Todellakaan ole aikaa

Tikusta asiaa ja piikistä lihaa – luiden ympärille.

Niin paljon kuin minullakin olisi taas sanottavaa, ja lähden sitten tuollaiseen.

Mutta en halua kertoa kaikkea. Minulle tapahtui hiljattain jotain ikävää. Eikä se ollut varsinaisesti minun syytäni: minua voisi väittää jopa uhriksi. Ja silti paitsi harmittaa, myös liki hävettää. Kenties palaan tähän salakavalasti joskus.

{Öh, onko muka hyvä idea aloittaa juttu ja jättää se kesken?}

[Hihhaa, tietäisittepä, kuinka monella tasolla tuossakin viitattiin joka suuntaan. Kannattaisiko ehkä ryhtyä premium-tilaajaksi.]

Mahdollisia PA:n printtimediaan suuntautuneesta multikanava-avauksesta tietoisia kehotetaan pysymään rauhallisina. Kuvakin oli kuulemma epäedustava. Oli vähän lyhyet hiukset siinä eivätkä hampaatkaan aivan edukseen. Katsotaan sitten perjantain miitin jälkeen, kuinka tällä paljastusten tiellä edetään pahemmin spoilaamatta.

***

En koskaan julkaissut raporttiani taannoisista vuosijuhlista, mutta muutamaan yksityiskohtaan haluan palata. Tiedämme kaikki, ettei frakin kanssa käytetä rannekelloa. Mutta kaikki eivät vie pukeutumistaan niin pitkälle, että miettisivät, mitkä lompakon korteista ovat asun arvolle sopivat.

Tuomion saivat Makuunin ja Kotijäätelön kanta-asiakaskortit. Kotkan kaupunginkirjaston kortti niin ikään. Visa Electronkaan ei oikein sovi tyyliin. Visan säästin, kun ei parempaakaan ollut. Sekä tietenkin Stockan Eklusiiiv-kortin. [Toivottavasti kukaan ei tiedä, että se on vain äidin rinnakkaiskortti.]

En valitettavasti ehtinyt kunnolla etkoilemaan, kun Tuuli Mattelmäki mokoma innostui väittelemään tohtoriksi niin pitkäkestoisesti. Olin varannut herrasväelle johdannoksi miehuuteni kynnyksellä saamani Käytöksen kultaisen kirjan sekä viime vuoden Täydellinen herrasmies -joululahjani.

Ensimmäistä en ole vuosiin selaillutkaan, ja silmiini osui muutama ihastuttava ohje. Niin kuin vaikka tämä, jossa kerrotaan, kuinka neidon tulee suhtautua ei-toivotun nuorukaisen – *sigh* – lähestymisyrityksiin.

Ellet halua tarjotuille treffeille sano selvästi ei. Kiertely ja kaartelu saattaa herättää vastapuolessa turhia toiveita, jotka kääntyvät katkeraksi pettymykseksi ja mielipahaksi, kun todelliset tunteesi paljastuvat.


Tähän asti olemme yhtä mieltä, mutta juttu jatkuu:

Kieltäytymisensä voi esittää ystävällisestikin. Sano, että olet kutsusta iloinen, mutta sinulla ei todellakaan ole aikaa. Kun on kyllin monta kertaa kieltäytynyt, pyynnöt varmasti harvenevat ja loppuvat viimein kokonaan.


Tämäkö ei ole kaartelua. Kun on kyllin pitkään kuristanut toista kurkusta, hengenvedot varmasti harvenevat ja loppuvat viimein kokonaan.

Tuota kohtaa äsken etsiessäni silmiin sattui niin monta hurmastuttavaa lausetta, että ymmärsin, että minun täytyy lukea tuo kirja läpi taas jonakin päivänä. Ja muistettakoon, ettei tämä ole mitään verrattuna 50-luvun laitokseen, jota aikoinaan lehteilin vaarillani.

Ellei vastapuolikaan tunnu tietävän, miten toimia, jomman kumman sopii sanoa: "Mutta mehän tapasimme kahdeksan vuotta sitten ja silloin me kyllä sinuttelimme."


Jos olette, arvon neidot, ihmetelleet, miksen tapaa suudella teidä käsille, syy on seuraava:

Nuoria tyttöjä ei saa suudella kädelle, sillä se olisi heidän vienon neitseellisyytensä tahraamista. Heitä suudellaan senvuoksi vain suulle, mutta se ei tapahdu julkisuudessa – Brummel & al. 1926.

[Eikä julkisuus tuohon aikaa tarkoittanut Seiskan kantta.]

Ei myöskään sovi unohtaa, mistä kaikki alkoi.

Hyvien tapojen alamäki alkoi 60-luvulla. Silloin alettiin siirtyä tasalatvaiseen elämään. Auktoriteetit revittiin alas, ja jokaisesta tuli jokaisen veroinen.


Onneksi sentään blogimaailmassa auktoriteetit ovat kunniassa eikä kenellekään vasta-alkajalle tulisi mieleenkään pitää itseään millään muotoa tunnustettujen huippublogaajien veroisena.

***

Piti kertoa sekin vielä, että matkustin tänään Pendolinolla ensimmäistä kertaa eläissäni ja olin vähän pettynyt. Sisustus oli kaikkiaan kovin muovinen ja tylsä, viimeistely huolimatonta, eikä kokonaisuudesta syntynyt millään lailla eksklusiivista vaikutelmaa, vaan olo oli enemmänkin kuin halpislentokoneessa. En sitten tiedä, millaista bisnesluokan puolella olisi ollut.

Verrokkina saksalainen ICE ja belgialainen Thalys ovat kumpikin viihtyisämpiä paremman luokan junia.

Eikä sillä, että minä olisin marrasjärveläinen {ah, kirjallisuusviittaus} Italian-vihaaja. Tunnetusti siellä on keksitty kaksi hyvää asiaa: Campari ja Vespa.

Jostain syystä Italia herättää mielipiteitä. Puhutaan ihmisistä, jotka ovat Italia-faneja, mutta Saksa-faneja kutsutaan korkeintaan natseiksi. Ja Ranska-faneja homoiksi. Tai ainakin JCP kutsuu.

Saa nähdä, saapuko JCP lainkaan mukaan miittiin. Nykyisellään kun tuntuu, että uskallan saapua paikalle ihan yksinkin.

***

Microsoftin Zune-soittimen kommentointi saattaisi sopia paremmin johonkin toiseen julkaisuun, mutta menköön nyt tällä kertaa tähän. Tarkoituksena on tehdä musiikinkuuntelusta sosiaalinen kokemus tuomalla soittimeen wifi-yhteys toisiin soittimiin. Kaikki muut paitsi Microsoft tuntuvat ymmärtävän, että korvanapein ulkomaailmasta eristäytyneet popittajat nimen omaan haluavat olla epäsosiaalisia.

Vaan ei hätää: langattoman yhteyden avulla virusten levittäminen käy kätevämmin ja kuluttajille voidaan taata tuttu Microsoft-kokemus ilman Applen hankalia tehdasasennettuja viruksia. Millä noita Applenkin viruksia päivittää, se kun on ilmeisesti vanhentunut jo alkuun ruvetessa.

10 on viitsinyt kommentoida:

Campariko hyvä asia?

No ehkä sinänsä, että on ainakin yksi viina (konjakin lisäksi) josta voin hyvillä mielin kieltäytyä.

Tähän on kyllä omat historialliset syynsä, mutta se on niin pitkä tarina että jätän suosiolla kertomatta. (Sehän ei oikeastaan selvinny tuosta merkinnästä, onko se hyvä idea aloittaa tarinaa ja jättää se kesken.)

10/18/2006 11:13:00 ip.  

Oletko sinä noin uusi tulokas, että tunne Campari-juttuja. Voi surku.

Hupsuintahan on, ettei Campari ole edes viinaa. Tuttavani tapaavatkin kysyä, kuinka mikään, missä on noin vähän alkoholia, voi maistua noin pahalta.

10/18/2006 11:17:00 ip.  

Aaaah... kauhea jano iski, kun ruvetaan tuosta Camppiksesta puhumaan! Saisikohan sitä tuolta miittimestasta perjantaina?

Jos siis täti tohtii tulla pällistelemään idol.. no, pällistelemään. Samalla tosin voisi hoitaa lupaamani jauhotuksen Mr. PA:lle, eiku Laurille (hihii, onpas kummallista vaihtaa nimeä noin vain yhtäkkiä kesken kaiken. Sitä paitsi veikkasin väärin äänestyksessä).

No mut. Jauhoilla tai ilman, mutta Camparista en luovu. Nii.

10/18/2006 11:28:00 ip.  

Jauhotus.. öh, minä en enää ymmärrä nykytätien kielenkäyttöä.

10/18/2006 11:31:00 ip.  

Kysypä minulta junien business-luokasta!

http://www.matkalla.org/blog/archives/2006/09/retki_dikter.html

10/19/2006 06:39:00 ap.  

Tuo Brummel & al.-pätkä neitseellisyyden tahraamisesta jäi mietityttämään. Missä menee raja tänäpänä? Onko 34-vuotias liian vanha menemään neitseellisestä nuoresta tytöstä, joka voi lätkäistä turpaan, jos joku tulee kättä nuolemaan ja olla oikeutettu siihen neitseellisyyden suojelemisen varjolla?

Ja miten noista pissa-liisoista tietää, mitä ne on ehtineet tekemään...?
-minh-

10/19/2006 01:35:00 ip.  

Hihii, se oli PA muistitesti :)) Tarjouduin joskus aikaa sitten k.o. toimintoon, kun kaipailit jotakuta, joka saisi siullekin jauhot suuhun.

Tarve ei taida olla kovin akuutti enää..

10/20/2006 12:06:00 ap.  

MissJenny, tarkoitatko, ettei tarvetta enää ole, kun kerran näin hoidit jo homman.

Muistan tuon toki, mutten osannut yhdistää sinuun, kun minulla kestää kauemmin luoda identitettiä kommentaattoreista, joilla ei ole omaa blogia.

Marjut, vielä kun noita PC-paikkoja saa pyytämällä myös tavalliselle puolelle. Ja jopa IC2-junissa niitä tarjotaan.

Minh, niinpä. Parasta keskittyä jättämään ATM:ien käsisuudelmat väliin ja suudella kaikkia muita.

10/20/2006 12:18:00 ap.  

Hyi hitto moisia ”kohteliaita” ei ole aikaa -kieltäytymisiä. Ei kenenkään naisen ole pakko lähteä treffeille tietyn miehen kanssa. Mutta on reilua sanoa suoraan ei. Eikö tuo käytöstäti ymmärrä miehelle aiheutuvaa vaihtoehtoiskustannusta ja siitä seuraavaa vitutusta? Väsytystaktiikka on julma ja väärin.

10/20/2006 12:41:00 ap.  

Tuo oli muuten oivallinen neuvo! Aion noudattaa sitä tunnollisesti, ja kun kysytään(ne ATM:t), niin kerron sulta terveisiä. Menestys on taattu!
-minh-
P.S. WV-pakkomielle taas tänä yönä: eikö OWYRJO ole jo aika hyvä? Mulla oli omassa blogissani IKUPIPL.

10/20/2006 04:18:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds