Teleprompterimies

Minä väitän, että minulla on jonkin verran näkemystä kanssaihmiskirjomme moninaisuudesta.

Tulipa petjamainen aloituslause. Olen itse hoitanut viime päivinä jälleen hirveän määrän asioita. Viime viikkoina olen kaiken kaikkiaan hoitanut sitäkin suuremman määrän kaiken laista. Arki on aika monimutkaista. Ja minä väitän, että olen keskimääräistä parempi organisoimaan kaaosta – erityisen etevä toki sietämään sitä.

Niinpä ihmettelen ajoittain, kuinka kaikki selviävätkään kaikesta.

Ja avaan V-lehden ja ymmärrän, etteivät selviäkään. Lehdessä kerrotaan säätäjistä ja fiksaajista. Niin kuin se kenties villiä sieluani kahlitsee, ymmärrän, että olen pohjimmiltani fiksaaja. Haluan, että perusasiat toimivat, jotta voin keskittyä omiin epäoleellisuuksiini, viehättyä ja vaikuttua niistä.

Minua ei häiritse, että vaate on lattialla. Siinähän se pysyy oikaistuna, ei mene suotta ryppyyn. Voin pukea sen päälleni huomenna. Minua ei haittaa, että keittiön pöydällä on tyhjä leipäpussi, sillä ei se miksikään mene. Mutta minua ärsyttää, jos tavarat jätetään pilaantumaan tai lautaset tiskaamatta niin kauaksi, että ne on heitettävä hajun vuoksi menemään. Tai jos huoneessa operointi häiriintyy, kun lamppua ei jakseta vaihtaa. Olen funktionalisti, olen sanonut.

Arvot ja arvostukset seuraavat aikaa. Nyt nousukaudella ollaan taas kunnollisia. Nuoret miehet saavat jälleen käyttää pikkutakkeja [muistan, kuinka itseäni hieman ujostutti hankkia casuaali samettitakki vuosi sitten keväällä]. Jopa liivejä ja henkseleitä. Kaikkihan me tiedämme, ettei henkseleiden kuuluisi oikeasti koskaan näkyä. Kun viisi vuotta sitten Aguilera hehkutti, että mullon, tiätsä, intiimiläväri, nyt hän kiusoittelee vastaavasti henkseleillään.

Hehkutin hiljattain viattomuudesta. Minusta tuntuu, että teineily on menossa pois muodista. Sori nyt, pissikset. Tulevaisuus on jälleen kirkasotsainen. Suomi24:ssä 25-vuotias sporttiseksi itseään kuvannut mies kertoi ostaneensa ihku ensimmäisen kauluspaitansa. Voikohan tällaista laittaa päälle baariin tai ravintolaan, hän tiedusteli.

Olen toisaalla mesonnut hiljattain, että minua viehättää ajatus kunnollisuudesta vailla tylsyyttä. Tunnen ja tiedän monta kunnollista ja tylsää ihmistä. Olen itse pelottavan kunnollinen. Ja perustin blogin todistaakseni itselleni, etten ole tylsä.

***

Jokin säilyy sentään ennallaan: sain kovin kurjan arvosanan tentistäni. Toki minun ajatukseni harhailivat siihen lukiessani. Ja toki minun piti lähteä kesken kaiken, jotta olisin ehtinyt töihini. Mutta kaikkiaan minusta tuntuu, että parjaamani saksalaiset kokeet soveltuvat minulle sittenkin paremmin.

Niissä oli vaikeita kysymyksiä ja vähän aikaaa. Nämä kysymykset olivat periaatteessa helppoja ja aikaa aivan tuhottomasti. En kai vain jaksanut kirjoittaa kylliksi. Mitähän tästä mahtaa tulla, tästä, josta niin kovin ollen intoillut.

No, voihan sen käydä korottamassa. Tentin suorittaminen oli sentään kynnyksenä syksyn muille kursseille, joten sikäli homma on hoidossa.

***

Kävin tänään tosiaan seuraamassa Haluatko miljonääriksi -ohjelman nauhoituksia. En lukenut sopimusta niin tarkkaan, niin en tiedä, paljonko saan kertoa. Kovin tylsää oli, kun porukka putoili oljenkorsia säästellessään. Eräänlainen Stanfordin vankilakoe sekin, vastatako tahallaan väärin vai yrittääkö auttaa kaveria.

[Aiemmin Stanfordissa opettanut professori kertoi taannoin, että nykyään harmittomaan käytettävyyskokeeseenkin vaaditaan siellä mielettömät lupalapukkeet, jottei vastaava pääsisi vahingossakaan toistumaan.]

Tein molemmat. En tiennyt varmaksi vastausta Miljoonasadetta käsitelleeseen kysymykseen, joten vastasin sen, jota oletin pienimmän osuuden yleisöstä vastanneen. 3%, aika hyvin arvioitu, minä osaan yleensä haistaa vähemmistön mielipiteen – sarjassamme turhat taidot. Yleisön enemmistö vastasi väärin. Olivat Ressun lukiosta, mitä ne mistään tietää.

[Kata Kärkkäisen toki tiedämme kaikki, mutta että Arno Kotrokin oli ressu, informoi samainen V-lehti. Se oli minulle uutta. Hän kirjoitti hiljattain hienosti ja paikoin oivaltavasti Metrossa asevelvollisuuden sukupuolisyrjinnästä.]

Jotenkin kun miettii Petteri Ahomaata, joka oli ennen kusipääksi rupeamistaan siloposkinen urheilutoimittaja, olettaa, että tulisi dissata Ville Klingaakin. En ole koskaan nähnyt häntä miljonäärivisaroolissaan ruudussa, mutta hän oli aika sympaattinen. Hieman nuoren näköinen ollakseen charmikas herrasmies – solmio ja liivikin puuttuivat – mutta paremman puutteessa kelpo.

Meidän käskettiin tuijottaa sinne, missä kilpailija istuu. Ei sinne, missä teleprompteri vilkkuu, ei sinne, missä näkyy, mitä sillä hetkellä kuvataan. Ja jotenkin unohdin sen, että Kllinga luki repliikkinsä putkelta. Ja että monitori kertoi hänellä lisäinfoa kysymyksistä.

– Dynastiahan tapahtui Denverissä, Ville lunttasi näytöltään.
– Joo, en ole niin vanha, että olisin sitä muistanut, kilpailija kommentoi.
– Mutta minäpäs olen, Ville valehteli.

Ja mietin, että sellainen minä haluan olla, sellainen teleprompterimies. Joka tietää kaikesta kylliksi, joka reagoi mihin tahansa kuin edessä olisi valmiiksi kirjoitettu spiikki.

Kaikkiaan oli melkoinen pettymys, että homma toimii ilmeisesti ilman minkään valtakunnan huijausta. Ville ei komentanut kameroita poikki ja sanonut kaverille, että kuules nyt, näiden muiden nyyppien jälkeen sinä et kyllä lusmua. Että nyt, helvetti, vastaat D, että päästään eteenpäin.

Eikä oikeasti Ville – however stara – siellä mitään komentanut. Ville totteli studio-ohjaajaa siinä kuin mekin.

11 on viitsinyt kommentoida:

Minusta tuntuu, että teineily on menossa pois muodista. Sori nyt, pissikset. Tulevaisuus on jälleen kirkasotsainen.

Ja minä luin, että stringit ovat auttamattoman vanhanaikaiset. Nyt pitää olla VPL (visible panty line).

9/01/2006 11:39:00 ip.  

Se tulee ryminällä, kun on tullakseen.

9/01/2006 11:41:00 ip.  

Minua ärsyttää suunnattoman paljon se, kun suomenkielisessä versiossa, ei mainita että pitäisi painaa nappia vain jos tietää oikean vastauksen.

Se, onko se sinun mielestäsi oikea vastaus, ihan aikuisten oikeasti oikea, on sinänsä sivuseikka.

Minua ärsyttää lähinnä se, että muissa versioissa läsnä oleva käsky olla vastaamatta jos ei ole hajuakaan, puuttuu suomen versiosta.

9/02/2006 02:38:00 ap.  

Ja muutenki tykkään toistaa itseäni. Olenhan sentään mahtava. Ja minulla on penis.

9/02/2006 02:40:00 ap.  

Olisin saattanut kommentoida, mutta en enää tiedä, mitä piti kommentoida. Tuo penis jotenkin kadotti ajatuksen.

9/02/2006 03:15:00 ap.  

Joo, kylllä siihen kapulaan pitäisi ehdottomasti lisätä uusi EOS-nappula. Olisi julmaaa joutua olemaan tyystin painamatta sen kerran, kun hetki tulee.

Vain siksi, ettei tiedä.

Tuohan olisi liki syrjimistä. Sitäpaitsi ylimääräiset napit ovat kivoja – busseissakin nykyään L-nappi 1-, 2- ja 3-napin lisäksi.

Katsomossa lojui myös ylimääräisiä kapuloita. Olisin tietenkin äänestänyt kahdesti, jos olisin sattunut tietämään.

9/02/2006 09:13:00 ap.  

Tämä oli kaikin puolin valaiseva lukukokemus.

Yritin kirjoittaa analyysia PA:n kauluspaitakunnollisuudesta, mutta se ehtikin jo itse myöntää kaiken.

9/02/2006 01:46:00 ip.  

Piti myös kommentoida jotain, mutta unohduin googlailemaan että mikä vpl. Mielenkiintoista.

9/03/2006 11:04:00 ap.  

Kappas, piti itsekin koettaa. Tässä on hyvä johdatus aiheeseen.

9/03/2006 11:21:00 ap.  

Korjaapa tuo linkki, siitä puuttuu r (href).

9/03/2006 12:30:00 ip.  

Kyllä, äiti.

Noniin.

9/03/2006 12:35:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds