Taivaan lahjoja

Vaikka tänään on lauantai ja kellokin paljon, tämä ei ole känniblogaus. Vähän vain kävin grillailemassa. Pakko mainita, siksi rappiolle on maineeni mennyt. Tämä on hillitty ja sivistyn

RANSKA VOITTI!!!!111!!! \o/ Hyvä Eurooppa!

Äh. Minun piti kertoa eilisestä. Kun Vaihtoblogi-Oskari ei taipunut lähtemään vielä kahdelta iltapäivällä, niin suuntasin yksin kohti Kölniä. Rehellisyyden nimissä olin itsekin herännyt vaatteet päälläni. En kylläkään sammuttuani, vaan ihan puhtaasti unisuuttani. Olin sentään kotiin tultuani vielä kommentoinut ympäriinsä ja kirjoittanut pari asiallista meiliäkin.

Aamulla kiitin Angela Merkeliä siitä, etten ollut sentään blogannut.

Jens sei Dank, uutisoivat lehdet tänään.

Ei Angela Merkelistä oikein ole vitsiksi. Sitä paitsi hän on ajan hermolla podcasteineen. Mainittavaa on, että kirjoittamalla merkel ja podcast googleen hänet löytää. Kallasvuon blogia en ole vieläkään onnistunut löytämään.

Suuntasin siis yksin Kölniin, jossa Katan oli määrä opastaa minut salakapakkaansa. Ja asemalla, Katan jo silmiini saaneena, minut tavoitti kaksi suomalaisneitiä. Ja mietin, että juuri tällaista minun elämäni kuuluisi olla. Että yhtä tapaamaan mennessä kaksi hyökkää selkään. Päädyimme lopulta kaikki seuraamaan ottelua hieman syrjäisempään biergarteniin, jossa mahduimme istumaankin. Keskustassa seisomapaikoillekin oli parin tunnin jono.

Enkä minä, sivumennen ja -suin sanoen, ymmärrä mitä järkeä on sanoa, että tähän voisi tottua herätessään Julia Robertsin vierestä seuraavana aamuna. [Kyllä, minä olen sen verran triviaali keissi, että voisin herätä ihan mielelläni Julia Robertsin vierestä.] Eikö kuuluisi sanoa, että tämän on sen verran überiä, ettei tähän ole tottuminen.

Että vaihtelu virkistää ja siksi tahdon viettää kanssasi lopun ikääni.

{Äh, sinunhan piti säästää tuo jollekin ubealle beibelle.} [Toivottavasti hän ei lue tätä.]

***

Minusta on hirveän hienoa olla Saksan puolella. Kun joukkue on ensimmäistä kertaa tappiolla koko turnauksessa ja vastassa yksi kisojen ennakkosuosikki, voi silti istua aivan tyynenä. Suomi ei ikinä tee maalia noissa tilanteissa. Ja rankkareissa viimeistään Suomi hermoilee.

Saksan joukkue on James Bond -filosofian ruumiillistuma. Joka ikinen laukaus maaliin. Rohkeus on tyyliä paineessa, sanotaan.

Kata kertoi junteista rokkareista.

Jengi huusi Lehmannin nimeä ennen joka laukausta. Ja se hullu hyppäsi joka kerta oikeaan suuntaan. Kova jätkä. Jopa Kahn antoi tunnustuksensa. Ja yhtäkkiä Kahn-fanit diggaavat Lehmannia tämän pelastettua joukkueen jatkoon. Ja Lehmann-fanit diggaavat Kahnia kehujen vuoksi.

Saksa on jälleen yhtä.

Nämä ovat katsokaas suuria asioita. Ja suomalaiset lehdet hehkuttamassa Brasiliaa ja Englantia. Hihhaa.

***

Enkä minä kiihkoile jalkapallosta. Minä saatan yhtä hyvin innostua mistä tahansa. Tunnustan penkoneeni jopa euroviisufoorumeita. Euroviisut homomeininkinä ja jalkapallo äijäilynä; ei minun identiteetilläni ole hätää.


Emme sitten jääneet Kölniin illaksi, vaan jatkoimme kotia kohti. Ja edelleen kolmannen naisen luokse etkoamaan kevyesti ja mietin, että juuri näin. Juoruamassa mukana kuin paraskin ämmä.

Ongelmana tietenkin, etten voi kertoa, mistä. Tätä blogia luetaan laajemmalti kuin olisin arvannutkaan. {Mitä tuskin voi pitää yllätyksenä, kun miettii, kuinka voimakkaasti yrität tuputtaa sitä kaikkien vähääkään suomalaisen näköisen kurkuista alas.}

Ja jatkoimme hupaisiin kattojuhliin. Äänen perusteella. Mutta tällaisena iltana kukaan ei valittaisi mistään. Autojen loputon tööttäyskonsertti. Ihmiset roikkumassa autojen ikkunoista puoliksi kadulla. Taatusti ainakin viisi kuolluttaa huomiseen mennessä.

Minä haluan olla täällä ja nähdä, kuinka maa menee sekaisin kullasta.

***

Juhlissa oli paljon suomalaisia. He puhuivat jonkun peelon nettiin laittamasta tanssivideosta, enkä aivan tiennyt, kuinka suhtautua. Muistakaa nyt lapset, ettei todellisuus ole niin kuin elokuvaa.

Tosimaailman lattiat ovat tahmeita, täynnä lasimurskaa ja teräviä kyynärpäitä, kirjoitin joskus viime kesänä.

Minä säästän laajemmat vuodatukset johonkin myöhempään (kon)tekstiin. Mutta totean, että minut valtasi jonkinlainen wohl fühlen -olo, kun katselin ihmisiä, joiden kanssa olen oleillut kohta vuoden.

***

Ja puolatar vei minut sinne, missä ei ollut tahmeaa. Ja kun lopulta lähdin kotia kohti, kirosin, etten ollut ymmärtänyt pantillisen mukin saamisen yhteydessä luovutetun kupongin tärkeyttä. Ei sitä mistään taskusta löytynyt. Lykkäsin mukin saamatta panttia takaisin lievällä haista paska -asenteella.

Alakertaan ja ulos selvittyäni löysin lipukkeen lompakostani. Nyt olisi kiva olla kuppi, puuskahdin.

Klins, muovinen muki kilahti katolta asfalttiin. Poimin sen käteeni ja kävin lunastamassa pantin.

Kotimatkan saattokeikka. Muistakaa lapset, ettei oikeassa elämässä käy kuin elokuvissa.

1 on viitsinyt kommentoida:

Meillä kävi ihan törkeän huono mäihä Saksa-matsin kanssa: avokki iltavuorossa duunissa. Minä otin matsin videolle ja hän oli ilmoittanut kavereille että ei saa sanoa halaistua sanaa koko pelistä. Sitten lähti korvatulpat päässä töistä kotiin ja pääsi asemalle kun tuli yhdeltä kaverilta tekstiviesti: "Viva la Argentina!". No, hän tietty ajatteli että kun on about matsin loppumisaika niin Argentiina voitti ja kaikki on pilalla. Tuli raivona kotiin ja laittoi nauhoituksen pois ja alkoi kelata taaksepäin, että mitä matsissa tapahtui. Kun lopetti katsomisen jossain vaiheessa, tv:ssä näkyi Saksa juhlimassa rankkareiden jälkeen. Voi helevetti! Eli jatkoaikaa ja rankkareita ei nähty kun kiroiltiin sitä tekstiviestiä...
-minh-

7/02/2006 12:55:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds