Avunpyyntö

Kaupungilla mainostettiin, että arpajaisiin osallistumalla voi päästä töihin Williamsin F1-talliin, mutta joku Kovalainen vissiin voitti jo tuon kilpailun. Onnea nyt.

En ensin täysin tajunnut asian merkitystä, mutta onneksi internet kertoi:


Se on käsittämättömän upea asia Suomelle, Kainuulle ja ennen kaikkea Suomussalmelle.

***

[Kun nyt tuli sattumalta mieleen, niin viitsiikö joku kertoa, kuinka Windowsilla pääsee näppäinkomennolla rivin alkuun. Macillä siis komento ja nuoli vasemmalle.]

***

Varsinainen syy tälle postaukselle oli avunpyyntö. En millään muista, mikä oli edellinen kerta, kun joku sanoi jotain yhtä typerää kuin Kari "en puhu englantia vaan suojelen Eurooppaa" Rajamäen huumetsunami.

Jotain, joka pyrki olemaan nokkelan tai freesin kuuloista sisällyttämällä mukaan aiheeseen mahdollisimman huonosti soveltuvan sanan, joka on ollut ajankohtainen ihan siis hiljattain. Eihän pari vuotta ole aika eikä mikään.

{On kai paljon tuoreempaa sanoa freesi kuin, no, tuore?}

Mieleeni tietenkin hiipivät kaikki väännökset Hard Rock Hallelujasta, mutta on oltava muutakin.

***

Tänään selaamassani Uutispäivä Demarissa kerrottiin edellisen lisäksi jostakusta, joka sai palkanlisää liikunnasta niin kuin tavalliset ihmiset blogaamisesta. Viisi euroa tunti, kolme kertaa viikossa.

Hupsua oli, että kuvatekstissä kerrottiin henkilön kävelevän ilman sauvoja. Vähän niin kuin jos joku vaikka kirjoittaisi ilman tietokonetta, siis.

Olemme autiolla saarella ilman nuuskaa.

{Ah, sinä se tiedät, milloin ujuttaa mukaan viittauksia laajaan lukeneisuuteesi!}

***

MUISTIO PA:N VETÄYTYMISNUMEROSTA


...Tavoitteena siis, että yleisölle syntyy vaikutelma, että PA poistuu näyttämöltä kuin rokkitähti, joka kuolee yllättäen salamaniskuun keskellä ensihittinsä moduloitua kertosäkeistöä.

8 on viitsinyt kommentoida:

...PA poistuu näyttämöltä kuin rokkitähti, joka kuolee yllättäen...

Koska yllättäen lähteminen ei edellisen vuodon jälkeen olisi edes mahdollista, voit saman tien unohtaa koko idioottimaisen ajatuksen! PA olkoon ihmisikäinen.

(Sitäpaitsi mikään rokkiheebon lavakuolema ei olisi yhtä dramaattinen kuin sielunpohjaani eniten järisyttänyt blogiexit: Kilpparin ja Moroskoopin venäläinen ruletti!)

9/08/2006 07:35:00 ap.  

Windowssissa tuo rivin alkuun meneminen riippuu tietysti jonkin verran ohjelmasta, mutta yleensä se on yhden napinpainallus eli Home-näppäin (ja End vie yllättävästi rivin loppuun).

9/08/2006 09:00:00 ap.  

Timo, kiitos. Luulin, että home vie sivun alkuu. Mikä sen sitten tekee? (Macillä komento + ylöspäin).

9/08/2006 09:38:00 ap.  

Sivun alkuun/loppuun pääsee ctrl-homella/endillä.

Koko rivin saa maalattua puolestaan pitämällä shiftiä pohjassa, ja koko sivun kursorista ylöspäin ctrl-shift-homella.

Jätettäköön harjoitustehtäväksi miettiä, mitä tapahtuu ctrl-shift-endistä.

9/08/2006 11:40:00 ap.  

Kovalainen Williamsille?

Ruletti pyörii nopeammin kuin ehdin olla kiinnostumatta.

9/08/2006 02:47:00 ip.  

Äh, tajusin tuon saman tänään aamulla, mutta ajattelin (ihan totta) katsoa, kuinka kohderyhmäni ei luultavasti jaksa piitata.

Formulaa ja näppäinkomentoja: myönnän, että pyrin aktivoimaan mieskommentaattoreita tällä postauksella.

9/08/2006 03:06:00 ip.  

Heikki Kovalainen: Nälkämaan tsunami!?

9/08/2006 03:59:00 ip.  

Jotenkin minulle tulee Kimi mieleen F1-nappulasta.

9/08/2006 06:52:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds