Kolmosia

Ei tämä ole aina helppoa. Olen useamman päivän pohtinut aiheita postauksille, mutta ei ole tahtonut syntyä.

Idols-Ari haukkui PA:n. Äh.

Pää auesta löytyi kuollut ruumis eli kalmo. Höh.

***

Ja tekemistäkin on ollut. Tänäänkin piti käydä Hulluilla päivillä katselemassa sukkia {luin vahingossa kastelemassa kukkia}. Kyllä, ostin sellaiset viikonpäivämalliset. Jos vaikka viimein saisin elämäni järjestykseen.

***

Kun tuossa pari yötä sitten se ei täysin ollut. Heräsin joskus kolmen aikaan täysin varmana siitä, että on aamu. Hölmö kännykkäni tosin luuli, että oli vasta kolmenaika. Fiksuna miehenä korjasin ongelman siirtämällä kännykkää kolme tuntia eteenpäin.

Minkä vuoksi se tietenkin herätti pikapuoliin. Nyt ainakin saatoin hyvällä syyllä olettaa, että oli aamu.

Uskoin vasta tarkistettuani ajan tietokoneelta. Jossain vaiheessa yötä siirsin kännykän kellonkin takaisin. Tällä kertaa ei tarvittu Reittiopasta apuun.


***

Olen lähdössä Tokioon toukokuun lopussa niin kuin hyviin tapoihin kai kuuluu. Sain eilen lainaksi Tapani Jussilan paikoin hupaisaan sävyyn kirjoitetun Tokio Passi -nimisen matkaoppaan. Siinä kerrotaan kaikki oleellinen, kuten maksullisen seksin hankkiminen kaupungissa.

Ilmaisen seksin hankkiminen sitä vastoin on sivuutettu triviaalina ja jätetty lukijan harjoitukseksi.

[Ilakon tässä jo hetken, että kännykkäni osaa ladata itsensä tietokoneen usb-kolosta ja tietokoneen virtalähde kaiketi osaa syödä japanilaistakin sähköä, mutta oliko se niin, ettei meikäläinen epä-3G-laite toimi Japanissa, vai mikä se taannoihin mäkihyppykohu oli?]

***

Tiedän mainiosti, että tästä tuli tällainen välipostaus. Olen viime päivinä pohtinut, että olisin kenties kypsä hahmottelemaan parillinen–pariton-vastakkainasettelulle perustuvaa maailmankuvaani sekä voimakkaan spatiaalisesti orientoitunutta tapaani hahmottaa asioita, kuten lukusuoraa ja webiä, mutta tällä kertaa ei vielä näemmä ollut sen aika.

Katsokaa sittenkin tätä tv-mainoksesta napattua kuvaa, jossa viisari lopulta osoittaa juuri kolme kertaa pidempiä ripsiä, vaikka mikä tahansa muu vaihtoehto olisi ollut parempi. [Sillä vaikka emme kaikki olisi halunneet nähdä Kristiinaa finaalissa, haluamme sentään kaikki kahdeksan kertaa pidemmät ripset.]

3 kertaa enemmän

7 on viitsinyt kommentoida:

Musiikkihan ei, kuten tunnettua, ole varsinaisesti minun juttuni. Eilisen Idols-lähetyksen sentään katsoin. Ja sen ensimmäisen. Minua suretti suuresti, mihin ekajakson itsevarma, innostunut ja eloisailmeinen tyttöä oli hävinnyt, kun tilalla oli nyt sellainen muovinen bioninen nainen. Samanlaiset irtoripset olen viimeksi nähnyt 70-luvulla Kaisu Pohdolla.

3/30/2007 07:07:00 ap.  

Onnea elämän järjestelyyn sukkien avulla. Voisin kokeilla itsekin.

(Oikeasti halusin vain kommentoida, jotta pääsisin myös "Blogin tuoreimmat kommentoijat" -osatoon. Nythän blogini pitää selvää johtopaikkaa viimeisimpänä linkkaajana.)

3/30/2007 10:16:00 ap.  

Äiti, kiitos, kun kerroit minullekin, miksi tuo ripsivärimainos liittyi juuri tähän postaukseen. Tulipa tästäkin kokonaisuus, vaikkei heti olisi uskonut.

Olen tainnut unohtaa mainita, että tämän blogin kirjoittaja on Idolseista aika samaa mieltä kuin minä.

3/30/2007 12:55:00 ip.  

Ketsuppitahralle: Kuten PA teitä sivisti, on taksani tasan 50€. Kanta-asiakasalennuksia emme valitettavasti anna, mutta silittely on pääsääntöisesti maksutonta.
Lähtö tapahtuu Katajanokan terminaalista.

(olisi varmaan kohteliasta kommentoida myös blogitekstiä)

t. Silittäjä

3/30/2007 05:08:00 ip.  

Muistutus: Juuri ennen Tokioon lähtöä tulee katsoa Sofia Coppolan ohjaama elokuva Lost in Translation.

(Siinä oli se pakollinen blogitekstin kommentointi, nyt varsinaiseen asiaan)

Olen tätä nykyä luopunut puhelimesta, sähköpostista, sekä viittomakielestä. Puhumisen olen jättänyt muille ja kieltäydyn jääräpäisesti videoneuvotteluista. Ainoa yhteydenpitoväline minulle on tämä blogi. Ymmärtääkseni noin 2% suomalaisista kärsii tästä samasta syndroomasta?

Nimim.Ahdistelen kyllä ilmaiseksi, mutta silittämisestä joudun valitettavasti laskuttamaan.

Ps.Ilmaiseksi silittävälle tervehdyksiä ja ketsuppitahralle pitkää ikää rinnuksilla.

3/30/2007 07:06:00 ip.  

Herra/Rouva Kurkkumajoneesi,
minulla on teille ikäviä uutisia. Viime sunnuntaina tapahtui saarellani ikävä välikohtaus, johon olivat osallisena S-marketista kotoisin oleva Käsisaippua ja alkujaan Hesburgerista karannut ystävämme Ketsuppitahra. He olivat ilmeisesti sanaharkan seurauksena ajautuneet ottamaan mittaa toisistaan, ja ikävä kyllä joudun kertomaan, että Ketsuppitahra hävisi ottelun. Kun lopulta ehdin paikalle, mitään ei ollut enää tehtävissä.

Voimme kuitenkin aina lohduttautua sillä, että Ketsuppitahra eli hyvän, verrattain pitkän ja antoisan elämän rinnuksillani. Kaikille teille muillekin, jotka jäätte kaipaamaan, olen perustanut vertaistukiryhmän tänne PA:n kommenttilootaan.

Tähän kohtaan voisin nyt kirjoittaa jotakin Idolsista, mutta enpä jaksa.

t. Ketsuppitahran entinen omistaja

3/31/2007 12:03:00 ip.  

Traagista, mutta niinhän se tapaa mennä, että rinnuksilla olo on kivaa niin kauan kuin se kestää.

Mielipiteet poikkeavat vain siltä osin, onko moinen hengen menettämisen väärtiä vai ei.

Ja tokihan me henkiin jääneet nössöt olemme salaa sisimmässämme kateellisia ketsuppitahroille muistaessamme jälleen, että yksi vaihtoehto on kuolla päätymättä koskaan rinnuksille.

3/31/2007 12:09:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds