TV-tupatarkastus

Näin äsken ensi kertaa eläissäni tv-lupatarkastajan ihan silmästä silmään ja hampaasta hampaaseen – paitsi että häneltä sellainen puuttui. {Onpa tämäkin taas, kajota nyt tv-lupatarkastajan henkilökohtaisuuksiin.}

Kerroin, että olen nörtti, enkä tarvitse sen enempää televisiota kuin paperilehtiä kuin naisiakaan. Hän sanoi, että luulen vain ja että sittenhän voin päästää hänet yhtä hyvin sisälle. Ja harmitti, sillä olisin mieluusti päästänytkin, mutta muistin, että JCP:n siivessä on yksi kappale vanhaa matkatelevisiota hyllyssä. Siinä ei ole antennijohtoa eikä se juuri näy ilman. Se ei ole edes seinässä. Mutta onpa olemassa, joten vaikeuksiahan siitä olisi tullut.

Kysyin, vaikuttaako se tarkastuskäyntien intervalleihin, jos näytän, että laitetta ei ole, mutta hän ei kai ymmärtänyt kysymystä – tai ainakaan minä en vastausta.

Toivotin miehen matkoihinsa ja hän lupasi, ettei tämä jäisi tähän.

***

Ukrainan lentokoneonnettomuuden jälkeen otsikoissa luki, että suomalaismies kuoli. Pitää paikkansa.

Ei, minä en tiedä, mitään tuossa lento-onnettomuudessa kuolleesta, mutta otsikko tuntui vaihteeksi typerältä.

***

Minä sain tietokoneeni jälleen huollosta ja nyt viimein kaikki pelaa. Olen viettänyt aikaani asentelemalla ohjelmia uudestaan ja noutamalla tavaraa viime kuukausina sinne tänne tekemistäni jemmoista. Olen lykännyt niin monta asiaa siihen sitkuun, että saan koneeni kuntoon, etten enää jaksa muistaakaan kaikkea.

Mutta julkaistaan nyt vaikka muutama typerä valokuva matkan varrelta.


P1020312.JPG

Tämä on jostain kaiken kansan digikuvauslehdestä, jota selasin kirjastossa. Kuudentena kohtana kaipasivat mukaan pekonia sylkevää sampoa.

P1020539.JPG

Sama mainoslause sopii mainiosti veroilmoituksen kanteen.


P1020544.JPG

Jos se fakta, että näyttö on OLED-teknologiaa ei vielä riitä pelastamaan musiikkitoistinta, niin onhan mukana myös HDD-suijausjärjestelmä. Mitähän sitä suijauttaisi.


P1020546.JPG

Pahoittelut heijastuksesta. Kuka on niin sydämetön julmuri, että menee varastamaan ovikellon Vapaakirkon ovesta?


P1020547.JPG

Englanti on tietysti cool, mutta kun minusta olisi niin kaunista sanoa suomeksi juovu mausta. Vaikka varmaan tämäkin tulisi kääntää tule känniin maun ansiosta. Antti osaa varmasti selittää.

***

Ei pysty, huomaan mielentilani järkkyneen. Ikinä en enää avaa ovea. Laitan siihen lapun, että soittakaa puhelimella, ovikello on varastettu.

4 on viitsinyt kommentoida:

Aaa! Nerokasta, minäkin laitan lapun "soittakaa puhelimella, ovikello on varastettu"! (Jostain syystä tuo huvittaa minua määrättömästi.) Nyt siinä lukee: "Ovikello ei toimi, olkaa vanhanaikaisia".

Minun ovikelloni ei ihan oikeasti toimi.

8/24/2006 08:21:00 ip.  

Mitä, sekö lupatarkastaja pyysi lupaa sisäänpääsylleen? Minun nuoruudessani ne olivat niin räväköitä sällejä, että marssivat suoraan huusholliin ennen kuin ovenavaaja hämmennykseltään ehti tehdä elettäkään estääkseen.

Siis eihän minulla ole asiasta omakohtaista kokemusta, kaverit kertoivat, kun mullehan Mun äiti otti telkkariluvan ja kotivakuutuken välittömästi, kun muutin opiskelijakämppään. (Toisista vaan huolehditaan paremmin!)

8/24/2006 10:42:00 ip.  

Minä kun katsoin tv:stä varsinaisesti viimeksi jotain vuosi sitten keväällä Diiliä seuratessani, en kokenut valehtelevani sanoessani, ettei minulla ole telkkaria.

Kotivakuutus minulla varmaan on, mutten tiedä, korvaako se aiheutuneet vahingot, jos tv-lupatarkastaja pääsee vahingossa sisällle.

8/24/2006 10:46:00 ip.  

Joskun muinoin 90-luvulla luin hesaria kaverini keittiössä krapula-aamuna. Siinä oli juttua jostain silloisesta hyökyaallosta(kun tsunameita ei vielä ollut), lentokoneonnettomuudesta tai jostain, missä oli kuollut ihmisiä. Ei, kun se taisi olla pommi-isku jossain Lähi-idässä. No mutta kuitenkin, pointti on se, että hesari kirjoitti "iskussa(/hyökyaallossa/onnettomuudessa) ei onneksi kuollut yhtään suomalaista". Se oli aika kova veto hesarilta .Kaverinkin mielestä.
-minh-

8/25/2006 05:01:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds