Aloitanpa raportoimalla eilisestä blogitapaamisesta. Jotenkin tunnelma oli vaisu tai sitten se olin vain minä, joka olen ollut hieman kohmeessa viime ajat. Näinkö blogikupla on viimein puhjennut ja viimeiset hetket käsillä. Ehkä tämäkin blogi jonain päivän

Eikä pidä ymmärtää väärin, oli oikein hauskaa nähdä teitä kaikkia.

Esimerkiksi Sun äitis on aika hupsu tyyppi. Katselin, kuinka hän heilutti puhuessaan käsiään ranteet löysinä. Tsihihii, mietin, olisihan se aikamoista, jos vaikka joku mies heiluttaisi käsiään tuolla tavalla.


***

Paha poika mainosti Tieteen kuvalehden äo-testiä, joka sisältää perinteisen kuviopäättelyn lisäksi myös verbaalisen ja muistia testaavan osion. En keksinyt vastausta kahteen viimeiseen kuviotehtävään. En myöskään suostunut myöntämään, että hellyys olisi tunne. Yhden palikan laskutehtävän onnistuin töppäämään niin ikään. Lopputuloksena 136 on sittenkin niillä rajoilla, että sen kehtaa mainita, sillä testin asteikko oli normitettu eri tavalla kuin yleensä.

JCP sai 143 ja oli minua parempi muistitehtävästä, josta en selittele mitään, joten olisin päässyt minäkin 140:een, jos olisin viitsinyt vastata oikein sen verran, mitä osasin. JCP sitä paitsi käytti testiin vastaamiseen aikaa minuuttikaupalla, mokoma.


***

Viime viikonlopun vietin Tallinnassa. En pitkästytä sen pidemmällä raportilla, mutta mainitsen muutaman asian.

Kuten sen, että olipa upeaa, kuinka lähikaupassa oli parempi olutvalikoima kuin Alkossa, hinnat kuin Saksassa ja kauppa auki päivittäin kymmeneen.

Ruispalatkin olivat tuoreita.

Kuuden hengen joukkiomme asui kätevästi huoneistossa, joka sijaitsi päälle päin hirvittävältä näyttäneessä talonröttelössä, mutta joka oli remontoitu hiljattain sisältä. Hinta jäi yötä kohden alle 15 euroon henkilöltä eikä kaupunkiin ollut kuin muutama kilometri.

Pieniä puutteita toki oli. Huoneiston sulakkeet eivät kestäneet kiukaan käyttöä. Eikä ilmeisesti lämminvesivaraajakaan, sillä lauantaiaamun jälkeen emme enää lämmintä vettä nähneet.

***

TV-torni oli Pyynikin torniakin rähjäisempi. Kovin korkea se oli, ja pilvettömällä säällä näki kauas. Ala-aulan lasimaalaus oli yllättävä ja tyhjänä ammottanut suihkulähde lohduton.

P1070171

P1070174

En ole aiemmin ollut Tallinnassa kuin päiväkseltään enkä hahmottanut, että se on oikeasti suomalaisessa mittakaavassa varsin suuri kaupunki. Asukkaita yli 400000.

Päätin, etten menisi uudestaan Viroon ennen kuin osaan edes hieman kielen alkeita. Suomen puhuminen on noloa, ja brittituristien löydettyä maan englantikaan ei ole toimiva valeasu. Saksalaisista kukaan ole ikinä pitänyt. Sen verran sentään ymmärrän minäkin, että üli tarkoittaa über ja kooli on kolea.

P1070182

Siinä me olimme, katselemassa näköaloja yli vanhan kaupungin, kun hupsua suomea puhunut levykauppias tuppautui seuraan ja avasi keskustelun.

P1070077

Entäs sinä, oletko sinä punk-, dance- vai kenties boogie-woogie-miehiä, hän kyseli minulta.
Tuota, vastasin huvittuneena, taidan olla vähän sellainen boogie-woogie-mies.
Harmin paikka, sitten minulla ei ole sinulle mitään, mies tuumi.

***

Ravintoloista saatan suositella vanhan kaupungin aachenmaisen torin laidalla sijaitsevaa Troikaa, jossa söin elämäni kenties parhaimman pihvin. Myös ruokansa puhtautta mainostaneen aed:n villisika oli mainiota ja vieläpä varsin edullista. Kasvismenu etenkin oli poikkeuksellisen laaja.


P1070179

13 on viitsinyt kommentoida:

Oho... meikä sutas 138. Piti nyt tulla kehumaan.

4/21/2007 04:46:00 ip.  

Hmm... 135. Eikä tuo edes vaikuttanut kovin vaikealta. Jotenkin on silti hankalaa uskoa, että "Pistemääräsi oli korkeampi kuin 99 %:lla väestöstä keskimäärin."

Ja tosiaan, onko hellyys muka tunne?

4/21/2007 07:23:00 ip.  

Oi jee. 135 täälläkin. Kylläpä hivelee taas. "Huipputasoa." :D

Mitä sen on väliä vaikka veikkasi ne mitä ei jaksanut ajatella? - Ja kas kummaa, ainut heikkouteni oli tuon mukaan symbolien muistamiskyky, joka testasi mm. keskittymiskykyä.

4/21/2007 07:34:00 ip.  

Fiksua porukkaa täällä:)

Parempi olisi ollut verrata tuota omaa tulosta muiden vastaajien saamiin tuloksiin, eikä tuollaiseen Kaussin gäyrään.

Jos joku tietää millä logiikalla se viimeisin kuvatehtävä ratkaistiin, niin saa kertoa tyhmemmillekin.

4/21/2007 08:29:00 ip.  

139. Muistitehtävässä jäi kaivelemaan se, että Kahden kauppa oli menossa ja lapsi kiisteli äidin kanssa metrin päässä.

4/21/2007 09:25:00 ip.  

142. Kuvipäättelyt heikoin. Oli mulla tosin olevinaan jokaiseen kuviovalintaani jokin mielestäni looginen selitys, niihin kahteen viimeiseenkin. Harmi, ettei tiedä mitkä neljä tehtävää mokasi.

4/21/2007 09:41:00 ip.  

Not related.

Olipa vaan pakko linkittää, kun tuli vastaan: Smooth is the word for the man with P.A.

PA. hihi.

4/21/2007 11:29:00 ip.  

Tsihihii, mietin, olisihan se aikamoista, jos vaikka joku mies heiluttaisi käsiään tuolla tavalla.

Niin ja ajatteles, kuinka outoa olisi, jos se mies vielä kulkisi kummallisesti päkiöillään ja hänen päänsä pomppisi kävellessä hassusti ylös-alas.

4/22/2007 03:03:00 ap.  

Jes! 84 ja ihan selvinpäin. Jes!

4/22/2007 11:38:00 ip.  

Pistemääräsi oli korkeampi kuin 98 %:lla väestöstä keskimäärin.

Pistemääräsi oli matalampi kuin 98 %:lla Pää auki -ex-huumoriblogin lukijoista keskimäärin.

4/23/2007 11:00:00 ap.  

Näin fiksua lukijakuntaa on hyvin haastavaa hauskuuttaa. Onneksi meillä on sentään Mitvit.

4/23/2007 11:14:00 ap.  

Mä Tallinnassa useammin kuin Espoossa.
Tosin Espooseen menen vain kun maksetaan, mutta Tallinnaan menosta olen valmis maksamaan.
UTU:n virallisten ÄO-testien mukaan mun ÄO on 128-140 välillä, eli kävin testeissä kahden vuoden välein viisi kertaa.

4/23/2007 11:09:00 ip.  

Tartuin kans testiin ja tulos oli näköjään tämän lukijakatraasi keskivertoa, 139. Matikka ja sanasto olivat kevyttä rallattelua, muisti ja kuviot eivät napanneet.

Hitto, hellyydestä olen samaa mieltä, mutta kun ehdit spoilaamaan, en tiedä varmaksi kumpaa olisin vetänyt… luultavasti samoin väärin kuin nytkin.

Tuuppasin tuloksen blogiin ja linkkasin tänne.

4/28/2007 11:39:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds