Suuria päätöksiä

Unessani kannoin kuollutta kaktusta. Havahduin hereille ja käänsin katseeni hänen säälivään selkäänsä.

Ikkunasta vyöryi ankea päivä. Illalla taivas oli ollut vielä kirkas, tähdet näkyvissä. Olin puhunut Orionin vyöstä.

[Jos muuten vielä luet tätä, ystäväiseni, joka keksit järkyttyen epäillä, ettei kai hänellä ja minulla ole mitään, voit yhä uskoa maailman oikeudenmukaisuuteen. Ei meillä mitään ole. Paitsi hieman apea mieli. Tietty.]

Junassa on aikaa kirjoittaa dramaattisia riimejä.

Ei mikään ole uutta
eikä mikään ole muuttunut.
Se sama, mikä edelleen,
on koko ajan puuttunut.

[– –]

Pyydän paljon, tietenkin,
ja ilmeisesti liikaa.
Niin helppoa, jos etsisi
vain huoraa taikka piikaa.

Jos hieman muka aloittaa,
ja päättää, ettei jatka.
Jos määränpään saa unohtaa,
niin oli sentään matka.

[– –]

(Joko voisi riittää tämä
vaikerrus ja vikinä?
Vaan surkeinta on tietää,
ettei koskaan eikä ikinä.)

Kun taimen ylikasvuisen
juurinensa kitken,
niin kera muiston lämpöisen
inaukseni itken.


[Äh, ei tuollaista voi kirjoittaa vakavalla naamalla.]

***

Illan tapaamisella toistin eteenpäin, mitä minulle oli yöllä sanottu. Hän otti sen paljon paremmin kuin minä.

Hetkessä minunkin elämäni on kuin elokuvaa. Nyt on lopputekstien aika. Jatko-osat asia erikseen. Ehkä he kaksi löytävät toisensa.

5 on viitsinyt kommentoida:

Menee kryptiseksi. Kuolleen kaktuksen kantaminen oli hieno.

1/07/2007 02:31:00 ap.  

Tämä on tällainen tiiseri. Saatte lukea laajemmin kirjastani sitten kun olen kuuluisa.

[as if minä mitään kirjaa suostuisin kirjoittamaan]

1/07/2007 01:51:00 ip.  

Tässä alkaa vainoharhat heräilemään. Ohari lopetti, Saarakin uhkaili ja täällä puhutaan jostain lopputeksteistä. Sitä juttua sinä et kyllä mene tekemään!
-minh-

1/07/2007 04:18:00 ip.  

Ei tämä välttämättä ole vaarassa. Nuo lopputekstit liittyivät paljon huhuttuun oikeaan maailmaan.

Huumori syntyy vastoinkäymisistä. Kenties minäkin osaan olla hauska vielä joskus.

1/07/2007 04:23:00 ip.  

Oi ja voi. Luin tuon uudemmankin ja siinä mainitut toisten kirjoitukset. Lisäksi taustalla soi just REM:n Everybody Hurts.

[Halusin vain todeta tähän jotain.]

1/07/2007 08:23:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds