Ei siitä ole kovin kauaa, kun ymmärsin, että Skypessä voi asettaa tilansa näkymättömäksi ja silti tarkkailla muita ihmisiä. Optimaalista. Ei tällaista ollut silloin, kun minä olin nuori.

Kerrankin hän tuli paikalle. Ja lähti kohta pois. Ja mietin, että aivan kuin hän olisi käynyt katsomassa, oliko kohde paikalla. Ei tainnut olla.

Kohta hän lähetti tekstiviestin.

***

Yhden kanssa olin keskustellut paljonkin, mutta hän ei ollut autorisoinut minua; en tiennyt, milloin hän oli paikalla ja milloin ei – hänen symbolinsa oli alati kysymysmerkki. Ymmärsin, että saatoin testata asiaa kirjoittamalla jotain ja katsomalla, sainko ilmoituksen, ettei viesti ollut mennyt perille. Ellei ilmoitusta tullut, hän oli paikalla.

Tämä oli sittenkin vähän vaivalloista, joten saatuani hänet uskomaan, että meidän olisi syytä nähdä, kysäisin samassa yhteydessä, voisiko hän mahdollisesti autorisoida minut.

Näimme. Hän ei reagoinut autorisointipyytööni, vaan näyttäytyi edelleen kysymysmerkkinä.

Toisen kerran tavattuamme palasin asiaan. Kysyin, oliko tuo jokin juttu, jota en kyennyt ymmärtämään.

Kuinka niin, minähän autorisoin sinut silloin, kun sitä kysyit? hän ihmetteli.

Skype oli bugannut jotenkin. Hän oli nähnyt minut siitä asti, minä hänestä vain kysymysmerkin. Minä olin ihmetellyt, mitä kummaa, hän ei ollut tiennyt mistään mitään.

Hupsua sittenkin, että kysyit vasta nyt! hän päivitteli

***

Tänään kävin kirjastossa. Järjestelmä oli kaatunut, mutta virkailijaneiti kirjoitti lainojeni tiedot paperilapulle.

Bukowskin Postitoimistoa minulle ojentaessaan hän hymyili merkitsevästi. Automaatti olisi piipannut.

Päätin myös, että olen sen verran kypsynyt, että voin olla lainaamatta Abiturienttia, vaikka toukokuu tekeekin tuloaan. Sen sijaan lainasin Sirolan Syysprinssin kalaretken ja Anna palaan, jotka olen ennen ohittanut.

7 on viitsinyt kommentoida:

Ensin luulin, että se oli typo. Sitten huomasin, että sana autorisoida toistui uudestaan ja uudetaan.

Tiedoksi: me vanhankansan ihmiset kääntäisimme to authorizen muotoon auktorisoida. Jollemme heittäytyisi vallan villeiksi ja puhuisi valtuuttamisesta.

(Ihan uteliaisuuttani tsekkasin myös NetMotista ja sekin on sillain keski-ikäinen ettei tunne muotoa autorisoida. Auktorisoida se kyllä osaa.)

4/23/2007 09:50:00 ip.  

Äh, mikäs minä olen k-kirjaimen puutteesta pyttyilemään, kun en osaa kirjoittaa edes uudestaan!

4/23/2007 09:52:00 ip.  

Minä puhun Skype-kontekstissa aina autorisoinnista. Nämä Macit kun ovat niin surkeita, ettei edes Skypeä ole käännetty suomeksi.

4/23/2007 10:02:00 ip.  

[Sittenkin saatan hyvin kuvitella, että jollakulla sukulaisellasi olisi tapana puuttua epäoleellisuuksiin – ja vielä saada moisesta mielihyvää.]

4/23/2007 10:03:00 ip.  

Autorisointeihin en ota kantaa, mutta olisi pari anekdoottia tuohon Abiturienttiin liittyen. Mutta en pilaa niillä toisten kommenttilootaa.

4/24/2007 01:08:00 ip.  

Helen, kerro ihmeessä. Haluan nähdä, kuinka kommenttiloota pilataan Abiturientti-anekdooteilla.

4/24/2007 05:53:00 ip.  

Vai on Mac-Skypesi bugittanut. Get a PC. Tässä vaiheessa kai tulee poistua tirskahdellen paikalta, joten so be it. Poistun.

4/24/2007 11:55:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds