Pikku-G:n synttäreillä

Krapulablogissakin kirjoitetaan jotain kiireestä. Älkää toki luulko, että minulla olisi aikaa lukea koko postausta.

{Oikeasti et vain jaksa keskittyä tuon tuollaisiin juuri nyt.}

Niin, veliseni, siinä minä olin, aikeissa siirtyä Luxiin kera upeiden neitosten ja rehtien veikkosteni – vaan ovi oli kiinni. Kello oli vasta viittä vaille kymmenen, ja ovessa kerrottiin sen aukeavan tasalta.

Olimme kuulleet huhuja, että keskiviikkoisin olisi edullista. Osa halusi edetä, osa odottaa edullisuutta. Kinastelussa kesti tovinsa, ja päädyimme lopulta Luxin hissiin. Yläkerrassa meitä kehotettiin painumaan takaisin E-kerrokseen.

Tajuuttekste, jätkät – ja muut – E niinq Erde! hihkuin, mutta eivät ne, ihan kaikki.

Sisuuntuneina jatkoimme eteenpäin. Ei mutta Teerenpelihän olisi uskottava paikka kaltaisellemme tyylikkäälle seurueelle. Ovella seisoi neljä portsaria, tämähän vaikutti aivan meidän paikaltamme.

Täällä on periaatteessa yksityistilaisuus, mutta väkeä on jättänyt tulematta, ja te ootte siististi pukeutuneita ja kaikkiaan kovin kolean oloisia, joten tulkaa sisään vaan, portsari totesi.
Mutta olkaa nopeita, Matti Vanhanen on saapumassa juuri paikalle, jatkoi.

Aika pian ymmärsimme, että kyseessä oli Pikku-G:n 20-vuotissyntymäpäiväjuhla. Opimme myös tunnistamaan alkoholilliset juomat -holittomista. Vanhaselle luultavasti annettiin vinkkiä talon puolesta, sillä hänen punainen juomansa ei kuohunnut. Vieruskaverini näytti meistä eniten Kuroselta, muttei sittenkään uskaltanut lähestyä Vanhasta. Parhaani mukaan yritin sentään psyykata, että hän on kyllä aika vanhan näköinen ja kaikkea.

Vanhanen piti puheen Henkalle. Ja Henkka nyökkäsi takaisin, kun moikkasin häntä coolisti. Hitsi, kun olen inessä skenessä. Sami Hedberg heitti samaa läppää kuin viime syksynä, mutta siinä vaiheessa Vanhanen oli jo poistunut. Tunnin päästä mekin.

Via

3 on viitsinyt kommentoida:

Taas olen ihan pihalla ja klikkaan toiveikkaana via, jos vaikka sieltä tihkuisi valaistusta. Outokumpu, siellä lukee ja paljon numeroita! Olen entistä enemmän hämilläni.

Niin se napanuora vähitellen katkeaa. Vielä kaksi vuotta sitten uskoin ymmärtäväni intuitiivisesti kaikki PAn läpät ja sanomisen salaiset merkitykset! Nyt en edes tiedä, miten tähän Keskusta-kysymykseen tulisi suhtautua!

3/15/2007 06:49:00 ap.  

Hämmentävintä oli se, ettei Matti tai Pikku-G viitsineet tunnustautua PA-faneiksi.

3/15/2007 10:00:00 ap.  

Punaisen_maton_takana ovella seisoi neljä portsaria, tämähän vaikutti aivan meidän paikaltamme...

Eli ei me niin rähjäisiä oltu, että portsareita olisi tuplamäärin tarvittu - vaan niin hienoja, että tuommoinen luksusvastaanotto kelpasi! Toisekseen: oppiiko mies virheistään ja välttää jatkossa susankurosennäköisiä naisia?? Tätä tosin ei päästy kokemaan feikkikurosemme pidättyväisen käytöksen vuoksi. Tai kysyä myös voisi kiinnostaako kaikkia kurosfeikkejä mattivanhasennäköiset miehet..?

3/18/2007 11:23:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds