sittenkin silkkaa tekstiä, niin saadaan alta pois. Pää auki ja noin.

***

Lensimme Lontoon kautta, sillä Finnairiin ei ollut varaa. BA sentään kerrytti plussapisteitämme. Myönnän, tunnen oloni aikuiseksi vasta nyt, kun lompakossani on Finnairin plussakortti.

Heathrow ei ollut niin suuri kuin olisin lapsuudesta muistanut. Missään ei myyty Puma Create -kölninvettä. Tai toiletteako hain, muista enää. Tämä oli jo toinen kerta tänä vuonna, kun vaihdoin konetta Lontoon liepeillä käymättä itse kaupungissa, mutta joskus vielä. Toivottavasti jo syksyllä.

En pidä jumbojeteistä. Tavallisiin Euroopassa sukkuloiviin koneisiin [en osaa mallinimiä toisin kuin matkatoverini] verrattuna, ne ovat niin kovin laamoja. Laiskoja nousemaan, raskaita huojumaan, tärittävät joka käänteessä.

Economy-luokka oli brändätty world travelleriksi, ja sepä kuulosti kovasti koleammalta. Kullekin matkaajalle oli oma pieni näyttö, jota operoida käsinojan painikkeilla. Niitä oli puolet liikaa ja näyttö vielä ajoittain kosketusta ymmärtävä. Käyttö oli jähmeää kaikesta huolimatta. Kehut sentään siitä, että halpisluokassakin paikat oli nimikoitu. PA luki käsinojani nestekidenäytössä.

Epätietoisuus on pahin tietämäni olotila. Epävarmuutta siedän vallan hyvin, mutta puutteelllinen tiedonanto turhauttaa. Miksi siis ei voida selvästi kommunikoida, mikä on käytäntö yöaikaisten tarjoilujen kanssa. Että henkilökunnan suljetun sermin takaa saa käydä noutamassa virvokkeita.

On demand -elokuvat kuuluivat luultavasti vain hienompiin luokkiin. Meillä pyöri sama nauha läpi aterian.

***

Seuraavassa satunnaisia hajahuomioita.

Liukuportaat ja kaikkinaiset kuljetushihnat olivat kulultaan jotenkin verrattoman sileitä ja huomaamattomia. Hissien kiihtyvyys tietenkin hyvin rauhallinen, kuten tiedetään. Koska tekstitaulujen oli kyettävä monimutkaisempiinkin merkkeihin, länsimaisissa aakkosissa oli varaa antikvapäätteisiin, ja vieritys oli pehmeää.

Suomessa aikuiset ihmiset joko puhuvat puhelimeensa tai naputtavat tekstareita. Kukaan ei istu metrossa paikoillaan minuuttitolkulla kännykän näyttöä tuijottaen. Japanissa hyvinkin. Selailivat nettiä, lukivat meilejä, katsoivat televisiota, mitä lie.

Koko viikon aikana kuulin kerran puhelimen soivan. Junissa ne neuvottiin pitämään äänettömällä ja vanhuspaikkojen vieressä kiellettiin puhuminen. Joissain junissa puhelimeen puhuminen oli tyyten kielletty.

Näin koko viikon aikana myös ainoastaan yhdet lastenvaunut.

Kenties siksi, että asuimme karaoken syntysijoilla Shibuyassa, joka on täynnä tyylikkäästi pukeutuvia nuoria, joiden ikää on mahdotonta sanoa. Joku kommentoi naisia pantaviksi. Joku toinen panttaaviksi [tai olisi voinut, mutta en saanut sanottua sitä sopivasti].

Aurinkolaseja näkyi yllättävän vähän. Päivänvarjoja meikäläiseen verrattuna runsaasti. Hengityssuojia niin ikään.

Ajoittain kännyköitään tuijottavat vastaantulijat meinasivat ajaa ylitse, mutta muuten oli hurmastuttavaa, kuinka hyvin ihmiset antoivat tietä. Suomessa kun saadaan tungos aikaan säälittävän pienilläkin ihmismäärillä. Väki odotti kiltisti junan ovien ulkopuolella, että muut pääsivät ulos. Ei tukkinut tietä muodostumalla reitin sulkevaan puolikaareen niin kuin Suomessa tehdään silloin, kun ei jostain syystä tungeta sisään saman tien.

Mieltäni hiveli kävellä vasemmalla eteenpäin.

Asemien lattioihin oli merkitty kävelyreitit perin selkeästi, ja jos vasemmanpuoleisesta liikenteestä jostain syystä poikettiin, tästä oli selkeät maininnat.

Sateella väistelypeli sai uuden ulottuvuuden, kun varjojen korkeuksia sai sovittaa vastaantulijoihin. Noin puolet varjoista oli kauttaaltaan läpinäkyviä paremman näkyvyyden takaamiseksi.

Suurimmat ruuhkat alkoivat olla iltaisin vasta kahdeksan aikaan, kun väki palaili töistä. Kuulemma ennen pomoa ei ole syytä lähteä kotiin, vaikkei varsinaista tekemistä olisikaan.

Käyttämämme luotijuna oli nimeltään Hikari, mikä huvitti paljolti kohderyhmään kuulunutta seuruettamme.

Rautatieasemalla oli suoja-aita ja siinä reiät junan ovien kohdalla. Melkoisen imun juna mennessään tekikin. Ikkunasta näkyvä maisema näytti häiritsevän nopealta.

Monien talojen porraskäytävät sijaitsivat rakennuksen ulkopuolella. Mitäpä järkeä niitä olisi suotta lämmittääkään, jos tavallisesti liikutaan hissillä.

Automaatteja oli kaikkialla ja toisin kuin Suomessa, niiden hintataso ei ollut kauppoja korkeampi – jopa päinvastoin. Limutölkin sai 120 jenillä, mikä tarkoittaa pitkälti alle euroa. Parhaimmillaan moisen tölkin koko saattoi olla 650 ml. Kaikkiaan hinnat ovat pysyneet ennallaan yli kymmenen vuotta, mikä takasi meikäläisittäin edullisen hintatason.

Grape-Fanta maistui tosiaan viinirypäleeltä eikä greipiltä niin kuin mystisesti Suomessa. Hotellin olutautomaatti oli sekin kovin kätevä kapistus.

Lukion englanninkirjan lupaamia kalsariautomaatteja jäin kaipaamaan.

Kun minulta putosi jäätelöä maahan, tuntui, että se täytyy nostaa pois siitä sotkemasta. Kaikkialla oli hyvin siistiä, vaikka roskiksia ei tuntunut löytyvän mistään. Sama ongelma on tullut vastaan muuallakin. Suomessa on sentään esimerkillisesti roskiksia kaikkialla.

Harkitsin kirjoittavani joukkoliikenteestä oman juttunsa, mutta siltä varalta, etten, todetaan, että maksusysteemi oli oiva. Lippu ostetaan ennen matkaa ja leimaan viisaassa porttilaitteessa. Määränpäässä kuljetaan jälleen portin läpi ja samalla katsotaan, että vyöhykkeitä oli ostettu kylliksi. Mikäli lipun arvo ei riitä, erotuksen saa maksaa portilla. Reilua ja tarkoituksenmukaista. Ei puhettakaan, että joutuisi maksamaan seutumatkan suunnatessaan Otaniemestä Lauttasaareen.

Kaikkiaan junat kulkivat niin tiheään, että tuolla ei oikeasti tarvinnut surra, jos edellinen ehti nenän alta. Yhtä automaattimetrolinjaakin pääsin kokeilemaan.

Väki tapasi nukkua junissa. Minullakin on tapana nukkua bussissa kotona. Yleensä herään pysäkkiäni edeltävään liikenneympyrään. En tiedä, mihin he mahtoivat herätä. Mobiiliin paikkatiedon hallitsevaan reittioppaaseen soisi toiminnon, joka saisi puhelimen tärisemään edellisellä pysäkillä.

Vessat olivat ilmaisia kaikkialla eikä tippi kuulu hyviin tapoihin; kaksi suomalaisten eniten vihaamaan maksua loistivat poissaolollaan. En tiedä, kuinka tv-maksu mahdetaan hoitaa.

Puistossa oleillut väki näytti jotenkin viattomalta. Lennättivät leijaa, heittivät palloa. Ihmiset, jotka olivat jo ihan pussikaljaiässä.

Pariskuntia kaikkialla. {Tai ehkä se olet vain sinä.}

Englannin osaamattomuus oli pöyristyttävää. Mielenkiintoisesti kauppojen kassa puhua papattivat japania, vaikka tiesivät, etten siitä mitään ymmärrä. Varsin sama lopulta, puhuiko heille englantia vai suomea.

Jos yöllä otti valokuvia kameran yömoodilla, ne ylivalottuivat.

En oikein pitänyt sakesta. Kylmänä se oli parempaa, mutta maistui parhaimmillaan vain väljähtäneeltä Martinilta.

Sushi oli hyvää eikä maksanut juuri mitään.

Wc-istuimet olivat joko länsimaisia tai perinteisiä japanilaisia reikiä lattiassa. Junassakin tarjottiin molempia. Wc-harjaa eivät olleet sittenkään huomanneet tuoda maahan.

Postikortteja ei myyty missään. Menimme postiin kysymään ja vitsailin kaverin kanssa, että ovathan Suomessakin postissa myytävät merkit pelkkiä tulosteita. Että eihän sitä tiedä, onko täkäläinen postikorttikin vain valkoinen pahvinpala.

Mutta kun se oli! Löysin kortteja vasta lentokentältä.

Ja lopun tiedättekin. BA:n lisäksi kiitokset STA Travelille, joka suhtautui päivämääräsekaannukseen esimerkillisesti:

Kyseessä näyttää olevan selkeästi väärinkäsitys STA Travelin puolelta. Pahoittelemme kovasti tapahtunutta! Korvaamme vaatimuksenne mukaisesti teille aiheutuneet kulut kuitteja vastaan.

2 on viitsinyt kommentoida:

6/24/2007 03:30:00 ip.  

"Ei tukkinut tietä muodostumalla reitin sulkevaan puolikaareen niin kuin Suomessa tehdään silloin, kun ei jostain syystä tungeta sisään saman tien."

Kun työntää vastaan tuleville sormen sieraimeen saa kyllä tilaa

6/24/2007 10:05:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds