Täysiä ja puolia

Suuruusluokka: hell of a,
kuin meri alla vellova.

Pelataan täysillä;
pidä puolesi –

molemmat.


***

Niin minä olen blokeissani jälleen värissyt, että tuupataan tuo sekamelska ulos mieltä kuormittamasta. Tajutkaa nyt nuo täydet ja puolikkaat.

Olin blogimiitissä, enkä jaksa alkaa linkittää ihmisiin. Hienoa tavata Rappiotäti. Tiesin ennakkoon nähneeni hänet muualla joskus taannoin. Mutta hänen lähestyessään minua tiskillä en tietenkään jaksanut muistaa. Hetken oletin, että hän on joku nobody-blogaaja, joka luulee, että muistan hänet. Tiedättehän. Siis, rai-vos-tutt-avaa.

Yleinen yhteisymmärrys oli, että Rappiotäti on kauniimpi kuin olisi arvannut. Tätinähän häntä nyt ei ollut pidetty muutenkaan.

Myös Minh oli mukavaa tavata viimein. Ei liene kauhean yllättävää, että hän toi mieleeni Katan.

Tumppu von tumpun Joonas oli piilokoroissaan kiinnostava tuttavuus. Hänen ambivalettia persoonaansa voisi analysoida lopun vuotta, mutta jätänpä sen väliin. Jos vaikka joskus vielä tapaan eilenkin jälleen yhtä riemastuttavan pirskahdellen esiintyneen Hurinan, niin voin keskustella hänen kanssaan Joonaksesta sen sijaan, että kiertelen vastaamasta hänen kysymyksiinsä itsestäni.

Yhtäältä on sääli, ettei minulla ole koskaan mitään sanottavaa Eräälle Saaralle. Toisaalta se on vain hyvä, sillä hukkaanhan se menisi, kun hän ei ymmärrä puhettani.

Oli puhetta helmistä ja sioista, muttei kuitenkaan tässä merkityksessä.

Juttelin minä monien muidenkin kanssa eikä se, että jätän sen mainitsematta tarkoita, että jotenkin väheksyisin teitä. Jätin mm. Mitvitin tyystin mainitsematta, eli hyvässä seurassa te olette.


***

Ajattelin viime vuotta. Siitä uutudenviehätystä ja jonkin sortin täpinää. Ei sellaista ole enää. Nyt tunsin kuuluvani joukkoon kuin paraskin tekijä – ja minä olen oppinut tuntemaan oloni kotoisaksi vain ulkopuolisena.

Arkipäiväistymistä. Tässä päivänä eräänä keksin googlata sanaa banaaliseksi, mutta tulos jäi laihaksi.

Pitää kai etsiä uudet viiteryhmät ja tehdä vaikka Visukintun tavoin ja ruveta neuleblogaajaksi.

[Mutta jottei tärkein unohtuisi, niin huippua väkeä olette ja lässyn&lää ja kiitokset järjestäjälle ja jatkoristeilyemännälle!]

***

Rohkeat kuvat maajusseista


onnistui vielä viimemetreillä nousemaan lööppien FTW OMG PLZ LOLZ -sarjan kärkeen. Odotamme innolla, mitä loppuvuosi tuo tullessaan.

[Jos ette tienneet, niin kukaan ei enää kirjoita WTF. On paljon koleampaa typottaa se.]

***

Sori nyt, jutuista tulee äkkiä vanhoja, kun päivittää näin harvoin, mutta tässä on riemastuttava vaihtoehtoinen loppu Olli Happosen farssille. Useampi sankari on tietenkin innostunut yrittämään temppua.

11 on viitsinyt kommentoida:

Koleaa tai ei, FTW on täysin eri asia kuin WTF.

12/16/2006 07:49:00 ip.  

Heh, minähän en ole joku nobody-blogaaja. Ei, olen nobody-bloggaaja. Se, että lähestyin sinua tiskillä, näyttää näytöltä luettuna jotenkin...arveluttavalta.

Hauska oli kyllä tavata.

Muutenhan tässä ihan punastuu. Nämä naisten sotamaalaukset saattavat välillä olla varsin hämääviä. Miten niin yleinen yhteisymmärrys?

12/16/2006 10:48:00 ip.  

Ainakin minä sanoin PA:lle, että Rappiotäti oli hurjan nätti :). Ja olettaisin monen miekkosenkin olleen samaa mieltä.

12/17/2006 12:03:00 ap.  

Nikke, sori nyt, mutta minun on vähän vaikeaa uskoa, että sinä – tai kukaan muukaan – voisi tietää paremmpin kuin JCP.

Rappis, Marin kanssa tosiaan moista juoruttiin. Ainakin. Ja tietenkin minä pyrin pukemaan kaiken arveluttavan näköiseksi. Siksihän tämä blogi on olemassa.

Hmph, jos jokainen postaus verottaa aina yhden tilaajan, niin kyllä minä tätä voin vielä ensi vuoden jatkaa.

12/17/2006 12:41:00 ap.  

Hetken oletin, että hän on joku nobody-blogaaja, joka luulee, että muistan hänet. Tiedättehän. Siis, rai-vos-tutt-avaa.

Joku sinut huonommin tunteva voisi luulla, että olet niin pissapäinen pöljä, että sanoit tuon tosissasi. Siinä mielentilassa voisi vaikka perua tilauksensa.

Uskoisit Jania, sarkasmi ei ole koskaan hyvästä!

12/17/2006 01:26:00 ap.  

Höh, en kai tavuttaisi väärin, jos olisin tosissani. Sanoisin, että tuollaiset tilaajat joutavatkin mennä, ellei sekin olisi tulkittavissa aroganssiksi.

12/17/2006 01:34:00 ap.  

Usko tai älä, olin niin helkkarin paineessa, kun tulin sua morjestamaan(täti on ujo), että vasta poistuttuani seurastasi havaitsin, että olin jättänyt jokaisen lauseeni kesk


-minh-

12/17/2006 11:37:00 ap.  

Viitsisitkö mailata niitä jatkoilla otettuja fotoja minulle. etunimi.sukunimi ja loppuosa gmail.com

12/17/2006 12:57:00 ip.  

Sedis, saajia on niin paljon, että laitan ne mieluummin jakoon jonnekin. En tosin välttämättä tee tätä ennen tiistai-iltaa. Jos teen, se kertoo opiskelutarmoni pettäneen jälleen.

12/17/2006 01:03:00 ip.  

OK!

12/17/2006 02:45:00 ip.  

Minä olen aina oikeassa.

12/18/2006 08:54:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds