Sun äitisin blogissa julkaistiin hieno novelli minulle aiemmin tuntemattomalla seitsemän virkkeen kaavalla. Harmittaa myöntää, mutten osaa laitaa paremmaksi. Minua ei ole toisaalta koskaan kosittukaan.

Mieleeni palaa vanha älytön dialogiajatukseni, jota en ole koskaan aiemmin kirjoittanut muistiin, joten päästetäänpä sekin säkistään. Tässä on sovellettu kolmen pienen sanan kaavaa.

– Kyllä minä tiedän oikein hyvin, ettei mitään tai ikinä. Mutta saanko sanoa vielä kolme pientä sanaa?
– Ole hyvä vain.

– Kiitos.

– Entä ne kaksi muuta?

– Pidä loput.


***

Niin, tuon takia osa meistä on äitejä ja osa ei. Törmäsinpä tuossa taas samoillessani tietoon, että yksikin oli päätynyt kihloihin. Onnea. Ja minut valtasi hienoinen alakulo. Eikä sillä, että minulla olisi koskaan ollut hänelle mitään sanottavaa. Vielä vähemmän hänellä vastattavaa.

Mutta minä alan olla vanha, ahdistavaa. Pitäis olla jo, niin kuin meillä aina sanottiin.

***

Paistoin eilen kalapuikkoja. Meillä ei koskaan syöty niitä kotona, sillä äidin mielestä ne olivat keittotaidottomien ruokaa. Ja muistan ihmetelleeni, onko keittäminen jotenkin erityisesti paistamista haastavampaa, kun olin kuvitellut päinvastaista.

Onhan nyt sentään kalapuikoissa ihan eri tavalla haastetta kuin pitsan työntämisessä uuniin. Paitsi että nykyään meidän uunimme avaaminen on kieltämättä varsin hankalaa, kun siihen syksyllä suunnittelemani ja implementoimani hattukahva on viimein hajonnut.




Nykyisellään joutuu tarraamaan pannulapulla kiinni ohuesta ja lyhyestä pultista ja puristamaan kovaa. Kehittyvät ainakin sormilihakset.

Uutta voimaa finnien puristeluun.

***

Jos minä saan Mitvitin kommentoimaan tekemällä asiavirheen, ja Mitvit saa Vahtikoiran päivittämään kirjoittamalla viisitoista kilometriä, niin kuka onkaan kovempi jätkä.

Tai jos äiti aina sanoi, että älkää sitten koskaan ruvetko tollaseksi kun toi teiän isä, mutta isä ei koskaan sanonut vastaavaa äidistä, niin kumpi on se parturi, jonka hiukset on leikattu huonosti.

Ah, kysymyksiä.

Ei mutta oikeasti, Vahtikoira on viime aikoina vaikuttanut olettavan, että olemalla pitkiä aikoja hiljaa saavuttaa mitvitmäisen valtioäijästatuksen. Se ei kuitenkaan ole kuin puolet: välillä pitäisi myös kirjoittaa huippumatskua.

{Kyllä sitä nyt uskalletaan vähän inistä tuohonkin suuntaan, kun iso-M avasi pelin.}

***

Lisää kovaa jätkyyttä. Viime keväänä mainostin käyneeni Sunrise Avenuen keikalla puolittaisena sisäpiiriläisenä. Tänään poikkesin pitkästä aikaa bändin sivuille ja huomasin, että heillähän menee varsin hyvin. Ensimmäinen sinkkukin sai varsin ylistävät arviot stara.fi:ssä. Tuollaista rentoa jeejee-rockia.

Tietenkään me oldschool-diggarit emme osaa enää All Because of You:n nykyisiä sanoja, kun ne uusittiin tuossa jossain vaiheessa kaupallisuuden puristeessa.

Iltiksessä herätellään jälleen keskustelua: Kerro muistosi äitiyspakkauksesta.

Hävettää tunnustaa, mutta minä en muista yhtään mitään, vaikka aina kehuskelen piinaavan tarkoilla lapsuusmuistikuvillani. Kai minä siellä nukuin, ja varmaan siellä oli oranssikahvaiset kynsisakset, mutta tuo kaikki on kerrottu minulle jälkeenpäin.

***

Ne, jotka eivät juokse tv-suhteessaan äärimmäisyydestä toiseen, tapaavat sanoa kysyttäessä katsovansa sieltä vain uutisia ja ajankohtaisohjelmia.

Minusta on kiinnostavaa, kuinka jotkut tuhahtelevat blogeille nykyään vastaavasti ja kertovat, etteivät lue kuin parin kaverin blogia – ja sitten Visa Kopua.

Tiedä sitten, kumpaa Kopu varsinaisesti vastaa.

Oikeastaan minun on aika vaikeaa pitää kovin fiksuina sellaisia ihmisiä, jotka seuraavat uutisia televisiosta. Mitä ihmeen järkeä siinä on? Taiten tehdyissä dokumenteissa telkkari on vahvoilla, mutten oikein tiedä, missä muussa.

***

Paitsi tietenkin suorissa show-lähetyksissä.

***

Tästä nyt tuli vähän tynkä juttu. Huomasin tuollaisen linkin tallentaneeni joskus kauan sitten selaimen kirjanmerkkipalkkiin. Käykää katsomassa, se on varmaan hauska.

Ja jos teistäkin tuntuu, ettei anna hyvää kuvaa lähettää sähköpostejaan puoli kolmelta yöllä, jolloin ne on oikeasti kirjoittanut, vaan pirtsakamman vaikutelman loisi laittaa ne liikkeelle siinä aamuseitsemän maissa, tämän Mail-skriptipaketin avulla moinenkin onnistuu.

***

[lisäys] Sivupalkkini linkkilista on pahasti päivittämättä enkä aio luultavasti sitä korjata ennen loppuratkaisua ja muualle muuttoa. Samassa yhteydessä suoritan luultavasti kivuliasta karsintaa, enkä ehkä jatkossa enää suo linkkiä aivan kaikille tänne viittaajille [tiedättehän, Madonnakin lopetti vastaavan jo viime vuonna]. Tässä yhteydessä haluan kuitenkin suositella kaikille teräväsanaista ja hillitöntä tahtia päivittävää Mainonta on syvältä -blogia, jonka linkkilistalle olen kunniakkaasti päässyt ainokaisena.

Hesarissakin käydään kuumaa Kaltio-keskustelua. Lukijat ovat kilvan luvanneet irtisanoa Sammon, Tapiolan ja Pohjolan [sic] kanssa tekemänsä sopimukset.

Sääliksi käy Pohjolaa, jonka nimi on epähuomiossa sotkettu tapaukseen [eipä ollutkaan epähuomioista muualla kuin lähteissäni]. Mutta olisiko heillä pokkaa tehdä oikaisumainos, jossa toteavat, että heillä ei ollut mitään Kaltion julkaisemaa sarjakuvaa vastaan.

Epäilen. Ymmärsin juuri, että minunkin matkavakuutukseni taitaa olla if...:ssä, joten pitäisi tehdä jotain. Äh, vakuutusyhtiön vaihtaminen vaatii varmaan jos ei läsnäoloa, niin fyysisiä allekirjoituksia. Ehkä tyydyn linkkaamaan Apinalaatikon avoimeen kirjeeseen.

***

Lisäys: Tuoreimpien tietojen mukaan Pää auki -yhtymän hallitus on päättänyt, ettei urheilullisten tunteiden loukkaamiseen syyllistyneessä Marginaalissa ole enää hyväksyttävää julkaista kommentteja Pää auen nimissä.

Meidän mielestämme tämä on yhteiskunnallisesti niin vakava asia, että näin kantaa ottavaa juttua ei olisi pitänyt laittaa julkisuuteen ollenkaan
, hallituksen puheenjohtaja herra Köynnös selittää.

Minä olin Iltalehden sivuilla etsimässä, saisinko jostain vielä käsiini eilisen lööpin, jolle piti irvailla – siinä kun oli sössitty sanajärjestys niin, että näytti kuin uhoava Matti olisi ollut alasti, vaikka oikeasti vaatteitta olikin karkuun säntäävä Mervi –

kun huomasin ikkunan ylälaidassa Töölön matkatoimiston mainoksen. Ja ajattelin, että onko heidän brändinsä todella niin vahva, että kannattaa jatkaa samalla nimellä vielä konkurssi-uutisten jälkeenkin. Ymmärtäähän sen, että jollakulla on hinku jatkaa matkatoimiston pitämistä aivan niin kuin on vaikeaa lopettaa blogiaan, vaikka kustannuspäällikkö sanoisi mitä. Mutta että vielä samalla nimellä.

Minä olisin avannut bannerin linkin uuteen välilehteen ja kopioinut osoitteen leikepöydällekin ja liittänyt tuohon edellisen kappaleen Töölö-sanaan, jos se suinkin olisi ollut mahdollista. Vaan kohdevalikkopa höpisi jotain flashistä eikä antanut minun tehdä yhtään mitään. Pitäkää sivunne. Ja visunne.

[Huomaatteko, aika kiinnostavaa tämä tällainen. Menkä ihmeessä lukemaan lisää vastaavuuksia Köyttiksen puolelta. Sitä näköjään päivitetäänkin paljon ahkerammin kuin tätä.]

***

Tuossa jonain päivänä perehdyin kunnon journalistin tavoin vähän syvemmin Uusipaavalniemi-ilmiön taustoihin. Ja petyin. Näyttää siltä, että häntä on fanitettu jo ennen olympialaisia. Useat netissä kiertäneet kuvatkin on otettu jo jostain aiemmasta harjoitusturnauksesta. Lisäksi – mikä pahinta – huumaan liittyy jonkinlainen aito ja oikea ihailu.

Minähän kuvittelin alunperin, että koko touhussa oli kyse jonkinlaisesta absurdista läpästä. Mutta että tuo typerä rubikinkuutiojuttukin oli totta. Ja pesäpallon heitto tutkaan. Voi tätä pettymyksen määrää, kun paljastuu, että väki oli jollain kierolla tavalla vakavissaan.

***

Kielikurssi jatkuu taas seuraavalla lukukaudella. Minullahan on vielä yksi tentti ja sen jälkeen kuukausi lomaa. Kurssille piti ilmoittautua menemällä tiettynä päivänä ja tiettynä kellonlyömällä laittamaan ruksi ruutuun. Valitettavasti en päässyt paikalle.

Sittemmin huomasin, etten ole pääsevä paikalle myöskään toisena vaihtoehtoisena päivänä, sillä olen silloin Berliinissä. Lähetin opettajalle sähköpostia, jossa ylikohteliaaseen sävyyn tiedustelin, onko mitään enää tehtävissä. Onko minun oltava tilaisuudessa läsnä henkilökohtaisesti vai voinko lähettää koulutetun simpanssini. Tai olisiko kenties mahdollista sopia toinen aika [simpanssini kun mielellään nukkuukin puolille päivin].

Opettaja tietenkin vastasi, ettei minun tarvitse tulle paikalle henkilökohtaisesti ja voin tulla koska tahansa haluankin. Eikä silläkään ole oikeastaan mitään väliä, sillä totta kai hän ottaa minut kurssille, vaikken ilmoittautuisikaan.

No, wiude, tuhahtelevat kyyniset kommentaattorit. Tässähän oli taustalla se, että alunperin syksyn intensiivikurssille ei ollut lupa mennä, ellei ollut paikalle tekemässä tasokoetta. Enkä minä ollut, vaan Suomessa töissä. Kävin erikseen kysymässä samaiselta opettajalta, onko mitään tehtävissä, ja hän antoi minun osallistua.

Ja arpouduin mittelstufe II -ryhmään, josta nousin luontaisen urakierron myötä mittelstufe III:een intensiivivaiheen päätteeksi. Mutta kävin kysymässä samaiselta opettajalta, saisinko sittenkin tulla oberstufeen. Ja sainhan minä.

Opettajat sukupuoleen katsomatta ovat liki aina pitäneet minusta [Ala-asteen toisen luokan opettaja oleellisimpana poikkeuksena. Myöskään pääassareita ei tässä ilmeisistä syistä lasketa opettajiksi]. Tässä on takuulla jotain geneettistä. Vasta nyt ymmärsin, että minun tulisi hyödyntää tämä ominaisuuteeni hankkiutumalla tekemisiin opettajaopiskelijoiden kanssa [sukupuoleen katsoen, ei sillä].

***

Ehhehee, olipa nokkela aasinsilta Jari Sillanpää -aiheeseen. Juha Mieto kirosi, että perkele, kun hänelle ei kerrottu. Minä luulin toissatekstiä kirjoittaessani, että hän nimenomaan halusi profiloitua tällä tapaa, mutta ilmeisesti hän ei sitten tosiaan aavistanut mitään.

Ymmärtääkseni Embuske siis kysyi Jarilta suorassa lähetyksessä [tajuuttekste, jätkät, niinku straight] ja tämä vastasi kuin mies [tajuuttekste, jätkät? jätkät?].

Mietin vain, että mistä asti tämä oli mietitty. Jari oli kuitenkin seikkaillut Iltalehden lööpeissä jo päiväkaupalla ennen tuota. Oliko diilinä, että Jari saa neljä päivää kannesta, jos viidentenä tulee ulos. Ja tämän jälkeen kaupan päälle kolme seuravaa [menossa ensimmäinen ja counting].

Eipä siinä, voimia nyt vain kaikkia mauttomia vitsinvääntäjiä vastaan. Maailma on paha poikkeaville. Minusta Kaduilla tuulee -kappaleessa on yhä jotain tenhoavaa, vaikka sanat paikoin kovin kornit ovatkin.

Nyrkkisääntönä voisi pitää, että narikkalappua ei kannata hukata vieraassa kaupungissa.

Milloin aion oppia, että homman kasassa pysymiseen vaikuttaa oleellisesti se, onko edellisenä yönä nukuttu vai ei. Tällä kertaa ei ollut. Eikä pysynyt.

Nyt vaikuttaa siltä, että reppuni on tallessa. Eikä minulla ollut poikkeuksellisesti edes tietokone mukana. Ja näemmä olin passinikin ottanut pois repusta.

Ja joku oli löytänyt kännykkänikin. Onneksi sen kieleksi oli asetettu englanti, niin löytäjä osasi soittaa. Onneksi viimeksi soittamani numero oli kaverin, joka laittoi viestin eteenpäin.

Yöllä oli kyllä aika kylmä. Onnekkaasti en lähteissäni ollut tyytynyt sentään pelkkään paitaan niin kuin ensin suunnittelin rationalisoivani.

Rautatieaseman lämpimänä pitäminen luultavasti vain houkuttaisi pummeja. Junan lähtöön oli puolitoista tuntia. Hakeuduin metrolaiturille, jossa oli muutamaa astetta lämpimämpää ja kuvittelin itseni spurguparaksi.

Eipä siinä, hauska reissu spontaaneine letkajenkkoineen keskellä karnevaalihumua. Ruttomaskiani vain ei löydy mistään.

Minun piti kirjoittaa jo eilen sanoa jotain, kun Iltalehti kirjoitti kolmatta kertaa putkeen Jari Sillanpään tuskasta. Mutta hyvä, että maltoin odottaa. Tämän päivän ykköslööpissä kaikista Suomen ihmisistä juuri Juha Mieto lohduttelee Jartsaa. Eikö Suomessa todellakaan tapahdu yhtään mitään.



[Camilla toki bailaa sinällään merkittävästi Hiltonin kanssa, mutta sekin tapahtunee ulkomailla, muutenhan lööppi kirkuisi Hiltonin olevan Suomessa; "Olen aivan Niinistön näköinen".]

Eikö edes Heinäluoma voisi taas ajaa läpi jonkin pienen lakimuutoksen tai jotain.

***

Asuntoni etuihin kuuluu surkuhupaisan kunnon ja naurettavan suuren vuokran lisäksi lumityövuoro pari kertaa talvessa. Ehdin jo hihkua, että viimeinen vuoroni on näin helmikuun lopulla, niin en takuulla joudu mitään tekemään, kun ei täällä ole lunta näkynyt viikkokausiin.

Eilen aamulla oli sitten satanut puoli senttia ilskottavaa sohjoa, ja niin vain oli vuokranantajatäti aamulla oven takana luudan ja lapion kanssa. Ei edes harmittanut, kun kuvittelin itseni Uusikseksi.

Kaksi tuntia myöhemmin jalkakäytävältä tielle siirtämäni sohjo oli sulanut.

***

Saksan maikka kyseli, onko suomen kielessä vastaavaa lentävää lausetta kuin C'est la vie. Toki, meillä sanotaan Elämä on, saatoin kertoa.

***

Hankin hölkkävarusteita sporttikaupasta. Huomatessani, että kysyivät kassalla asiakkaiden postinumeroja tutkimusta varten maksoin kaikki ostokseni eri kassoilla, jotta saisin ääneni kuuluviin.

Tällaisia me kansalaisjournalistit vain olemme.

***

Pelasimme pöytäfutispeliä kantapaikassamme, ja joku alkoi inistä, ettei niitä ukkeleita saisi pyötäyttää koko kierrosta, kun menee muuten vain rämppäämiseksi.

Siinä näillä säännöillä pelatessani tuli mieleen, että eikö jollain suomalaisbändillä ollutkin joskus albumi nimeltä Masturbaatio ilman käsiä.

***

Loppuhartautena kerron, kuinka kuuntelin Tenkasen aamushow'ta, jossa Jukka oli haastattelemassa penkkaristeja. Samalla huomasin, että musiikkikirjastossani oli kirjoitusvirhe Hectorin Lumi teki eknelin eteiseen -kappaleessa. Juuri kun sain kappaleen tietoluukun auki, podcastissa alettiin täysin ennalta arvaamatta huutaa jotain tuohon kappaleeseen liittyvää. Samalla hetkellä, kun klikkasin Hector-luukkua, nauhalta kuului Jukan täysin absurdi Jee, hyvä Hector -huuto.

Tällaista ubiikkiutta tällä kertaa.

Päivän teknologiauutinen on, että Kela on avannut opintotukipalvelunsa netissä.

Kela kertoo, että sen nettisivuille on avattu on [sic, no on on -PA] opintotuen muutosilmoitus, jolla opiskelija voi palauttaa, perua tai lakkauttaa opintotukensa.

Ei selvästikään ole Kelan intresseissä tehdä esimerkiksi tuen anomista helpoksi, mutta hyvä sentään, että kaikkinainen kieltäytyminen käy nyt kätevästi.

Verkkokaupat ovat ainakin minulla laskeneet kynnystä ostaa musiikkia kirjoja tai lentolippuja [tai no varsinaisesti eivät, sillä en ole ikinä ostanut lentolippua mistään muualta kuin verkosta]. Saatan jo suurena visionäärinä kuvitella, kuinka Kela hehkuttaa parin vuoden kuluttua jo miljardin asiakkaan lopettaneen opintotukensa.

***

Janne Ahosen kiroilu järkytti liki kahta miljoonaa tv-katsojaa, Iltis kertoo. Jos oletetaan, että noin joka kymmenes katsoja järkyttyy moisesta, niin lähetyksellä oli lähes 20 miljoonaa katsojaa. Se on aika hyvin, kun me ulkosuomalaiset teeveettömät joudumme tyytymään web-kameraan YLEn lopetettua striiminsä.

[Ei ole Slingboxia, ei.][Hiukanko ärsyttävää, kun Tietoja koneesta -blogin juttujen leipätekstikin on linkkiä. Tekee tekstin valitsemisen liki mahdottomaksi.]

Muistan edelleen, kuinka lapsena seurasin urheilua ja luin Pirkka-lehdestä arvelun, mahtaako Suomen mäkimenestys jäädä nuoren Janne Ahosen harteille. Olisiko ollut Thunder Bay tuolloin. Thunder oli ala-asteella yksi englannin suosikkisanoistani. En muista, jäikö ja kestivätkö harteet tuolloin.

Hmm.. olen aika varma, että Iltiksen aihetta sivuavan keskustelun avausviestissä puhuttiin jotain Jannesta huokuvasta boheemiudesta ja taiteellisesta herkkyydestä, joihin liittyen minun piti tokaista jotain nokkelaa viime lauantaista, mutta näemmä toimitus on muokannut viestiä jälkeenpäin sen kummemmin asiasta ilmoittamatta.

Inhottavaa.

***

Hieman aihetta sivuten, Jouni Jonkkaala kirjoittaa tänään Tietoviikon kolumnissa ihan tyhmästi sananvapauden puolustamisen vastaisesti.

Pienikin viittaus sensuuria muistuttaviin toimenpiteisiin saa verkossa aikaan uskonnollista fundamentalismia muistuttavan paheksunnan vyöryn. Pyhää Sananvapautta ei saa loukata kukaan, koskaan, eikä mistään syystä.

Minä en muista argumentointitermeistä kuin olkinukketekniikan, mutta sitä Jonkkaala toden totta hyödyntää jutussaan. Esittää epäoleellisia esimerkkejä ja sitten kumoaa nämä.

Olen nähnyt sananvapauden nimissä puolustettavan esimerkiksi kaiken mahdollisen aineiston rajatonta kopiointioikeutta.

Joku saattaa näin sanoa, mutta mitä sitten? Kuten Jonkkaala itsekin totetaa seuraavaksi:

sillä ei todellakaan ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa.

Tai mitä jos kirjastojen koneilla rajoitetaan pelaamista ja pornosurffausta? Kuinka sellaisessa tapauksessa esimerkiksi köyhä pornotutkija pääsee aineistonsa pariin? (Todellakin, tällaisenkin argumentin olen kuullut.)

Tämäkin kuulostaa aivan vakavissaan heitetyltä argumentilta, mutta hyvä että tärkeä asia nostettiin esiin. Ja miten se pelaaminen tähän liittyi?

Lapsipornoa tai muuta vastaavaa torjuttaessa en pitäisi edes kovin vaarallisena, jos joskus joku asiallinenkin sivu jäisi filtteriin.

Tuo muu vastaava olisi mukavaa määritellä hieman tarkemmin. Joku joskus tarkoitti Karpelan suodattimen sillä versiolla, jota pidettiin ihan tosissaan riittävän hyvänä tarkoitukseensa ja käyttöönottoa vaille valmiina, mm. noin puolta blogilistaa ja wikipedian artikkeleita, joissa mainittiin penis.

Lapsipornon kitkemisen toivottomuudesta
sensuurin keinoin on kirjoitettu muualla jo kovin perusteellisesti.

Sinänsä tietenkin kiinnostavaa, että toimittaja on tätä mieltä aiheesta. Yleensä vaikka Apinalaatikkolaiset tuntuvat olevan varsinaisia sananvapaustaistelijoita [mikä siis minusta on hyvä juttu].

{Mitä kummaa, PA otti liki kantaa.}

Hieman aihetta sivuten, Hesarin kulttuuritoimituksen vertaisverkkojuttusarja blogimerkintöineen on tarpeellinen juttu.

***

PS Hei huudanko sen kävi ennen syöksyään pikaisesti kuuman listan kakkosena. Se ei näköjään meinaa lopettaaa uusien blogien julkaisemista ennen kuin kärkipaikka on saavutettu.

On hyvin koleaa olla nähnyt joku kauan ennen kuin hänestä tuli mitään.

Ja jos ei sitten koskaan tullut, aiheesta voi sentään kirjoittaa puolivillaisen blogimerkinnän satunnaiselle sunnuntaipäivälle.

Olin yläasteen viimeisellä luokalla, kun Marco Bjurström vieraili koulussamme tanssiryhmineen kaikkineen. Hän oli liikkeellä tupakanvastaisesti ja muutenkin peruspositiivista ja aktiivista elämänasennetta kauppaavasti.

Lähinnä minulle jäi esityksestä mieleen, että hän oli yllättävän pitkä ja vaikutti ihan fiksulta.

Mukanaan hänellä oli stepup-tanssiryhmäläisiä, jotka tanssiatäräyttivät muutaman kappaleen aina silloin tällöin. Muistaakseni nahka-asuissa vedetty Let Me Entertain You aiheutti sittemmin rohkeudellaan pienen kohun, joka laantui vasta kun kevätjuhlan tanssiryhmä pisti paremmaksi.

Mukana joukoissa oli myös hehkeä pikkutyttö, minua muistaakseni vuoden tai kaksi nuorempi Diana Anttila, joka laulaa luikautti meille yhden kappaleen, vaikka olin varsin varma, että kyseessä oli playback. Marco hehkutti, kuinka ahkera ja täydellinen tämä myös Tipuksi kutsuttu tyttö oli. Kuinka hän lauloi ja tanssi ja treenasi ja viihdytti ja kuinka hänen keskiarvonsa oli silti [ojentaa mikrofonin tytölle] yhdeksän piste viisi tämä sanoi ylpeänä.

Yleisö hurrasi.

Amatööri, tuhahdin kädet puuskassa kuin paraskin spettaripoliisi ja mietin, että toisaalta ihan hyvin ihmiselle, joka puhuu desimaalipisteistä.

Laulun nimi oli Rakkauden top ten ja se meni näin:


Sillä tää on mun
rakka-uuden top ten.
Sinä olet sen
listan ensimmäinen.

Heti tunnistin
ensirakkauden;
hitti kuuma
ohittaa muut.


Show'n loputtua kovimmat jätkät menivät kärttämään Dianan kännykkänumeroa, ja taisipa tämä mennä sen joillekuille antamaankin. Kuulemani mukaan joku soitti Dianalle, kun hän oli jo paluumatkalla bussissa [yläasteeltani oli kuitenkin matkaa Helsinkiin] ja hän parahti soittajalle, miksi ihmeessä olikaan mennyt antamaan numeronsa.

Julkisuus ei tule yksin, kuten me kaikki blogaajat tiedämme.

***

Diana Anttila ei jäänyt yhden hitin ihmeeksi, hänestä kuultiin vielä. Viikkoa paria Marcon vierailun jälkeen törmäsin hänen musiikkivideoonsa MTV3:lla juuri ennen kymmenen uutisia. Praimeimmista praimeinta aikaa, kuvittelisin. Laulussa kerrottiin vihreästä miehestä tähän tapaan:

Sä oot mun vihree mies,
Babylon five.
Sua etsii kai X-files
ja FBI.

Mä susta ylpee oon,
vaikk' leijailetkin.
Toiset naurakoot,
mä sain sankarin.


Rakkauden top-teniä en nähnyt enää ikinä missään, ja myös Vihreä mies unohtui nopeasti parin viikon hevirotaation jälkeen.

Seuraavan kerran asia palasi mieleeni vasta vuoden 2003 missifinaaleja katsoessani. Siellä oli mukana kaksi Anttilaa, sisarukset, ja vakuuttelivat, että kotona on kolmas kasvamassa, ja että tämä tulee ja voittaa koko jutun seuraavana vuonna.

No, eipä tullut, enkä koskaan saanut tietää, onko Diana Anttila Jenni ja Saana Anttilan sisko.

Tai siis en olisi saanut, ellen olisi jaksanut googlata asiaa ja huomata, että hänestä on käynnissä pitkä keskusteluketju, johon myös isosisko Saana on osallistunut. Jollain tapaa kiehtova juttu tämä internet.

Ehkä pitää katsoa FC Venus joskus kuitenkin.

***

Kun nyt popista on jälleen puhe, mainitsenpa innostuneeni viime aikoina Rosenstolz-nimisestä täkäläisyhtyeestä. En tiedä, kuinka epäuskottavia he mahtaavat olla, mutta onhan se mies sentään homo, että kai niillä jotain tyyliä on.


Uudessa Ich bin ich (wir sind wir) -kappaleessa on samankaltaista nousukiitotunnelmaa kuin aiemmin kehumassani Crashin New Yorkissa. Harvoin olen yhtä iskevää, muttei silti täysin puuduttavaa poppikappaletta kuullutkaan. Se soi taustalla bändin kotisivuston alkusivulla akustisena versiona, josta puuttuu sinkkuversion kiva pianoriffi.

Das bin ich, das bin ich –
das allein ist meine Schuld.

Ich bin jetzt, ich bin hier, ich bin ich –
das allein ist meine Schuld.

[Mikä minä enää muka olen naureskelemaan Asikaisen lyriikoille, kun tällaista kehtaan kehua. Niistä ajoista, kun laulunsanoissa oli vielä sivulauseita, kertoo blogimaailman kiistatta kiinnostavin uutuus Hei huudanko sen.]

Myös vanhemmalla Herz-levyllä on monta toimivaa kappaletta, kuten Willkommen [real-video] ja mukavasti kasvava Liebe ist alles [real-video]. Valitettavasti Suomen iTunes ei noita levyjä sisällä, enkä ole viitsinyt hankkia saksalaista luottokorttia, joten en tiedä, kuinka voisin ostaa nuo kappaleet.

[Joku väitti, että niitä myytäisiin kaupassa joissain muovikoteloissa, mutta tuntuu vähän kummalta ajatukselta. Ei kai kukaan jaksaisi itkeä karkkien tuplapakkaamisesta, jos maailmassa tosiaan myytäisiin musiikkia fyysisissä paketeissa.]

***

Tapaus Maalainen on kiinnostava sekin. Ensin sieltä linkitettiin tänne, sitten linkin sisältänyt juttu poistettiin. Nyt se on lisätty muokattuna. Mutta ihan varmasti siellä tituleerattiin PA:ta alunperin yhdeksi blogimaailman johtavista humoristeista, joohan.

En minä teistä tiedä, mutta minulla oli tuota edellistä kirjoittaessani samanlainen olo kuin läpimurtohittini, Niksi-Pirkka-postauksen, aikaan. Konseptihan on hyvin samanlainen.

En pystynyt pitämään pokkaani, kun päivällä kaupungilla kävellessäni sain alkuperäisen idean. En voinut nukkua kirjoittamatta juttua, vaan nousin kahdelta yöllä naputtamaan sen valmiiksi. Ja purskahtelin yksikseni ääneen.

Äh, kumpi on säälittävämpää: nauraa omille jutuilleen vai kertoa siitä, että nauraa omille jutuilleen?

Lintuinfluenssa ei jätä minua rauhaan. En voi olla miettimättä, kuinka paljon parempia brändääjiä ennen vanhaan oltiin [vaikka se joutsen todella oli upea idea]. Jos nyt mietitään mustaa surmaa, ja kuinka edelleen vältetään kuin ruttoa sekä levitään ja tapetaan kuin rutto.

Niin uskooko kukaan tosissaan, että satojen vuosien kuluttua joku sanoisi, että tappaa kuin lintuinfluenssa.

***

Asia on tietenkin täällä hieman toinen, kun tauti on jo oikeasti tullut maahan. Saksassa ei edes puhuta tärkeilevän hienostelevasti lintuinfluenssasta, vaan Vogelgrippestä, lintuflunssasta.

Koska Suomi on taas siis niin paljo jäljessä suurta maailmaa, kirjoitan tähän kansalaisjournalismin hengessä otteen perjantain Bild-lehden lintuinfluenssatietopaketista. Kuten olette huomaavat, paniikkiin ei ole aihetta.

Jani jo demonstroi, että kyllähän noita maailman outoja kieliä ymmärtää kohtuullisesti ihan perstuntumalla, mutta laitoin mukaan myös käännökset rajoittuneimpien iloksi – ja muidenkin.

***

Was tun, wenn ich einen toten Vogel entdecke?
Auf keinen Fall anfassen. Informieren Sie die Behörden und geben Sie den Fundort durch.

Mitä tehdä, jos löydän kuolleen linnun?
Älkää missään nimessä tartuttako. Informoikaa omaisianne ja antakaa varainhoitajallenne määräys .


Wie soll ich Vogelkot auf dem Auto sicher entfernen?
Das Virus ist höchst empfindlich gegen Seifen und Waschmittel. Schütten Sie einfach einen Eimer Seifenlauge über den Kot – so besteht kein Gefahr mehr.

Kuinka poistan linnunkakan auton päältä?
Virus on erittäin vastustuskykyinen saippuaa ja pesuaineita vastaan. Yksinkertaisesti ämpärillinen saippualiuosta jätöksen päälle – vaara ei sillä enää katoa.


Muß ich nach dem Spaziergang meine Schuhe desinzifieren, weil Vogelkot dran kleben könnte?
Hier stehen Aufwand und Erfolg in keinem Nutzen. Die Vorstellung, sich auf diesem Weg anzustecken, ist übertrieben und konstruiert.

Tuleeko minun desinfioida kenkäni kävelylenkin päätteeksi, jottei linnunkakka tarttuisi pohjiin?
Tässä tapauksessa ei saavuteta onnistumista näin yksinkertaisesti. Käsitys, jonka mukaan puhdistautuminen onnistuisi tällä tavalla, on liioiteltu ja keinotekoinen.


Kann ich mich im Sommer beim Baden anstecken, weil Viren im Wasser sind?
Das halte ich für völlig ausgeschlossen. Das Virus verliert seine Ansteckungskraft, sobald das Wasser etwas wärmer wird. Außerdem ist die Konzentration der Viren im Wasser zu gering.

Voinko saada tartunnan kesällä uidessa, koska vedessä on viruksia.
Pidän tätä hyvin luultavana. Viruksen tartuntakyky kasvaa vesien lämmetessä. Sitä paitsi veden viruspitoisuus on huomattava.


Darf ich Gerichte mit rohem Ei essen (z.B. Tatar, Tiramisu)?
Ja, da die Eierstöcke der Mutterhühner nicht mit Viren infiniziert werden können. Somit ist auch das Ei sicher.

Voinka saada tartunnan raakojen munien syönnistä (esim. tartar, Tira&Misu, EG)?
Kyllä, sillä emokanojen munasarjat eivät kykene vastustamaan virusta. Täten myös muna on varmasti [saastunut].


Soll ich Schwalbennester vom Balkon entfernen?
Nein! Von Schwalben geht keine Gefahr aus. Futterstellen dagegen können auch Vögel, die als überträger gelten, anlocken. Wildvögel deshalb derzeit besser nicht füttern.

Pitäisikö parvekkeen pääskynpesien antaa olla ennallaan?
Ei! Pääskyjen kanssa ei ole syytä riskeerata. Syöttöpaikat muodostavat niin ikään vaaran, sillä ne saattavat houkutella taudinkantajia. Villilintuja ei etenkään ole syytä ruokkia.


Können sich Hund und Katze anstecken?
Wenn ihre Katze einen infizierter Vogel frißt, kann sie sich theoretisch anstecken. Katzen sind empfänglicher als Hunde, die durch starke Magensäure den Erreger abtöten. Also, Tiere wenn möglich im Haus behalten.


Voivatko kissa ja koira selviytyä?
Jos kissanne syö tartunnan saaneen linnun, sillä on teoreettinen mahdollisuus jäädä henkiin. Kissat ovat vastustuskykyisempiä kuin koirat, jotka saattavat kuolla voimakkaiden vatsanväänteiden aiheuttamaan tuskaan. Eli, jos vain mahdollista, pitäkää eläimet sisätiloissa.


Und wenn meine Katze einen Vogel gefressen hat...
Gehen Sie mit der Katze zum Tierartzt und lassen Sie sie untersuchen.

Entä jos kissani on syönyt linnun?
Viekää se eläinlääkärille ja antakaa tämän lopettaa se.


Wie erkenne ich, ob ich krank bin?
Die Krankheit setzt schlagartig und sehr stark ein. Hohes Fieber, Husten, und Atemnot sind typische Symptome. Ein Labortest kann den Verdacht bestätigen oder ausräumen.

Kuinka tiedän, olenko sairastunut?
Tauti iskee voimakkaasti ja nopeasti. Kova kuume, yskä ja hengenahdistus ovat tyypillisiä oireita. Laboratoriotestin jälkeen voidaan sanoa, onko mitään enää tehtävissä vai saattohoidon aika.

Keksinpä hassun meemin. Kokosin arkistoistani [kommentteja lukuunottamatta] kaikki kerrat, jolloin olen käyttänyt rakennetta, minä, joka.

Tällainen narsistisen egoistin ruumistinen henkilökuva tällä kertaa.

***

Minä, joka aina halusin kirjoittaa aineistoaineita, sillä pelkäsin, etten muuten keksisi sanottavaa

Minä, joka tapaan iloita etukäteen, sillä jälkeenpäin ei yleensä ole aihetta

Minä, joka tykkään pitää itseäni esteetikkona lähes yhtä paljon kuin tällaisista lauserakenteista, huomaan jälleen ihastuvani ääniin

Minä, joka etsin epätoivoisesti seuranhakuilmoitusta, johon olisi lipsahtanut typo ja joku kaipaisi hyvänäköistä herrasmiestä

Minä, joka katselin pikakelauksella kakkosleffan loppua powerbookilta aulassa

Minä, joka voisin käytännössä yhtä hyvin esiintyä omallanikin nimellä

Minä, joka sentään nimeäni myöten kannatan näsäviisasta päänaukomista

Minä, joka en osaa ymmärtää action-elokuvia

Minä, joka olin juuri ymmärtänyt henkilöbrändien merkityksen, pyrin miettimään jotain mahdollisimman hyvin sen hetkistä vimmaa ja asennettani kuvaavaa

Minä, joka menin kehumaan joillekuille kirjoittaneeni joskus runoja ja tulevat sitten tänne ja lukevat ensimmäiseksi nuo

Minä, joka en koskaan toivota hyvää yhtään mitään. Kaikkein vähiten jatkoa

Minä, joka halusin olla vähään tyytyväinen – jos siihenkään

Minä, joka en oikeasti osannut laskea numeroillakaan, ihmettelin, mitä järkeä kirjaimilla laskemisessa on

Minä, joka saan kylmiä väreitä Wiedervereinigung-sanasta

Minä, joka teen merkittävän eron vakavissaan ja tosissaan olemisen välille

Minä, joka olen tottunut ajattelemaan, että olen varautunut pahimpaan, kunhan pidän varmuuskopiot kunnossa

Lintuinfluenssakuume kohoaa, ja Iltiksessä on jo ryhdytty pohtimaan, mitä varmuusvarastoja kunkin tulisi kotiinsa hankkia siltä varalta, että tulisi tiukka paikka. Riippumattomien medioiden mukaan paniikkiin on jo täysi syy.

Tämä herätti minut huomaamaan, etten ole täydentänyt baarikaappiani aikoihin. Minulla on pelkkää giniä eikä lainkaan vodkaa tai Camparia. Pingispallojakin on jäljellä vain yksi kappale. Viimeinen hehkulamppu käytetty. Puhtaita sukkia sentään riittää vielä toviksi.

Minä, joka olen tottunut ajattelemaan, että olen varautunut pahimpaan, kunhan pidän varmuuskopiot kunnossa.

Kyllä minä vähän aikaa selviäisin. Minulla on kymmenen kuuntelematonta podcast-jaksoa, muutama lukematon kirja ja länsimaisen kulttuurin kulmakivi, varmuuskopio Kysyn vaanin arkistoista.

***

Kävin tänään läiskimässä pingistä, ja olipa pieni liikkuminen hyvä idea. Pitää varmaan ostaa lenkkitossut ja alkaa taas juosta hieman. Olen saanut selkäni aika ikävästi jumiin tässä ergonimisestikin painajaismaisessa huoneessani. Pöytäni on kelvoton, sillä jalkani eivät mahdu sen alle. Vanha natiseva puutuolini on aika järkky sekin.

Lopputuloksena yritän läppäröidä sängyllä tai nojatuolissa, mutta eipä tuo oikein toimi. Viitsisi tänne mitään kunnollista kuitenkaan ostaa.

Jos kotiin sitten viimeinkin hankkisi oikean satulatuolin. Kertokaapa, mikä niiden valmistamisessa maksaa niin kauheasti, vai onko säännönmukaisesti päälle kahdensadan olevassa hinnassa kovastikin koleus-lisää? Pitäisi varmaan konkurssihuutokauppoja kierrellä.

On sentään onni, ettei liikkuminen tai liikkumattomuus tai syöminen ja syömättömyys näy meikäläisten läpipaskojen ruumiinrakenteessa tai vaakalukemissa suuntaan tai toiseen. Ei sillä, että muistaisin, milloin olen viimekis käynyt vaa'alla.

[Mätöttömyys voisi kyllä syödÄH.]


***


Tuli ruokakaupassa puhetta amerikkalaistyyppisistä säilyketölkkipyramideista ja ounastelin mukana olleelle suomalaistyypille, ettei sellaisia ole varmaan ikinä ollut oikeasti olemassakaan, sillä eihän moisessa ole mitään järkeä.

Eipä siinä oikein fifo toimisi, tokaisin. Johon hän kommentoi, että monessakohan ympäristössä tuollainenkaan lause tulee ymmärretyksi. Hän sanoi itse törmänneensä first in first out -periaatteeseen vuosi sitten algoritmikurssilla.

Minä kerroin, että kyllä se meillä kotona oli ihan arkiterminologiaa. Muistan, kuinka olin kahdeksan ja joku rukka oli kattanut pöytään tuoretta leipää, ja isä ärjyi, että se on kuulkaa first in first out ja kaivoi leipäkoriin vanhimman löytämänsä käntyn.

[Joka jäi syömättä. Ja tuore leipä kuivui. Ja...tiedättehän.]

***

Viime yönä pohdiskelin, että jos paljastuisi, että nainen olisikin lesbo, niin sehän olisi mitä mainiointa: hän voisi ryhtyä lesbo-bestiksekseni.

Vaikka jokin tuossa tuntuu hieman hölmöltä. Mistä se johtuu, että kaikki puhuvat vain homo-bestiksistä. Eikö lesbo-bestiksen tulisi tuon jälkeen olla maailman luonnollisin asia?

Olisihan se oivaa, kun ei tarvitsisi tahria mieltään ajattelemalla, kuinka tuokin puuhastelee vaikka mitä jonkin hikisen äijän kanssa.

{Sovitaanko, että perustat sen viidennen blogin näille yöpohdinnoillesi, niin eivä tule suotta tänne sotkemaan?}

[Aika kurja postaus. Mutta ei se Sellistinkään uusin niin ihmeellinen ollut.]

Eksyin vuosien tauon jälkeen Nyt-liitteen keskustelualueille [lopetin siellä käymisen uudistuksen myötä]. Siellä parikymmentä ihmistä kertoi, mikä netissä on parasta, ja vain yksi vastasi blogit und zwar Minhin.

[Jostain syystä minulle ei koskaan tullut und zwar vastaan koulussa, mutta täällä sitä hoetaan jatkuvasti.]

Blogien sijana mainitaan mm.


  • Älypää-tietovisa
  • Tapettitalon saitit
  • Ilmatieteenlaitoksen sääpalvelut
  • Verkkosudoku

Että miettikää nyt sitten, jaksaako tässä ottaa stressiä päivittämisestä.

***

Positiivista sentään, että tuolla sanotaan näin:

Hei, sano terveisiä minhille :x, hän on minunkin suosikkiniblogaajani.

Yhdellä geellä, siis. Huomasin vasta hiljattain, että Kiroguru on päivittänyt blogisanakirjansa. Siellä mainitaan asiasta seuraavasti:

blogaaja =bloginpitäjä, usein alan kova pelimies tai -nainen.
bloggaaja = blogaaja-synonyymi, jota PA ei voi sietää.


Tuo nyt on hieman liioiteltua. Kyllä minä voin sietää, aivan kuin minulle on aivan sama, käykö joku lenkillä verkkareissa vai ei. Itse en vain moiseen sortuisi.

Tietenkin toivon, että Blogisanakirja laajenee painetuksi teokseksi ja että nimeni mainitaan siellä myös.

Ja yhdessä hetkessä blogaaja olisi oikea ja virallinen termi ja voisin antaa haastatteluja, joissa kertoisin kaiken menneen suunnitelmieni mukaan.

***

Kävin kaupassa jokin tunti sitten, ettekä uskokaan, kuinka halpaa joutsenenlihaa kauppasivat. En tiennyt, että sellaista myydänkään, mutta pitihän sitä nyt kokeilla. Eipä siinä, kanalta se maistui niin kuin kaikki aina.


Hehee, se oli huumoria ja kuolemalla leikittelyä kuin Sellistillä ikään Kanaa minä vain ostin [ja lasillisen pasta primaveraa]. Ajattelin, että nyt on viimeiset hetket tehdä se turvallisesti. Niin nopea ei liene Lidlinkään logistiikka.

Kuolevat joutsenet. Siinä on vastaavaa draamantajua kuin liekehtivissä torneissa. Luultavasti taustalla on sama jehu, joka suunnitteli Cheneyn haulikkoturman. Mikä olisi puhtaampaa ja upeampaa kuin joutsen ja mikä salakavalampaa ja uhkaavampaa kuin mystinen tauti, joka ne tappaa.


Saatoin jo kirjoittaa, että mietiskelin syksyllä, kun Suomessa uutisoitiin rokotushierarkioista, kuinka mahtavat saksalaiset rankata ulkomaalaiset opiskelijat omissa lääkejonoissaan.

Onneksi meillä huumoriblogaajilla on omat sarjamme.


***


MTV3 tietää kertoa, että Paris Hiltonin roolistaan tunnettua Paris Hiltonia kaavaillaan nimirooliin Äiti Teresasta kertovaan elokuvaan.

[ohjaaja] Rajeevnath oli vaikuttunut saatuaan kuulla, että Hilton oli kieltäytynyt esiintymästä Playboyn alastonkuvissa. Ohjaaja sai tästä kimmokkeen harkita miljoonaperijätärtä elokuvaansa.


Sikäli Hilton on kuin ilmetty esikuvansa, että Teresakaan ei tiettävästi koskaan suostunut Playboyn tarjouksiin.

***

JCP lähestyi nöyrästi ystävänpäiväaiheisella kontribuutiollaan, mutta Postin lihottamista välttääkseni boikotoin eilen postaamista ja niin jäi sekin julkaisematta. Tässä siis hempeäksi hurahtaneen hurmurimme näkemys usko, toivo, rakkaus -tematiikasta:

Toivossa on hyvä elää, uskossa kuolla – ja rakkaudessa syntyä.


***

Seuraavaa videota emme suosittele perheen pienimmille toisin kuin kaikkea muuta tässä blogissa. Siinä kuvataan, kuinka tyttö jää junan alle. Ei se voi olla aito, mutta mistä näistä tietää.

Kiinnostavaa on, että tyttö sanoo aivan selvästi moi moi. Junakin näyttää tarkemmin katsoen VR:n IC2:lta.

Tyttö kävelee junan alle

No, otetaanpa kevennykseksi vielä muistutus elefantinsyötännän vaaroista. [Minä sanoin pienenä aina elefantti enkä suostunut puhumaan norsusta vaikka tarhantädit käskivät.]

Ärsyttivät lapsena suunnattomasti idiootit, jotka sanoivat valmiina, paikoillanne, hep. Eivätkö ihmiset yhtään mieti, mitä suustaan päästävät, kummastelin. Ylipäänsä paikoillanne, valmiit, hep oli jollain tapaa virallisempi ja oikeampi kuin kaiken maailman änyyteenytit [eivätkä ne peelot tajunneet edes ännän yyn ja teen etymologiaa], vaikka heppeineen kuulostaa nyt ajatellen lähinnä kornilta.

Vaikka mikäpä ei kuulostaisi kornilta, jos asiaa pysähtyy pohtimaan.

***

Yhä voimakkaammin leikittelen ajatuksella perustaa kaksi uutta blogia. Miksen enää nykyään leikittele ajatuksilla, että tekisin jotain oikeasti merkittävää. Vaikka kärrynpyörän.

Minä en ole koskaan osannut tehdä kärrynpyörää. Huoh.

Mietin jälleen jälkijättöisesti muiden ihmisien outouksia ja huomasin, etteivät he ravistele kaikkea. Tiedättehän, ennen käyttöä tulee ravistaa. Täysmehu, ketsuppi, majoneesi, marmeladi ja tiskiaine. Totta kai. Hiusgeelipurkki niin ikään.

Vasta hammastahnatuubia ravistaessani tuli huomanneeksi, että jotkut kummajaiset eivät tätä tosiaan tee.

Kohta saamme varmaan lukea Sun äitisin blogista tarinoita liukuvoiteiden ravistelusta.

Äidin ja isin yhteinen blogi voisi tietenkin olla Sun äitisi, jos isi-sana ei olisi pannassa täällä. [Sukupuolikiintiö on kunnossa, mutta jotenkin tuossa nimessä naiset ovat sittenkin niskan päällä.]


***

Harmittaa aina kun jutut hukkuvat. Olen aivan varma, että olen kirjoittanut tekstin, jossa pohdin seitsemänkymmenlukua. Tekstissäni oletin, että lentokoneet ja moottorisahat ovat saavuttaneet nykyisen tasonsa noihin aikoihin ja tulleet koko lailla valmiiksi. Mietin, että moinen valmiiksi tuleminen on jollain lailla lohdullista, toisaalta pelottavaakin.

Mietin omaa maailmaani, jossa olen tottunut ajattelemaan jatkuvaa kehitystä jonkinlaisena luonnonlakina. Mietin, että joskus on vielä niinkin, että tekniikka toimii siten, ettei minun tarvitse tässä välissä kopioida tekstiä editorin puolelle siltä varalta, että selain kaatuu. Että sen kun tempaisen narusta ja saha alkaa mouruta. Päätin tuon jutun johonkin sen tapaiseen hillityn mahtipontiseen lauseeseen, että olisi tänne voinut huonompaankin aikaan syntyä.

[Esimerkkini oli sikäli huono, ettei moottorisaha nähdäkseni ole vielä valmis, mutta näyttää siltä, ettei niitä juuri enää kehitetä. Minun näkemissäni kesämökkimoottorisahoissa ainakaan ei ole juuri muuta eroa kuin parikymmentä vuotta ostopäivissä.]

Ei, tuli vain mieleen, kun löysin eilen Ylen uudet [?] kausivideot netistä, ja Hannu Raittila puhuu yhdessä niistä [real-virta] ihan samaa juttua.

Se on sentään fiksu mies ja saanut varmaan rahaakin noista pätkistä, joten sallitaan minullekin tällainen ilmeisyyksien pyörittely.

***

Kun koulutyön palauttamiseksi riittää, että lähettää sivuston urlin määräaikaan mennessä, kun ei tarvitse lähettää lopullista tiedostopakettia. Voi kuinka se tuntuu vapauttavalta. Eikä koskaan päästä syleilystään.

***

Hankinnoista kuuluu kertoa. Ostin akun kameraani, jos vaikka jaksaisin ottaa kuvia. Vanha lopahtaa jo muutaman jälkeen. Tietokoneista on mieleeni jäänyt, että akut ovat kamalan kalliita, joten en ollut ajatellukaan moista vaihtoehtoa, sillä eihän seuraavaksi neljä vuotta vanhalla kamerallani ole enää juuri arvoakaan, kun nykyisissä on nelinkertainen määrä pikseleitä.

Jos olisin eläissäni ostanut lisäakun kännykkään, olisi varmaan ajatellut, että akut ovat halpoja, ja pitääpä hommata sellainen. Mutta kun minulla ei ole ikinä ollut sellaista puhelinta, jonka osia olisi ollut saatavissa ihan mistä vain [näin me jotkut heijastelemme minuuttamme kännykän kautta; macistiksikin rupesin aikoinaan vain, koska se ei ollut yhteensopiva].

{Etkä, vaan siksi, että äiti käski.} [Ai niin.]

Nyt sitten vähän sellainen tunne kuin olisi päivittänyt käyttiksen tai – vanhemmin vertauksin – vaihtanut öljyt. Sure feels snappier.

***

En muista, linkitinkö täällä ruokana koulukiusausta. -blogiin. Se on taitavasti kirjoitettu, vaikka paha olo, kuten niin tavallista on, laitetaan kiertämään rankaisemalla suuraakkosia. Ei se niiden vika ole, hei!

Sittenkin nähdäkseni vieläkin hurmastuttavampi on 14-vuotiaan varhaisnuorukaisen tuotos Laavalampun varjossa. Säikähdin nimen perusteella, että kyseessä olisi vastaava tekosyvällinen ryöpe kuin vaikka täällä ja tuolla {Häpeäisit vähän! Linkit poistettu}, mutta tuo hurmasi vilpittömällä aitoudellaan sekä säseryydellään jopa kaltaiseni kyynikon.

[Edelleen, minä vihaan sitä, kuinka ihmiset kerskuvat kyynisyydellään.]

Nyt kun olen kasvamassa vanhemmaksi, pojasta mieheksi. Pitäisi oppia säästämään rahaa ja ottamaan vastuuta asioista. Meinaan sitä, etten tuhlaa rahoja johonkin turhaan, kuten alekoripeleihin jne.

Mutta aina mieleeni tulee afrikassa asuvat ihmiset, joilla hädin tuskin on edes vettä. Me täällä ostelemme macintosheja kun toisella puolella maailmaa ihmiset kuolevat janoon ja nälkään. Onko tämä kohtuullista? Ei se ole, mutta näin se elämä vaan menee.


Niin, eikä mitään siitä mitä teen oikeuta minua syömään itseäni kylläiseksi. Olisi ylvästä paastota jalomielisyyttään eikä siksi, ettei ole taaskaan jaksanut käydä ostamassa ruokaa.

Kuinka vain, saattaa olla, ettei minun tarvitse tuntea itseäni aivan niin kakaraksi enää seuraavassa blogimiitissä.

Tässä alkavat olla känniblogauksen ainekset kasassa; känni on hankittu, mutta blogaus puuttuu.

***

Ei mitään vakavaa, ja minä olen viettänyt illan säädyllisesti kotona. Tuhot jäivät viillettyyn sormeen pilkkoessani sitruunaa Hoegaardenini seuraksi.

Katselin sen sijaan kiinnostavaa salaliittodokumenttia, jossa näytettiin, kuinka Bush kertoi nähneensä koulun käytävän tv:stä ensimmäisen koneen iskeneen WTC:hen ennen kuin hän astui sisälle luokkaan lapsia viihdyttämään. Näin siitä huolimatta, että televisioon tuo ranskalaisryhmän sattumalta kuvaama pätkä ensimmäisestä iskusta päätyi vasta seuraavana päivänä.

***

Tähän mielentilaan soveltuu haircut ja kertq Schizokin. Kävin tänään parturissa, samassa kuin ennen. Kun minulla nyt kerrankin on kantapaikka.

Hmm, pitäisiköhän nämä pestä, luottoparturini kyseli retorisesti. Mieluusti, vastasin. En vain ollut jaksanut käydä suihkussa aamulla.

Tästlähin pesetän hiukseni aina ja iänkaiken. Hän komensi toimeen söpön naisen, joka kutsui häntä papaksi, tyttärensä kaiketi, siis. Ja vesi oli jumalaisen lämmintä verrattuna omaan siniaaltoiseen reaaliaikalämmittimeemme. Ei siinä käsittelyssä lievä niskan jäykistyminen paljoa painanut.

Toki tunsin itseni hieman pettyneeksi luottoparturini siirryttyä palvelemaan jotain vanhaa liki kaljua kanta-asiakasta kesken kaiken. Jatkamaan tullut nuorempi tyyppi ei ollut ulkoasultaan lainkaan yhtä huoliteltu. Sittenkin viimeisteli urakan samalla huolellisuudella. Siinä missä suomalaisparturi sanoisi olevansa valmis, tämä käytti viimeistelyyn vielä kymmenen minuuttia. 13,50 sisältäen pesun ja kupin capuccinoa, ei lainkaan paha.

Jätetään mainitsematta, että pikakahvipulveria oli varissut kupin korvalle ja tassille.

***

Joskus viime keväänä kirjoitin mahdollisuudesta, että hyväsydämisiä überbeibejä olisi sittenkin olemassa. Sittemmin olen miettinyt ajatusta epävarmasta überbeibestä.

ÜB: Miksi sinä aina melkein naurat minun seurassani ollessasi?
PA: Koska minua huvittaa suunnattomasti, kuinka sinä olet epävarma überbeibe.
PA: Tajuatko, se on niin kuin oxymoroni?
ÜB: Ee..eikö se ole vain tavallinen paradoksi?

Tajuatteko, eivät überbeibet määritelmällisesti oikeasti tiedä mitään paradokseista ja oxymoroneista.

{Eivätkä überbeibet puhu sinulle.}

Taleban on värvännyt pilakuvien julkaisun jälkeen Afganistanissa jo sata itsemurhakandidaattia, joiden on tarkoitus iskeä "vääräuskoisia" vastaan. Pääkohteena ovat hänen mukaansa tanskalaiset pilakuvapiirtäjät.

HS

Talebanien linja alkaa viimein hahmottua: pilvenpiirtäjien jälkeen isketään pilakuvapiirtäjiin. [Joo, pakko oli tulla tuokin sanomaan. Jatketaan.]

***

Sanon usein jatketaan lopettaessani puhelinkeskustelua. Nojoo, mut jatketaan.

Se varmaankin kielii elämän prosessimaisuudesta ja mukadynaamisuudesta.

Toisin kuin nykykakaroiden, meidän lapsuudenkodissamme kiinnitettiin huomiota myös oikeaoppiseen puhelinkäyttäytymiseen. Minulla oli tapana aloittaa keskustelu sanomalla: Moi, täällä on Sellisti [nimi muutettu]. Isä sanoi, ettei noin saa sanoa, sillä toinen ei voi näin luontevasti vastata tervehdykseen. Tulee sanoa Täällä on Sellisti, moi. [nimen muuttamisesta hän ei moittinut, sillä tuo oli hänestä hiton oiva läppä.]

[Sellisti, tsihihi.]

Paitsi, ettei isäni voinut sietää moi-sanaa. Hänestä se kuulosti ihan böndeltä. Pahinta, mitä saattoi tapahtua, oli vahingossa lopettaa hänen kanssaan käymänsä puhelinkeskustelu sanaan moi. Sulkea sitten luuri ja miettiä, huomasiko se. Jäikö se sinne puhisemaan? Seuraavan kerran tavatessa sitten analysoida kasvojenilmeestä, oliko jo unohtanut rikkeen.

Paitsi, ettei tullut myöskään sanoa Täällä on Sellisti, moi. Tuli sanoa tässä. Isällä oli sentään laivaradiokurssit käytynä, joten hän toki tiesi, mistä puhui. Vai tiesikö sittenkään?

Nykyään, kännykkäaikakaudella, sanotaan yleisemminkin Tässon Sellisti, moi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki olisivat omaksuneet isäni opin. Se tarkoittaa, että maailma on muuttunut.

Nykyään puhelimet kulkevat mukana, ovat tässä eikä täällä. Puhelin on siellä missä käyttäjä, kun ennen vanhaan käyttäjä oli siellä, missä puhelin. Nykytilanne on kuin mobiileissa laivaradioissa, joissa oltiin tässä jo kauan sitten.

Kenties tulevaisuuden mobiilimaailmassa ei tehdä enää mitää täällä.

***

Mietin taas eilen suomenopiskelijaparkoja. Opettelevatko ne ulkoa ensin litanian tämä, tuo, se ja sitten perään listan näin, noin, niin. Sillä onhan sen oltava tämä näin, tuo noin ja se niin, mutta mistä tuollaistakaan ikinä voisi tietää?

Täällä Pohjantähden alla -trilogiassa on kohta, jossa Akseli nostaa kaivolla käyvän Elinan vesisaavia ja pinnistää itsensä äärimmilleen, jotta voisi luoda vaikutelman, ettei tunnu missään.

Helppoahan tuo.

Hankalaa sen sijaan on nostaa jotain siten, että ensin kommunikoi, että tämä on
kyllä painava, muttei silti tunnu missään.

***

Tässä kurjassa kämpässäni on yksi merkittävä hyvä puoli: sadan metrin päässä on leipomo, josta saa tuoreita sämpylöitä aamuisin.

Jaksoin käydä siellä kerran syksyn aikana.

Nyt olen ryhdistäytynyt ja poikennut siellä jo kahtena peräkkäisenä aamuna. Löysin kaupastakin sellaista makeaa voita, jota alpeilla saa aamiaiseksi. Täydellistä. Olen oppinut optimoimaan oivasti: otan voin sulamaan jääkaapista leipomoreissun ajaksi ja jätän veden kiehumaan.

Niin, mitäpä sitä muuta voisi neljän ja puolen tunnin unien jälkeen tehdä kuin nousta ylös. Minulla oli tänään kaksi, oikeasti kolme, koetta, ja alan saada fiiliksestä kiinni. Sellaista akateemista rappioromantiikkaa, tiedättehän. Kun keittää kahvia kahdelta yöllä ja kuuntelee kahtasataa huitelevaa pulssiaan unen täyttämässä talossa.

Herää sitten aamulla paniikkiinsa pää täynnä hölmöjä lauseita:

Pakomielle
sinä minulle olit –
ja siksi kai nimeäsi edelleen hourin.

Minä ainainen
silmänpakoilija –
ja kun se vain vältti, niin palvoin.
['Älä tee', hourin. Masentavaa, kun kaiken maailman hyyperöt luulevat, että pakkomielle kirjoitetaan oikeasti pakomielle ja latistavat mukanokkeluuteni.]
***

Ensimmäinen ja tärkeä koe meni hyvin. Kirjoitin raivoisalla vimmalla tällä kertaa, tietäen, että aika olisi kortilla. Jäi kaksi minuuttia ylikin lopulta. Toinen oli sitten ranskaa ja meni ihan kivasti. Kolmas oli sitten myös, enkä jaksanut enää välittää.

Välissä puuhasin hieman hyperaktiivisena ryhmällemme hellovaa show'ta huomiselle. Sain viime keväänä oppia, ettei sillä, mitä on tehnyt ole mitään väliä, vaan sillä, mitä väittää tehneensä. Ja sillä, miten väittää, mitä on tehnyt.

Markkinointia. Eilinen Hesari sentään laittoi asiat oikeaan järjestykseen:

Arlan myynti vastaa noin kolmasosaa Tanskan viennistä Lähi-idän maihin. Yhtiöllä on 800 työntekijän tehdas Saudi-Arabiassa, joka ei tällä hetkellä tee mitään. Lisäksi alueella toimii myynnissä ja markkinoinnissa parisataa ihmistä.


On 800 työntekijää ja lisäksi myynnissä ja markkinoinnissa toimivaa – ei siis työskentelevää – ihmistä.

[Huomataan vielä tuo korrelaattivirheen aiheuttama vihjaus, että Saudi-Arabia ei tee tällä hetkellä mitään.]

Kun Ultra Bra laulaa kertomaan kirjojen juonia, joita en lukenut, tarkoittaako se tarkoituksella, että kertoja ei tavannut juonista piitata. Keskittyi enemmän maisemakuvaukseen ja muuhun hömppään.

[Joko kysyin tuota joskus aiemminkin? Ilmeisesti en saanut vastausta.]

***

Mietin, pitäisikö minun valittaa siitä yhdestä aiemmasta kokeesta, jossa loppui aika kesken eikä lopputulos ollut kumma. Jäin puolen pisteen päähän arvosanarajasta kuitenkin. Kurssikaveri muistutti, että jos kokeesta menee valittamaan, koko koe arvostellaan uudestaan, tapa sellainen nähkääs on meillä. Siinä on siis riskinsä, että vaikka huononisikin.

Hölmöä, tokaisin. Sehän on vähän kuin jätettäisiin luokalleen siksi, että reputtaa yhden kurssin. Tai, että joku peelo alkaisi boikotoida kokonaista maata yhden siellä toimivan sanomalehden perusteella.

***

On kai olemassa miestyyppi, jonka seurassa naiset siirtävät sormuksensa nimettömästi keskisormeen. Huomasinpa juuri olevani sitä tyyppiä, jonka seurassa se siirretään keskisormesta nimettömään.

Takintaskusta bussipysäkillä yllättäen löytyvä liki syömätön suklaalevy riittää lähes korvaamaan myöhästymisen aiheuttaman mielipahan.

[En minä oikeasti myöhästynyt. Elän unelmaa!]

***

Olen lukenut Tanska-pohdintaa niin blogeista kuin Hesarista ja mieleni toden totta tekisi mieli kirjoittaa aiheesta jotain järkevää. Mutta maltan mieleni.

On täysin hedelmätöntä yrittää kirjoittaa uskonnoista jotain järkevää, sillä uskonnot eivät perustu järkeen ja ovat näin määrittelyalueen ulkopuolella.

Olen tietenkin – järjellisesti ajatellen – aivan samaa mieltä kuin Mitvit lainatessaan [ikilinkki Mitvitin kommenttiin] Janin kääntämää Salman Rushdie-lainausta:


Sillä hetkellä kun jotain ajatuskokonaisuutta nimitetään pyhäksi, olkoon sitten kyseessä uskonnollinen tai maallinen ideologia, kun joukko ajatuksia julistetaan immuuniksi kritiikkiä, satiiria, ivaa tai halveksuntaa vastaan, ajatuksenvapaudesta tulee mahdotonta.

***

Siinä minä kuuntelin Lenni lokinpoikasta, kun ymmärsin jälleen jotain – jo toisen kerran tässä kuussa. Blog tulee sanoista web ja log ja siitä edelleen verbi blogata ja tekijänimi blogaaja.

Tämä on tietenkin vähän köpöä, ja varsinaisesti ainoastaan imagosyyt estävät käyttämästä perikansallista loki-termiä {Sinä voisit tietenkin koleana arvojohtajana näyttää esimerkkiä tässä asiassa}. Jos blogien sijaan puhuttaisiin verkkolokeista, lopputuloksena saataisiin verkkolokaaja [jotkut kummajaiset luultavasti puhuisivat myös verkkolokkaajista, mutta se suvaittakoon Ruhsdien hengessä].

Jossain jo sanottiin viime presidentinvaalien olleen ensimmäiset, joissa verkkolokaaminen todella näytti voimansa.

Blogeista vähemmän pitävätkin [Sellaisiakin kummajaisia on. He eivät toisaalta pidä edes Antti Tuiskusta.] asennoituisivat luultavasti positiivisesti verkkolokaaja-sanaan. Saattaisivat puhua myös yleisemmin lokinpaskasta.

***

Presidentinvaaleista piti vielä sanomani, että jostain syystä Jäätteenmäki paransi mielikuvaansa silmissäni [kyllä, minä olen herkkä menemään retkuun, mutta vahvuuteni on, että minä huomaan, kun minua viedään]. Sinänsä huvittavaa, vaikka oli häviäjän puolella.

Nähtävästi tukeminen kannattaa aina.

***

Vieläkö saa aloittaa uuden aiheen? Sain joululahjaksi Täydellisen herrasmiehen käsikirjan, kuten menin Seppäsen luona tunnustamaan [sori nyt, Seppis, mutta minä en löydä tuota juttua, kun arkistosi tarjoaa vain otsikot eikä mahdollista selailua ja selaimen find-komennolla etsimistä (tai hakua, kuten aiemmin itkin)].

Huvittavasti vähän kaikki, joiden kanssa joulutauon Suomessa viettäessäni lahjoista keskustelin, olivat kiinnittäneet kirjaan huomiota kaupassa. Se on varsin tuore, kirjoitettu vuonna 2005, vaikka ohjeet soveltuisivat paremmin 20-luvulle. Kirjoittaja asuu Kölnin lähistöllä, mutta jutut vaikuttavat kyllä enemmän englantilaisilta.

Myös yksi ranskalainen, jonka kanssa kirjasta puhuin, oli hänkin nähnyt sen kotikaupunkinsa kirjakaupassa. Se on kaikkialla. Älkää siis peljästykö, jos ympärillänne loistaa yhtäkkiä suuri joukko herraskaista sotaväkeä.

Tuo on sellainen teos, jota ei voi parodioida. Siitä ei voi sanoa, onko se kirjoitettu vakavissaan vai ei, mutta hauska se on yhtä kaikki. Ylipäänsä olen viime aikoina tullut siihen tulokseen, että tosikkoja väheksytään syyttä suotta. Harva asia oikeastaan on hauskempaa kuin kertoa vitsi tosikolle ja sitten katsella, kuinka hän ottaa sen vakavissaan. {Oletko koskaan miettinyt, että tuo saattaa johtua myös vitseistäsi?} Minä, joka teen merkittävän eron vakavissaan ja tosissaan olemisen välille, kyllä kutsuisin tosikkoja ennen vakavikoiksi. Kuinka vain, ajattelin viihdyttää teitä siteeraamalla muutaman mieleen jääneen kohdan [en lähtenyt raahaamaan teosta mukaani tänne].

Herrasmies pitää aina pikkutakkinsa hihojen alimman napin auki. Ei minkään hajamielisen kuninkaan muistoa kunnioittaakseen, vaan siksi, että voi. Vain kalleimpien pikkutakkien hihannapit aukeavat, ja herrasmiehen sopii hyvin esitellä takkinsa laadukkuutta moisella pienellä eleellä.

Herrasmies juo taskumatistaan häpeilemättä selkä suorana. Ellei siten satu olemaan samassa tilaisuudessa väkivaltaisen raittiuskiihkoilijoiden kanssa. [mukana oli myös maininta, että autonkuljettajien yhä harvinaistuessa taskumatinkäyttöä joutuu usein valitettavasti rajoittamaan].

Herrasmies ei tarvitse hiuslisäkettä. Hän ymmärtää, ettei hiuksilla korvata charmia. Ja charmilla taas – sillä voi korvata aivan mitä vain.

Kelloihin on syytä perehtyä keskustelemalla aiheesta parhainten kelloseppien kanssa. Jo muutamassa kuukaudessa alasta saa hyvän käsityksen. Ja usein huomaa myös päätyneensä ostamaan oman kellon, sillä kestäpä meistä olisi vastustamaan aidon, mekaanisen kellon houkutusta.

Ne poikaparat, jotka ovat joutuneet äitinsä parturoimiksi, ovat menettäneet paljon. Elämys, jonka mies saa osaavan miesparturin käsittelyssä, on yksi tämän elämän hienoimpia.

Polvihousujen käyttö on yksi ikuisuuskysymyksiä, mutta vastaus on onneksi yksinkertainen: ei. Herrasmies ei koskaan julkisesti käytä lyhytlahkeisia housuja. Korkeintaan omassa puutarhassaan, mutta mieluiten ei sielläkään. Hellepäiviin soveltuvat mainiosti khakihousut.

***

Kirjassa on monta kannatettavaa ohjetta, mutta shortsikieltoon en kyllä saata alistua. Minun lempiasuni on shortsit, pikeepaita ja sandaalit [sukitta, tietenkin]. Ihan totta, pikeepaita. Minä en vain osaa t-paitoja.

Toki vihaan silittämistä. Ellei olisi olemassa sitä upeaa hetkeä, kun pukee juuri silittämänsä paidan päälleen, kaulukset ovat pystyssä, paidanhelma housuista ulkona, ja ojentaa kättään suoraksi sulkeakseen kalvosimensa, minä en luultavasti käyttäisi jatkuvasti kauluspaitoja.

Niin, siinä minä olen. Älkää klikatko, jos haluatte säilyttää illuusionne [kaikki kuitenkin haluatte]. {tässä lukijamäärän syöksykierteessä olet näemmä valmis epätoivoisiin tekoihin.}

Aapelin näkemys PA:n päästä.

Aapelin näkemys PA:n päästä varpaisiin.

Kiitokset Asmunderille taateleista ja Marjutille vinkistä. Minun tätä edeltävä muistoni Räpyläpölkystä oli, kuinka siellä dissattiin aikoinaan Kysyn vaania. Mutta saat siis anteeksi. Tuo body-paita on sitä paitsi nokkelin body-tagiin liittyvä vitsi, jonka olen ikinä nähnyt – ja se on sentään varsin kilpailtu sarja, se.

Kun lapsena neuvottiin, että katso vasemmalle ja oikealle ja vielä kerran vasemmalle ennen kuin ylität tien.

Niin minä ihmettelin, miksi kummassa. Oikealle katsominenhan olisi kriittisempää, sillä silloin täytyisi katsoa kauemmas tulevaisuuteen, koska tuo kaista ylitetään myöhemmin.

Tällaista poliittista piilovaikutusta tarhoissa ennen vanhaan.

Vasta yläasteella aloin miettiä sinänsä triviaalisti, että koska valolla kestää aikansa saapua kohteesta silmään, näemme kaiken aikaa useista aikakausista koostuvan kollaasin.

Sittenkin viime kesänä Kyprokselle eksyttyäni olin hukassa väärästä suunnasta hyökkäävien autojen keskellä. Olisi opettavaista kokea moista useammin ja laajemmalti. Nähdä tottumuksien merkitys.

***

Osallistuin minäkin sitten meemiin ja hankin punaista maitoa. Täkäläisessä kaupassa, jossa maito myydään lämpimässä, punainen tarkoittaa vähärasvaisinta. Olisiko 1,3-prosenttista. Sinisessä sitten kaksi ja puoli.

Kaikkien yleissivivistyneet tietenkin miettivät tässä kohtaa englantilaisia maitojen värikoodeja 80-luvun lopulta. Siellä miedoin oli sini-, keskivahva puna- ja vahvin mustakorkkista. Äkkiseltään huomataan, että vastaavaa käytäntöä sovelletaan emmental-juustojen vahvuuksiin.

[Minusta on tullut mies – syön nykyään emmentalia.][Lapsena kotona oli aina isän ja äidin juustoa, emmentalia ja edamia. Enää vuosiin ei ole ollut, kun isä ei enää syö tai jotain, en tiedä.]

Ja jos muistetaan, että Sveitsi on tunnettu juustomaa, ei ole ihme, että laskettelurinteet luokitellaan samoin värikoodein.

Paitsi että joskus käytetään vihreää übernüüpän tunnuksena. Miettikää sitten, haluaisitteko vihreää maitoa.

[Jos, niin minulta saatte.]

Vihreähän viittaa muualla maailmassa aloittelijaan. Minua huvittaa kovasti, kuinka Alanis Morissette laulaa One Hand in My Pocketissa:

I'm green but
I'm wise.


Ai vähän niinku Osmo Soininvaara?

***

Joku viisas on sanonut, etteivät kovat jätkät enää kirjoita blogeja, vaan ainoastaan Wikipediaa [ jostain syystä minusta tuntuu, että tuo ei sittenkään kelpaisi Jack Bauer -läpäksi]. Suomalaisista blogeista löytyy varsin vähän juttuja: edes Schizo-Blogia ei mainita. Lehti sentään.

Hilkulla oli näemmä myös, että Pää auki olisi huolittu mukaan. Vaan rannalle jäätiin, kuten tapoihin kuuluu. Otteita aiheesta käydysta keskustelusta:

ei sovellu Wikipediaan – varsinkaan jos PA rikkoo tekijänoikeuksia.

Wikipediaan tarvitaan ehdottomasti lisää paskaa.

Voisi yhdistää vain johonkin Internetin marginaalikulttuuriartikkeliin

Alapääkulttuuri ei sovellu Wikipediaan.

Lisäksi PA-sarjakuvat [?? -PA] eivät ole edes milläänlailla hauskoja.


Kuinka vain, nyt tarvittaisiin päätöksiä seuraavasta Kuukkeli-gaalasta. Saatan tulla Suomeen kevään aikana, mutta lennot pitäisi varata pikapuoliin, jottei tulisi turhan kalliiksi.

Butt-Janne ei tunnetusti ole tällä kertaa järjestämässä, mikä on kaiketi vain hyvä asia, sillä hän ei enää edes linkitä tänne. Kun mietin, millainen vaiva tuon sivupalkin säätämisessä on, yllätyn aina, kuinka joku jaksaa varta vasten poistaa linkin. Luultavasti hänellä on kuitenkin jokin leetimpi systeemi käytössään tai sitten olen vain nykyään niin huono.

Tosin jos se jää noin myöhäiseksi kuin vuosi sitten, niin menee vähän nihkeäksi. Minulle kävisi parhaiten tuossa 31.3..

***

Tuli tuosta mieleeni, että myös moni uskollinen linkittäjäni on valitettavasti harventanut merkittävästi bloginsa päivitystahtia tai tyystin lopettanut. Ei ole kuulunut mitään Kätsänäppärästä, ei Latteuden kutsusta liioin. Eikä sekään yksi arkisia kysymyksiä listannut, jonka nimeä en nyt muistaa, ole päivittynyt aikoihin.

Elämä ja teot on vähintään tauolla, Molekyyli ja Aivan sama lopettaneet. Mitä tämä tällainen pelleily on? Minä tarvitsen teitä! Te nostatte sijoitustani linkatuimmat listalla, jolla valun jo nykyään lähemmäksi kahta kymppiä.

[Mitä, kolme lopettanutta tilaajaa eilen? Älkää minulle kostako, vaan Tanskalle.]

***

Näin tämä taas venähti. Ehkä pääsemme asiaan ensi kerralla. Otin valokuvatkin jo. Muistaessani mainitsen, että on perin hupsua, kuinka luovasti Creative on uudelleenmääritellyt podcastingin iPodiin viittaavan pod-osan.

Mitä se oli, Personal On-demand Darstellung tai jotain muuta yhtä väkinäistä.

Kassaneidit eivät hymyile, kerroin aiemmin. Sen lisäksi he täyttävät koko koppinsa ja pääsisivät viiksiensä puolesta töihin vaikka Hakaniemen Elantoon.

Jos kauppa sattuu olemaan Plus, heillä on lisäksi myrkynvihreää luomiväriä.

Plussan kassajonot ovat aina tukossa, niin tänäänkin. Ruuhkaa helpottamaan avattiin poikkeuksellisesti kolmas kassa, jonka miehitti viehkeähkö – joku voisi sanoa liian saksalaisen näköinen – kassaneito, mutta toki niin myöhään, ettei se minun toimintaani vaikuttanut.

Olin juuri maksamassa omalle mursulleni, kun tyttö aivasti. Gesundheit [terveydeksi], suomuuraimeni toivotti, kuin tapana on. Vai pitäisikö sanoa kauneudeksi, hän jatkoi. Hänen huultensa vasemmassa ääressä pilkahti ivallinen virne. Ei suupieli välttämättä noussut edes vaakasuoraan, mutta suhteellinen liike oli merkittävä.

Tyttö mumisi jotain kiittävää.

Niin, vai kumman sinä ottaisit, jos valita saisit, nainen tiedusteli, kauneuden vai terveyden?
Piip, sanoi kassakone.
Kyllä minä varmaan terveyden, tytön selkä vastasi.
Niin kai, kun kauneus sinulla kerran on jo, nainen kuittasi, enkä edelleenkään tiedä, oliko hän katkera vai ystävällinen.

***

Huumoriblogaajat tietenkin siirtäisivät tuon jotenkin nokkelasti reaalimaailmaan, Blogistaniin. Ottaisitko mieluummin Sellistin sormet vai Schizo-Jannen varpaat [ja minne?]? Niin kai, kun sinulla kerr

Älykköblogaajat taas kirjoittaisivat jotain viisasta Muhammedista. Mutta ei minulla ole mitään sanottavaa enkä osaa piirtääkään.

Voisin osallistua osin alulle panemaani kirjainmeemiin [tainnut aika hidastua tuolla]. Vaikka haastavalla ä-kirjaimella.

Ä-äh...

Ainakin voisin onnitella Siguraattoria mainiosta taglinestaan. En olisi itse osannut sanoa paremmin. Perun puheeni ja toivon, että tälläkin kertaa jaetaan tag-line-Kuukkeli ja että voitto menee hänelle.

Voisin pohtia, luuleeko Schizo-Janne vähän liikoja itsestään. Pitäisikö meidän todella saada jo siitä riemusta, että hän on harrastanut seksiä.

harrastimme [ketkä me –PA] Superchickin kanssa äsken seksiä. Siitäs saitte

Vähintä mitä voisi tehdä, olisi kirjoittaa postaus otsikolla Itseironinen, hauska, älykäs ja kykeneväinen katsomaan maailmaa muutoinkin kuin omien kapeiden lasien läpi insinööri tarkastelee blogiskenen kuulumisia, mutta tuo nyt olisi aika tylsä lähtökohta mille tahansa.

Minua on muuten aina kummastuttanut, kuinka sanotaan, että se on vähintä mitä voimme tehdä. Kun siitä herää kysymys, että kas kun ette sitten ole tehneet jo.

***

Joten jatketaan aiheesta. Ostin jälleen eilen dönerin. Joudun vaihtelemaan paikkojani, jotteivät tietäisi, kuinka paljon niitä syön. Toki myös hankkiakseni mahdollisimman laajan bakteerikannan, sillä vaihtovuodesta tulee ottaa kaikki irti. [Sitä paitsi sydämessään saksalaiset ovat lasinnyysijöiden puolella.]

[Täällä minä olen ollut jo kohta lukukauden nyysimättä ainuttakaan. Olen vätys. Feigling.]

Ongelmallista tässä on, etten ole vieläkään kyllästynyt syömään noita. Reilulla parilla eurolla ei suurta määrää ruokaa kaupasta saisi, ja se pitäisi vielä jaksaa laittaa ja tiskata. Sitä paitsi täkäläiset dönerit ovat – tuoreita kielikuvia käyttääksemme – kuin punaista maitoa.

Kämppiksetkin ovat tyytyväisempiä, jos en paista bratwurstia ja hapankaalia liesituulettimettomassa keittiössämme.

Sitä paitsi mistä tietää, että hapankaali on vanhaa? Ei ainakaan hajusta.

Joten siinä minä olin, lähidönerpaikassamme. Nuorempi, minua reilut viisi vuotta vanhempi mies oli työvuorossa. En tiedä, onko vanhempi hänen isänsä. Luultavasti.

Aina joskus olin hieman säälinsekaisesti miettinyt, kuinka tyytyväinen hänkään mahtoi elämäänsä olla. Vuolla dönerlihaa yömyöhään rasvankäryisessä kopissa, pyhin arjin.

Olin lausunut tilaukseni, hän oli ruvennut toteuttamaan sitä, kun tuttava tuli sisään. Mitä kuuluu? hän kysyi kuin tapana on. Paskaa, myyjä sanoi, kuten tapana ei ole. Ja alkoi vuodattaa, kuinka tyytymätön hän on elämäänsä. Vuolla dönerlihaa yömyöhään rasvankäryisessä kopissa, pyhin arjin.

Kertoi yllättäen tulleesta lisäsähkömaksusta. Ilmeisesti luvatuista, mutta saamatta jääneistä lisäpalkoista. Valitti, ettei hän tiedä, kuinka veloistaan selviää. Sanoi, ettei hän jaksa enää välittää. Että odottaa ja katsoo, kuinka käy.

Ja oikeastaan haluaisi muuttaa Afrikkaan.

Kääntyi sitten puoleeni. Mit allem? kysyi ystävällisesti kuin ei mitään.

Minä häpesin villakangastakkini rinnuksella roikkuvia valkoisia kuulokkeitani. Tipin antaminen olisi tuntunut tekopyhältä, mutta maksoin sentään tasarahalla ja ostin ylihintaisen turkkilaisen limonadin kannustukseksi.

V

Viittaan ahkerasti, opettaja vähät välittää. Kenties vaikuttaa, että välinpitämättömyys on vaivana opettajallamme, vaikka oikeasti viha on virittänyt tunnelman vaikeaksi. Viha taustaani, viha mielipiteitäni vastaan. Vaikeneminen on valhe, vääryyksistä täytyy valittaa! Virheiden etsintään vihkiytyminen; välillä minut valitaan nöyryytettäväksi väkijoukosta. Viillän ranteeni verille, vuolen lastuja vereslihastani, mutta vinoilu jatkuu vain. Vituttaa.

IS: Joka toinen teinien sana alkaa v-kirjaimella


***

Unohtui taannoin kysyä, että jos Suomi on kiinni Natossa kuin postimerkki, tarkoittaako se, että me maksaisimme koko lystin.

[Kun kerran lehdissäkin saavat puuttua monta viikkoa vanhoihin aiheeisiin.]

***

Ei nyt oikein.. päätin poistaa tämän päiväisen viestini varsinaisen sisällön. Minulla ei ole kapasiteettia kirjoittaa sitä kunnolla. Luetaan odotellessa Kervån blogia, jonka löysin ovelan nimensä vuoksi vasta hiljattain sekä Ilmaista Suukapulaa, jonka ehdin lukea alusta loppuun vasta nyt ja suosittelen samaa kaikille.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds