Saddam sitten tapettiin. Ei tarvitse enää pohtia sitäkään, mikä oli se hänestä huokunut läheisyys ja lämpö, jonka vuoksi juuri häntä puhuteltiin mediassa yleisesti etunimellä. Ajattelin jälleen ottaa kantaa ja todeta, etten kauheasti pidä ihmisten tappamisesta.

Paitsi ravinnoksi, tietysti.

***

Edellisessä merkinnässä kirjoittelin muodon vuoksi jotain stalkkausjuttua. Oikeasti olen tullut vanhaksi enkä osaa väinötäkään niin kuin ennen vanhaan. Yksikin osoite piti tässä muka selvittää ihan vaivihkaa, ja lopulta päädyin lähettämään pakettini kohteen vanhemmille.

Vaan ei kai se niin vaarallista ole. Perille tapaavat mennä siitä huolimatta.

***

Niin, minunkin äitini antoi periksi jouluna ja myönsi, että on mahdollisesti tehnyt yhden virheen kasvatuksessani. Hän tunnusti kenties inauksen liian itsepintaisesti stailanneensa meitä lapsia näyttämään 50-lukuisilta amerikkalaisilta miehiltä.

1950-miehet

Kaikesta muusta saamme kuulemma syyttää itsiämme.

Vuoden 2007 voisi pyhittää itsesyytösten vuodeksi, mutta en taida, kun en oikein usko uuteen vuoteen. En aio lähetellä uudenvuodensähkeitäkään tällä kertaa, joten toivottelen tätä kautta oikein hauskaa ja kaikille.

Minä tulin siihen tulokseen, etten jaksa vastata siihen kamalan pitkään uudenvuodenkyselyyn. En siitä huolimatta, että 2006 on todennäköisesti kaikkiaan tähänastisen elämäni paras vuosi.

Kyllä te tiedätte, keitä te olette, tavataan sanoa. Mutta meidän hikisten stalkereiden tapauksessa asia ei välttämättä todellakaan ole niin. Kyllä te säikähtäisitte, jos suinkin aavistaisitte. Kaikki sujuu suu

Sen sijaan ajattelin omistautua kulunutta vuotta summaavassa merkinnässäni kiinnittämään huomiota kahteen pääseikkaan.

1. Ihan totta, jätkät, Maajussi-Jussilla [sarjassamme vitsikkäitä vanhempia] on tasan joka ainoassa valokuvassa sama Tasmanian tuholainen -solmio. Ei väliä sen, onko kuva otettu ohjelman kuvauksien aikaan vai joulupöydästä.

tuholainen

2. Mitä, jos Olli olisi sanonut mitä tahansa muuta kuin että ei pysty ja liian hapokasta. Jos hän olisi todennut, että enpä onnistu tällä kertaa; kuplii liikaa, niin ei siitä olisi mitään ilmiötä tullut. Se on joskus pienestä kiinni, tietävät kaikki, jotka ovat työkseen kirjoittaneet hokemia kansan suuhun. Eikä juontaja ymmärtänyt, että hän on keskellä legendaarista tilannetta ja että hänen jokaista sanaansa tultaisiin lainaamaan hänen kysellessään Ollilta, tuliko juoman happopitoisuus yllätyksenä. Jos hän olisi sen ymmärtänyt, hän olisi luultavasti kysynyt toisin eikä ilmiötä olisi syntynyt. Paradoksaalista on elämä joskus.

***

Ja huomamme, että kirjoittaminen on hyvä lopettaa tähän vaiheeseen. Katsellaan sen sijaan koostamiani suosikkivalokuviani viime vuodelta {nyt se tuputtaa lomakuviaan – juoskaa!}

Pistin oikein tägit ja kaikki, sillä tägäämätön informaatio ei kuulemma ole olemassa. Näinhän sanoi jo vanha kunnon Heidegger.


***

Lopuksi ehdotan, että kaikki vannoutuneet yhden geen blogaajat lisäävät bloginsa Blogilistn blogaajat-ryhmään, niin näemme, paljonko meitä oikein onkaan.

[Tämä oli jo toinen teksti tänään, jolle en keksinyt otsikkoa.]

Keksin nokkelasti joulun alla, että välikoe tarkoittaa sellaista koetta, joka jätetään vahingossa väliin ja nyt linjaani seuraten tein saman välipäiville. Olin merkinnyt kalenteriini jo alkusyksyllä, että koe on samaan aikaan kuin edeltäjänsä. Vaan eipä ollut.

On se hyvä, ettei tarvinnut yksin missata. JCP meni rukka uskomaan minua, joka väitin tietäväni, milloin koe pidetään. Ikinä en taaskaan merkitse kalenteriini yhtään mitään.

Saksa-vuoteni vietin oleellisesti ilman kalenteria, mutta silloin elämäni ei ollutkaan näin täynnänsä sälää kuin nyt taas. Tempoilen suoritus- ja merkityselämän välillä, tällaista tämä on joskus.

Pitäisikö ruveta ensi vuonna kunnon ihmiseksi ja alkaa tägäillä flickr-kuvansa.

[Joo, varmaan te bloggaajat olette myös täggääjiä.]

***

Tänään matkustin Leppävaaraan lainaamaan Berlin, Alexanderplatzin saksankielisenä äänikirjana. Tuo teos tulee vastaan jatkuvasti kaikkialla, enkä tiedä siitä mitään, ja olen kuitenkin olevinani jonkinmoinen Berliini-fani. Saa nähdä, ymmärränkö siitä kylliksi.

Äänikirjojen rippaamisesta kiinnostuneiden kannattaa asentaa tämä skripti, jolla iTunesin saa ymmärtämään, että kyse on äänikirjoista eikä musiikista. Ilmaisia klassikoita kuunneltavasssa muodossa kaipaavien kannattaa suunnata tuonne.

***

Olen selittänyt ennemminkin, että vaatekaupoissa on omat raivostuttavuutensa ja kykenen suorittamaan hankintoja vain tietyssä mielentilassa. Tulisi pitää tarkempaa kirjaa asiasta, mutta tänään onnistuin jälleen saavuttamaan oikean mielentilan, ja muistini mukaan näin on käynyt aiempinakin vuosina. Ihmeellisesti evoluutio on synkronisoinut minut yhteen alennusmyyntien rytmin kanssa.

Tein sen virheen, että löysin ensimmäiseksi kivan mustan samettitakin [Petja, siinä luki bleiseri. Käy kivittämässä ne!]. Mustan kanssa sopii mikä tahansa, eikä ihmekään, että löysin niin valtavasti soveliaita paitoja.

Yhtäkkiä minusta tuntui, että violetti olisi uusi oranssi. Minua miellyttänyt paita oli kuitenkin vähän hankalan mallinen, joten löysin kaksi muuta, joista kumpikaan ei ollut aivan optimi enkä kyennyt päättämään, vaan otin molemmat.

Story of my life.

Paluumatkalla junassa iPodini kontekstuaalitietoisuus-pluginin betaversio osoitti oivuutensa ja arpoi korviini Muotitietoisen ja sen skipattuani Shoplifters of the Worldin.

Kirjoitin hiljattain pitkäiaikaisesta kaipuustani skip countiin iTunesissa, mutta ilmeisesti sellainen on kaikessa hiljaisuudessa lisätty ohjelmaan (ja iPodiin) seiskaversion myötä. Sen saa näkyviin näkymäasetuksista, komento + J, siis.

Se vain toimii sikäli hölmösti, että raita lasketaan skipatuksi, jos sitä on kuunneltu 2–20 sekuntia. Minä en koskaan kuuntele noin kauaa ennen skippausta, joten käytössäni se ei toimi oikein.

Jotenkin ironista, että Applen jutuista, joita ei ole julkaistu, jaksetaan kyllä jauhaa, mutta olemassa olevat jutut jätetään satunnaisten samoajien löydettäviksi. {Blaa&blaa, mikä ihmeen nörttiblogi tästäkin on tullut, kun hetkeksi silmä välttää?}

***

Jouluni meni vallan mainiosti ja sain sekä toivottuja että yllättäviä lahjoja, upeaa. Saatan kirjoittaa partakoneestani tuonnempana, mutta esittelenpä tässä yhteydessä mainion laukkuni, joka näyttää päällepäin salakavalasti miltä tahansa olalla kannettavalta viikonloppulaukulta.

P1040816

Mutta konvertoituukin sitten kaupunkiyhteensopivaksi aikuiseen makuun mitoitettuine kahvoineen.

P1040817

Tärkeimpään kysymykseen mahtuuko sinne tölkkikeissi? en ole selvittänyt vastausta, sillä en pidä kysymystä kovin tärkeänä. {Noin sitä pitää, elitistiporsas}

Porsaista puheen ollen, mieltäni liikutti erityisesti saamani omakätisesti tuotettu vaaleanpunainen pipo. Sain juuri kuulla olevani kiinalaiselta horoskoopiltani sika ja että helmikuussa alkava vuosi on sian vuosi, joten tämä sattui kovin mainiosti.

***

Viittaanpa vielä Poguen postaukseen tapojen rappiosta nykywebissä. Jos joku nyt kommentoisi, että helvetin idiootti, vähänkö ehkä wanha juttu, kun nyypät nyt itki jo nyysseissä, niin olisihan se aika hauskaa.

Suomalaisessa blogimaailmassa liikkuu yhä yllättävän vähän idiootteja. Meininki on kenties käänteisesti hieman ylipositiivinen. Miittien jälkeen kaikki ovat suu vaahdossa joka suuntaan lääpällään, kuinka ihkupohkua olikin kaikki nähdä. Parempi toki näin päin, mutta pitäähän meidän kyynikoiden hieman älistä.

Harvoin käy niin, että minä käyn blogitapaamisissa useammin kuin kirjoitan tänne, mutta nyt nähtiin sekin ihme. Piipahdin eilen paikalla, koska olin mennyt moista mainostamaan, mutta jouduin valitettavasti jatkamaan matkaani kovin pikaisesti.

Niin, minä olen itsekäs narsisti, joka kuvittelee, että minun täytyy tulla paikalle, kun olen sellaista luvannut. Ylpeydestä kumpuavaa nöyryyttä tai päinvastoin. Mietin eilen, pitäisikö minun uhota olevani tekemyksellinen näkijä.

Ja eräiden viimeaikaisten sosiaalisten vuorovaikutustilanteitteni myötä olen alkanut miettiä,
pitävätkö ihmiset minua oikeasti jotenkin ylimielisenä tai kusipäänä. Ei kai sentään. Olen kenties käyttäytynyt vähän kumartelemattomasti, jonkinmoisella pää auki -mentaliteetilla.

Mieleeni palaa, kuinka kuuntelin ensimmäistä kertaa tietoisesti Irish Blood, English Heart -kappaletta viime kesänä ja kuinka Morrissey laulaa There's no-one on earth I'm afraid of. Ja mietin, että eikös tuo ole vähän suureellisesti sanottu.

Ja seuraavaksi mietin, että niin, tosiaan, miksi kummassa pitäisi olla.

[Älkää nyt ymmärtäkö väärin; tottahan toki minä pelkään terroristeja ja pedofiilejä siinä kuin kaikki muutkin kunnon kansalaiset.]

***

Tiedostoille mies oli antanut kuvaavia nimiä, kuten "teens" ja "12 year old having hard sex".

Ilta-Sanomat uutisoi ja yrittää samalla saada hittejä sivuilleen.

***

Sellaista ihmistä, jolle lähettää erityisen mieluusti sähköpostiviestejä kutsun tästlähin meilitietyksi. Voi, kun olisin keksinyt tuon kauan sitten, kun You've Got Mail pyöri teattereissa.

Niin, mitä sitten. Ei mitään oikeasti merkittävää kuitenkaan ikinä.

Jos pääsee ennakolta varautumaan siihen, että kotiin on tulossa joku, täytyy miettiä moninaisia seikkoja. Kylpyhuoneen roskakori esimerkiksi tulee tyhjentää jo viikkoa aiemmin, jottei synny vaikutelmaa, että se on tyhjennetty varta vasten ja viime tingassa ja että normaalisti se saa muhia pahuutensa hallussa kuinka tahtoo.

Minä tapaan asettua toisten asemaan siinä määrin, että tunnen huonoa oloa kiskoessani kenkää kielestä. Enkä minä olisi tiennyt, että se on iltti. Sanavarastoni on kovin ... mikä se oli ... pieni.

Mutta katsokaa nyt, kun JCP julkaisi elämänsä ensimmäisen leikkeen Youtubessa. Kun warettaa telkkarin, warettaa Snapz Pron, warettaa Quicktime Pron ja ostaa reilun kolmen tonnin Mac Pro -laitteiston, voi ihan itse luoda sisältöä nettiin!

***

JCP kertoi jostain äänestyksestä (sic), jossa useampi kymmenen prosenttia ihmisistä kertoi luopuvansa ennen näöstä kuin kuulosta, kertq musiikki on niin tärkeätä.

Aloimme pohtia, kuinka oivasti näytötön iPod shuffle palveleekin juuri tätä ryhmää. Ja kuinka hyvin sen slogan sopii arkeen noin laajemminkin: Life's Random.

{Hyi teitä.}

Minähän tietenkin luopuisin viimeksi tasapainoaististani. Jo siksi, että peelot luulevat, että aisteja on vain viisi.

***

Vielä ohjeistuksen sana kaikille naisille, jotka pyrkivät kätkemään naisellisuutensa tarkoitusta varten suunniteltuun yöpaitaan: hiuksenne paljastavat teidät, ellette kätke niitä yömyssyyn.

Tilanteen äänessä oli jotain huumavaa, jotain pauhaavaa ja varoittavaa.

Yhtäkkiä näen keittiön ovelta, kuinka pikkuveli ryntää sisään huoneeseen palava liesi sylissään. Seison kuin työhuoneen ja keittiön välisellä kynnyksellä yhdessä lapsuudenkodeistani, mutta hänen käyttämänsä toinen keittiön ovi on vasemmalla, missä oikeasti oli ikkuna.

En ehdi sanoa mitään. Hetken kuluttua äskeinen liesi on muuttunut joksikin muuksi objektiksi, ja keittiön varsinainen liesi on ilmiliekeissä. Uunista tulee tulipallomainen, räjähtävä paukahdus, joka lyö luukun auki.

Kohta lieden vieressä sijaitseva mikroaaltouuni räjähtää auki samalla tapaa. Se näyttää vanhalta ja on koristeltu ruskein yksityiskohdin. Keittiökaappien raoista tursuaa savua ja väri on uhkaavan oranssi.

Seison lamaantuneena ja mietin rasvapalo, ei vettä. Rasvapalo ei vettä. Sähkölaite, kolmivaihe, oikosulku. Alan huutaa: "Keittiössä vakava rasvapalo, tuokaa sammutuspeite". Olen tyytyväinen reagoituani jotenkin järkevästi. Olen hoitanut osuuteni ryhmässä, nyt voisin selittää itseni kuiville. Tiedän, että jos kotonamme on olemassa sammutuspeite, kuten muistelen joskus nähneeni, se on jossain hyvin syvällä.

Ei reaktiota, kiljaisen uudestaan. Seuraavassa hetkessä seison saman asunnon käytävällä, työhuoneen päässä, katse kohti makuuhuoneita. Näen äitini silhuetin kulkevan makuuhuoneesta (kylläkin minun huoneeni puolelta) vaatehuoneelle ja penkovan tavaroita, mitään virkkamatta, aistittavasti ärsyyntyneenä, että häntä häiritään ja häneltä noin vain oletetaan asioita sillä sekunnilla.

Kohta olen keittiössä pohtimassa, hittojako minä tuolla peitteellä enää teen.

Palo on syönyt keittiöstä sähköt eikä jostain syystä valaise. Lisävaloa keittiöön, minä huudan kuin Kekkonen jotain tehdäkseni ja mietin, että jonkun pitäisi soittaa palokuntaan. Mieleen iskee satunnainen pilkahdus 90-luvun puolivälin Mikrobitistä, jossa arvosteltiin Doomin Playstation-versio ja hehkutettiin, että viimeinkin räjähdykset valaisevat pimeässä. Mac-versiossa eivät vielä valaisseet, vaikka siinä selvästi PC-versiota parempi resoluutio olikin.

***

Herään virkeänä yhtätoista yli viisi mentyäni nukkumaan vähän ennen kahta. Tekisi mieli soittaa kotiin, mutten kehtaa.

Tällaista mielessä siis tapahtuu kokeita edeltävinä öitä.

***

Vaan vähän oudoltapa tuntuu maailmakin näin aamutuimaan:

Maahanmuuttajat käyttävät terveyspalveluja muita vähemmän


Pakolaiset käyttävät terveyspalveluja eniten


Se pieni ero.

Tutkimuslaitos: Blairin Yhdysvaltain-politiikka epäonnistunutta


Mitäpä tekisimme ilman tutkimuslaitoksia?

Suuruusluokka: hell of a,
kuin meri alla vellova.

Pelataan täysillä;
pidä puolesi –

molemmat.


***

Niin minä olen blokeissani jälleen värissyt, että tuupataan tuo sekamelska ulos mieltä kuormittamasta. Tajutkaa nyt nuo täydet ja puolikkaat.

Olin blogimiitissä, enkä jaksa alkaa linkittää ihmisiin. Hienoa tavata Rappiotäti. Tiesin ennakkoon nähneeni hänet muualla joskus taannoin. Mutta hänen lähestyessään minua tiskillä en tietenkään jaksanut muistaa. Hetken oletin, että hän on joku nobody-blogaaja, joka luulee, että muistan hänet. Tiedättehän. Siis, rai-vos-tutt-avaa.

Yleinen yhteisymmärrys oli, että Rappiotäti on kauniimpi kuin olisi arvannut. Tätinähän häntä nyt ei ollut pidetty muutenkaan.

Myös Minh oli mukavaa tavata viimein. Ei liene kauhean yllättävää, että hän toi mieleeni Katan.

Tumppu von tumpun Joonas oli piilokoroissaan kiinnostava tuttavuus. Hänen ambivalettia persoonaansa voisi analysoida lopun vuotta, mutta jätänpä sen väliin. Jos vaikka joskus vielä tapaan eilenkin jälleen yhtä riemastuttavan pirskahdellen esiintyneen Hurinan, niin voin keskustella hänen kanssaan Joonaksesta sen sijaan, että kiertelen vastaamasta hänen kysymyksiinsä itsestäni.

Yhtäältä on sääli, ettei minulla ole koskaan mitään sanottavaa Eräälle Saaralle. Toisaalta se on vain hyvä, sillä hukkaanhan se menisi, kun hän ei ymmärrä puhettani.

Oli puhetta helmistä ja sioista, muttei kuitenkaan tässä merkityksessä.

Juttelin minä monien muidenkin kanssa eikä se, että jätän sen mainitsematta tarkoita, että jotenkin väheksyisin teitä. Jätin mm. Mitvitin tyystin mainitsematta, eli hyvässä seurassa te olette.


***

Ajattelin viime vuotta. Siitä uutudenviehätystä ja jonkin sortin täpinää. Ei sellaista ole enää. Nyt tunsin kuuluvani joukkoon kuin paraskin tekijä – ja minä olen oppinut tuntemaan oloni kotoisaksi vain ulkopuolisena.

Arkipäiväistymistä. Tässä päivänä eräänä keksin googlata sanaa banaaliseksi, mutta tulos jäi laihaksi.

Pitää kai etsiä uudet viiteryhmät ja tehdä vaikka Visukintun tavoin ja ruveta neuleblogaajaksi.

[Mutta jottei tärkein unohtuisi, niin huippua väkeä olette ja lässyn&lää ja kiitokset järjestäjälle ja jatkoristeilyemännälle!]

***

Rohkeat kuvat maajusseista


onnistui vielä viimemetreillä nousemaan lööppien FTW OMG PLZ LOLZ -sarjan kärkeen. Odotamme innolla, mitä loppuvuosi tuo tullessaan.

[Jos ette tienneet, niin kukaan ei enää kirjoita WTF. On paljon koleampaa typottaa se.]

***

Sori nyt, jutuista tulee äkkiä vanhoja, kun päivittää näin harvoin, mutta tässä on riemastuttava vaihtoehtoinen loppu Olli Happosen farssille. Useampi sankari on tietenkin innostunut yrittämään temppua.

Näin tänään pilkahduksen auringosta.

Ja muutenkin menee ihan hyvin. Tuntee saaneensa jotain aikaiseksi, kun herää ajoissa ja käy lounaalla.

Solo-tunnukset löytyivät viimein sukkalaatikosta. Säästöjen piilottaminen sukan varteen oli varmaan tuntunut kovinkin nokkelalta ajatukselta joskus muinoin. Nyt puhtaiden sukkien määrä oli viimein vajonnut niin alas, että pohja pilkotti.

Enkä ole pitänyt yllä saksaani lainkaan niin kuin olisi kuulunut, mutta kirjoitin äsken sentään jälleen puhteiden.

***

Kohina käy kuumana: näyttää aivan siltä, että armas historianopettajani esiintyy R-kioskin televisiomainoksessa. Johan siitä olikin aikaa, kun hän viimeksi esitti Soneran mainoksessa liikemiestä, jonka kaverin salkku katosi. Terveisiä.

***

Se, että The Illusionist -elokuvan nimi ei ole suomeksi The Illusionist tai Illusionisti vaan Silmänkääntäjä, antaa jälleen syyn uskoa tähän maailmaan.

***

Huomasin vasta nyt, että he ovat käyttäneet nimeäni arveluttavasti – ja ainakin maksamatta minulle mitään. Kas kun eivät anna takuuta, että kurssin jälkeen kuka tahansa kykenee tuottamaan Pää auki -sisältöä.

***

Suomeenkin aletaan viimein saada kassoille vastaavia korttimaksun yhteydessä käytettäviä koodilaitteita, joita ruotsalaisessa pikkukaupungissa käytettiin yleisesti jo ainakin kesällä 2003.

Kansa tietenkin kapinoi.

Kuten tapaan hokea, kirjoitan käsineni vain allekirjoituksia ja tenttivastauksia [nykyään tosin piirustan myös taululle]. Kun koulu tästä joskus loppuu ja moiset päätteet yleistyvät, ei tarvitse enää ikinä kirjoittaa mitään.

***

Minä en ole taloustieteilijäkään, mutten silti ymmärrä, kuinka saada tyytyväiseksi väki, joka valitti ensin, että Euroviisuliput ovat liian kalliita ja sitten, että jonoa oli liikaa ja he jäivät ilman.

***

Lehdet kertovat, että ruotsinautti saatiin avaruuteen. Kiinalaisista väännetty taikonautti oli aikoinaan jo typerä, mutta tässä ei ole enää mitää järkeä. Odottakaapa vain, että sukkulalentoon liittyy jokin skandaali, niin päästään puhumaan ruotsinauttigatesta.

Minusta ruotsinauttia parempi termi olisi tietenkin Veeti.

***

Lähestyvä tentti ahdistaa paljon vähemmän, kun on onnistunut hankkimaan käsiinsä siihen liittyvän kirjallisuuden. Siunattu Siltavuorenpenger.

Minulla on vähän sellainen olo, että luenpa tähän ihan kiugulla. Saatan olla ihan hiljaa seuraavat pari päivää. Myös siksi, että minulla olisi teille jotain uutta sanottavaa, kun kohtaamme sankoin joukoin pikkujouluissa perjantaina.

Minulla on blokki ja juuri tänään pitäisi muka olla kirjoittamassa pääkirjoituksia ja sen sellaisia. Hesarin pääkirjoitus, isä uhosi jokaisena lapsuuteni päivänä, se on ällän aine joka kerta. Ällän aine.

Niin blokissa olin, että käytin jopa komparatiivimuotoisia adjektiiveja kertomatta, mihin oikein vertaan. Niin ei saisi tehdä. Kaikki äidinkielenopettajat tietävät sen.

Äidinkielenopettajat, jotka eivät suostuneet ymmärtämään vastalauseitani. Että ei ole olemassa absoluuttisia totuuksia. Että adjektiivin positiivimuotokin on aina vertaamista johonkin. Sanottaessa suuri tarkoitetaan, että suuri suhteessa johonkin.

Minusta tulisi tietenkin aina kirjoittaa selvästi näkyviin, mihin kulloinkin ollaan vertaamassa, jottei väärinymmärryksille jäisi sijaa. Koska on vaivalloista kirjoittaa jatkuvasti, että pullonkorkki on pieni hiustenkuivaajaksi, voitaisiin ottaa käyttöön lyhennetty syntaksi, jossa verrokki merkittäisiin sulkuihin adjektiivin jälkeen.

Näin saataisiin esimerkiksi hauska (Visa Kopu) tai postmoderni (Schizo Blog) tai yliarvostettu (enpäs kerrokaan kun olen tällainen nössö).

***

Petteri Järvinen [tai joku samaa nimeä käyttävä] oli ilmeisesti saapunut blogiini googlaamalla nimeään Blogihaussa. Ei kai siinä ole mitään hävettävää. Kaikkihan me haluamme joskus katsoa, olisiko lukema kasvanut edes inauksen, vaikka oikeasti kaikenmoiset kasvatuskeinot ovat silkkaa humpuukia.

Eksyin tuota kautta itsekin lukemaan vanhan tekstini viime vuoden lopulta, ja jopa se olikin hyvä. Jäädään odottamaan parempia aikoja.

Odotellessani voisin julkaista yhden kuvan, joka pääsi kaiketi unohtumaan aiemmin. Olen syksyn mittaan viettänyt joitain toveja Alexandriassa ja säikyn hieman siellä liikkuvia humanisteja. Eräänäkin päivänä ryhmätyötilastamme löytyi tällainen fläppitaulunäkymä.


tavoitteita

***

Lisättäköön vielä, että löysin vitsin luentokalvoista! [Kyllä, tässä tilanteessa jopa minä hellyn huutomerkkiin.]

• Hypotalamus säätelee homeostaasia (nälkä, jano, ruumiinlämpö), aktiivisuustasoa, motivoitua käyttäytymistä (4 F’s of behavior: fighting, fleeing, feeding, mating)

Niin minä väitin premium-tilaajilleni meneväni nukkumaan ja oikeasti livistinkin tänne blogaamaan. Anteeksi, olen ruoja.

Mutta ymmärsin tämän velvollisuudekseni. Velvollisuudekseni sitä minua kohtaan, joka kaksi vuotta sitten näiden samojen pikkujoulujen jälkeen tuli ja blogasi tämän blogin toisen läpimurtohitin, Niksi-Pirkka-parodian.

Katsokaa tuota riemua ja hillitöntä heittäytymistä. Nähkää se kuplinta, mitä nuorukainen on kantanut koko päivän mielessään, kunnes viimein pääsi sen illan tullen purkamaan kaiken kansan nähtäville.

Nykyään asiat ovat hieman toisin, vaikka hyvin yhtä kaikki. Blogini on hiljentynyt ja huomaan siirtyväni yhä useammin yksityisen päiväkirjani puolelle. Juuri, kun alan saada lukijoita. Tänäänkin tuttavani tunnusti seuranneensa touhujani koko syksyn.

***

Itsenäisyyspäivän iltaa vietin tanssiaisissa frakissa tyylikkäänäni suuruusluokkaa viiden naisen seuralaisena. Tuskin olen koskaan yhtä hulppeassa seuruessaa päässyt kulkemaan. Vielä mukavampaa olisi ollut, jos olisin tiennyt hiukkaakaan noista tilaisuudessa harrastetuista vanhoista tansseista. Jostain syystä juttua organisoinut ystäväni ei pitänyt tarpeellisena osallistua perehdytystilaisuuksiin.

Pahoitteluni järjestävälle seuralle ja toivon, että sitä videota ei kuunaan nähdä missään.

Mutta kivaa oli.

***

Kotiin selvittyäni aloin viimein työstää tämänpäiväistä presentaatiotamme, jonka tekemisen olin ominut itselleni, jotta siitä varmasti tulisi hyvä. Olemme puurtaneet yhtä kiinnostavaa ja tragikoomista projektia läpi synkän syksyn aina Turkua myöden, ja nyt oli aika pitää loppuesitys. [Ei se lopussa silti vielä ole, suinkaan.]

Menin nukkumaan yhden aikaan ja ajattelin, että tekisin sen loppuun aamulla. Pelko, joka saa aamuun luottamaan. Ei pitäisi.

Heräsin puoli kuudelta ja härösin sen valmiiksi kahdeksaan mennessä. Tuolloin olin jo matkustanut seuraavaan määränpäähän.

***

Meidän ryhmämme oli arvottu viidestä viimeiseksi. Parikymmenminuuttisten esitysten jälkeen oli varattu viisi minuuttia keskustelulle, ja minä olin käsi tiukasti pystyssä muutaman ensimmäisen jälkeen.

Niin, että kun kurssin luennoitsija oli kysymässä jotakin kolmannen esityksen jälkeen, hän viittasi minuun ja sanoi, että kysyköön kollega ensin, kun kuitenkin kysyy taas samaa asiaa kuin hän oli aikoinut.

Minulle kuittailtiin, ja voi kun olin tyytyväinen.

***

Olin vähän hiljempaa lopun aikaa. Ja meidän esityksemme sujui hyvin siihen nähden, ettei sitä ollut harjoiteltu eikä ajoituksia katsottu etukäteen. Vihoviimeinen juttumme vain jäi harmittavasti käsittelemättä, kun assari heilutti säälimättä 0 min. -lappua.

Luennoitsija viittasi tyhjää paikkaani kohti kuin antaakseen minulle puheenvuoron. Tajusi muka sitten, että olenkin lavalla ja uteli, haluanko kysyä jotain.

– Joo, no oikeestaan: teillä oli tosi mielenkiintoinen toi teidän esityksen viimeinen pointti, mutta se jä harmittavasti kesken, kun aika loppui. Haluaisitko vielä vähän täsmentää, mistä oli kyse, kyselin ryhmäläiseltäni.

Ja minusta tuntui, että kaikesta unisuudestani ja lievästä haipperiudestani huolimatta olin sittenkin ollut hetken hereillä. Että noin, juuri noin. Luennoitsija pudisti päätään, mutta antoi ryhmäläiseni vastata.

***

Esitysten arvostelussa noudatettiin euroviisuukaavaa, ja lopulta onnistuimme voittamaan. Näin siitä huolimatta, että assistenttien ryhmä antoi meille vain 8 pistettä.

Tämä tarkoittaa huippukohtaa. Tämä tarkoittaa, että loppuraporttimme arvostelu on oleva oma vähemmän onnellinen tarinansa. Tämä tarkoittaa, että olemme kurjia populisteja. Mutta minusta se oli hauskaa yhtä kaikki.

Saimme palkinnoksi kukin pullon vissyä sekä kertakäyttögrillit. Luultavasti syksyisen Mobile HCI -konferenssin peruja. Kuten säilyketölkillinen maissiakin.

Hihkuin grillistäni, sillä olin jatkamassa mainittuihin pikkujouluihin ja vailla kolmen euron lahjaa. Nyt ratkesi sekin pulma.

Elämäni on täydellistä hetkittäin.

[Eikä kukaan halua lukea täydellisestä elämästä.]

Mitvit kirjoitti lapsipornosta vähän perusteellisemmin kuin minä eilen, mutta ajatus on sama.

***

Taittoaan uudistaneessa Metrossa kirjoitettiin Big Brother -voittajasta. Ja mietin, että tämäkö on seksuaalista vapautumista, että pornosta tulee häveliäästi aikuisviihdettä.

Kukaan ei kysynyt minun mielipidettäni, mutta Minh ja eräs toinen Saara kirjoittivat hiljattain hyvin.

Metrossa myös typeristä kolumneistaan tunnettu Jouni Tervo valitti typerästi, että Hjallis Harkimo puuhaa kaikenlaista, vaikka ei se hei oikeesti mitään osaa ja toisten rahoilla se puuhaa. Ei ilmeisesti kuitenkaan Tervon, joten en ymmärrä, miksi ininä.

***

Eräs tuttavattareni, jolle jälleen viime viikonloppuna ehdotin oman blogin aloittamista, sanoi, ettei hänen enää tarvitse aloittaa uutta, sillä hän on jo löytänyt oman äänensä. Kuulemma Eräs Saara kirjoittaa juuri niin kuin hän toivoisi osaavansa. Että kiitti nyt vaan, Saara.

[Kuitenkin osaisit sit. paits.]

***

Tänään se tapahtui: minut tunnistettiin. Siinä minä istuin pöydän ääressä yläkerrassa, kone pöydällä ja kuulokkeet korvissa, kun joku ohikulkija pysähtyi – ja lakkasi näin siis olemasta ohikulkija – ja tokaisi jotain tyyliin: moi, sä oot Pää auki.

Riisuin kuulokkeet, myönsin asian ja kysyin, kuka hän sitten oli. Ei suostunut kertomaan, mutta mainitsi lukevansa blogiani ajoittain. Sanoi vielä, että se oli joskus ihan hyvä.

Jaapa jaa, tältäköhän mahtaa Anita Hirvosestakin tuntua.

***

Hiphei, löysin uuden deodorantin. Puma Createn ensimmäinen valmistusaine on alkoholi. Se tuoksuu kovasti samalta kuin vanha luottokamani, jonka valmistus lopetettiin. Kun uusi versio tuotiin sittemmin markkinoille, siitä oli tyystin poistettu alkoholi eikä se toiminut enää samalla tavalla.

On tietenkin hirveän antimainstreamiä, että oma hajuste vedetään kaupoista, mutta riesansa siinäkin. Puman luulisi pysyvän vähän aikaa, ja onhan se saksalaistakin, että sikäli kelpoa.


***

Eilen istuin bussissa ja kuuntelin tapani mukaan röyhkeästi, mitä ihmiset puhuivat. Takanani istui kaksi nuorukaista, jotka keskustelivat puolustuspolitiikasta, itsenäisyyspäivästä ja talvisodasta. Ihan fiksun oloisia tyyppejä olivat: kovasti samaa mieltä kuin minä pari vuotta sitten ja kokolailla yhä.

Uteliaisuuksissani käännyin vilkaisemaan, minkä näköisiä puhujat olivat. Yllätyksekseni he olivatkin tummaihoisia ja arviolta alta kaksikymppisiä. Toinen vieläpä pukeutunut kovin korvalappustereotyyppiseen ghetto-tyyliin. Ja heidän juttunsa olivat olleet järkeviä, lauseensa kelpoja ja vaikutelma kaikkea muuta kuin teini.

Ja mietin, että noinko olen muka sittenkin rasisti.

Jäivät pois samalla pysäkillä, ja päästin heidät ensin ulos, kun hävetti hieman. "Kiitos matkaseurasta", toinen sanoi toiselle, "oli mukavaa keskustella". Ja mietin, eivätkö he olleet edes tunteneet toisiaan. Ihme väkeä.

***

Aina joskus tekisi mieleni lavastaa vaikka juuri bussiin jotain spontaania ja katsoa, kuinka ihmiset luulisivat sitä todeksi ja kuvittelisivat, että heilläkin on näin spontaanisti oikeus osallistua.

Sitten ottaisin takataskusta rätin, jolla läiskisin heitä naamaan ja sanoisin, että tää oli vain feikkiä. Älkää hei tunkeko sotkemaan meidän juttua.

Lööppejä väärin lukiessani mieleeni hiipii väistämättä, tarvitaanko Suomeen toden totta niin paljoa huppuosaajia.

iltsu

Ja lasipullojen viemisen saunaan kieltävän lapun luin puhuvan lapsipornosta. Joku on asentanut minulle käänteisen suodatinohjelman, sillä eihän lapsipornoon normaalisti törmää edes hakemalla. Ja olen sikäli nössö, että tunnustan, etten ole hakenutkaan. Kansanedustajat tiennevät paremmin.

Hieman tekee mieli kummastella myös Viking Linenkö ne olivat mainoksia, joissa on taidekuva alastomasta naisen vartalosta ja mainostetaan tuotetta, jonka nimi oli jotain fetissiin viittaavaa. Minä en tiennyt, että alastomista naisvartaloista viehättyneet ovat fetistejä, mutta mikäs tässä on ollessa. Eivätkös ne fetistit ole vähän cool ja kaikkea.

***

Olin Tampereella, ja voi kuinka meillä oli hauskaa. Totisesti minä tunnen suuren määrän hyviä tyyppejä.

Ensimmäisen Alias-pelin voitimme, mutta toisessa oli tyytyminen tasapeliin. Sellaista se on, kun lähtee sähläämään vieraan ihmisen kanssa humalassa. Vaikka enhän minä kovin humalassa. Enkä kovin vieraan.

Edelleen minä kuvittelen olevani suuri selittäjä, vaikka oikeasti tapaan tajuta, mitä minulle yritetään sanoa. Yksi tapa arvata on laukoa ehdotuksia hirvittävää tahtia kuin jonkinsortin sarjahaulikko. Sittenkin tyylikkäämpää minusta on olla aivan hiljaa. Sanoa sitten oikea vastaus yhtäkkiä kuin paraskin snaipperi.

Bussissa oven yläpuolella oli lappu, jossa kerrottiin, että ovi sulkeutuu automaattisesti. Sitä ei siis tarvitse itse vääntää kahvasta kiinni niin kuin tavallisesti sellaisissa busseissa, joissa moista tekstiä ei ole.

Olisin ottanut valokuvan, mutta päivä oli niin kovin synkkä ja harmaa, että se olisi vaatinut salamaa. Ja jotenkin omaksuin paikallisen mielenlaadun ja tuntui, etten tohdi tehdä tästä nyt numeroa.

Kirjoitanpa muistiin, että jos IC-junissa nousee seisomaan, lyö päänsä hattuhyllyyn. Joskus vielä opin sen. Todetaan jälleen, että IC-vaunujen metalliset vaatekoukut ovat huomattavasti solidimmat kuin Pendolinon heppoiset muoviset.

***

Niin joo, Saksan-kommentaattorimme Kata aloitti Katapultti-bloginsa. Jos hän huomaa myöhemmin ottavansa enemmänkin pulttia, hän voi harkita nimen muuttamista vaikka Kataraivoksi.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds