Tommi Evilällä ei hätää

Tällaiset otsikot sentään rauhoittavat näinä levottomina aikoina.

***

Minun täytyy myöntää, ettei minulla oikein ole tyylitajua saksan kielen suhteen. Suomessa tykkäsin leikkiä lauseenvastikkeilla ja epätarkoituksenmukaisen kiemuraisilla virkkeillä ala-asteen kuudennella luokalla ja jonkin matkaa yläastettakin, ennen kuin opin rakastamaan pistettä.

Saksassa sitä vastoin tulee vastaan tyystin toivottomia hökkyräsmökkyröitä, jollaisia ei ikimaailmassa suomessa katseltaisi. Vaan nytpä olen viimein löytänyt rajani, tukkinut pönttöni paperilla. Opettaja oli merkinnyt kommentiksi seuraavaan virkkeeseeni, että nicht klar.

Das Ziel ist das System zu dezentralisieren; laut dieser Länder sollte die Behörde des unter EPO zugehörenden Europäischen Patentamtes (EPA) an nationale Ämter abgeben werdern.

Tämä sen sijaan meni läpi, joten raja on jossain tässä välissä:

Die Gegner sagen, dass europäische Standards nationalen Zielen nicht geopfert werden dürfen, und hinterfragen sogar, ob die kleineren Länder die Befähigung hätten, komplizierte Patente zu erteilen und ob die Verlagerung eben juristisch haltbar sei.


***

Kerroin aiemmin vappuyönä särkyneistä kengistäni ja siitä, kuinka ei tulisi olettaa, että kaikki toimii aamukiireen hetkellä. Tänään ehdin kävellä jonkin matkaa kadulla, ennen kuin ymmärsin, että farkkuni olivat rikki. Takataskun alla oli kymmenen senttiä leveä repeymä.

Hihkuin riemusta, kuinka olin viimeinkin punk ja muistelin ala-asteaikojani. Yhdellä tytöllä oli tapana käyttää sellaisia farkkuja, jotka oli revitty rikki polven kohdalta, ja opettaja sanoi hänelle ennen koulukuvausta, että älä nyt sitten niitä housuja laita luokkakuvaan sentään. Laittoipa vain.

Ei sillä, se ei sopinut hänelle lainkaan. Hän oli sitä tyyppiä, josta niin isä kuin äitikin kysyvät joka vuosi luokkakuvaa katsoessaan, että kukas se tuo tyttö on. Sittemmin olen ymmärtänyt, että meidän luokallamme oli selvästi keskimääräistä edustavimpia naisenalkuja. Yhden teorian mukaan tämä laapsuusaikojen pilallehemmottelu on osasyyllinen nykytilanteeseeni.


***

Kävin tänään myös havainnoimassa joogatuntia. Siellä minä istuin ikkunalaudalla ja kuuntelin, kuinka ohjaaja neuvoi hengittämään. Omaani pidätellen, sillä se olisi tuntunut jotenkin epäkohteliaalta tunkeilulta siinä ympäristössä.

Tarpeekseni saatuani hipsin pois. Ovea sulkiessani keskityin tekemään sen rauhallisesti ja äänettä, jotta en aiheuttaisi häiriötä.

KLONK!

En olisi voinut epäonnistua juuri pahemmin. Minulla oli muistilehtiö ja kynä kädessäni enkä näin saanutkaan kiinni kahvasta, vaan ovi lipsahti kiinni vanhalla vauhdillaan. Mitä tuossa tilanteessa kuuluu tehdä?

Avasin oven ja kuiskasin entschuldigung.

***

Täytyy vielä hieman kehua eilen nauttimaani belgialaista Hoegaarden Grand Cru -olutta. Sen lisäksi, että se siivittää hupaisiin känniblogientryihin, se soveltuu myös mainiosti krapulahakuiseen juomiseen. En muistakaan, vähään aikaan yhtä miellyttävän pulppuilevaa jälkeisoloa kokeneeni. Sellaista, jossa pää ei särje vaan ainoastaan aukeaa, ajatukset sinkoilevat ja puhekin pulppuaa [teksti tosin tökkii näemmä lievästi].

Makukin on 8,5-volttiseksi yllättävän miellyttävä. Blogini sivistävän tehtävän täyttämiseksi mainittakoon, että Hoegaarden tulee ilmeisesti lausua [huuhaarden], jossa ärrä on kurkkumainen. Tavujako menee kaiketi ennemmin huuh-aarden kuin huu-haarden. Osaatte sitten snobbailla baarissa ja turhautua, kun tarjoilija ei ymmärrä.

Ai niin, mutta eihän suomalaissa baareissa ole tarjoilijoita.

***

Nyt-liitteessä tai jossain kirjoitettiin aikoinaan fillariläheteistä, joiden kuninkuuslaji on jarruttomalla pyörällä ajo. Tuli mieleen, että tuo on jokseenkin analogista blogaukseen, jonka itseoikeutettuna kuninkuuslajina on känniblogaaminen.

Eikä tämä olisi tässä vaiheessa helppoa sen paremmin Sun äidilles kuin Mitvitille. Tämä on täysverinen känniblogi, mutta siitä huolimatta pilkutettu keskimäärin oikeammin kuin mikä tahansa tai ikinä. {no, jopas sitä uhohtaan jälleen taasen}

Tällaista tämä on.

Ja minun paluumatkani seuralainen oli, jos en sanoisi mielenkiintoinen, niin kiinnostava.

Olen niin kovin ennakkoluuloinen. Kerran näin tummaihoisen miehen Kampin Mäkissä. Muistaen, että Kampim Mäkki, on design-mesta, tummaihoisen miehen, jonka paita pilkisti housuista.

Ja mieleeni iksi, että eivätkö kaikki tummat olekaan tyylikkäitä samalla lailla kuin kaikki homot osaavat puhua [via] täydellistä engantia.


ÄÄÄ

Ja kyllä, minua huvitti, kun Iltiksen päivä kysymys oli, että pitääkö valtio erottaa kirkosta ja pääuutinen, Porvoon kirkkopalo. Tuli vähän sellainen olo, että ettekö hyvälle usko, vai palaako seuraavaksi lisärakennus.

Ja ketä kiinnostaisi.

***

Kirjoitin viimeksi, että ei saa sanoa eräs, ellei ainoa kertoa, mistä on kyse. Saara sitten kertoi, siksi blogin nimi ei ollut Yhden Saaran tutkimuksia. Kyllä nuo suomenlukijat osaavat [täysin vailla dissausta, peräti].


[pitää mainita, kun tämä on känniblogi ja kaikkea]

***

Matti ja Mervi ovat jälleen yhdessä. Onko tämä uskomaton rakkaustarina teistäkin kuin elokuvastäh.


***

Katsoimme koulussa leffan Die fetten Tage sind vorbei, mutten kommentoi sitä tällä sen enempää kuin että suosittelen kaikille. Etenkin prekaarimeiningistä kiinnostuneille.

Mieleeni palasi vain vanha ajatus, onko se todella niin, että jos rintoja ei näytetä, kun pahis nai naisettaren kanssa, ne näytetään vasta, kun hyvis tekee sen – kuin korostaen, kuinka oikein se onkaan.

Ei sillä, että tässä elokuvassa olisi välttämättä niin tehty, mutta entä jos olisi.

Jos jutun otsikko on:

Yksi kuoli ja 18 haavoittui veitsi-iskussa Berliinissä


, siitä ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen isku merkityksessä pommi- tai terrori-isku. Ennemmkin veitsenisku merkityksessä hellova huitaisu.

***

Minä kävin äskettäin juoksemassa, ja sepä teki hyvää. Olen lukenut jostain, että ei saisi juosta niin lujasti, että palatessaan on tyystin puolikuollut. Vaikka se tuntuu hyvältä, se ei kuulemma ole tehokasta.

Onneksi minun ei tarvitse laihduttaa, niin voin jälleen tyytyä narsistiseen hedonismiin. Kuntonikin on kyllin hyvä, sillä saan bussin kiinni tarvittaessa. Sitä paitsi tuo on itseään korjaava systeemi: jos bussia ei saa kiinni, niin sitten kävelee. Kunto kohenee, ja ensi kerralla saa.

Ja kuinka malttaa pysyä rauhallisessa tahdissa, kun soittolistalla on niinkin yllyttävä kappale kuin Kylie Minoguen Burning Up [kirjastostani löytyy myös kappale nimeltään Burning Down]. Tuo tuollainen kertosäkeistöä edeltävä tam, tam, tam-tam-tam-tam-tam -juttu on takuulla hirmuinen klisee, mutta luultavasti se on keksitty juuri tuota kappaletta varten.

Samalla tapaa kuin paidan rintataskulle mietittiin käyttötarkoitusta viidenkymmenen vuoden ajan. Sitten Apple toi markkinoille nanon.

Niin, niin, en ole käyttänyt lenkkitossujani toviin. Mutta jos se niihin kasvanut hämähäkinseitti olisi esiintynyt jossain typerässä komediaelokuvassa, olisin jo kivahtanut, että kamoon hei.

[Se on kuulkaa aika kova paikka, kun meitsi kivahtaa, että kamoon hei.]


***

Tämä on taas niin kovin hienovaraista, vaikkei asia todellakaan koske ketään blogini lukijaa. Mutta kun yksi tyyppi muistuttaa kovasti minua asennoitumiseltaan asioihin, ja pääpiirteissään pidän hänen meiningistään. Ja yhdessä lajissa, jossa en itsekään itseäni erityisen etevänä pitäisi muuhun erinomaisuuteeni verrattuna, hän oli silminnähden epävarma.

Tuossa tilanteessa minulla on tapana nöyrästi myöntää heikkouteni. Korostaa sitä ja kääntää se itseironian kautta voitokseni. [Siis sikäli, että se huvittaa ainakin minua itseäni.]

Mutta hän lähti nöyryyden sijasta ylimiellisyyden tielle. Ja korosti asian triviaalisuutta. Vaikka näkihän sen, ettei hän ollut asiasta varma niin kuin tavallisesti on. Ärsyttävää moinen.

[Moni muuten kirjoittaa eräs tyyppi sen sijaan, että sanoisi yksi tyyppi. Äidinkielenopettaja sanoi aikoinaan, että eräs tulee kirjoittaa vain siinä tapauksessa, että henkilö on tarkoitus esitellä myöhemmin. Monet kirjoittavat näin aina tuosta piittamatta, sillä se kuulostaa virallisemmalta.]

***

Minä kuuntelin kerran, luultavasti keväällä 2003, TKK:lla pidetyn luennon älykkäästä suunnittelusta. En ollut kuullut aiheesta mitään aiemmin. Esityksen alussa luennoitsija sanoutui irti uskonnollisuudesta. Lopussa hän sitten veti liki yhtäläisyysmerkin älykkään suunnittelijan jumalan välille [luento ei mennyt erityisen hyvin, sillä kriittisen kuulijat keskeyttivät jatkuvilla välikysymyksillään, kuten toki oli pyydettykin].

Olen siis ollut luulossa, että ID-väki haluaa pitää jumalan poissa pelistä ja esittää vakavasti otettavan tieteellistä argumentaatiossaan. Eksyin sitten ID-blogiin ja sieltä edelleen Ylen Napit vastakkain -väittelyyn, jossa kohtasivat evoluutioteoriaa kannattava Anto Leikola ja älykkään suunnittelun puolustaja Pekka Reinikainen.

Reinikaisen avausargumentti kuului näin, ja matka jatkui samaa rataa:

Kyllä minun mielestäni ihminen on selkeästi luotu jumalan kuvaksi. Emme ole mitään päivitettyjä simpansseja, kuten usein näkee sanottavan. Puolustan sitä, että ihminen on jumalan kuva, koska ihminen on luotu kommunikoimaan. [...] Voimme myös ymmärtää, että olemme älykkään suunnittelun tuloksia.


Keskustelua kommentointiin mainitussa blogissa toteamalla, että "evoluutiota puoltava Leikola toi uskonnollisia motiiveja keskusteluun, suunnittelun kannalla oleva Reinikainen pystyi enemmän pysymään asia-argumenteissa". Ja tietenkin Reininkainen myös voitti väittelyn kuuntelijapalautteen perusteella.

Näemmä ID-porukalla on yhtä aktiivinen kenttäväki kuin Matti Vanhasella viime vaalien verkkogallupeissa.

***

Minä kerroin joskus viime keväänä olleeni jälleen kerran Sunrise Avenuen [varoitus, kynnysmatto] keikalla vippilistan avulla ja lupasin hehkuttaa kuuliuttani, jahka breikkaavat. [Kata tietenkin pilasi kaiken ja kertoi olleensa heidän keikallaan jo joskus 90-luvulla].

Ennen kuin tyystin unohdan ja ennen kuin tämäkin solmii maailmanlaajuisen levytyssopimuksen, mainitsen, että tykästyin joskus helmikuussa Quaint-nimiseen mikseri.net-artistiin. Kuunnelkaa vaikka kappaleet Obsession ja Perfect Day.

Minä olin elänyt luulossa, että Mikserissä on vain Chorale-tyyppistä – miksituotakuuluukutsua – eurodancea, mutta näemmä sieltä löytyy myös raapivia pianoballadeja. Minähän satuin olemaan paikalla, kun Choralen Lähdit pois -musiikkivideota kuvattiin ja heitin hyväntahtoisella läpällä jotain kuittia nähdäkseni aika köpöistä lyriikoista olettaen, että ne oli tehty tarkoituksella inauksen korneiksi.

No, ei sitten ollut. Sori. Se taisi olla liikaa sulle -kohta on kyllä hyvä.

[Vastasin kuin vastasinkin edellisen merkinnän kommentteihin.]

Kölnin salakähmäinen blogimiitti, aka suuri salaliitto houkutella Kata ulos kolostaan, pidettiin eilen.

Mukana olivat myös edellisestä salamyhkäisestä tapaamisesta tutut Vaihtopäiväkirjan nimimerkki Oskari sekä Juosta voit... -blogin Viila. Seurapiiritoimittajan vaistoni kehottaa keskittymään tällä kertaa Kataan, sillä Viila ja Oskari kertovat omissa blogeissaan itsestään paremmin kuin minä kykenen.

Minua perinteisesti ärsyttää, kun ihmisiä kutsutaan persooniksi. Tuntuu jotenkin typerältä korostukselta ja erityisyyden tavoittelulta. Se sitä paitsi aiheuttaa inflaatiota koko sanalle ja vie tehon sellaisilta tilanteilta, jolloin sitä tarvittaisiin oikeasti. Vaikka nyt, todettaessa, että Kata on persoona.

Masentavaa ajatella, että jahka hän perustaa bloginsa, se singahtaa ohitseni kuin Sun äitis konsanaan. Tai mikä tahansa taksikuskiblogi. Hän kun viettää sellaista elämää, josta ihmiset haluavat lukea.

kädet

Kata ja Viila näyttivät kyntensä

Utelin, kuinka hän saapui Saksaan, kuinka oppi kielen, kuinka hankkiutui töihinsä, kuinka alkoi seurata blogeja. Ja hän vastasi kaikkeen johdonmukaisesti, ettei muista. Paitsi, että blogeihin Benropen kautta. {Paraskin puhuja, kun oma ensikosketuksesi oli Visa Kopu.}

Istuksimme ympäriinsä, puhuimme itsistämme ja kehuimme toisiamme kuin kunnon blogaajien kuuluu. Marinadilta saamani vatsanvääntelytartunta hieman vaivasi tosin. Intouduin paljastamaan blogiskenen toiseksi merkittävimmän salaisuuden jo ensimmäisessä baarissa, joten sikäli loppuilta oli alamäkeä. Sellistin henkilöllisyyttä en sentään paljastanut, sillä isä ei halua äh

Saimme kuulla, kuinka hienoa 90-luvulla oli. Keskustelimme murteista ja metsäbileistä ja kyselimme panimoravintolan tarjoilijalta, miksei hommaan huolita naisia. Kuulemma naisilla ei riitä kantti, fyysinen voima eikä organisointikyky. Viila ja Kata intoutuivat todistelemaan, ettei heillä tee tiukkaa yhdelläkään osa-alueella. Eikä tällaisilla aamiaisleivillä ainakaan proteiinista luulisi olevan pulaa:

katan vakioaamiainen

Kameran ruoka-moodi käytössä

Surullisinta tässä kaikessa on, että tilaisuuteen liittyi myös yksi kuolemantapaus. Vaikka Kata ikänsä puolesta ja monilta muilta osin muistutti kovasti kommenttien perusteella luomaani mielikuvaa, tämä tarkoittaa tuntemattoman hahmon loppua.

Enkä sano enemmän jotakin tai vähemmän jotain muuta, sillä se ei tietenkään ole oleellista. Harmittaa suuresti jälleen, etten osaa piirtää. Muuten hahmottelisin luonnoksen. Eipä sillä, kertoipa Katakin kuvitelleensa minut aina blondiksi. Minun hiusteni värihän paljastettiin jo kauan sitten, kun joku huomasi, että vaikka sukupuolensa vielä onnistuisi huijaamaan, hiusten väristä jää kiinni välittömästi.

Pää auki -blogi pyytää anteeksi eräältä Saaralta ja hänen faneiltaan aiheuttamaansa mielipahaa. Kuten koko Suomen kansa, Pää auki iloitsee täysin sydämin Saaran postauksista ja kunnioittaa julkaisun ja sen johtohahmon ainutkertaista saavutusta.

Pää auki lupaa olla jatkossa poistamatta linkkejä Erään Saaran tutkimuksia -blogiin vastoin heidän tahtoaan.

Pää auki toivottaa Saaralle ja kaikille hänen faneilleen riemukasta kansanjuhlaa.


PA
kysyvä pääaukoja

[via]

Kervån pyynnöstä on tullut aika päivittää sivupalkkini linkkilistaa. Raskain sydämin poistan sieltä seuraavat julkaisut [sekä muutaman jo tyystin lopettaneen]

Aikani
Eviilia [taisi kyllä mennä lopettaneiden joukkoon]
Hinkstoona
Just Sopivasti
Ohi Ammuttu
Puolikkaan ihmisen päiväkirja
Pykimä

Marginaali
Termari

Sitä suuremmalla riemulla lisään palkkiini linkit näihin julkaisuihin:

Juosta voit...
Kerava
Kirogurun kurakori
Matkalla [sori, oli unohtua]
Muun muassa
[mitä kummaa, enkö ollut tännekään linkannut ennen]
, sanoi Erkka
Tervatehdas [Viude, teitähän olikin paljon, hienoa]
Überkuul
Vaihtopäiväkirja

Joku, jonka mielestä laatu ei korvaa määrää, voi toki tehdä asialle jotain ja lisätä linkin. Pyrin reagoimaan hieman ripeämmin kuin tähän asti.

Ymmärtäkää, hyvät ihmiset, että nämä ovat vaikeita asioita, mutta koska minulla on yksinkertainen systeemini, jota noudattaa, tämä on lähes kuin olisin vain töissä täällä.

Bonuspisteitä sille, joka kertoo, kuinka ü aakkostetaan suomeksi.


Tiedote:

Kölnin salakähmäinen blogimiitti huomenna perjantaina 26.5. Tapaaminen HBF:n Bodyshopin edessä klo 18.42. Myös blogitta saapuminen sallittua. Tarkemmat tiedot paa.auki@gmail.com.


Kestääkö suhde yhteisen yön, kyselee Ilta=Sanomat. Höh, ei tietenkään.

***

On tietenkin jo vanha juttu lukea uutiset blogeista. Nykyään uutiset luetaan oman blogin hakusanalokista.

address seiska boikottiin
seiska paljasti lordin
seiska julkaisi lordin
boikottiin 7 päivää lehteä
seiska lehti paljasti Lordin kasvot
seiska paljasti sellistin pekonitatuoinnin


***

Jos tämä blogi olisi Überkuul, täällä julkaistaisiin kuva tästä flyygeliä muistuttavasta pöydästä, jossa on paikka iPodille. Kaiuttimia ei ilmeisesti ole, joten jää epäselväksi, onko pöydällä muuta virkaa kuin pitää iPod pystyssä. Ollenkaan väittämättä, ettei turhempiakin asioita olisi tähän maailmaan keksitty.



Sitä paitsi pöytä nousee keskeltä ylös hieman kuin flyygelin kansi. Tämä on erityisen kätevää ruokapöytäkäytössä: jos ei jaksa itse kallistaa keittolautastaan, voi pyytää vastapäätään istuvaa kallistamaan pöytää. Saapahan jotain puhuttavaa.

Ilman puhuttavaa on musertavan ahdistavaa olla, kuten me kaikki joskus ihmisten seurassa oleilua kokeilleet tiedämme. Luin kerran jostain, että etenkin ujojen ihmisten tulisi hankkia kaikenlaisia omituisia esineitä kämppänsä täyteen jotain puheenaihetta saadakseen. Kätevämpää on toki, jos sattuu olemaan omituinen naama, niin ei tarvitse raahata niin paljoa rojua mukanaan.

Mutta keittolautasen kallistamisesta piti sanomani, mistä mahtaa johtua, että valtaosa ihmisistä kallistaa sitä väärään suuntaan, itseään kohti? Lautastahan tulee nostaa kevyesti itsestä poispäin, jotta keitto kertyy etäämmälle reunalle, josta se kelpaa lusikoida suuhun oikeaoppisin, työntävin liikkein. Hyötynä tässä on sekin, että jos lautasta innostuu kallistamaan liikaa – onhan se sentään aika tenhoavaa kokeilla, vieläkö vähän voisi – keitto valuu oman sylin sijasta pöydälle.

Olen aiemmin kertonut, kuinka minua opetettiin tarhassa leikkaamaan perunaa veitsellä ja kerroin tädille, että oikeasti juurekset tulee pilkkoa haarukalla, sillä näin syntyvään leikkauspintaan on parempi imeyttää kastiketta. Mahdetaanko siellä opettaa myös lapset kallistamaan keittolautasta väärään suuntaan, vai mistä tämä voi juontua. Petja, sano jotain.

***

Tuosta kallistamisen rajojen kokeilusta juontui mieleeni... Minä keksin aikoinaan kokeilla, paljonko wc-paperia voisin käyttää ilman, että pönttö menee tukkoon. Kerta kerralta käytin enemmän ja enemmän paperia, ja uskollinen pönttö nieli kaiken. Kunnes eräänä päivä minä olin siinä, riuhtomassa rullaa kaksin käsin, keräämässä paperia kasaksi lattialle. Sitä alkoi olla jo aika paljon. Vielä vähän, päätin, ja tempaisin.

Ja pyyhin ja nousin ja vetäisin. Ja voi ei, vessa meni kuin menikin tukkoon.

Piti tietenkin pyytää äiti auttamaan. En tarkkaan tiedä, kuinka hän ongelmasta selvisi, sillä minulla oli kiire tekemään uusia tutkimuksia.

Aiemmin, ennen kuin opin asioimaan itsekseni, minäkin toki huusin äitiä apuun aivan kuten kaikki muutkin lapset. Tai, no, en aivan. Siinä missä muut huusivat pyhkiin tai jotain muuta yhtä banaalia, minulla oli tapana kiljaista tepsuttele pyyhkiin. En tiedä, mistä tuo syntyi, mutta pikkuveljeni oppi sittemmin käyttämään sitä kuin olettaen, että moinen on aivan normaalia. Vanhempieni mielestä tuo oli tietenkin niin hupsua, etteivät viitsineet puuttua asiaan. Julmaa.

***

Blogimaailman uutisia. Pää auki on viimein ohittanut Blogisanomat Blogilistan linkatuimpien tuotoksien listalla. Suorituksen arvoa ei himmennä se tosiasia, että Blogisanomien päivittämisestä tuli eilen kuluneeksi kolme ikuisuutta.

Samassa yhteydessä tekee mieli kysyä, mitä yle.fi ja hs.fi [sijat 14 ja 22] tekevät linkatuimpien blogien listalla. Molemmat julkaisevat useita blogeja; kerääkö Blogilistan automatiikka kenties näiden kaikkien linkkaajat yhteen nippuun vai mistä lie kyse?

Vielä jos saa pyytää, niin olisi kovin mukavaa saada sellainen ruksi, joka piilottaisi kaikki neuleblogit näkyvistä. Kyllä, olen samalla tapaa fasistisen paha kuin Visa Kopu, joka aikoinaan suodatti kaikki Blogger-julkaisut pois Pinserin listoilta. Minä en mitenkään kykene lukemaan neuleblogeja, vaikka kaikki muut blogityypit kelpaavat. [Eräänlainen blogiskenen maksa ja munuaiset, siis.]

Yleensähän neuleblogit varottavat itsestään omituisilla nimillään. [Esimerkiksi sanat pikku ja kätöset viittaavat poikkeuksetta neuleblogiin.] Mutta aina näin ei ole, mikä tekee mm. kuuman listan selaamisen tuskaisaksi, sillä vähintään puolet listan julkaisuista kuuluu neuleblogien sarjaan [kymmenestä ensimmäisestä näemmä seitsemän].

SchizoBlog on saanut sponsorikseen Mac-kannettaville koristetarroja myyvän Pimp My Laptopin. PIMP MY LAPTOP.COM’ISTA [sic] SCHIZOBLOGIN SPONSORI -julkihuudetussa lehdistötiedotteessa todetaan:

SchizoBlogin epämääräiset kirjoittajat katsovat PimpMyLaptop.comin tuotteiden edustavan sitä samaa lifestylea ja elämän cooliutta, jota itse blogikin pyrkii ilmaisemaan kirjoituksissaan.


Kaikki palvelusta lukemani kommentit ovat kummastelleet, miksi joku haluaisi pilata hienon koneensa jollain noin mauttomalla ja puolivillaisella rävellykselläÄH ei minusta ole kirjoittamaan ilkeitä Jannesta, vaikka Sellistin perintöä tulisi vaalia. Onnea kovasti pään avauksesta Jannelle ja muistutetaan, että Pää auesta voi edelleenkin tilata surkuhupaisia tarinoita, jotta oma elämä tuntuisi inauksen hyväksyttävämmältä. Kaupan päälle haukumme kilpailijan tuotteet.

Poistin tästä alusta vähän aiheeseen liittyvää angstailua, mutta mainitaan nyt silti, että jostain syystä teki mieli kirjoittaa this.hihii tavanomaisen tsihihiin sijaan.

***

Se oli ensikerta
eikä ensi kertaa tule.


Noin minä haluaisin sanoa. Mutta toki ensi kertakin kirjoitetaan erikseen. Niin minä olen uhonnut, etten koskaan käyttäisi kopiokonetta, mutta nyt oli pakko taipua. Toivottavasti todistuskopioni menevät hyvään käyttöön.

Kuten kirjoitin hiljattain, minulla on tapana piruuttanikin jättäytyä pois sellaisista asioista, joissa en ole ollut mukana keskimääräistä aikaisemmin. Oli jollain tapaa tyydyttävää saattaa sanoa, ettei ole kuunaan käyttänyt kopiokonetta. Toki taustalla myös periaatteellinen nihkeilyni paperia kohtaan.

Joskus aina olosuhteet ovat pakottaneet vähintään implisiittiseen kopikoneen käyttöön. Toimistotyyppisissä työtehtävissä ollessani olen vaivihkaa laittanut jonkun muun kopioimaan, yleensä sillä varjolla, ettei minulla ole tunnusta koneeseen.

Tiedättehän, kun alakuloinen ja weltschmerziä poteva toimitusjohtaja huokailee kanttiinin oven edessä kello puoli kymmenen ja miettii, olisiko liian aikaista mennä lounaalle, on vain hyvästä mennä vähän piristämään raukan päivää ja kysyä, että mitä jos laittaisit hurauttaen.

Arvatkaa, mihin blogiin olisin äsken linkannut, jos se olisi vielä olemassa.

***

Niin, siinä minä olin, keskellä musteentuoksuista itsepalvelukopiolaa ja tuijotin epävarmana seiniä.

Kourassani A5-kokoinen kurssinläpäisytosite. Tutkailin kopiokonetta vaivihkaa vähän etäämpää. Aivan kuin mailmaa, naisia tai itseÄh. Sillä lailla, että ulkopuoliset eivät voisi aivan varmasti sanoa, seisonko minä typerän näköisenä peelottamassa koneen edessä vai hengailenko vain kenties kuulisti muina miehinä etäämmällä, koska itsepalvelukopiokeskukset nyt ovat kuumin juttu heti Applen ja Niken yhteisen askelmittarin jälkeen.

Sillä lailla etäällä, ettei oikeasti näe kunnolla, mitä koneen kyljen ohjeissa lukee. Joutuu kumartumaan, mutta jalkojaan ei voi liikuttaa, jottei illuusio särkyisi.

Lopulta marssin tylysti koneelle ja luin kannesta ohjeen, jossa luki, että luukkua ei saa avata. Harmillista. Aina kun olin nähnyt kopiokoneita käytettävän, niitä operoitiin vähän niin kuin tavallista skanneria. Avattiin luukku ja laitettiin tavara sisään. Ja nyt se oli sitten kielletty.

Tuijotin kannen kolmikohtaista ohjetta silmät sumeina kuin paniikin valtaamana kokeessa, kun nimen kirjoittaminen tuntuu ylivoimaiselta. Vaihe yksi: jotakin. Vaihe kaksi: jotakin muuta. Vaihe kolme: profit.

Päättelin, ettei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin laittaa paperini koneen kyljen syöttökaukaloon, sormi laukausunapille ja silmät kiinni. Toimin näin ja olin juuri laittamassa toista sormeani.. kun jo pidemmän aikaa takanani seissyt liikkeenpitäjä kysyi, onko minulla ongelmia.

Totesin, ettei tämä laite näytä tekevän mitään, vaikka kuinka painan liipasimesta. Hän tuhahti, ettei syöttökaukaloon saa laittaa kuin A4-kokoisia arkkeja. A5:t tuli laittaa koneen sisälle. Häkeltyneenä en osannut sanoa, ettei noin saa tehdä naisen avatessa päättäväisesti koneen luukun.

Se sujui malliikkasti. Löin luukun kiinni ja painoin nappulaa ja kone sylki ulos kopion. A4-kopiota tehdessäni päätin unohtaa kaukalon ja käyttää toimivaksi havaitsemaani tekniikkaa. Paperi kannen alle, nappi, ja.

Nainen tuli kysymään, mikä nyt tökkii. Kerroin, ettei se ota kopiota, vaikka kaiken pitäisi olla kunnossa. Hän tuli, avasi kannen ja sanoi, ettei paperia tule laittaa kiinni alueen reunaan vaan tietenkin randomisti keskelle toista päätyä. Siinä lukikin A4 liki erottuvilla kirjaimilla.

Melkein harmittaa. Noin surkean kokemuksen sijaan olisi paljon mieluummin pitänyt kiinni koskemattomuudestani. Olkaa varovaisia, lapset.

Mutta videoiden ajastamattomuuttani ette saa. Ettekä sudokun tekemättömyyttäni. Tai sitä, etten ole ostanut perunoita sen jälkeen kun muutin kotoa. Nojoo, sen voitte saadakin.

***

Jatkoin matkaani pesulaan. Kukapa voisi väittää, ettei pesula kalskahtaisi viimeiseltä herrasmiesmäisyyden linnakkeelta, kun pokeri- ja sikarihuoneet on Suomesta kielletty. Mikä on tietenkin sikäli huvittavaa, että herrasmiehisellä käytöksellä takkejaan tuskin joutuisi jatkuvasti pesemään. Paitsi ettei kannata puhua pesemisestä, kun saksalaisten mielestä kuivapesu ei sitä ole, vaan puhdistamista, Reinigung.

Kello oli varttia vaille kolme ja paikan ovessa aukio-oloaikalappu, josta ilmeni, että keskipäivätauko loppuisi kolmelta. Mietin, että tätä se täti oli tarkoittanut sanoessaan, että takkini olisi noudettavissa iltapäivällä. Kävin postittamassa todistusjäljennökseni. Automaatille oli pidempi jono kuin kassalle. En minäkään nyt niin ihmiskammoinen ole.

Ja täti sanoi, että iltapäivä tarkoitti tietenkin kello kuutta. Lupasin tulla huomenna uudestaan.

[Kyllä, jätkät, tämä on se päivä, jona Pää auen listasijoitus on 69 – samoin Köyttöliittymäblogin tilaajamäärä. Ilmeisesti kuusysienkin määrä maailmassa on vakio ja minä hassasin omani noihin.]

Urhoollisesti maltoin olla hiljaa eilen ja antaa huonoimpien ideoiden unohtua. Kipeää tekee.

Mietin, ettei kai määrätietoisuus välttämättä sulje pois laatutietoisuutta.

Tänään lähetin pari hakemusta tukkiakseni ensi vuoteni jälleen ennennäkemättömällä tavalla. Ja huomaan miettiväni, opinko koskaan ajattelemaan, että vuosi voisi alkaa joskus muulloin kuin kesän jälkeen.

Ollut vaikeaa ymmärtää tämäkin, ettei se täällä lopu touko- vaan vasta heinäkuun lopussa.

Eräästä aiemmasta hakemuksentapaisestani ei ole kuulunut mitään. Ei vaikka, minusta tuntui, että ammuin kärpästä niin järeällä tykillä, että itseäkin hirvitti. Taisin unohtaa, että kärpäset eivät pääsääntöisesti pidä siitä, että niitä ammutaan tykeillä.

No, sainpahan syyn nälviä tuohonkin suuntaan. Eikä minulla olisi ollut aikaakaan oikeasti. Mikäpä olisi nolompaa kuin myöntää, että on aikaa.

Ajattelin jossain vaiheessa iCalista innostuttuani, että haluan tehdä kaiken saman tien viimeisen päälle oivasti ja jakaa kalenterini verkkoon, jotta olisi kätevää sopia tapaamisia. Mutta olisin halunnut kätevän tavan luoda jonkinlaisia nimettömiä placeholdereita, joilla luoda vaikutelma, että minulla on vaikka mitä sovittuna. Enkä muutenkaan, että kaikki näkyy ulospäin sellaisena kuin se todellisuudessa on [tiedättehän 18.15–24.00 kirjoita teksti Pää aukeen].

Alkoi sittemmin ärsyttää tuon kanssa nyplääminen ja kännykän synkkaaminen ja kaikki, ja nyt olen elänyt tämän vuoden käytännössä ilman kalenteria. Lisää järkytyksiä kaikille älykkäistä kansioista kirjoittaneille.

***

YouTube on kyllä ja taas hieno. Sieltä löytyi heti vaikka mitä euroviisuistakin. Mieleeni juontui, että joskus takavuosina Kroatialla oli varsin viehko esiintyjätär nimeltään Pisarovic. Ajattelin, että voisin kyllä antaa omankin tyttäreni sukunimeksi Pisarovicin.

Herttaista katsoa näin jälkeenpäin ja huomata, että kyllä se on aika viehko edelleenkin.

Jos siis sinä, lukijani, huomaat olevasi aivan Pisarovicin näköinen naishenkilö, ota toki yhteyttä. En tosin tiedä, onko tällainen sukupuolierottelu enää nykyään sallittua, joten jos satut olemaan hänen näköisensä mieshenkilö, ota silloinkin. Luultavaa tosin on, että olet tässä tapauksessa sen verran traumatisoitunut, etten saata kestää sietämätöntä luonnettasi. [Ja nyt kun katson tarkemmin, niin eikö Pisis – niin kuin me tutut häntä nimitämme – näytäkin vähän Michael Jacksonilta]


***

Minä kävin pankissa ja lipsahdin lukemaan comic sans -tekstiä vastoin infoähkyntaklausperiaatteitani.

pa vuodessa

Lupaavat siis, että tällä lainalla päädyt pa:ksi vuodessa. Sounds like a deal.

Kun nyt kamera oli esillä, ikuistin vielä bussipysäkinkin.

maustettua olutta

Omenasitruunaolut saattaa tuntua kuvottavalta ajatukselta, muttei lopulta ole sen kauempaa haettu kuin suomalaiset mangomelonisiiderit. Saksassahan limuviinoissa on haittavero, jotteivät teinit niitä litkisi, ja näin edelleen jokaisella olutmerkillä on lapsiystävälliset limumixiversionsa. Olut on sikäli pyhä asia, ettei siitä voida lähteä ylimääräisiä veroja kiskomaan. Olutta ja kolaa ei Suomessa sotke kukaan, mutta olutta ja sitruunalimonadia olen kuullut sekoitetun sielläkin. Sehän maistuu vähän simalta.

***

Niin, työn ja hyvinvoinnin kannalta tärkeintä on pärjätä globaalissa taloudessa. Tämänhän me tiedämme. Pisti vain miettimään, millaisessa maailmassa saattaisimme yhtä hyvin elää. Vaikka tuskinpa tuokaan voi aito olla [via Justis].

Apinalaatikossa Jari kirjoittaa konsulteista. Iskevin lausein.

Vedit copy-pastella Penguin Book of Great Quotesista pintaviisautta PowerPointiin ja siitä naurua pidätellen liikkeenjohdon kiitolliseen kitaan.

Sunnuntaiaamuna törmäsin tähän McDonald's-simulaattoriin. Ja minun alkoi tehdä mieli hampurilaisia. Eikä jääkaapissa ollut kuin pekonia.

Iltalehti utelee, ärsyttävätkö puolison työkaverit. He ovat ilmeisesti jo kysyneet, ärsyttääkö puoliso ja ärsyttävätkö työkaverit. Seuraava kysymys on, ärsyttävätkö työkavereiden puolisot. Sitten kyselevät pikkuserkkujen kummilapsista ja kummilapsien pikkuserkuista. Ärsyttäisi vähempikin.


Salaperäisiä saksalaislukijoita ei ole ilmoittautunut Kataa enempää, joten miitti saattaa jäädä nelihenkiseksi. Ottaen huomioon, että kyseessä on Kölnin kulmien Suomi-blogaajien tapaaminen, tulosta voi pitää hyvinkin kohtalaisena. Eikös se jokin Oulun tai Turun tai jonkin muun kaupunkin juttu kerännyt suunnilleen yhtä paljon väkeä. Olisiko ensi sunnuntai tai sitä seuraava viikonloppu sovelias ajankohta?

[Äh, aiemmin Google katsoi soveliaaksi mainostaa blogissani seuranhakupalveluita. Nyt siellä mainostetaan miesten sukkahousuja. Minä opin alati uusia puolia itsestäni. Joo, ei saa klikata omia mainoksia, mutta nyt oli jo pakko.]

[Lisäys] Aukoton perusbikini miehelle. Minä raukka kun luulin, että bikineitä kutsutaan bikineiksi siksi että niissä on kaksi osaa toisin kuin tavallisissa uimapuvuissa, mutta tämä lienee jo jotain ihan eri bi-touhua.

Ja kun valtasimme saksalaistyypin kotibileet. Istuimme olohuoneeseen, ja käynnistimme telkkarin. Lordin soidessa väänsin lähimpänä istuneena nupit maksimehin.

Tror du att ni ska vinna, lysyi Frida, kun pisteitä alettiin laskea. Naturligtvis, saatoin vastata, kuin tapanani olisi useinkin olla oikeassa. Eipä tässä kummempia. Mitäpä voisi pitää liioittteluna, kun ei ole mitään, mihin verrata. Onnea Carolalle yhtä kaikki. Hän niin kovin ruotsalaisen näköisenä. Kiva liehukset ja noin.

Kirjoitan joskus myöhemmin pidemmälti ajatuksista, joita herää, kun pohtii, onko hyväksi, että kaikki tietävät, mitä kirjoittaa [ei mitään yksityisyyslöpinää, vaan hieman laajemmin]. Minähän tietenkin mainostan omaa erinomaisuuttani jemmailemalla vaivihkaisesti blogi-ikkunoita tuttavieni taskbaareihin aina kylässä käydessäni.

Mutta seurauksena on väistämättä se, etten kirjoita mitään tunnistettavaa ja kuittailen niin hienovaraisesti, etten tahdo itsekään huomata.

Nyt ei ole kyse kuittailusta. Totean vain luoneeni viime aikoina muutaman kateellisen katseen. Ja olleeni hieman kummassa tilanteessa. Ja tapaani, kaiken plussaksi laskien, lopulta sittenkin tyytyväinen. Sittenkään aina kaipaisi kuulla kaikkea.

{Loitpa taas ennätyksellisen salaperäisen kappaleen.}

Tuli vain mieleen, että kun naisten salaisessa ensyklopediassa, jossa kaikki maailman miehet on kommentoitu, minun kohdallani lukee mostly harmless – niin olen tyytyväinen, että lisäsivät sentään tuon mostly-sanan.

[Niin, pääsin vilkaisemaan vaivihkaa, kun joku luuli minua jälleen naiseksi blogini perusteella.]

***

Äh, luennolla oli ihmistä laajentava [mutta ilman perimistä, mikä oli kovin hienoa] liftari, jolla oli metodi mikäOnVastaus, joka palautti 42. Ja luokan mielestä se oli hyvin hauskaa. Hiton nörtit.

[Huvitti sekin, kuinka opettaja innostui tökkäämään sormensa läppärini ruudulle ja tekonsa tajuttuaan puhkesi vuolaisiin anteeksipyyntöihin. Laittoi peräti käden olalleni. Suomalainen opettaja olisi taatusti pyydellyt yhtä lailla anteeksi, muttei kuunaan koskettanut.]

Hieman samaan tapaan kuin kielikurssin maikka puhui tänään suklaasta, ja kaikki ryhmän naiset hihittivät. Aivan sama tapahtui saman opettajan puhuessa samaan tapaan suklaasta alkusyksyn intensiivikurssilla. Ja ala-asteen viidennellä terveydenhoitajan puhuessa seksistä.

{Sinä se et sitten tunnu pitävän minkään sortin naurusta tänään, vai}

Yksi muinainen tänään esiin noussut ajatus on sekin, kuinka ihmiset sanovat kovin usein sanat kuten tyttöystävä, jotenkin varovaisesti. Kuin varoen herättämästä. Sama saattaa päteä joihinkin nimiinkin. Esimerkiksi näillä ystäville kuuluviin. Kuin tunnepitoisesti suhdauttavista asioista puhuttaisiin eri tavalla.

***

Minä olen tutkinut lokejani ja näyttää, että useimmat saksalaisperäiset kävijät saapuvat saman osavaltion alueelta. Sinänsä mielenkiintoista. Juosta voit -bloginkin muutettua quulille blogsome-alustalle, tuumin, että voisi olla aika mainiota pitää pienimuotoinen blogaajien ja bloginmielisten tapaaminen vaikka Kölnissä joku viikonloppu. Mehän kerran jo kokeilimme salaperäisellä kolmen hengen poppoolla alkukeväästä, ja se oli ihan onnistunut konsepti.

***

Minä, tiedättekö, menen suihkuun huomenna. Setä kävi tänään puuhailemassa, mutta silikonin pitää antaa kovettua ennen kuin laitetta saa käyttää. Onko Suomessa olemassakaan näitä reaaliaikaisia vedenlämmittäjiä? Tuntuu jotenkin uskomattomalta, mutta minähän ällistyn joka kerta, kun huomaan, että onnistuvat toimittamaan vettä putkesta. Olen päivitellyt tätä ennemminkin, mutta on se nyt aikamoista kyetä toimittamaan fyysistä kamaa ihan on demand.

Ja ihan vain pitääkseni teidät ajan tasalla, mainitsen siivonneeni työpöytäni. Siinä sinulle, tuleva työnantajani. Totta se on: ei yhden ainoaa tiedostoa missään. Kyllä nyt kelpaa taas vähän aikaa. Onyxin ajaminen korjasti Spotlightinkin, ja nyt löydän jälleen kamaa sähköposteistani.


Olisin äänestänyt Lordia, mutta liittymäni kiusasi taas. Pitää mennä avaamaan se huomenna. Kuuluisi varmaan perustaa paypal-tili, jonne suomalaiset voisivat maksaa rahaa, niin minä lupaan äänestää. 20 senttiä kun on tuskin enempää kuin normaalihintainen tekstiviesti tässä maassa.

Jos selviää kunnialla, tarkoittaako tämä, että menetti vain kunniansa, mutta välttyi sentään uhkasakoilta ja elatusmaksuilta.

{Kuinka kummassa sinä tuollaista tulit pohtineeksi?}

***

Vuokraemäntä kertoi, että lämmintä vettä on luvassa jo perjantaiksi. Tai viimeistään lauantaiksi. Odotellessa lupasi, että voimme käydä suihkussa hänen luonaan. Ja eiköhän se sadekin kohta taas saavu.

Taidan kiivetä yläkertaan huomisaamuna kello kuusi pyyhe lanteilla ja kysyä, että mitä helvettiä, ei kai täällä nukuta. Luulisi nyt, että aamuvirkut ovat lähtökohtaisen oikeassa Saksassakin. Ja erityisesti Saksassa.

Minä en sentään alistunut kylmällä vedellä lotraamiseen kuin kurjat kämppikseni, vaan lämmitin vedenkeittimellä litran vettä ja valmistin kylpyhuoneen lavuaariin pesuvesiannoksen. Salaattikulho saunakuuppana. Tästähän voisi pienellä tuotekehittelyllä luoda oivan kesämökkisimulaattorin.

***

Suomalaismiehet pitävät kuulemma Uusipaavalnientä pukeutumisesikuvanaan. Jopa kolmekymmentä prosenttia Dressmannin kyselyyn vastanneista, mikä on tietenkin valtavasti. Muut ääniä saaneet ovat Niinistö ja Nykänen. Missään ei sittenkään kerrottu, oliko vaihtoehtoja muitakin.

Minä en ole nähnyt Uusista muussa asussa kuin verkkareissa, vaikkei toisaalta tuntuisi yhtään liioitellulta olettaa, että kolmekymmentä prosenttia suomalaismiehistä vaatettautuu nimenomaan verkkareihin.

Sittenkin kaikille Dressmänistä puhuville voisi jotenkin soveliaan kivuliaasti alleviivata, että niitä änniä on kaksi.

Saksaksihan se on McGordon. Vai hollanniksi? Muista enää.

***

Iltalehti kertoo puolestaan lapsille jaetuista Linkosuon seksipipoista. Pipojen Pure mua- ja Ota mut -tekstit oli napattu leipäyhtiön mainoksista. Muistanpa, kuinka minullakin oli lapsena kerran seksitakki. Raiski, siinä luki, ja kaikki nauroivat, kun se oli vähän niin kuin raiskaus ja sitten he

***

Vaihteeksi ei ole mitään hätää huomiseksi ja olo siltä osin kovin kepeä. Jo Marginaali-Janin luona mainitsin, että pidän koneeni työpöydän periaatteessa tyhjänä. En esimerkiksi säilö sillä kiintolevyjä, sillä minua ahdistaa looginen mahdottomuus, jossa levy on työpöydällä, joka on kansio kotikansiossa, joka sijaitsee samalla levyllä, joka sijaitsee työpöydällä. Pikakuvakkeillekaan ei ole tarvetta, kun kuitenkin keitän kahvini QuickSilverillä.

tyopoyta

[Ei niitä kohteita ollutkaan vielä kuin 66. Yläkulmaan niitä alkaa kertyä pinoksi sen jälkeen, kun eivät enää muualle mahdu.]

Monet keskeneräiset tiedostot tosin tallennan työpöydälle. Aina en anna niille nimiäkään: painan vain komento +s, komento +d ja return. Etsin sitten ajan tai sisällön perusteella kuin itse Raskin.

Sitkun ajoittain vaihtuessa nytkuksi minä sitten siivoan pöydän ja laitan tavarat paikoilleen. Usein näin ei kuitenkaan käy, vaan sullon kamat varta vasten luomaani päivämääällä varustettuun temppikansioon. Ja nämä sitten edelleen vähän suurempaan kansioon. Kehittynyttä hierarkisuutta.

Minulla on voimakkaan pedanttinen puoleni, joka aikoinaan valloilla ollessaan ajoi minut pitämään huoneeni järjestyksessä ja tavarat tarkasti lajiteltuina. Ja toinen puoleni, joka nauttii siitä, että työpöydästäni [ja huoneeni lattiasta] näkee, että minulla on ollut viime aikoina parempaakin tekemistä, eikä aikaa typerille trivialiteeteille. Jälkimmäinen on ollut valloillaan viime vuodet.

Tästä päivästä olisi kyllä syytä tehdä nytku-päivä.

***

Päivän satunnainen fakta: tiesittekö, että Kolmella muskettikoiralla olin alunperin näin nokkela nimi: Dogtanian and the Three Muskehounds. Me tapasimme sanoa ihan vain Dee artagan kertq sillee siinä luki. Olen aika varma, että ensimmäistä tuotankokautta ei ollut dubattu, mutta myöhemmistä en ole varma. Tunnusmusiikin käännös hakee yhtä kaikki vertaistaan:

Kaikki yhden puolesta –
sehän olis tavatonta.
Yksi kaikkein puolesta –
se vaatiin sankaruutta.
Kolmen koirasankarin
seikkailuja monta
mekin saamme seurata
kaikki yhdessä.

[– –]

Sano mitä tahansa,
he eivät ole kaukana;
he ovat aina valmiit
seikkailuun tai lauluun [wtf].


Huomasin kirjoittaneeni tässä kuussa varsin vähän juttuja ja niistäkin valtaosa kovin kurjia. Hieman hävettää, kuinka menin mainostamaan tätä MTV3:lla huumoriblogiksi, vaikka niistä päivistä taitaa olla aikaa jo yli puoli vuotta. Tämä on Saksa, tämä on Saksa, tämä on Saksa ja nyt niin kuin Putro laulaa.

Huumoria haluavien kannattaa viettää loppupäivä zefrankin show'n arkistojen parissa [via]. Siivotaan se lattia ja työpöytä vaikka huomenna. On aikaakin, kun ei tarvitse käydä suihkussa.

Tässä asunnossa on yksi hyvä puoli: kylmä vesi on todella kylmää. Onhan kovin raivostuttavaa joutua odottamaan pitkiä toveja kylmää vettä saadakseen. Näin sen kuuluu olla.

Kaksi päivää tuolla erinomaisen kylmällä vedellä suihkuteltuani, lämmityslaitteen lauettua, kykyni riemuita viileydestä alkaa osoittaa ehtymisen merkkejä.

***

Apple julkaisi uuden kannettavan tietokoneen, MacBook nimeltään. Yhtiön mukaan sillä voi kirjoittaa blogia ja luoda podcasteja. Upeaa, tähän pystyvää tietokonetta on jo odotettukin.

200 euron lisähintaan koneen voi saada myös mustana. 100 euroa maksavan nahkaisen iPod-kotelon hinnasta aikoinaan valittaneiden on syytä ymmärtää, että se on sentään musta ja näin suorastaan polkuhinnoiteltu.

Kuinka vain, näen jo sieluni silmin, kuinka koko it-ala jälleen seuraa Applea ja alkaa valmistaa mustia kannettavia tietokoneita.

***

Vuh, kuinka ärsyttivätkään ne kieltenopettajat, jotka sanoivat, että mustalla painetut sanat tulee opetella erityisen hyvin. He tarkoittivat lihavoituja. Tokihan ne kaikki oli mustalla painettu. Olen sanonut ennenkin jotain kieltenopettajista ja loogisesta ajattelusta.

***

Mieleeni muistui hiljattain, kuinka herttaisen loogisesti itse ajattelin nelivuotiaana. Minä tykkäsin siitä jostain lastenkirjasta, jossa oli Jere-Jarruvaunu. Ja innostuin piirtämään junaratoja. Tiedättehän, kaksi pitkittäistä viivaa kiskoiksi ja monta lyhyttä poikkipuiksi. Minä hienomotorisesti huono jopa ylitin itseni ja tuotin kaarevan radan. Piirsin ensin kaksi käyrää kiskoa ja lisäsin poikkipuut paikoilleen.

Ja sitten mietin, että eihän noin saisi tehdä. Tietenkin poikkipuut tulisi piirtää ensin, sillä nehän ovat pohjalla. Ja koetin piirtää poikkipuut typötyhjälle paperille. Ja vituiksihan se meni, niin kuin nykyään sanotaan kuin ei mitään. Tuolloin ymmärsin, ettei minusta koskaan tulisi rautatieläistä.

Kymmenen vuotta myöhemmin yläasteen äidinkielenopettaja sanoi, ettei tieläinen kelpaa vastaukseksi. Koetehtävänä oli luoda johdoksia tie-sanasta. Olen joskus kirjoittanut jotain kieltenopettajista j

***

Ylipäänsä ajoin tyrmistyttää pysähtyä pohtimaan, kuinka kaikki on muuttunut. Kata kirjoitti viime kommenteissa [hänellä kun ei ole blogia...] testanneensa muuten-sanan korvaamista ohjeideni mukaan beeteeveellä, eikä kukaan ollut kuulemma reagoinut mitenkään.

Mieleeni muistuu, kuinka eräs luokkalaiseni otti tehtäväkseen selvittää luokkaristeilyn mahdollisuutta lukion ensi luokalla. Minä olen niin nuori, ettei siitä oikeasti ole kauaakaan. {Oikeasti sinä säälittävä takertuja et vain tahdo myöntää.}

Laivayhtiöistä preferoisin Siljaa, hän kirjoitti muistioonsa. Ja minä mietin, että hitsin pelle. Että eihän kukaan järkevä ihminen sano preferoida kuin korkeintaan vitsillä omassa yksityisessä päiväkirjassaan. [en tuolloin tiennyt mitään blogeista]

Eikä siitäkään ole niin kauaa, kun mietin, että olisi aika lystikästä sanoa jonkun tehneen come-backin sen sijaan, että sanoisi tämän palanneen. Siinä kun substantiivitauti yhdistyisi mitä rienastuttavimmin anglismiin. Nykyään tuokin on ihan beisiksettiä.

Kun tämä nyt tähän meni, niin lukekaapa Menopaussin kielimerkintä kommentteineen. Meakin meni sanomaan, että Pää Auki on jälleen kerran oikeassa ja hän on seltään blogaamisen hallitseva Suomen mestari – näillä näkymin ikuisesti.

Eino kirvoitti miettimään, onko inisijä autistin vastakohta.

Niin, on helppoa ymmärtää, miksi olen ollut hiljaa viime ajat.

Oikeasti olin viikonlopun Kölnissä lukiokavereideni kanssa. Yksi jatkoi Espanjaan, toinen Belgiaan, kolmas takaisin Suomeen. Kosmopoliittisuus on hurmastuttavaa.

Lekottelimme puistossa ja kävimme Salvador Dali -näyttelyssä. Minä pidän surrealismista. Tekninen taituruus on upeaa jo an sich.

Ja tännekin tulin kirjoittamaan vain, kun innostuin luomaan typeriä mainoksia MTV3:n systeemillä [via] [oikeasti minulla oli yksi ideakin, mutta siihen liittyvä leike oli jotenkin rikki]. Eipä sillä, harvinaisen nopeatoiminen ja siedettävä toteutus, vaikka mieluusti olisi toki lisännyt omia klippejään tai edes leikannut valmiista löysiä pois.

***

Näinä hetkinä, joina kirjoittaminen tökkii viime aikojen liiallisen loogisen ajattelun vuoksi, on syytä turvautua vanhoihin julkaisemattomiin kuviin.



oikea

Tämä on Iltiksen päivän kysymys joltain päivältä. Olisi kovin herttaista, jos vastaajina olisi ainoastaan pariskuntia.


vaikutusvalta

Tämä on UL100:sta. Pienen lyhyen tovin tunsin, että minulla on sananvaltaa tässä maailmainkaikkeudessa.



eurooppa

Esko Seppänen on aivan oikeassa. Hipi hiljaa, hissun kissun Euroopasta luodaan liittovaltiota.


mies

Niin, kyllä minun periaatteessa pitäisi tietää, mitä on mies saksaksi, mutta niin kuuluisi kyllä nähdäkseni ilmainensanakirja.fi:nkin.

Pienempänä aina turhauttivat idiootit, jotka kehuivat tietävänsä, mitä on meticulous englanniksi. Meticulous tietenkin. Suomeksi se voi olla pikkutarkka. Tai jotain.

Vaikka kyllä kai noistakin lopulta ihan kunnon ihmisiä kasvoi. [Minä en tietenkään tiedä, kun laitoin välit poikki, kun rupesi ärsyttämään.]

***

Lordi ei sentään petä:

Lordin englannin ääntäminen oli täydellistä, parempaa kuin Räikkösen.

Keikka Kreikassa

Löytäjä saa pitää – suunsa.

Kyllähän tuon totuudenetsijöiden moton on oltava jo moneen kertaan kirjoitettu, mutta Google ei sitä tunne.

***

Minulla olisi hirveästi sanottavaa, mutta ollut ja oleva vähän kiireistä. Tänään innostuin ottamaan iltapäivätorkut enkä saanut kyllikseni vaan paahdoin kolme tuntia. Kuvaavaa. Aamuisin pääsee nykyään ylös, kun kuvittelee itsensä heinänkorreksi. Eikä minun tarvitse syödä tai nukkua, kunhan aurinko paistaa.

{sanoit, että oli paljon asiaa ja tuhlaat sitten tilaa kirjoittamalla tällaista soopaa}

Ennen torkkujani luesken viime syksyn merkintöjäni, ja täytyy myöntää, että ymmärrän oikein hyvin teitä kaikkia #€%&/#)#@:n tilauksen perujia: kyllä jutut sentään ennen olivat aivan muuta toista.

Ja unenpöpperössä heräsin pohtimaan, onko omien arkistojen lukeminen vähän kuin pieraisisi ja vetäytyisi peiton alle nuuhkuttamaan. Minä en ole koskaan ollut erityisen innostunut moisesta, mutta tiedän näitäkin tyyppejä. *viiden lopettaneen tilaajaan ääni*

[hei, te viisi, en minä teitä tarkoittanut.]

***

Luxemburg, mitä voin sanoa. Muuta kuin, että olin positiivisesti yllättynyt. Minä olen käynyt siellä kerran aikaisemminkin. Ihan vain pikapikaa ekskursiolla sikäläisessä Deloitten [pää?]konttorissa. Silloin ajoimme paikalle maantietä pitkin ja poistuimme baariin kautta [pitkä piikki] kohti Trieriä ja koko kaupungin hienous jäi kokematta.

Mutta siellä on syvä laakso ja taloja penkereillä ja korkeita kielekkeitä ja huimia siltoja. Saatan laittaa kuvia näytille vielä joskus.

Suomea puhuvat lukiolaistytöt kertoivat meille, missä baarit ovat, mutta oli kovin tukkoista. Huorakatuunkin törmäsimme. Paitsi täällä, Berliinissä ja Amsterdamissa, voisin toimia taksikuskina Luxemburgissakin. Lukijamäärät räjähtäisivät, vaikka pitäisi kenties ruveta kirjoittamaan vähän huo {äh, ahdistaako oikeasti noin kovasti?}

Totesimme, että belgialaisessa [?] Quick-hampurilaisravintolassa käyminen oli jonkinlaista paikalliskulttuuria sekin. Huomattuamme, että jo pizzojen hinnat alkoivat kymmenestä eurosta.

Aamulla lainatessani partavaahtoa naiselta tunsin maskuliinisuuteni viime rippeiden valuvan viemäriin kilvan vaaleanpunaisen töhnän kanssa.

Paluumatka oma seikkailunsa sekin. Olimme tulleet Luxemburgin valtion läpi, ja reitti kulki raivostuttavasti lukuisten pikkukylien poikki. Päätimme palatessa suunnata ensin Saksaan ja jatkaa sitten sivistyneesti autobaanaa. Tienviitat löytyivät, laitoimme tyytyväisinä kartan sivuun ja aloimme laskea tuulivoimaloita.

Mutta eräs liittymä oli suljettu. Vieressä oli kiertotietä tarkoittava Umleitung-kyltti, jonka osoittamaa pikkutietä lähdimme seuraamaan. Tie kulki tulosuuntaamme nähden tasan päinvastaiseen suuntaan. Viidentoista minuutin ajelun jälkeen olimme keskelle pientä kylää. Yhtään uutta kylttiä ei ollut tullut vastaan. Päätimme palata kiertotien alkuun ja kysyä siellä sijainneelta huoltamolta apua.

Joku kahviossa istunut kertoi ajaneensa aamulla samasta liittymästä ilman ongelmia. Kehotti purkamaan tiesulun ja ajamaan läpi. Ei kuulemma tuntuisi missään. Lopulta avulias henkilö, jonka sukupuolesta ja vastaan kinastelimme jonkin tovin, tarjoutui näyttämään meille tietä. Hän ajoi täysin päinvastaiseen suuntaan kuin mihin Umleitung-kyltti oli neuvonut, puikkelehti toisen kyläpahasen läpi ja jätti meidät kotiin johtavalle maantielle. Olisi ollut kovin vaivalloista ilman.

***

Alkuviikosta kohtasin pienen vastoinkäymisen ryhmäni päätettyä hylätä mullistavan hieno ideani. Meidän piti karsia neljästä ideasta kaksi, joita kehittää eteenpäin. Helmisimpukoita siioille, ajattelin ja annoin olla. Minä uskon, että jutussani olisi oikeasti järkeä, mutta saattaa olla, ettei sen toteuttaminen onnituisi tämän kurssin puitteissa, enkä halua kantaa vastuuta ryhmäni syöksemisestä suohon omien pakkomielteideni vuoksi.

Niin kuin vuosi sitten.

***

Kävin myös ensimmäistä kertaa elokuvissa täällä ollessani. Onhan siinä oma vitsinsä istua yleisössä olutpullo kourassa. En minä tiedä, onko se sallittua Suomessa. Ei ole tullut mieleen. Mainoksiakin oli kokonaista puoli tuntia, kyllä kelpaa. Viimeinen näistä esitteli Magnum-jäätelöä.

Tämän jälkeen valot sytytettiin ja saliin hyökkäsi kauppias kylmälaukun kanssa. Möchte jemand Eis, se huuteli. Sitten elokuva sai alkaa.

Minä en ole nähnyt aiempia Mission Impossible -elokuvia ja luettuani jostain, että tämä oli paras, taidan jättää väliin. En minä tuota olisi englanniksi mennyt katsomaan, mutta saksalaisessa dubbauksessa on sentään vitsinsä.

Tuskin koskaan olen nähnyt yhtä voimakkaasti yhden näyttelijän niskaan rakennettua elokuvaa. Sankarin armaasta naisestakaan ei kerrottu muuta kuin että hän on Katie Holmesin näköinen. Enkä minä ymmärrä, kuinka kaikkialla kohistaan, että siinä on jotain kun Tom Cruise juoksee. Karkuun rosvoja, karkuun poliiseja, karkuun luoteja. Korostetun paljon läpi elokuvan, hölmönnäköisessä pystyasennossa.

Sori nyt, ei pysty.

[Paitsi että kahteen blogiin piti vielä linkata: Sentti miljoonaksi ja Muusikot on tyhmii.]

Minä, joka aina huudan tatsin, tajun ja ymmärryksen perään, kuvittelen itsekin tietäväni keskimääräistä paremmin, missä mennään.

Tällä kertaa tyydyn sittenkin matkaraportin sijaan ilmaisemaan tyrmistykseni.

Minä luin makasiineista ensimmäistä kertaa Sun äitis luota. Ihan siistejä kuvia [vähänkö Spöget nyt hyppivät kattoon, kun ei vain pni vaan myös itse PA mainitsi kuvat ihan siisteiksi].

Yllättävää tuo oli, mutta tyrmistyttävää oli lukea Hesarista, että tapaus innosti ihmisiä sysyttelemään omia tulipalojaan pitkin yötä. Minusta tuo tuntui kuin Lehden parodiauutiselta. Kuin joku olisi jo ehtinyt unohtaa, kuinka mukavaa tulipalojen sytyttäminen onkaan ja tapahtuma sitten muistutti, että ai niin, tästähän minä pidinkin. Toki minullakin on kauteni, mutta minä innostun yleensä väreistä, kirjasimista, pekonista, Civilization II:sta ja sen sellaisista.

Niin, no tuo nyt ei ollut niin kummallista. Mutta sitten eksyin lukemaan prekariaatti.org-sivustoa. Olin siinä luulossa, että kyseessä on inauksen keskimääräistä älyllisempi aktivismi ja kannattajakunta tavanomaista puna–viher-sokeaa väestöä laajempi.

Keskeisenä teemana tapahtumassa oli oikeuksien ja toimeentulon haltuunotto, ja se konkretisoitui, kun tapahtuman aikana osa kulkueesta vieraili One Way -vaateliikkeessä ja hieman myöhemmin Alkon myymälässä Kaivokadulla. Sambaryhmän soittaessa ja tanssiessa ihmiset ottivat mukaansa vaatteita ja juomia.


Vaan nytpä sain nähdä, että olen vanhanaikaisuuksineni vähintään ysärijäänne. Kun minusta varkaus on varkaus, vaikka sitä kutsuisi miksi. Ja kun minusta Robin Hood ei pöllinyt itselleen kännejä. Ja kun minusta säännöt on tehty muutettaviksi, muttei rikottaviksi. Ja kun minusta nyt vain on mahdottoman vaikeaa ymmärtää tätä ajattelua:

Tietenkin joku voi kysellä että jos rahat on loppu, niin enkö voisi käydä hakemassa jostain halpahallista halpisjuustoa, että onko pakko käydä siellä Stockan herkussa hakemassa herkkujuustoja. Johon yksinkertaiset vastaukset ovat:

a) ei oo autoa
b) vain paras on tarpeeksi hyvää


Kun minusta nämäkin näyttävät aivan parodialta, mutteivät sitä ilmeisesti ole [ok, perässä oli hymiö, mutta kirjoittaja kirjoitti saman suuntaista ilman hymiöitäkin]. Kun väitetään otettavan vain se, mitä itselle kuuluu. Sillä tokihan kaikkien kuuluu saada asua Stockan naapurissa.

En minä väitä, että raha olisi oikeudenmukainen tapa päättää kuka saa ja kenelle annetaan [sillä tokihan myös ulkonäöllä on merkitystÄH]. Ideaalisestihan raha on vain energian muoto. Ja energiaa jalostetaan hyödylliseen muotoon tekemällä työtä. Ja kun tekee työtä, saa jotain takaisin. Mutta sitten kaiken maailman ekonomit tulevat ja sotkevat asiat kovasti monimutkaisemmiksi.

Minä elän edelleen naiivissa maailmassa, jossa perustetaan oma firma, kun työpaikka ei miellytä.

[Minä olen toisaalta niin vanhoillinen, että minusta verottajankaan ei kuuluisi sinutella.]

[Jostain syystä myös suomenkielinen materiaali Jyväskylän Lidl-piknikistä on hävinnyt materiaalista, mutta englanniksi löytyy tekstiä ja kuvia.]

[Sedis kirjoittaa aiheesta hieman pohditummin.]

Olin kerran Yhdysvalloissa ja näin tv:stä mainoksen, jossa Saab ajoi ympäriinsä jylhissä maisemissa. Ruutuun lävähti teksti: In Sweden it's impolite to brag. Auto jatkoi ajoaan. Ylpeänä. Teksti palasi ruutuun: But we're not in Sweden.

Että sori nyt jätkät kehumiseni, mutta täällä tuoksuu kesäyöltä. Toukokuussa. Mieletöntä.

***

Tänään kävin tanssimassa salsaa. Täkäläinen baari tarjoaa kerran viikossa ilmaista opastusta ja sinnepä suuntasin parini kanssa.

Kenkäni olivat kovin kömpelöt, kun rikoin tehtävään paremmin soveltuvat vappuna. Eikä se ihan tuubiin välttämättä mennyt, muttei sittenkään niin huonosti, että olisin pitänyt ongelmana. Aluksi hieman kangersi, kun olisi tehnyt mieli laskea foxin tapaan neljään ja aloittaa aina samalla jalalla tämän kuuteen laskeskelun ja jalan vaihtelun sijaan. Kesken kaiken parini kysyi, suuttuisinko, jos hän haluaisi lähteä. Mainitsi päänsä särkevän.

Minun pääni ei särje kuin epäonnistuneessa krapulassa tai muutaman vuorokauden valvomisen jälkeen – sekä tietenkin katsottuani putkeen LOTR-trilogian extended-versiot tykillä, jonka kuvasta punainen, vihreä ja sininen hyppivät silmille – mutta enpä estellytkään. Sittenkin kävin baaritiskillä hörppäämässä juomani tilanteeseen soveltuvasti yhdellä huikalla ja säntäsin perään kuin olisi ollut kyse jostain muusta kuin päänsärystä.

Näin me kansalaisjournalistit joskus vääristelemme asioita melkein kuin ihka oikeat journalistit.

Hän sanoi, ettei voi ymmärtää, kuinka tämä oli mennyt niin huonosti, kun hän yleensä oppii askeleet tuosta vain ja sanoi harkitsevansa, aikooko tanssia enää ikinä.

Ja mietin, että pitäisikö tätä nyt pitää saavutuksena.

***

Minun tietokoneeni cd-asema on rikki. Se sylkee levyt ulos, kun yritän tunkea niitä sisään. Olen maksanut liki 500 euroa koneeni laajennetusta takuusta. Tähän hintaan kuuluu, että saan soittaa ilmaiseksi AppleCare-numeroon. Soitin ja kehottivat viemään sen siihen samaan liikkeeseen, joka hassasi kovalevynvaihtoon kuukauden viime syksyä. Mikseivät ne nyt vain lähetä sitä sinne Hollannin korjauskeskukseen, kun se on ihan tuossa vieressä. Saisivat samalla suoristaa pohjan, lisätä irronneen kumijalan, vaihtaa korroosion syömän rannealustan ja vääntää runkoa sen verran, että virtajohto pysyisi kunnolla kiinni. Suunnittelin jo, että otan koneen mukaan suomeen kesäkuussa 20.-28. päivä ja käsken noutaa Suomesta Hollantiin.

Niin, tänään tuli puhelinlasku, ja kävi ilmi, että tuo ilmainen soitto maksoi 26 euroa. Eikä minulla ole mitään muuta keinoa ottaa yhteyttä Appleen kuin tuo puolitoista euroa minuutilta maksava puhelinnumero. Hitollako minä heille nyt tästä valitan. Ja jos heiltä joskus saa taistelun jälkeen hyvityksenkin [kuten kerran erään ilmaisen tulostimen tapauksessa], se tulee ulkomaisella shekillä, jonka lunastaminen maksaa liki puolet shekin arvosta.

Että terveisiä Mitvitille, Applen jälkimarkkinointi on hyvin syvältä.

[Vaikka oli se sittenkin aika hassua, kun tuikituntematon samanlaisen koneen omistaja tuli tänään kyselemään, että Wie alt ist er. Niin kuin mistä tahansa ulkoilutettavasta koirasta. ]

Ei ole mitään syytä olettaa, siteerasin itseäni pukiessani aamulla takkia päälleni. Olin sentään aikeissa rynnätä kiireellä kohden bussiani kuten äärimmilleen optimoituun prosessiini kuuluu, kun yhtäkkiä ymmärsin, että takkini saattaa olla yltympäriinsä ryönäinen. Olinhan viimeksi käyttänyt sitä saapuessani kotiin vappuriennoista.

Vaan kas kummaa, takkini oli tällä kertaa täysin puhdas. Vedin kengät jalkaani ja ymmärsin ne kovin saastaisiksi. Olin tarttumassa lankkisieneen, kun päätin jättää homman sikseen; kenkäni oli riekaleina. Kärkiosa oli irronnut pohjasta, irvistys oli irvokas. Muistelinkin, että kotiin lampsiessa oli tuntunut vähän märältä. Luulin, että näin käy vain sarjakuvissa. Mato-ongella.

***

Alaa tarkkailevat analyytikot lienevät havainnneet Pää auen järkyttävän laskun linkatuimpien blogien listalla. Siinä missä vanhoina hyvinä aikoina sijaitsin sijalla 12, asiat ovat kääntyneet päälaelleen. 21., edessä blogeja kuten yle.fi ja aikaa sitten kuopattu Blogisanomat. [enkä varmana linkkaa]

Yksi uusi merkittävä linkittäjä on sentään saatu. Überkuul, jonka kaikki varmasti jo tuntevat. Syytä olisi, hei. Täsmällisiä, näennäisen irrallisia juttuja, jotka esimerkillisen oivasti sittenkin kaappaavat kaikki saman fiiliksen. Rohkeimmat meistä sanovat, että Überkuul on kaikki, mitä harhaoppiset luulevat Schizo-Blogin olevan. Kiltimmät, että Überkuul on, mitä Schizo-Blogi oli, kun Jannella oli vielä aikaa ja intoa panostaa siihen.

Myös Lehti näkyy ruvenneen viikkolehdeksi. Maammessa oli sentään oivaltava Lordi-uutinen.

***

Täällä sen sijaan vajotaan yhä syvemmälle haircuttiin. Kävin tänään jälleen vakioparturissani. Mies oli lähdössä jonnekin, joten hän vain pikaisesti ohjeisti vaimoaan, kuinka hiukseni tulee leikata. Vaimo tuhahteli hänen spesifeille ohjeilleen niskakarvojen leikkaamisesta erikoisella veitsellä. Helmut, ei tuossa ole mitään järkeä, hän kivahti.

Vaimo oli edustava. Ollut näyttävä joskus. Ja mietin, kuinka minä pitäisin huolta, että nainen on näyttävä vanhemmiten. Pitäisikö minun pyytää nähdä äiti vai mitä. Taitava sijoittajahan voi tehdä voittoa hankkiessaan halvalla, jos suhteellinen arvo nousee ajan myötä. En muista lukeneeni MA-teoreetikkojen pohdintoja tästä.

Jotain siinä juttelimme. Mainitsin Suomessa käydystä keskustelusta, kuinka naiset valittavat, etteivät halua maksaa ylihintaa miehiin verrattuna. Parturitar ymmärsi, että kyse oli minun mielipiteestäni ja alkoi kiivaan puolustelun, kuinka naisten hiuksissa on paljon enemmän viimeisteltävää, ja että jos föönaamiseen menee puoli tuntia, niin onhan hänen saatava puolen tunnin palkka. Minä äkkiä korjaamaan, ettei minulla tietenkään ole miepiteitä, huh.

Ja hän kyseli, vouhotetaanko Suomessakin tupakoinnista. Täälläkin jotkut haikailevat savuttomia baareja, mutta tupakointi taitaa sittenkin olla sallittua siellä missä sitä ei ole erikseen kielletty. Minä sanoin jotain savunhajuisista vaatteista.

Hän alkoi vuodattaa. Liki murtuen. Että hänen miehensä ei polta. Mutta siitä huolimatta hänellä todettiin keuhkosyöpä. Ei ole reilua. Tupakan terveysvaikutukset olivat hänen mukaansa pelkkää valhetta. Propagandaa. Salaliittoa. Jos hänen miehellään syöpä, vaikkei hän polta, niin mitä se tupakkakaan muka sitten aiheuttaa.

En viitsinyt sanoa, että hänen implikaationsa oli virheellinen.

Tunnelma oli hieman vaivalloinen. Lopulta mies saapui paikalle, oli ilmeisesti käynyt tapaamassa lääkäriä. Mietin, mitä tuohon sitten pitäisi sanoa. Gute Besserung. Hän otti ohjat ja leikkasi niskan veitsellä niin kuin kuuluu. Käytti kymmenen minuuttia viimeistellen vaimonsa valmiiksi saamaa kampausta. Geelikin oli jo päähän sivelty.

***

Teki kovasti mieli jäätelöä. Ongelma vain on, että sitä ei myydä kaupoissa. Aldit, Lidlit ja Plussat eivät myy kuin monipakkauksia, eikä edes laadukas belgialainen Delhaize suostunut myymään yksittäispakattuja jäätelöitä. Heidän GB-pakastealtaansa oli täynnä valkosipuliperunoita.

Paitsi ettei siinä lukenut GB vaan Ola. Tuolla merkillä on eri nimi joka maassa. Jengeissä luki Good Humor, yleensä sanat ovat hyväntuulista nonsenseä. Joku asiantuntija voisi kertoa minulle, mihin tuolla pyritään.

Ei täällä ole jäätelökioskejakaan kuin Suomessa. Matkalleni sattui sentään kahvila, josta myytiin myös mukaan. Kahdesta pallostani pyydettiin 1,20, vaikka jäätelö oli niin pehmeää, etteivät ne miltään palloilta näyttäneet. Englantia puhuvissa maissa muuten ei kannata sanoa two balls, please. Olen kuullut.

Ostin triviaalisti mansikkaa ja hasselpähkinää. Olivat herkullisia. Tutkimukset jatkuvat.

***

Kun tämä tällaiseksi paikallispostaukseksi kallistui, laitetaanpa tähän vielä muutama mainittavan arvoisena pitämäni viime aikoina vastaan tullut kadunvarsimainos.


cap der guten hoffnung


Hyvän toivon hattu.


krankheit


Te ihmiset olette tehneet meidät sairaiksi. Nyt syötte sairautemme.

Kun lehmän hyvä olla on,
on jukurtin maku verraton.

[En ole täysin selvillä, tarkoittaako bio tässä yhteydessä luomua vai vain jotain sinne päin]

Pari päivää myöhemmin tuo sairaita eläimiä esitellyt mainos oli puolittain revitty alas.

zug nach paris

Pariisin-junaan puoleen hintaan. [Hitsi kun unohtui varata ajoissa].

Tällaisina hetkinä arvostaa saavutettavuudeltaan oivia kypsiä pekonisiivuleita makaroniilaatikon päällä.

Ja jääkaapista löytyvää jääkylmää omenaporetta. Miksei Suomesta saa Apfelschorlea. Tai ehkä saakin. Saattaa olla, että vastaisuudessa keskitän kaupankäyntini Lidliin.

Suna en paljo vittuilis kännihölmöilyistä, saatana, sanottiin. Että ei sitten vittuilla. Tsihihi, kelatkaa jätkät, että se *puskaan heitetyn kansalaisjournalistin ääni*.

Eikä se norjalainen sinänsä hauska jätkä tajunnut, ettei minua vituttanut vain se että hän kaatoi minun Campari orangeni. Vaan myös se, että hän kaatoi sen minun uuden laukkuni päälle. Minä, nähkääs, olen inauksen innoissani vielä uudesta laukustani. Minä olen vähän tällainen. Minä olen edelleen innoissani myös kamerastani, sekä Sennheiser-napeistani. Eivätkä ne olleet edes kalliit.

Minä olen hyvin usein samaa mieltä kuin eräs Saara, mutta vapun suhteen teen poikkeuksen. Minä, katsos ja -kaas, pidän siitä. Ai minun entryni paras vappumuistomeemiin.

Minähän kerroin sen jo, kun taannoin kirjoitin Miksi sinä, Kristine-neito, hento ja sievä vappukukka, kukoistat täällä keskellä kylmänkuulasta pakkasyötä.

Toiseksi paras on sekin aika hupaisa. Jos nyt oletetaan, että kaikki ovat arvanneet, minun vappulakkini karvat tähän mennessä. Sori, jätkät, näin se vain on.

Niin, kävelin fuksivappuanani kotia kohden valkeuttaan loistava lakki päässäni tupsu puolelta toiselle heiluen ja tiesin, että osaisin laskea liikkeestä mitä vain olettamalla tupsun matemaattiseksi heiluriksi. Eikä juuri sillä hetkellä maailmankaikkeudessa ollut juuri mitään, joka olisi estänyt minua mallintamasta tupsuani niin.

Ja joku peelo hyökyi vastaan. Hei, vittu, teekkari. Heitä hei piin desimaaleja, niin katotaan, onko susta mihinkään. Ja, minä, lakistani innoissani, tartuin täkyyn.

3,14159265458948509435673467934890348596, minä valistin raukka parkaa.

Kiitti, hei. Vittu te teekkarit ootte kyllä kovia, yön kulkija hehkutti. Ja mietin, ettei minun tarvinnut tietää kuin yksi desimaali enemmän kuin hänen. Sen jälkeen kaikki olivat oikein. Kun kerroin tarinan isälleni, hän totesi, että mainio juttu, mutta tuossa pitää olla tarkkana: kahdenkymmenen ensimmäisen desimaalin joukossa ei ole ainoatakaan nollaa. Että muistakaa tuo, kun teette saman. Kuten tosiaan se, ettei ruotsissa tosiaan ole kaksoisvokaaleja. Puhuin taas tänään ruotsia ja skånelaisia harmitti, kun pohjoisempaa tuleva kuittali, että minun ruotsini on parempaa kuin heidän. Ei tietenkään, kun en muista sanoja aber irgendwie men på nåt sätt är det mycket lättare än tyska.

Äskettäin huomasin eksyneeni afrikkalaisiin bileisiin. Ja mietin paidanselkämys koripallokentällä kompastelusta kuraisena, että hyvä näin. Mokomat kun veivät meidän juhlatalomme, joten jouduimme pitämään puistobileet. Hyvin menivät nekin; väkeä saapui Düsseldorfia myöten. [Katankin olisimme kutsuneet, jos vain tietäisimme, kuinka ottaa yhteyttä.]

Mitä siitäkin olisi tullut, jos olisimme soittaneet Eläkeläisiä ja Eppuja muka tanssilattialla. Toki ne puistossa toimivat. Verrattuna näihin afrikkalaisiin kappaleisiin, joissa on – täytyy myöntää – eläimellisen raivoisa rytmi.

Että jos eurooppalaiset tuovat pöytään tyylitajun, amerikkalaiset asenteen, aasialaiset peräänantamattoman työnteon, niin afrikkalaiset saavat tuoda rytmin.

Ja nyt päässäni soi Kultanaamio. Harvoin on basisteille annettu tilaa kuin tuossa:


Olen sinun.
Jos tahdot, niin olen sinun.
Kuin sydämesi: poukkoileva,
raivokas.
Jos tahdot, niin olen sinun.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds