Päivän päästä

Ihmiset kysyvät oivaltavasti, miltä tuntuu olla Suomessa. Vastaan takaisin yhtä nokkelasti, etten tiedä.

Hiljattain päähäni pälkähti Dingon kenties onnistunein säepari:


Minä saavuin maailman rannikoilta,
vuosikertaviineillä kastelluilta kallioilta.


Tuossa tietenkin pitää muuttaa nuo vuosikertaviinit kahden euron viineiksi.

Huomaan hämmästyväni yhtenään, kun törmään bussinkyljessä suomenkieliseen mainostekstiin. Frezzan mainoksen vanhanaikaisuutta tavoitteleva teitittelymuoto tuntuu luontevalta. Ja kyllä, moikkasin vahingossa ärrän tyttöä ladattuine kortteineni poistuessani.

Onnistuin myös tumpuloimaan bussin kanssa. Pengoin laukkuani selvittääkseni, olinko unohtanut jotain sillä aikaa, kun bussi ohitti hidastamatta pysäkin. Meillä päin ne tapaavat pysähtyä jokaisella.

Poistuin keskiovesta, kun en muistanut, että perälläkin olisi ollut.

Kävelin hieman Helsingissä [terveisiä Saar] ja törmäsin sattumoisin tuttuihin ihmisiin useita kertoja. Ohi kiitävän hetken mietin, että Schizo-Jannen elämä tuntuu varmasti juuri tällaiselta. Sitten huokaisin raskaasti ja alistuin osaani Olli-Pekka Kallasvuona.

[Pitää kirjoittaa tuota nimeä aina silloin tällöin, jottei se pääse unohtumaan.]

Kävin pelaamassa jalkapalloa, ja jos pallo sattui menemään yli maalin [koska olen äijä, röh röh], oli toivotonta saada sitä takaisin. Suomi on todella silmiinpistävän harvaanasuttu maa. Ja kuten eiliset uutiset kertovat, väki sen verran epäkohteliasta, ettei ketään kiinnostanut heittää palloa takaisin, vaikka olisi paikalle sattunutkin.

Kuljin JCP:n kanssa pois pelipaikalta ja keksin uuden analogian sille tilanteelle, jossa maalivahtina toivoo, että oma joukkue pelaisi vähän huonommin. JCP valitti, että häntä harmittaa, ettei osaa sylkäistä kunnolla. Sylkäisi sitten. Ja puolen sekunnin ajan toivoin, että se osuisi minuun, jotta voisin kuitata, että niin minuakin.

Olen tyrmistynyt, kuinka Suomessa hehkutetaan otsikoissa hikisen Englannin tasapelillä saatua lohkovoittoa, vaikka Saksa sentään ownasi oman ottelunsa.

Olen oleillut perheeni parissa ja oivaltanut, ettei minulle ole puoleen vuoteen vittuiltu kunnolla.

Olen kuunnellut, kuinka kuulisti nenään puhuva stadilainen heittää paskaa läppää tytölleen ja ymmärtänyt liikkuneeni vuoden muualta Suomesta tulevien ihmisten parissa.

[Ja ymmärtänyt, kuinka raivostuttavaa mahtaa olla, kun minä kuuli stadilainen heitän paskaa läppäÄH]

Olen edelleen hämmentynyt öiden kirkkaudesta.

7 on viitsinyt kommentoida:

Tervetuloa.

Häh? Voiko noin muka sanoa?

6/21/2006 11:29:00 ip.  

Luulen, että sille Ärrän tytölle poistuvat ja saapuvat moikkailevat ihmiset eivät ole mitään tavatonta.

Tervehdin eilenkin tuntemattomista ihmisistä bussikuskeja (koska olen raumalainen), vanhuksia, lapsia, aikuisia, huoltomiehiä, talonmiehiä, rakennusmiehiä, siivoojia, maalaajia, sihteereitä, kukkakauppiaita, kampaajia sun muita liikkeenharjoittajia (koska olen postimies). Heilutan kättä myös turistibusseille (koska olen ystävällismielinen alkuasukas).

6/22/2006 05:03:00 ap.  

Kun kerran olet maassa, niin lunasta paita, hienoin paita ever itsellesi.

6/23/2006 01:50:00 ap.  

Mutku ei ole ollut tapana tukea mustia t-paitoja. Eikä ylipäänsä maksaa rahaa t-paidoista.

6/23/2006 10:05:00 ap.  

Perheenjäsenten (erityisesti sisarusten) yksi erinomaisen hyvä puoli on se, että he vittuilevat osuvasti. Tuntuu kotoisalta!

6/24/2006 02:10:00 ip.  

Muista vallata Siltavuorenpenkereen kalliot.

6/27/2006 03:54:00 ap.  

Hurina, taidanpä lähteä käymään siellä juuri nyt.

[Osaatte sitten moikata.]

6/27/2006 08:55:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds