Pyörällä päästään

Minua hieman oudoksuttaa, miksi puhutaan kaikki mulle nyt -sukupolvesta. Minä ainakin kuuluun ennemmin siihen joukkoon, joka haluaa kyllä mulle ja nyt, mutta kaiken sijaan juuri tiettyä.

Ennemmin olen ilman kuin otan jotain väärää eikä tämä ole nähdäkseni lainkaan harvinaista.

***

Tällaista olen halunnut jo kauan, ja nyt viimein. Olen kerran eläissäni ajanut mopoa, ja se oli inhottavaa. Se piti polkea käyntiin ja siinä oli vaihteet ja kytkin ja jalkajarru hankalassa paikassa. Se pärisi ja oli likainen.

Tässä laitteessa painetaan napista ja sen jälkeen väännetään kaasua tarpeen mukaan. Eleganttia. Kyyti on pehmeää, tasaista ja tukevaa. Tuntuma on tarkka ja olemus ripeä. Iltapäiväruuhka on hyvä paikka harjoitella.

tiuhta

tiuhta
[Se näyttää kuvissa todellista oranssimmalta.]

Mietin hiljattain jonain iltana unenpöpperössä, että best things in life are free, mutta kyllä rahalla näemmä pääsee aika lähelle.

Enkä ole pitkään aikaan ollut yhtä läheisessä kosketuksessa kuolemattomuuteni kanssa kuin tuota kotiin ajaessani.

Se on vähän niin kuin ajaisi autoa, mutta ilman kaikkea sitä inhottavaa mitä autoiluun liittyy ja sellaisen mukavan kera, mitä autoilusta puuttuu.

Campari ja Vespa, jotain hyvää Italiassakin. Ferraria en ole kokeillut.

***

Täten nimeän sen Tiuhtaksi. Nimi on peräisin Rauha Hammarin vaihtoehtonimikokoelmasta. Tuota esiteltiin takavuosina Hesarin Kieli-ikkunassa ja totesin äidilleni, että Tiuhtahan on kiva nimi. Eikä ole, hän opetti, se tuo mieleen tuhti-sanan ja sinä tiedät vallan hyvin, mitä mieltä minä olen tuhdeista ihmisistä, etenkin huonokäytöksisistä nulikoista, jotka manipuloivat velttomielisiä vanhempiaan.

Minulle se toi mieleen enemmän Muumien Tiuhtin ja Viuhtin ja tietyn rivakan säväkkyyden. A on sittenkin pakko olla, sillä kyse on punaisesta. Ja kyllähän tuohon muotokieleen tietty tuhtiuden vivahdekin istuu. Sen ymmärtää etenkin, kun koettaa taluttaa laitetta.

Nyt näyttää siltä, että on aivan pakko mennä käymään vielä kaupassa. Tai vaikka suutarissa, sama se.

14 on viitsinyt kommentoida:

"best things in life are free"

The best things in life are free
But you can tell me 'bout the birds and bees.
Now gimme money (that's what I want)

"Money" (Jenny Bradford, Berry Cordy jr.)

6/29/2007 12:26:00 ap.  

Ai löyty eri versiokin:

The best things in life are free
But you can keep 'em for the birds and bees.
Now gimme money (that's what I want)

Tää on ehkä oikeempi...

...mistä noista tietää

6/29/2007 12:28:00 ap.  

Oo, Vespa! Se kyllä monilta osin edustaa elämän hienoja hetkiä.

Hankimme vasta moisen mun äidilleni, tosin mamman maun mukaan väri oli musta. Synkässä värissä häviää kieltämättä osa siitä potkusta, mitä tuo punainen tuo.

6/29/2007 12:50:00 ap.  

Minunkin on pakko huokaista: oi, Vespa! Hieno on!

Jos en saa koskaan hankituksi vanhaa Ural-moottoripyörää, niin Vespan ainakin haluan. Joskus. Vaikka mummoiässä sitten.

6/29/2007 08:54:00 ap.  

Mutta mitäs jos se on italialainen? Pitäiskö sun vielä harkita, antaa nimeksi Francesca tai Marcello tai Gustavo? Ja sitten opettele kiroilemaan italiaksi liikenteessä ja huitomaan. Niin minä tekisin. Ooh... Alan heti säästämään rahaa omaan.

6/29/2007 07:05:00 ip.  

Erkka, mietin hetken, onko punainen väri kenties uhka suurelle miehekkyydelleni. Onhan Ferrarikin punainen, pohdin, mutta toisaalta, jos olisin nainen, olisin varmaan silloinkin halunnut punaisen.

JCP:n mielestä on outoa suhtautua tilanteisin pohtien, mitä tekisi, jos olisi nainen. Vaan nytpä tiedämme, että naiset ottavat mustan.

Anis, minä olen sikäli vähän vanhanaikainen, etten oikein ymmärrä naisille annettuja miestennimiä. Francesca on kyllä kelpo nimi. Sallitaan sen käyttö epävirallisena lempinimenä.

6/29/2007 07:16:00 ip.  

Huonotapaisesti kommentoin mennyttä tekstiäsi, mutta nauroin ääneen kuvaamallesi helpotukselle Tokion lentokentällä. Ja minä olen sentään yksin kotona.

Oli varmaan tosi epätyylikästä kirjoittaa kehuja eikä viiltävää ironiaa, mut ei voi mitn.

Marja O.

6/29/2007 09:14:00 ip.  

Marja, ei vanhojen kommentoimisessa ole mtn epäkohteliasta. Tuossa sivupalkissa on sitä varten vieläpä boksi, jossa näkyvät uusimmat kommentit, että jutut tulevat huomatuiksi, vaikka ne kirjoittaisi vanhaankin merkintään.

Eikä sinun tarvitse kirjoittaa viiltävää ironiaa, kun sinä olit yhden analyysin mukaan se, joka tarkoittaa mitä sanoo ja minä se, joka tasan päinvastaista.

6/29/2007 09:58:00 ip.  

Koskaan ei tule oltua liikaa perimmäisten lausahdusten äärellä.

".. mulle ja nyt, mutta kaiken sijaan juuri tiettyä"

Lapinlahden Linnut pohtivat samaa Vihreä gorilla -levyllään. Lauloivat Heti mulle kaikki tänne nyt sekä oivaltavamman Pikkumiesten laulun:

"Lisää pituutta heti
muuten ei aukene naisen peti
lisää pituutta heti
tai ainakin isommat tuopit"

"best things in life are free, mutta kyllä rahalla näemmä pääsee aika lähelle"

Rahalla voi ostaa itsensä vapaaksi (free): miljoonaluokan lahjuksilla saa koskemattomuuden, mutta pikkusummien kähveltäjät voivat joutua häkkiin.

6/30/2007 09:27:00 ap.  

Olinkin jo unohtanut, että olen jo vuosia haaveillut omasta moposta, kunnes sitten luin tämän ja näin unta vaaleanpunaisesta surkimuksesta, joka hyytyi ylämäkiin, mutta jolla oli helppo keulia.

Niin, mites paljon kuutioita tässä oli?

6/30/2007 10:24:00 ap.  

Hieno on, onnittelut perheenlisäyksen johdosta.

Kuutioita näyttäisi olevan sen 50 (rekisteröity mopoksi).

7/02/2007 10:18:00 ap.  

äh, rekisterikilpi oli sotkettu... Olisin vain tullut tarkistamaan olitko juuri sinä parkkeerannut sievän menopelisi Caruselin edustalle sunnuntaina. Se ainakin oli todella söpö.

7/02/2007 03:37:00 ip.  

Joo, mopo tosiaan kyseessä. Ei kai minun äitini mihinkään sen vakavampaan antaisi lupaa.

Suttasin rekisterikilven, sillä asiantuntijani suosittelivat tekemään näin, koska se näyttää coolilta. Sunnuntaina sijaitsin jossain toisaalla, mutta jätän tarkentamatta samaisesta syystä.

7/02/2007 03:41:00 ip.  

Näin pari kertaa erään Talissa sijaitsevan telekommunikaatiofirman toimipisteen edessä punaisen vespan ja mietin, että ihan samanlainen kuin se jonka Matias kuulemma osti.

Nyt tässä tajusin että taisi olla sama. Sääli ettei ehditty käydä vaikka lounaalla yhdessä, oma työsuhteeni ko. lafkaan päättyi perjantaina (luojan kiitos).

Törmäillään kuitenkin, vielä on kesää jäljellä,

- O

7/15/2007 05:10:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds