Suuri muottinumero

IS tietää kertoa nuorista naisista, jotka tahtovat satunnaista seksiä. Tämä ilmeisesti erotuksena miehistä, jotka tahtovat jatkuvaa seksiä.

***

Päivänä eräänä skypeteltyä.

Toinen: täällä on niin kuivaa.. käytän tosiaan loreal all day hydration aqua essence -voidetta
PA: hmphh, minulle kommentoitiin juuri, että en ole kyllin äijä
PA: ja tässä minä istun keskustelemassa kosteusvoiteista


Totesin testosteronia tihkuen, että se saa riittää, en tarvitse muita voiteita. Toinen jatkoi kasvojenhoitoon ja partavesiin, kysyi käytänkö meikkivoidetta. Arveli, että eivätkö vähän kaikki nykyään.

Minun miehinen uskottavuuteni nyt on niin mennyttä jo muutenkin, että myönnän alhossani omistaneeni aina ajoittain meikkivoidepuikon siltä varalta, että joudun jälleen esittelemään paljasta selkääni jonkin viikkolehden kannessa. Mutta olen kuvitellut, että useimmat selviävät ilman. Vaan tokihan politiikoistakin näissä vaaleissa mainittiin ihan eksplisiittisesti ISOON PAJAAN saapumisensa jälkeen, että menevät meikkiin ennen kuin tulevat haastateltavaksi. Että kertokaa nyt, jätkät.

En minä tiedä. Kuten en täysin sitäkään, mikä Madonnassa on niin kovin ihmeellistä. Hänen suunnitelemansa vaatteet kaiketi revitään käsistä. Ihan naisellisia ja kivojahan ne ovat, ettei sillä. Minä pidän korkokengistä ja hameista ja sen sellaisista. [Siis naisten yllä.]

Toisaalta on myös jotenkin söpöä, jos toinen ei pidä korkokengistä ja hameista ja sen sellaisista. Vähän samaan tapaan kuin pidän tummista hiuksista, mutta on oikeastaan aika söpöä, jos hiukset vaikka eivät ole tummat. Olen vähän vaikea.

Kaikesta huolimatta kehotan siis myös kaikkia Madonnan näköisiä faneja ottamaan yhteyttä. Se on mahdollista teille, muttei minulle – miettikää sitä. Ja edelleen: sama pätee ei Madonnan näköisiin faneihin.

{Fiksua, on paljon tehokkaampaa vongata perjantai-iltana blogissaan kuin jossain lankoisessa baarissa.}

***

Vonkaamisesta puheen ollen. Me kaikki bussissa matkaavat lienemme huomanneet TKK:n suureellisen mainoskampanjan. Olen käynyt siitä keskustelua jo useita päiviä, joskin ainoastaan sisäistä monologia, jottei kukaan keksisi nähdä minussa mitään yhteyttä TKK:uun.

Äh, katsokaa itse.

Yhdessä printtimainoksista on teksti Häiriköt ja kuvassa dynaamisesti huutaen päälle jyrävä ihmisjoukko, josta huokuu vittu, me ollaan -tyyppinen asenne.

Ajatukseni oli tehdä parodia, jossa sanotaan niin ikään Häiriköt, mutta kuva olisikin se verkkoa kiertävä hupikuva, jossa kolme nörttiä istuu pyöreän pöydän ääressä pohtimassa, mikä olisi hitain keino kuolla tylsyyteen. En vain löytänyt kuvaa mistään.

Toinen vaihtoehto olisi etsiä arkistosta kuva kännisistä haalariääliöistä ja liittää Häiriköt-teksti siihen.

***

Minä tunnetusti pohdin edelleen, kuinka pelkistää minuuteni yhteen lauseeseen. Tähän asti olen ollut jumissa käsittämättömän jos tulet vastaan, niin myönnän -lauseen kanssa, mutta viimein minullekin kirkastui, mitä haluan sanoa:

Vaadimme rahaa ilman kiitollisuudenvelkaa.


Ei haluta, ei tahdota, vaan vaaditaan. Rahaa. Jipijee.

Työpaikkailmoituksia käytetään tunnetusti tukemaan yrityksen omaa sisäistä brändinrakentamista. Applen koko Think different. -kampanjan sanotaan olleen oleelliselta osaltaan suunnattu valamaan uskoa henkilöstöön.

Mieleen tulee väistämättä, kuka on mennyt kiusaamaan teekkareita ja aiheuttanut moisen uhoreaktion. Hyihyi, ei saa.

***

Huomenna lähden yllättäen Vaasaan enkä ole täysin perustellut itselleni miksi. Olen sen velkaa itselleni, sillä jäin kaihoiten kaipaamaan viime vuoden mahdollisuutta lähteä spontaanisti koska tahansa mihin vain. Hävettää sittenkin tukea VR:ää, joka saa palkintoja Kivimiehistään, vaikka ukkelit eivät ole jaksaneet huvittaa enää aikoihin.

Minä sitä paitsi pidin paljon enemmän siitä kyyhkysestä. Where do I begin?

8 on viitsinyt kommentoida:

Taisit jäädä kiinni varastoblogauksesta: julkaisuajankohdassa lukee 22.3., mutta nyt siitä on kulunut jo pari päivää!

Mä olen miettinyt, että jos TKK tosiaan haluaa kilpailla niistä todellisista osaajista, niistä säälittävistä nörteistä siis, niin miksi ihmeessä mainoskampanjoissa täytyy luoda kuvaa joistain trendikkäistä syrjähyppääjistä. Keneen todelliseen nörttiin sellainen vetoaa?

Teekkaribileet

3/24/2007 12:48:00 ap.  

Kappas, niitä tyyppejä olikin neljä. Kiits.

Onko olemassa jotain, mitä sinä et huomaisi. Täytyy myöntää, että aloin kirjoittaa merkintää pari päivää sitten, mutta onnistuin pidättäytymään ja tekemään jotain hyödyllistä sen sijaan.

3/24/2007 11:30:00 ap.  

Tässä pari päivää sitten TKK:n Matti Pursula tokaisi lennokkaasti huippuyliopiston perusteista ja siitä, miten hienoa olisi saada Otaniemeen erilaisia opiskelijoita jotta
"ja jos voin pikkusen keventää niin, enemmän tyttöjä, joka voi olla hyvinkin miellyttävää meidän miesopiskelijoista"

Nörtti-ilmiö on taidettu sisäistää myös TKY:llä ja sille on kertaheitolla päätetty tehdä jotain ;)

3/24/2007 12:31:00 ip.  

3/25/2007 12:47:00 ap.  

Olen toista viikkoa jatkuneen suorittamisputken ja viuhtomisen jälkeen vihdoin saavuttanut auvoisan olotilan: istun hotellihuoneessa keskarini kera eikä huomiseksi ole mitään erityistä valmisteltavaa. Siksi palaan ikivanhoihin merkintöihin.

Pörrö,
saa ne haluta mitä vain, mutta jolleivät menetelmät muutu, on turha kuvitella, että tuloksena on muuta kuin lahjakkaita, turhautuneita tyttöteekkareita. Tässä puhuu kokemuksen katkera rintaääni. Silloin joskus vuosikymmeniä sitten olin just sellainen toisella tavalla lahjakas tyttö, joka hakeutui TKK:lle. Yksoikoisen erilailla ajattelevien assaripoikien lähestymistapa ei ikinä auennut minulle. Siinä minä olin, jatkuvien epäonnistumisten traumatisoimana.

Ennen Otaniemeä ja Otaniemen jälkeen olen menestynyt opinnoissani. Otaniemessä olin totaalinen luuseri. Pitkään syytin itseäni: minun täytyi olla perustavanlaatuisen huono, kun mikään ei tuntunut aukeavan. Sittemmin kehitin pullistuneen egon ja tulin siihen tulokseen, että menetelmissä ja lähestymistavoisa täytyi olla jotain pahemman kerran pielessä, kun ei kaltaiseni fiksu nainen niistä kunnialla selvinnyt. Toivottavasti 30 vuotta on merkinnyt muutosta TKK:llakin.

3/26/2007 06:53:00 ip.  

Luultavasti jokin on muuttunut, kun nykyään kaltaiseni toisella tavalla lahjakas poikakin kykenee alisuoriutumaan.

Minusta näyttää ihan hupsulta, kun joku kirjoittaa niemeä eikä nientä.

3/26/2007 07:26:00 ip.  

Mielenkiintoista. Opiskelen TKK:lla ja henkilökohtaisesti tiedän jotain kyseisestä mainoskampanjasta. Voin kertoa että hyvin suuri osa kuvien henkilöistä oikeasti opiskelee Otaniemessä. Ehkä liian moni ajattelee, ettei Otaniemeen eksy kuin ne nörteimmät. Voi kuulkaa hyvät ihmiset, kyllä sieltä TKK:lta kauniita ja rohkeitakin löytyy. :)

4/03/2007 10:08:00 ap.  

Minäkin tunnistin muutaman kasvon, ei sillä.

Onhan tuo hauskempi kampanja kuin useimmilla muilla kouluilla. Minusta vain on jokseenkin typerää, että julkisilla varoilla rahoitettujen koulujen ylipäänsä tarvitsee harrastaa mainoskampanjoita.

4/03/2007 10:11:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds