Tididi-dididii

Olen tässä jälleen lueskellut muutamaa top-listan kärkipään mainstream-blogia. Ja huomannut yhden kiinnostavan lieveilmiön: idiootit kommentaattorit.

Voi, varjeltukoon tämä blogi ikuisesti julkisuuden kiroilta.

***

Ja katselen, kuinka tämäkin taipuu niin kovin arkipäiväiseksi. Kuinka minulla ei ole mitään sanottavaa Jarkko Laineen edes menosta.

Kuinka edellinenkin kappale tuo mieleeni vain ajatuksen, että banaaliseksin astuessa kuvioihin tavataan ottaa ero.

***

Viime kerralla ajattelin kirjoittaa vähän musiikista, mutten sitten selvinnyt sinne asti. Olen nyt elellyt jonkin aikaa ympäriinsä ja kuullut joka paikassa Sunrise Avenuen Fairytale Gone Bad -kappaleen. Siis sen, jonka vanha kansa tuntee nimellä Fairytale Destruction ja sellaisena versiona, joka rokkaa eikä ärsytä.

Minusta on kovin koomista, kuinka jossain päätetään, että tästä tehdään tämän kesän uutuusjuttu ja tätä biisiä on radioiden soittaminen ja sen sellaista. Ja kovin hupsua, kuinka laulaja-Samu on videossa stailattu näyttämään ihan Rasmuksen Laurilta.

Vaikka blogimaailmahan toimii aivan samalla tavalla. Joskus vielä.

***

Saapa nähdä, mitä tapahtuu, kun Meat Loafin Bat out of Hell III julkaistaan viimein kymmenen vuoden odotuksen jälkeen pyhäinpäivänä [ja saa nähdä, saako Meat Steinmanilta oikeuden käyttää tuota nimeä]. Tiedän, että on vähän typerää perustaa erillinen blogi näille jutuille, jättää se päivittämättä ja jauhaa tätä täällä, mutta koen tehtäväkseni varoittaa teitä. Vaikka Steinman ei olekaan mukana kuin muutamalla kappaleella, tästä saattaa silti tulla iso juttu, joten on hyvä olla selvillä ennakkoon.

Youtubessa on mm. traileri ja making of.

Ja huomatkaa, että on coolia diggailla Bat ouf of Helliä. Tuoreimman Q-lehden [as in 'qool'] kansijuttu on nimeltään Guilty Pleasures – 115 records it's ok to love. BooH on itseoikeutetusti listan ykkösenä [pdf, 5 Mt].



Somehow, the whole was even mightier than its already heaving parts, hence the 10-minute title track where a man watches himself die; For Crying out Loud, perhaps the most full-on, gut-wrenching ballad ever recorded and the sheer, onanistic frustration of All Revved up with No Place to Go. There was nothing like it in 1977. There has been nothing like it ever since.

Kuinka osaavatkin poimia juuri oikeat hi-lightit, vaikka suuri yleisö osti levyn tietenkin Paradise by the Dashboard Lightin takia, kertq siinä oli sitä sexii.

***

Jos luulitte, että Celine Dion oli viimeinen Steinmanin It's All Coming Back to Me Now:n sinkauttaja, olitte väärässä. Meatin IACBTMN-duettoversio on BooH III:n ensimmäinen sinkku, ja sille on tehty jo videokin. Mukavaltahan tuo kuulostaa ja on huomaavaisesti leikattu pari minuuttia alkuperäistä lyhemmäksi, sillä kukapa enää nykyään jaksaisi yli seitsenminuuttisia kappaleita.

Minusta on hienoa, kuinka ovat saaneet studiossa Meatin äänen parsittua siedettäväksi, vaikka livekunto on vuosia ollut vallan kauhea. Hauskaa sekin, kuinka videon tarinassa on ovelasti vältetty muutoin väistämättä mieleen hiipivä pedofilia-ajatus. Typerää sen sijaan, että kappaleen loppu on menty mokaamaan. Alkuperäisversiossa – kuten myös Dionin coverissa – lopussa lauletaan And if we..., jonka jälkeen piano sanoo vielä kerran tididi-dididii.

Jotta kaikki peelot voivat kysyä, että mitä tididi-dididii oikein tarkoittaa.

Uudesta versiosta tämä on jätetty pois.

***

Mainitsen vielä, että innostuin viime viikolla kuuntelemaan aikoinaan Oskarin kautta löytämääni Farin Urlaubia. Etenkin kappale Alle dasselbe on kovin mainio. Saksan Greenday, sanoisin.

[JCP sanoi, että ei tosiaankaan.]

5 on viitsinyt kommentoida:

Mä olisin kaivannut tähän linkkiä niihin idiooteihin kommentaatoreihin...
-minh-

8/20/2006 04:48:00 ip.  

Ja vaan huomautuksena: oikeasti en ole noin kirjoitusvammainen kuin ylläoleva kommentti näyttää..
-minh-

8/20/2006 04:50:00 ip.  

Outo dispariteetti levyn markkinoinnin ja sisällön välillä. Nimi ja graafinen ilme yrittää olla tosi badass ja sitten sisältö on lajia Céline Dion eikä jotain armotonta metalliörinää.

8/21/2006 10:00:00 ap.  

Säveltäjä Steinman nyt on kaikkiaan kovin dispariteettinen tyyppi...

Metalliörinästä ei ole Bat out of Helleissä ikinä ollut kyse, vaan melodisista ja mahdollisimman oikein lauletuista teoksista överiksi vedetyin sovituksin. Mukaan on näin mahtunut balladejakin. Kansitaidetta voisi pitää jonkinlaisena parodiana.

Tuo Meatin pummiluukki partahaivenineen on kyllä aika hupsun näköinen.

Alunperinhän All Coming Back to Me Now julkaistiin 80-luvun lopulla Steinmanin Pandora's Box -projektin kanssa.

8/21/2006 10:09:00 ap.  

Farin Urlaub on vaan niin hyvä. Ja eri kolea tyyppi.

Mites on, oletko jo tutustunut The Smithsien tuotantoon?

8/21/2006 12:25:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds