Sankareita

Pää auen faninakin tunnettu Sankaritar paljasti hiljattain toisaalla iäkseen 25 vuotta. Tämä on sikäli merkittävä tieto, että olen tähän asti kuvitellut, että vetoan vain naisiin, jotka ovat kolmenkympin korvilla ja siitä ylöspäin.

{Öh, eikö vedota ole vähän väärä sana, jos tarkoitat, että joku vain lukee blogiasi?}

Kun siis täytän tänään sattumoisin juuri tällä hetkellä – jos aikaero unohdetaan ja miksipäs ei – 23 vuotta, joudun odottelemaan enää muutaman vuoden. Erinomaista, kaikki sujuu suunnitelmien mukaan.

23, enkä minä oikein tiedä, onko se paljon vain vähän. Minä olin jotenkin aina kuvitellut, että sitten kun valmistutaan koulusta ollaan kolmikymppisiä. Jos nyt aion olla valmis tässä parin vuoden sisällä, niin sehän tarkoittaa, että minulla on viisi vuotta ylimääräistä aikaa. Hulppeaa.

23, enkä minä tiedä, onko se enemmän tai vähemmän kuin lukijat olisivat kuvitelleet.

Tiedän vain, etten oikein pidä lukemasta. 22 oli paljon kivempi. Sen jaksoi melkein muistaa ulkoakin.

***

Olen nähnyt useampia sellaisia toppeja, joissa lukee mango. Molemmissa tapauksissa saman kokoluokan käyttäjien kantamina. Niin, että en tiedä, onko kyseessä jokin uusi intuitiivisempi saksalainen luokittelujärjestelmä. Onko toppeja saatavilla myös melone- ja kirsche-versioina?

Kuinka vain, jätetään mango–meloni-yhdistelmä jäätelömauksi.

Petja kirjoitti aihetta sivuten – kaukaa, mutta siihen on syynsä.

***

Ajoittain herää kummastelemaan, kuinka mediakonsultti Anna Sorainen on onnistunut sössimään oman julkisuuskuvansa niin, etten tunne ketään, joka ei pitäisi häntä ärsyttävänä. {Mutta sinä oletkin blogaaja, tietenkään sinä et tunne ketään.}

***

Marinadi kertoi ostaneensa mansikoita. Minäkin olen tehnyt niin, ja huomannut ne varsin makoisiksi ja tasalaatuisiksi. Kyllä tuollaisesta litrasta maksaa euron mielellään. Ja heräsin jälleen pohtimaan ikuisuuskysymystä.

Lienee selvää, ettei suomalaisessa jäätelössä ja suklassa ole mitään ihmeellistä, mutta voiko olla, että jopa kaikkein pyhin, väittämä siitä, että Suomen kesien hallayöt tekevät mansikoista muuta maailmaa makeampia, on sekin vain kateellisten panettelua.

***

Ai niin, jos haluatte blogillenne sivuosumia, kannattaa hankkiutua korkealle horoskooppi-sanan hakutuloksissa [jostain syystä olen kyllä pudonnut parikymmentä sijaa sitten eilisen].

20 on viitsinyt kommentoida:

Onnea sankarille!

Suomalaisten mansikoiden erityismakeus lienee jonkinasteinen legenda: kyllä muuallakin osataan.

7/08/2006 11:54:00 ap.  

Kiitos. Eräiden teorioiden mukaanhan Saksa hävisi Italialle, jotta voisivat voittaa tänään syntymäpäivänäni. Ihan oikeesti, jätkät, ei olisi tarvinnut.

7/08/2006 12:09:00 ip.  

Onnea Pääauelle (ihana määrä vokaaleita).

Ai miten niin suomalaisessa jäätelössä "ei ole mitään ihmeellistä". Menepä Eiranrantaan maistamaan Helsingin jäätelötehtaan tuotoksia. Vievät kielen ja lähialueiden lokkipopulaation mennessään.

7/08/2006 12:17:00 ip.  

Prahaimmat onnittelut! Itsekin olin ihan ykskaks kakskolme.

7/08/2006 12:18:00 ip.  

Julius, joku väitti, että suomen kieli olisi ainoa kieli, jossa vokaaleita on enemmän kuin konsonantteja.

Että on meillä jotain spesiaalia, vaikka minusta Helsingin jäätelötehtaan tötteröissä ei ole muuta kummallista kuin suuri koko ja kirkkaat värit. Jäätelö sinänsä on Stadi-uskovaisten ylihypettämää.

Luultavasti se oli parempaa ennen vanhaan tai sitten olen vain maistanut vääriä makuja.

7/08/2006 12:22:00 ip.  

Oskari, vlatavat kiitokset. Ei kahta ilman kolmosta.

7/08/2006 12:23:00 ip.  

Hui. (Etkö ole kuullut, ettei naisten, etenkään vanhempien, ikää julkisteta blogeissa?)

Onneksi olkoon!

Eikö mangomeloni olekaan melonilajike...Mango-paidat ovat tietenkin Mango-kaupasta. Kävin siellä vastikään ihmettelemässä, miksi joku haluaisi paidassaan lukevan mango. Paitsi se tyttö, jonka kasteilmoituksen näin Hesarissa: "Rakkautemme hedelmä Mango Helena".

Luulin, että suomalaisten kesäpäivien valoisuus on se, mikä makeuttaa mansikat. Huonojen kokeilujen jälkeen en osta muita. Voisivathan ne olla hyviäkin, mutta ostan ruokani mieluummin läheltä. Minulla on mennyt viime aikoina mansikoita litra tai kaksi päivässä.

7/08/2006 12:31:00 ip.  

"Julius, joku väitti, että suomen kieli olisi ainoa kieli, jossa vokaaleita on enemmän kuin konsonantteja."

Suomen kieli on vokaalivoittoisempi kuin moni muu, mutta ainakin havaijin kieli menee edelle. Huomaa jo paikannimistä: Oahu, Maui, Kauai, Mauna Loa... Havaijin kielessä on kirjaimiakin vain 12: konsonantit h,k, l, m, n, p ja w sekä vokaalit a, e, i, o ja u.

7/08/2006 12:39:00 ip.  

Sori, mutq kelasin, että se oli jo julkaistu.

Ai, Mango on joku merkki vai. Höh.

Kesäpäivät nyt Suomessa tuskin ovat erityisen valoisia, mutta yöt hyvinkin. Taisikin olla, ettei syynä ollut öiden kylmyys vaan valoisuus.

Ja onhan tuossa toki sekin pointti, että mieluusti tukee virolaista mansikanpoimijaa kotimaisia epähedelmiä ostamalla.

[Olen kai kertonut, kuinka tarhantäti kutsui mansikoita marjoiksi, ja minun oli pakko korjata, että niin, varsinaisesti kyseessä on kyllä epähedelmä.]

7/08/2006 12:40:00 ip.  

Niin, siis tarkoitin kesäpäivillä kesävuorokausia.

Mango on merkki. Vähän niin kuin Apple.

7/08/2006 12:51:00 ip.  

Epähedelmäpä hyvinkin, turvonnut kukkapohja, opetettiin mulle aikoinaan.

Pakko sitten onnitella tätä kautta, kun muut yhteydet tuuttaa!

7/08/2006 12:52:00 ip.  

Onnea! Sanoisinko suorastaan ihquu!

Huomaa esimerkki siitä, miten käy, kun kymmenen vuotta vanhempi on jämähtynyt käyttäytymään kuin 20 vuotta nuorempi. Noh, sinulla on siihen vielä 10 vuotta matkaa, mutta oireet alkavat jo aiemmin!

7/08/2006 01:42:00 ip.  

Onnea nuorelle miehelle! :) Olet siis voittanut viisi vuotta lisäaikaa tanakkaan sekoiluun - ennen pakkoaikuistumista (speksit aikuistumiseen Hurinalta).

Saxassa voi siis ostaa mansikoita maksamatta mansikoita.

7/08/2006 02:13:00 ip.  

Olen jo pitkään himoinnut piraattipaitaa, jossa lukisi Mangon käyttämällä fontilla "Apple Addict" ja mahdollisesti kyseisen firman logo vielä hihansuussa. Saisi suututettua kahden firman lakiosastot yhdellä paidalla. :)

Mutta onnea vielä täältäkin päin.

7/08/2006 02:14:00 ip.  

23 on ihan sairaan sööttiä! Onnea!
-minh-

7/08/2006 02:53:00 ip.  

Onnea nuorisolle! ;) Nyt perkule ainakin se pullonkorkki jo auki!

t. "Vanhempi nainen" (ehee)

7/08/2006 05:18:00 ip.  

Voihan sitä olla valmis, mutta parempi on olla kypsä.

Onnittelut kuitenkin itseeni verrattuna 50 prosenttiselle suoritukselle.

7/08/2006 11:48:00 ip.  

Onnittelut.

Silloin, kun Anna Sorainen kirjoitti jossain teekkareille ilmaisessa lehdessä (Tietoviikko?), mielikuvani oli positiivinen (lähinnä kolumnistin kuvan vuoksi). Sitten pisteet laskivat, kun hän meni johonkin olympiahommiin. Pohjanoteeraus tuli, kun Sorainen nakitettiin vahtimaan Kimiä.

7/09/2006 01:03:00 ap.  

Lohduttaako jos kerron että taisin olla sun ikäinen, kun mulle viimeisen kerran tarjottiin rahaa seksistä?

7/09/2006 01:28:00 ap.  

Petja, hassua, äiti kertoo aina samaa.

7/09/2006 08:39:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds