A:sta Ä:hän

Pää auki -yhtymän päätyminen virolaisomistukseen herätti monta huolestunutta kysymystä blogiskenen tulevaisuudesta.

Siirtyykö neuleblogien hillitön meno myös Pää auen loistoblogeihin?

Päästääkö uusi omistaja maailman hienoimman blogilajitelman rappiolle?

Saako blogeissa jatkossa kunnon palvelua ja sitä arjesta erottavaa luksusta, mitä moni on tottunut Pää auki -blogeista saamaan?

Ainakin ostajat ja Pää auki -yhtymän omistajat vakuuttivat eilen yhteen ääneen Pää auen jatkavan entisellä, korkeatasoisella kurssilla. Samaan uskoivat myös asiantuntijat.


Niin kuin nokkelimmat jo arvastivat, Pää aukea ei ole vielä oikeasti kaupattu Viroon. Mutta täytyy myöntää, että kovasti houkuttelee, jos sillä lailla saa Ilta=Sanomat puhkeamaan moiseen ylistyslauluun.

***

Kategorisointia pidetään yleisesti paheksuttavana ja kapeakatseisena touhuna, vaikka ihminen tunnetusti käyttää sitä luonnostaan apunaan maailmaa jäsentäessään. Kun kuulemme aan tai ään, kuulemme oikeasti jotain siltä väliltä, sillä kaikki puhuvat vähän miten sattuu, eikä tilanne ole muutenkaan koskaan neutraali. Ihminen vain tulkitsee ärsykkeen ällistyttävästi ääksi tiettyyn rajaan saakka ja tämän jälkeen kuin taikaiskusta aaksi. Taajuuden ja havainnon riippuvuus ei ole lainkaan lineaarinen, melkein aata ei tunneta.

Niin, mietin vain, kun huomasin pari viikkoa sitten, että yksi tyttö oli aika upea. Ymmärsin, että hän oli laihtunut, kun tarkastelin asiaa järkevästi. Mutta kiinnostavaa oli, kuinka hän oli yhtäkkiä ylittänyt kynnyksen ja vaihtunut alitajuisen asteikon äästä aaksi.

Silloin kuin teimme projektia samassa ryhmässä viime lukukaudella, mietin, että hänellä on söpö ääni ja periaatteessa potentionaalia. Nyt kun minulla ei ole enää mitään tekemistä hänen kanssaan, huomaan olleeni oikeassa. Hänen farkkunsa roikkuvat löysinä. Kalliiksi käy laihduttaminen.

8 on viitsinyt kommentoida:

Mutta kalliiksi käy lihominenkin: laihempana voi sentään pukeutua niihin liian isoihin farkkuihin, mutta lisääntyneen läskin ahtaminen liian pieniin pöksyihin ei kyllä onnistu. Omakohtaisesti koettu tämäkin.

6/13/2006 09:55:00 ip.  

Ihan kuin nuorten tyttöjen syömishäiriöt ja hillitön laihduttaminen eivät muutenkin olisi jo ongelmia, niin nyt sun pitää vielä lietsoa laihdutushysteriaa. Mitä muuta voisi olla seurauksena, kun PA näin julkean myönteiseen sävyyn puhuu laihtumiseen liittyvästä upeutumisesta ja neidon löysänä roikkuvista housuista?

6/14/2006 06:34:00 ap.  

Äh, yritin selittää, kuinka tuo muutos vaikutti tiedostamattomaan havainnointiini, en lietsoa sen kummempaa hysteriaa suuntaan tai toiseen.

6/14/2006 07:10:00 ap.  

Nyt se sitten toteutui, näin unta PA:sta! Ei tosin ollut kauhean eroottissävytteistä.

Unessani asunnossani oli muutamia ihmisiä, mm. PA, ja koska nukuin viime yön ilman paitaa, kiskoin peittoa ylleni, jotteivat vieraan näkisi tissejäni.

6/14/2006 09:40:00 ap.  

Eihän tommosta uutista voi olla. Missä maailmassa sen kirjoittaja elääkään. Jösses.

6/14/2006 11:29:00 ap.  

No nyt mä sitten viimeinkin varmistuin tuosta Pää auen taivutuksesta. kiitos. en kehdannut kirjoittaa sitä omaan blogiini väärin, joten laitoin "P.A:n blogiin", vaikka mietin taivutusta useaan kertaan ja olin melko varma, että se on Pää auen.
-minh-

6/14/2006 02:10:00 ip.  

vaikka olishan se selvinnyt mulle tuosta profiilistakin...
-minh-

6/14/2006 02:11:00 ip.  

Marinadi, kannattaa kiskoa. Olen oleillut paivan taalla Prahassa, ja vaistoni ovat jalleen heranneet.

Minh, joo nain se menee. Tagline oli joskus muinoin Taivutus kuin hauella. Tama on Kauran idea ja aika hyva sellainen.

Tietysti.

6/15/2006 12:50:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds