Tarkoitukseni oli elaboroida SDP:stä ja Juice Leskisen sanoituksista, mutta tuskin ne paljoa ehtivät muuttua ennen ensi kertaa, joten siirrytään ajankohtaisempiin aiheisiin.

***

Kävin äsken luistelemassa ymmärrettyäni eilisellä kävelylenkilläni, että viereisen koulun pihalle on jäädytetty rata. Niin, kävelylenkillä: tunnustan, etten jaksa juosta pakkasella. On ikävää, kun kuulokkeiden piuhat kangistuvat kylmässä ja kankeutuvat korvista ulos. Koetin teipata johdot kiinni poskipäihini tarralaastarilla, ja hetken tunsinkin oloni tosi urheilijaksi – hetken päästä enää idiootiksi.

Mitä, juosta ilman kuulokkeita. Kaikenmoista.

Kun tälle linjalle lähdettiin, ymmärsin vasta eilen, että lauantaina tosiaan istuivat yhden pöydän ääressä kaikki kolme sankaria, joita Marinadi on lahjonut kotitekoisilla omenaheijastimilla.

***

Luistinradalla oli lauma nuoria upeita tyttöjä, arviolta kuusitoistavuotiaita.

Ihan siltä varalta, että kukaan elosteleva keski-ikäinen ex-rokkari ei ole vielä ehtinyt sanoa tätä teille, niin jopas olette kovin seksikkäitä joka ainoa, totesin.
Noin jääkiekkoilijoiksi, pehmensin, niin kuin olin telkkarista oppinut.

[Oikeasti en ole koskaan sanonut ketään seksikkääksi – en edes äitiäni. Minusta se tuntuu yhtä lailla kornilta kuin huumoripläjäys-sanan käyttö. Tästäkö kaikki johtuu. Taas.]

***

Aikomukseni käydä tutustumassa Jääpuistoon kaatui tunnetusti seuralaiseni loukkaantumiseen, enkä ollutkaan käynyt luistelemassa sitten toissavuoden joulukuun.

Lohdullista havaita, että sirklasin taaksepäin paremmin kuin luullakseni koskaan aiemmin. Tällainen elinikäinen kasvu istuu riistoporvarilliseen maailmankuvaani kuin krapula blogaamiseen.

Minä luistelin lapsena paljon, vaikken mihinkään seuraan kuulunutkaan. Niin kauan kuin jäätä oli, kävimme liki joka päivä luistelemassa. Ennen jääaikaa pelasimme pihassa.

Minä olin luokan paras maalivahti, mikä oli huono juttu, sillä isäni tiesi vanhastaan, että paskimmat pannaan veskaan. Hänestä oli äärettömän häpeälllistä, että hänen poikansa pelasi maalivahtina, vaikka se meillä Tampereella oli luultavasti halutuin pelipaikka. Jamo Myllys tietenkin suurena sankarinani.

Minulla oli nopeat refleksit ja olin kokenut väistämään lumipalloja. Nyt vain tein kaiken päinvastoin ja siinä se.

Niin, pelasimme tennispallolla, mikä teki maalivahdin touhuista mielenkiintoista, vaikkei kunnon varusteita ollutkaan. Tiedossa oli, että isot pojat pelaavat kiekolla niin, ettei saa kohottaa, mutta moinen vapausasteiden riisto tuntui meistä älyttömältä. Jotkut hölmöt mutta yhtäkaikki pelottavat yläastelaiset tulivat jopa kentälle kengät jalassa vain lämimään. Emme kyenneet ymmärtämään moista, mutta uskoimme kaiken johtuvan hormoneista.

[Minä en ole koskaan oppinut lämäämään kunnolla.]

Kaverieni kanssa perustimme oikein joukkueenkin. EKS oli lyhenne Epilän kiekkoseurasta [niin, westside, beibe]. Aloitimme joukkueen luomisen huolellisella tuotteistamisella, kuinkas muuten. Loimme logon, sponsorirakenteen, pelaajakortit ja kannustuslaulun. Yhtään ottelua emme pelanneet, vaikka luokan pahispojat uhosivat perustavansa oman joukkueen ja murskaavansa meidät.

Laulu oli 90-luvun puolivälin henkeen räppimuotoinen:

On EKSissä maalissa Maso sekä Mikko
ja hyvin torjuukin tää kaksikko.
Kyl Mikkokin torjuu, mut Maso on tähti,
sen näit äsken, kun laukaus lähti.


Se oli minun tekeleeni, se. Mikon mielestä muut säkeistöt olivat hyviä, mutta tuo olisi pitänyt vaihtaa.

Tosiaan, minulla oli tuohon aikaan oikein lempinimi ja kaikki ja elämäni varsin onnellista. [Yksi luokan tyttökin näytti ihan jatkoon päässeeltä Kristiinalta.] Alkuperäinen Masu oli vähän nössö ja se kehittyi pikkuhiljaa Masoksi.

Luokan pahispojat naureskelivat meille, että EKSi on vähän niin kuin SEKSI ja me sanoimme, että harjoituksissa liukui pidemmälle.


***

Paratiisit tapaavat täyttyä käärmeistä, ja niin loppui tuokin kultakausi. Kuudennella luokalla, jolloin maailma romuttui muutenkin, pahispojat ajoivat läpi, että liikuntatunnilla pelattaisiin kiekolla. He pelasivat jengissä, ykkösissä oikein, ja veivasivat mennen tullen. Pelasivat kovaa ja käyttivät kyynärpäitä.

Yhden kerran jopa teeskentelin mahakipua, sillä en halunnut mennä kouluun torstaina, jolloin oli liikuntatunti. {Öö, kuinka teeskennellään mahakipua?}

***

Kävin viime keskiviikkona katsomassa, kun Ilves hävisi Jokereille. Kölnin hallin jälkeen Hartwall Areena näytti pieneltä. Vielä traumattisempaa oli ymmärtää, että suuri osa pelaajista näytti ihan kakaroilta siksi, että he olivat ihan kakaroita.

Hupsulla tavalla lohdullista sittenkin nähdä, että joukossa oli samoja nimiä kuin kymmenen vuotta sitten, kun jääkiekkoa seurasin. Petri Variskin pelasi yhä Jokereissa. Jyrki Lumme Ilveksessä sekä tietenkin Raipe Helminen varmaan ikuisesti.

[Muistan, kuinka kaksi NHL-vahvistusta liittyi joskus muinoin maajoukkueeseen ennen ratkaisevaa pudotuspeliottelua, olisivatko olleet Lumme ja Tikkanen. Ja sitten hävittiin. Miehet kertoivat, että jet lag vei tehot.]

Tällä kertaa Lumme pelasi yllättävän pirteästi, ja häntä oli mukavaa seurata. Järkähtämätöntä rauhallisuutta. Muistelin, kuinka minulle huudeltiin kuudennella luokalla, että hahaa, hätäri, kun en uskaltanut pitää kiekkoa hallussani vaan löin sen hädissäni pois. Lumme ei sortunut hätäreihin, hän katsoi ja odotti.

[Jaksan sittenkin uskoa, etten minäkään enää harrasta hätäreitä. Luistelenkin paremmin kuin kuudennella luokalla.]

Minä kannustin aina Rauman Lukkoa, mutta kaverieni seuraksi Ilvestä, jos tamperelaisista piti valita. Sittemmin olen saanut kuulla tuolta suunnalta, että olen väärässä. Kuinka vain, Jokereita olen aina inhonnut siinä määrin, että olisin toivonut heidän häviävän. Peli oli niin luokatonta, että 0–0 olisi ollut reilu tulos, mutta eipä tällä kertaa.

Sittenkin Suomen maailmanmestaruuden jälkeen, kun Juti ja Ojanen olivat kovia jätkiä, minäkin ajattelin hetken lämpimästi Tapparasta. Ojanenkin ilmeisesti pelaa yhä.

***

Ainiin, kalastellaan vielä vähän kävijöitä: Maamme-laulun uusi käännös ja uudet sanat.

Erkan linkkaama video on myös oiva. Samoin tämä yksisorminen mainos.

3 on viitsinyt kommentoida:

Maso? MASO! Voe elämä. Ajattele, jos Mikko olisikin ollut Sakari. Kannustuslaulu olisi mennyt jotenkin:

On EKSissä maalissa Maso sekä Sado
ja hyvin öö.. sujuukin ngg.. jätkiltä toi.. fado( äh)

2/06/2007 09:47:00 ap.  

“meillä Tampereella“?

2/07/2007 12:16:00 ap.  

Oijoi. Typotin lainarit. Noloa. Aina pitäisi esikatsella.

2/07/2007 12:16:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds