Varvistuksia

Kai jotkut ovat kiinnostuneita siitä, kuinka lämmintä ulkona on, kun sitä radiossa ja ties missä jaksetaan toistella.

Meillä kotona opetettiin, että säätiedotteessa ei ole muuta oleellista informaatiota kuin tuuli. Toki matalapainetta oli syytä toivoa, sillä silloin tuulisi kovempaa.

Katsoin siis, että tällaisella kelillä hiuksia on turha kuvitella kiinnittävänsä jotenkin hillitysti päätä myöden vaan antaa niiden seistä pystyssä niin kuin luonnollista on. Päälle vedin pitkäliepeisimmän takkini. Vastatuuleen käveleminen on minun juttuni.

Hiukset, jotta hulmuisivat.
Liepeet, jotta liehuisivat.
Helmat, jotta heiluisivat.

Tuntuuko joskus, että on pakko
nostaa kädet ylös?


***

Jossain kohtaa uudistuksen jälkeen väitin Satasta tuoreemman näköiseksi kuin Metroa, mutta typerät pääkirjoitukset ja liiallisiin mittoihin paisunut tekstaritulva ovat saanet minut kääntymään Metro-tyypiksi jälleen. Tänään kakkossivulla kerrotaan, että suomenruotsalaiset tekevät vähemmän rötöksiä kuin suomensuomalaiset. Koska rikollisiin ei voi koskaan suhtautua kyllin rajusti, esitän, että suomen kielestä luovutaan, niin saadaan tämäkin asia kuntoon.

Saku Koivu valittiin vuoden ulkosuomalaiseksi. Sitkeistä huhuista huolimatta on pakko todeta, että minä en ole Saku Koivu. Tämä tarkoittaa edelleen, että minua ei valittu. Sen ainoan kerran, kun olisin ollut ehdolla.

Tittelin voi saada ulkomailla asuva suomalainen – – joka on menestynyt erityisen hyvin omalla alallaan ja vaalinut suomalaista kulttuuriperintöä.

Höh, minähän olin juuri tuollainen. Saksan tunnetuin suomalainen huumoriblogaaja.

Kehuivat kilvan kirkuvan oranssista paitaani tänään töissä. Juntit. Eivätkö he lukeneet lehdestä, että kirkkaat värit ovat tänä syksynä out. Olisivat kehuneet hillittyjä mustansävyisä housujani.

***

Katalle tiedoksi, että pääsin viimein eilen eroon varpaankynnestäni. Se oli tuskaisaa, mutta kestettävä oli. Nyt sattuu paljon vähemmän, eikä hajukaan ole enää yhtä järkyttävä. Uskon saaneeni aavistuksen siitä, miltä kalmot lemuavat.

Aika äkkiä opin tosin kävelemään varvastani vältellen. Se on varmaan hyväksi, sillä äiti tapasi aina moittia, että kävelen liiaksi varpaillani. Isä taas valitti, että laahustan. Minä olisin voinut keksiä varpaisillaan suoritettavan moonwalkin, mutta ei sitten.

Varsinaisesti kävelin varpaillani kuittallakseni äidilleni, mutta hän kieltäytyi muistamasta sitä. Hän sanoi joskus aiemmin, että minun tulisi kävellä varpaillani, jotta lättäjalkani korjaantuisi. Enää minulla ei ole lättäjalkoja, joten kai se auttoi.

Varpaani on toki edelleen ruumiini rumin osa, mutta pahanhajuisin kohta on siirtynyt omalle paikalleen.

Jos olisi listaajaihmisiä, voisi olla virkistävää listata ruumistaan vaihteeksi pahanhajuisuuden perusteella. Mutta minä en ole.

***

Tislaajaihmiset sen sijaan... Äh, piti kommentoida Jorma Ollilaa. Jotenkin se vain tuntuu oikealta meille Olli-Pekka Kallasvoille. Minusta on aika yllättävää, että Ollila tarttui nuorten miesten alkoholinkäyttöön, kun nuoret miehethän nyt ovat käyttäneet alkoholia maailman sivu, eikä tässä minun nähdäkseni ole suurta muutosta tapahtunut [Jorma kuitenkin yleensä piittaa suunnattomasti minun näkemyksistäni.].

Virkanaiset taas, he ovat ymmärtääkseni riskiryhmässä.

Vaikka olihan siinä mukana tuo syrjäytymispuoli. Henry varmaan sanoisi, etteivät naiset voi syrjäytyä, kun voivat koska vain mennä baariin noutamaan miehiä. Mutta kuka kantaisi huolta meistä maailman hylkäämistä älyköistä.

Äh, ei minulla mitään hätää ole. Ja onhan minulla sitä paitsi tuo tv-lupatarkastaja. Se ei jätä, tänäänkin lähestyi kirjeellä.

***

Urheilun puutteestakaan en oikein tiedä, kun minusta tuntuu, että kaikilla on hirveä kuntoilubuumi. Myönnän, olen sikäli surkuteltava peelo, että minullakin on hirveä hinku hyppiä paikasta toiseen. Harmittaa suorastaan, että varpaani toipuminen kestää näin tolkuttomasti.

Tietenkin jotkut väittävät että ennen kuin oli polttomoottoriautoja ja kännyköitä, niin silloin sitä juostiin, mutta tuskin Ollila tätä tarkoitti sanoa.

Eiköhän tämä ole tässä taas. Huomenna menen katsomaan Ville Klingaa livenä.

2 on viitsinyt kommentoida:

"Katsoin siis, että tällaisella kelillä hiuksia on turha kuvitella kiinnittävänsä"

Ja kaikilla muilla keleillä kans. Meinaan, ootkos vilkaissut omakuvaasi viime aikoina? Eihän siinä mitään hiuksia ole.

Tsekkaas muuten Zappan "What's the ugliest part of your body?"

8/31/2006 04:27:00 ip.  

Nuo tv-lupatyypit kiusaavat minuakin. Ilmoitin että koska meillä ei ole sovittua tapaamista, eivät pääse asuntooni sisään. Annoin työpaikan numeron, voivat yrittää saada tapaamisen "sihteerini" kautta. Tämä on työtovereistani erittäin hauskaa. Ja olen jo alkanut eläytyä tähän uuteen tilanteeseen, että minulla on oma assistentti sekä sihteeri. Kohta alan nimitella muuan kolleegaa autonkuljettajakseni.

Ikäviä nuo kynsienputoilut. Siitä uudesta voi kasvaa epänormaalin paksu. Minulta putosi kerran peukalon kynsi ja siihen kasvoi tilalle sellainen mitä ei voi viilailla vaan tarvitaan sellaiset jämäkät leikkuupihdit. Peukalonkynttä voi käyttää myös ruuvimeisselinä, siis jos sen antaa kasvaa äh

8/31/2006 04:31:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds