Synkkiä totuuksia

Tänään luin lehtiä aamiaisella sivistyneesti keittiössä, sillä sinnekin mahtuu taas.

– Tiesitkös, JCP, että Kimi Räikkönenkin käy p*skalla? kysäisin näyttöni takaa.
– Mitä, ihan oikeestiko ne laittoi noin. Eikö Iltiksen kannessa muka oo koskaan ollu esim. vittua, JCP äimisteli.
– Niin, katsoin arvioiden Räikkösen virnuilevaa kuvaa.
– Onhan toi tosiaan siihen verrattuna paljon tiukempi juttu.
Tiukempi, tsihihii, JCP tirskui.

Vaan mihin tässä enää voi uskoa, kun Iltalehden mukaan Räikkönen kävikin p**kalla.

Iltalehti kertoi myös vasemman laidan otsikkopalkkinsa pääuutisenaan maailman kalleimman sikarin hinnan. En minä teistä tiedä, mutta 375 euroa tuntui minusta jonkinasteiselta pettymykseltä. Sikareilla on sentään maineensa hivenen yläluokkaisina artefaktoina, mutta kukaan ei suhtaudu vastaavalla kunnioituksella vaikka kyniin, vaikka niistä nyt onnistuu maksamaan Stockallakin 500 euroa.

Edelleen Iltalehti kertoo supermalli Kate Mossin olevan raskaana mikäli on uskomista Mossin rokkaripoikaystävän setään.

Ja miksipä emme uskoisi Unca Philliä niin kuin aina ennenkin.

***

Helsingin Sanomat kirjoittaa vakavammista asioista [mutten nyt löydä tuota keskustelua]. Saksassa puuhataan kuulemma lupamaksua verkkoyhteyksin varustetuille tietokoneille. Aivan selvästi ei käynyt ilmi, kelle kuukausittainen viisi euroa tilitettäisiin, mutta jos television huonoksi havaittua mallia seurataan, niin oletettavasti sisällöntuottajille.

Että tänne päin, olkaa hyvät. Minulla on muuten muitakin saksalaisia lukijoita kuin Kata. Yleensä ne tuleva tänne joko etsimällä Amerikaner-munkkeja tai Berlin Berlin -kappaleen sanoja.

***

Vai palatte halusta tietää, mitä deitti-ilmoitukselleni kuuluu. Minun valokuvaani on käyty ihmettelemässä yli 300 kertaa eikä tämä edes sisällä omia latauksiani. Herää väkisin mieleen ajatus, että ihmiset eivät ole liikkeellä tosissaan, vaan menevät katselemaan toisten kuvia ihan muuten vaan. Mitä se sellainen peli on. Toinen ajatus on tietenkin vielä synkempi eikä näin sovi tämän blogin tyylilajiin.

Ainoa saamani viesti – jota en suinkaan vähättele, vaan josta suuresti iloitsen – tuli henkilöltä, joka on minut nähnyt oikeastikin.

Nyt kun pää on avattu, niin voitte jatkaa rohkeasti.

Niin, eikä tässä vielä kaikki ollut. Myös humoristien kuningas Visa Kopu osoitti jälleen erehtymättömän tilannetajunsa ja kutsui minut Flickr-kontaktikseen.

***

Olipa kyllä mielenkiintoista tavata. Vaikutit kyllä ihan kolealta, no hätä. ;)

, Hurina kommentoi tuossa pari tuntia taapäin perjantain miittiä.

Eräissä sisäpiireissä ehti jo herätä pohdintaa siitä, suhtautuiko Hurina minuun kenties jonkinsekaisella dissauksella.

Tiedetään hänen sanoneen mm. seuraavaa:

PA oli ihan eri näköinen kuin olin jotenkin kuvitellut ja puhui nopeaan tahtiin ja kuului syrjääntyneisiin teekkareihin varmaankin

Syrjäytynyt teekkari kuulostaa aika surulliselta. Pitää täsmentää, että sanoin olevani syrjäytynyt teekkareista. Tämä jättää teoriassa auki mahdollisuuden, että olen yhä jollain tapaa maailmassa kiinni.

Hänhän kertoi kuvitelleensa minua filologiksi. Valitettavasti minulla ei ole mitään käsitystä filologeista, niin en tiedä, pitäisikö olla ylpeä vai loukkaantunut. Olin kerran yksissä bileissä, joissa oli kolme tyttöä, jotka olivat pyrkineet lukemaan englantilaista filologiaa, mutta kukaan ei ollut päässyt. Että se siitä sitten.

Muistinpa viimein senkin, miksi Hurina liki puhkaisi kaulani terävällä kyynärpäällään. Kehotin ihmisiä testaamaan, kumpi peukalo heillä jää päälle heidän ristiessään kätensä. Ja otti rukka itseensä, kun kerroin synkän totuuden, joka vainoaa oikealla peukalolla ristijöitä.

***

Tuli käsien ristimisestä mieleeni, että kirjaanpa muistiin, kuinka koin tänään elämäni vakuuttavimman naisen suorittaman kättelyn. Vai kuinka sitä tavataan sanoa.

***

Suomalaisissa busseissa ei ole tapana kuuluttaa, mutta alati toistuvaa näytelmää seuratessani heräsin pohtimaan, mitä metroissa voitaisiin sanoa kymmenen vuoden kuluttua.

– Tapiola, Hagalund. Juna menee Otaniemeen. Pyydämme naisia poistumaan junasta.

14 on viitsinyt kommentoida:

Niin no minä muistaakseni kehotin teitä perustamaan sen syrjäytyneiden teekkareiden kerhon, johon kaikki samanhenkiset voisivat sitten kokoontua, jotta eivät joutuisi syrjääntymään teekkareista. Teitähän taisi kuitenkin olla useampiakin paikalla. En kyllä muista enää, kuinka syrjäytyneiksi muut tunsivat itsensä...

Oikeasti se on minusta hyvä idea. Jos olisin teekkari liittyisin heti syrjäytyneisiin teekkareihin.

Laitan sinut kuitenkin varmuuden vuoksi linkkilistalleni ja Flickr-kontakteihini, että et vahingossa tunne itseäsi dissatuksi. Hmm, lisäksi voisin ehkä julkaista sinusta muutaman Flickr-kuvan. Siis niitä, joissa Marinadi testailee käyttöliittymääsi.

10/23/2006 09:17:00 ip.  

kuinka syrjäytyneiksi muut tunsivat itsensä

Tai kuinka teekkareiksi.

Viude, laitoitpa linkin kerrankin riittävän suurella. Vai että uutuus, tässähän tuntee itsensä nuoreksi jälleen.

Pitäisi tehdä sivupalkilleni jotain, mutta vihaan sitä. Palkkia ja tekemistä.

10/23/2006 09:56:00 ip.  

Periaatteessa toivon, että näkisin kaiken minusta julkaistavan materiaalin etukäteen [eipä sillä, osa tämän blogin teksteistä on kirjoitettu siinä tilassa, etteivät silmät enää pysyneet auki].

Mutta kai sinulla on sen verran silmää, ettet mitään epäedustavaa julkaise. Ja internetistähän on onneksi helppoa poistaa kaikki, minkä sinne vahingossa laittaa.

10/23/2006 10:02:00 ip.  

Laitan vain edustavia sinusta ja poistan käskystä. Tosin ensin minun pitää saada se aikaan. Siihenkin voi mennä hetki.

10/23/2006 10:27:00 ip.  

Minä olen jo muutenkin julkaissut itse itsestäni kaikenlaista, joten puolestani saa mennä. Tosin Hurinahan ei minun mielipidettäni edes kysynyt :D

Sikarin hinta oli kieltämättä pettymys. Kuvasi latausten määrä on sen sijaan kunnoitettava. Tunnustan, että klikkasin minäkin, olen niin utelias.

10/23/2006 10:29:00 ip.  

Sisäpiirin tietona voin kertoa, että kallein Akateemisessa myyty kynä on ollut hinnaltaan 11500e (yksitoistatuhattaviisisataa euroa).

Esittelijän mukaan kyseisen keräilyharvinaisuuden hinta maailmanmarkkinoilla oli likipitäen kaksikymmentätuhatta euroa, joten hyvät kaupat ilmeisesti joku teki. Itse tuskin raaskisin kullalla ja timanteilla koristellulla mustekynällä edes kirjoittaa, mutta johonkin sitä rahat pitää sijoittaa jos niitä kerran liikaa on...

10/24/2006 12:20:00 ap.  

Marinadi: En tosiaan ymmärtänyt kysyä, kun olet itse jo julkaissut niin paljon kuvia itsestäsi, että kuvittelin hyvien kuvien julkaisun automaattisesti olevan ihan ok. Hyvä kuitenkin, että tuli nyt vielä varmistus. ;)

10/24/2006 12:33:00 ap.  

En jaksanutkaan miettiä tätä asiaa, joten laitoin suurimman osan kaikista kuvista privaateiksi, pari niin että ne näkyvät vain kavereille ja julkiseksi en juuri mitään. Lisään teille kaverioikeudet, niin voitte käydä ihmettelemässä ja kommentoimassa. ;)

10/24/2006 01:09:00 ap.  

Hurina, en viitsinyt ehdottaa tätä, kun ajattelin, että menee säätämiseksi, mutta kiva kun viitsit.

Hienoja nuo harmaasävyiset, tuntee itsensä aivan menneen maailman sankariksi. Tuo 'Kari vaanii' on vähän tylsä, jos vaikka sen jättäisi välistä.

Kiitos siis, pidän sinut mielessä, kun etsin seuraavaa pr-vastaavaani.

10/24/2006 07:59:00 ap.  

Minä taas täällä mistään mitään tiedä, kun en ollut paikalla ja noin muutenkin.
Mutta kiitos Hurinalle selvennyksestä. Huumorintajuttomana lukijana ymmärsin pohdintasi aivan väärin. Johtui varmaan siitä, että olen niin kade sun treffeistä.

Mutta asiaan, tuo internetmaksu liittyy siis ilmeisesti tv-lupamaksun piiriin. Kauhistelin asiaa tässä jokunen päivä Benropen k-lootassa. Kukaan täällä ei tosin vielä ymmärrä, että miten se tulee käytännössä toimimaan. Raportoin heti kun tiedän.

10/24/2006 12:40:00 ip.  

Hain lukemaan englantilaista filologiaa ja pääsin. Jätin sitten kesken ja ryhdyin jakamaan postia.

Minunkin oikea peukaloni on päällimmäinen, joten mikä minua vainoaa?

10/24/2006 02:37:00 ip.  

Joo mullekin jäi epäselväksi oikean peukalon päälle jättäjien karmea kohtalo. Ei kai se vain ole se englantilainen filologia? Minä tosin ristin käteni täysin oikeaoppisesti ja peräti kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.

10/25/2006 12:32:00 ap.  

Mullakin on oikea peukalo päällä. Koska äidit yleensä opettavat lapsilleen käsien ristimisen, niin mitäs tästä voisi päätellä?

10/25/2006 06:37:00 ap.  

Liittyvätkö oikea peukalo ja syrjäytyminen sittenkin toisiinsa? Tämä havainto saattaa mullistaa kaiken. Jotta tämä merkityksettömyys olisi riittävän juhallinen, toimii tämä samalla "uuden" blogi-identiteettini ensimmäisenä kommenttiesiintymisenä.

10/25/2006 02:41:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds