Kotiin päässeenä

Näyttää kovasti siltä, että huolien summa on vakio. Olin ostanut postimerkit etukäteen, mutta kortteja ei tuntunut saavan mistään päin koko Tokiota. Kenties olisi kuulunut tehdä oikeat päätelmät ja jättää kortit sikseen, kun kerran eivät kulttuuriin kuuluneet. Toisaalta oikeat päätelmät eivät kuulu tämän blogin linjaan. Ah, valintoja.

Kun check-in-tiskin virkailija sitten kertoi sunnuntaiaamuna, että lentomme oli lähtenyt jo lauantaina, ensimmäinen ajatukseni oli helpotus: nyt ainakin ehtisin etsiä jostakin kortit merkeilleni ja kirjoittaa ne kaikessa rauhassa. Vasta seuraavaksi mietin, mistä saisin äkkiseltään 2000 euroa matkalippua varten.

[Tiedän, tiedän, pohjallisen alta, mutta olin käyttänyt sen kätkön jo edellisen illan jatkoilla.]

***

Vanhan kunnon BA heltyi lopulta yllättäen päästämään ensimmäiset 14 matkalaistamme koneeseen lippujen uudelleenkirjoituksen hinnalla. Me viisi muuta jäimme odottelemaan vuoroamme seuraavaan aamuun. Jäin, koska tunsin järjestävänä osapuolena lievää syyllisyyttä, vaikka en krapulassani täysin kyennyt erittelemään tunteitani – enkä minä edes varsinaisesti ollut lippuja hankkinut. Jäin, koska olin aina halunnut leikkiä turvallisissa olosuhteissa laivansa mukana uppoavaa kapteenia.

Jäin, koska olin vessassa sillä aikaa, kun kohtaloista päätettiin.

***

Toivottavasti ehdin ja jaksan kirjoittaa lähiaikoina lisää. Aihetta olisi yllinkyllin. Päädyin kertomaan postikorteissani vitsikkäästi lento-ongelmistamme, ja alkuperäinen ajatukseni siteerata Latvalaa jäi näin käyttämättä. Olen kenties kirjoittanut näin ennenkin, mutta en yhtä hyvällä syyllä.

Tallettain taa silmäluonten
näyt suurten valtasuonten.
Lisääntyneen toivon tähden
vahvempana täältä lähden.


Tuosta vähän lisää tunnelmaa.

***

[Eikä sillä, että olisin itse vielä ehtinyt kokeilla, mutta onko tosiaan tarkoitus, että tästä lähtien joka ainoan baarissa käynnin jälkeen hihkutaan erikseen, että baari oli savuton, savuton. Get over it, jooko.]

10 on viitsinyt kommentoida:

Tervetuloa takaisin, kyllähän tässä jo ehti PA-tekstejä kaivatakin!

6/06/2007 12:07:00 ap.  

Tuo runo olikin selvästi sellainen pa's tissi.

6/06/2007 09:40:00 ap.  

No ei ole tarkoitus! Tarkoitus on kiroilla joka kerta baarista lähtiessä, että onpas typerä juttu tämä savuttomuus ja ihan paskaa kaikki muukin.

6/07/2007 08:46:00 ap.  

On pitänyt jo pitempään kysyä että oletko koskaan tutustunut kirjailijaan nimeltänsä Imre Kertész? Luen tässä hänen kirjaansa Tappio ja en voi olla löytämättä yhtenäisyyksiä kirjoitustyyleissänne :) Ehkä teillä on samanlainen ajatusmaailma.

T. Iiris Vaasasta

6/13/2007 12:10:00 ap.  

Kiitos vinkistä, Iiris ja mukavaa, kun esiinnyit ihan nimellä. En ole koko tyypistä kuullutkaan, täytyy perehtyä. Mieluusti toki ymmärtäisin ajatusmaailmaani.

6/13/2007 01:10:00 ap.  

Mitä se oikein tekee? Blogaa! Minulla on ikävä.

6/13/2007 08:24:00 ip.  

Kyllä se savuttomuus on niin ihanaa että voi sitä vielä kesän loppuun asti ainakin nostatella :)

- O

6/15/2007 10:53:00 ap.  

Kävin eilen ensimmäistä kertaa baarissa muutoksen jälkeen ja pohdin, että ei se, että tupakointi on kielletty, tarkoita, että tuhkakupit pitäisi poistaa. Kyllä niihin voisi erilaisia purkkapapereita yhä sijoittaa.

Ajatella, kuinka suuri määrä pääomaa onkaan sitoutunut kaikkiin tarpeettomiksi käyneisiin tuhkakuppeihin.

6/15/2007 11:00:00 ap.  

"This video has been removed due to terms of use violation."

oh no, minkä tahdissa nyt fiilistellään?!

6/25/2007 06:53:00 ap.  

Voih. Olen sittemmin kuullut tuon kappaleen useasti radiosta, tosin, joten kaikki toivo ei ole mennyt. Pitää vain odottaa Kissin hittikokoelma vol. 13:a.

{Kukakohan hennoisi kertoa sinulle, että Kiss kuoli jo vuosia sitten?}

6/25/2007 08:36:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds