En oo lopettamassa

En minä väitä, että tämä edelleenkään helppoa olisi, mutta äskeisten torkkujeni aikana alkoi tuntua, että jotain täytyisi sanoa.

{Ehkä kaikki johtuu vain siitä, että olet julkaissut tässä blogissa 666 artikkelia. Sellistikään ei ikinä päässyt tuon luvun yli. Jos Ruokamuistiota ei lasketa mukaan.}

Elän tällä hetkellä lievän odotuksen vallassa. Mutta koska tämä ei ole mikään nettipäiväkirja, vaikenen tyylikkäästi sen syistä. [Ei sillä, etten odottaisi Sellistin paluuta siinä missä kaikki muutkin.]

Selvästikin minun on syytä olla odottavainen, sillä kuukauden kuluttua vaikka minulla tulisi olla jälleen merkittävästi enemmän rahaa kuin nyt. En ole ennen nähnyt lainkaan näin läheltä, miltä tilini pohja näyttää. Pinta kun näyttää aina samalta, niin olettaa, että alla on siististi kaakeloitu ja yllätyksettömän siisti pohjakin.

Hieman kuin jokusen vuoden nurkissani pyörineellä Danzka-vodkan pullolla. En hennonut heittää sitä pois maitotonkkamaisessa alumiiniloistossaan, vaan ajattelin, että täyttäisin sen jollain halvemmalla vodkalla, kun moista seuraavan kerran hankkisin. Se vain otti aikansa, kun tapaan lipittää silkkaa giniä.

Ennen kuin kaadoin Ilves-viinani tähän fiinimpään pulloon, otin sentään valokuvan pimeästä pohjasta. Paljaalla silmällä sinne ei nähnyt.

Ruma ja ruosteinen. Päätin juoda viinani silmät kiinni alkuperäispullosta.

***

On jokseenkin vaivalloista ostaa halpaa viinaa Alkosta, jos yrittää edes ripauksen valvoa hyvää makua hankkimiensa tuotteiden nimissä. Talvisota, Tasavalta, Isänmaa ja Ryssä-Saatana. Kuka näitä nimiä halpisviinoille oikein keksii? Tuossa sarjassa Ilves tuntui kesyltä. Mihin kummaan edes tarvitaan viittätoista halpaviinabrändiä?

Jostain luin hiljattain, että yhä useammat tykkäävät kantaa kaulassaan leijonariipuksia. [Uskonnon symbolit tiedämme, mutta miltä mahtaa näyttää koti-ihmiseksi profiloituvan koru.]

Kaikkiaan isänmaallisuus on kovassa kurssissa, enkä tiedä, mitä se tarkoittaa tai miten pitäisi suhtautua. Luin tänään kirjastossa Image-lehdestä, kuinka nousuliidossa olevan kookomuksen nuorisojoukko tykkää huutaa isänmaallisuuden perään. Niin pitkään kuin asiaa ei määritellä tarkemmin, se jää toki sanahelinäksi, joten olenpa minäkin kerrankin hiljaa.

***

Olen viime aikoina pysähtynyt muutaman muunkin sanan vuoksi. Kun joku sanoo, että mee himaas ja toinen vastaa nykytyyliin, että en oo menoza. Niin tuohan on voitto kaikillle meille kielenvaalijoille. Ole menossa on sittenkin aika lähellä ylevää ole menevä -futuuria. Jokainen en oo tekemäzä on poissa tekemään tulemiselta.

Kulmakarvojani kammatessani mieleeni taas juontui, että jos tarkkavainen-sanasta johdetaan tarkkaavaisuus, mitä johdetaan huolitellusta. Huolitelluus? Äh? [Tarkemmin ajatellen tämä taitaa olla analoginen tunnettuus-tapauksen kanssa, ja siitä olen kirjoittanut toisaalla.]

Ja kuinka oivasti tarkkaavaisuudesta saadaan jälleen tarkkaavaisuudellinen. Ja siitä edelleen tarkkaavaisuudellisuus. Substantiivista adjektiiviksi ja takaisin. Tämä on kuin sileä funktio, jota voi derivoida ikuisesti [tai ainakin siihen asti, että löytää naisen]. {Uskotko ihan totta, että noilla olisi kohdallasi eroa?}

[Oikeasti minä en muistanut mistään mitään enää sen vertaa, että olisin osannut sanoa, mikä sellainen funktio on, jota voidaan ikuisesti derivoida. JCP väitti, että se on sileä.]


***

Ja vielä minä ajattelin Susanna Sievistä, joka kohun alkuaikoina totesi Idols-Christianiin liittyen itsestään, ettei ole mikään pedofiili. Ja mietin, kuinka pedofiilejä pitäisi kiittää siitä, että toimillaan pitävät kansan sivistystason niin korkealla, että käytännössä jokainen osaa sujuvasti käyttää moista sivistyssanaa.

Ei nekrofiili lipsahtaisi yhtä helposti kenen tahansa suusta. Tai araknofiili ainakaan.

Hämähäkinhässijät, aktivoitukaa!

[Kyllä minä tiedä, ettei pedofiileja ole oikeasti olemassa, vaan kyseessä on median luoma illuusio ja sopiva vihollinen.]

2 on viitsinyt kommentoida:

"tarkkavainen-sanasta"

Kylläpäs löysitkin ihmeellisen sanan jostain.

9/05/2006 05:30:00 ip.  

Ihmiskunnassa on 1400 artikkelia, noin 1360 jos uusinnat poistetaan

9/07/2006 12:24:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds