Hot Water

Jos selviää kunnialla, tarkoittaako tämä, että menetti vain kunniansa, mutta välttyi sentään uhkasakoilta ja elatusmaksuilta.

{Kuinka kummassa sinä tuollaista tulit pohtineeksi?}

***

Vuokraemäntä kertoi, että lämmintä vettä on luvassa jo perjantaiksi. Tai viimeistään lauantaiksi. Odotellessa lupasi, että voimme käydä suihkussa hänen luonaan. Ja eiköhän se sadekin kohta taas saavu.

Taidan kiivetä yläkertaan huomisaamuna kello kuusi pyyhe lanteilla ja kysyä, että mitä helvettiä, ei kai täällä nukuta. Luulisi nyt, että aamuvirkut ovat lähtökohtaisen oikeassa Saksassakin. Ja erityisesti Saksassa.

Minä en sentään alistunut kylmällä vedellä lotraamiseen kuin kurjat kämppikseni, vaan lämmitin vedenkeittimellä litran vettä ja valmistin kylpyhuoneen lavuaariin pesuvesiannoksen. Salaattikulho saunakuuppana. Tästähän voisi pienellä tuotekehittelyllä luoda oivan kesämökkisimulaattorin.

***

Suomalaismiehet pitävät kuulemma Uusipaavalnientä pukeutumisesikuvanaan. Jopa kolmekymmentä prosenttia Dressmannin kyselyyn vastanneista, mikä on tietenkin valtavasti. Muut ääniä saaneet ovat Niinistö ja Nykänen. Missään ei sittenkään kerrottu, oliko vaihtoehtoja muitakin.

Minä en ole nähnyt Uusista muussa asussa kuin verkkareissa, vaikkei toisaalta tuntuisi yhtään liioitellulta olettaa, että kolmekymmentä prosenttia suomalaismiehistä vaatettautuu nimenomaan verkkareihin.

Sittenkin kaikille Dressmänistä puhuville voisi jotenkin soveliaan kivuliaasti alleviivata, että niitä änniä on kaksi.

Saksaksihan se on McGordon. Vai hollanniksi? Muista enää.

***

Iltalehti kertoo puolestaan lapsille jaetuista Linkosuon seksipipoista. Pipojen Pure mua- ja Ota mut -tekstit oli napattu leipäyhtiön mainoksista. Muistanpa, kuinka minullakin oli lapsena kerran seksitakki. Raiski, siinä luki, ja kaikki nauroivat, kun se oli vähän niin kuin raiskaus ja sitten he

***

Vaihteeksi ei ole mitään hätää huomiseksi ja olo siltä osin kovin kepeä. Jo Marginaali-Janin luona mainitsin, että pidän koneeni työpöydän periaatteessa tyhjänä. En esimerkiksi säilö sillä kiintolevyjä, sillä minua ahdistaa looginen mahdottomuus, jossa levy on työpöydällä, joka on kansio kotikansiossa, joka sijaitsee samalla levyllä, joka sijaitsee työpöydällä. Pikakuvakkeillekaan ei ole tarvetta, kun kuitenkin keitän kahvini QuickSilverillä.

tyopoyta

[Ei niitä kohteita ollutkaan vielä kuin 66. Yläkulmaan niitä alkaa kertyä pinoksi sen jälkeen, kun eivät enää muualle mahdu.]

Monet keskeneräiset tiedostot tosin tallennan työpöydälle. Aina en anna niille nimiäkään: painan vain komento +s, komento +d ja return. Etsin sitten ajan tai sisällön perusteella kuin itse Raskin.

Sitkun ajoittain vaihtuessa nytkuksi minä sitten siivoan pöydän ja laitan tavarat paikoilleen. Usein näin ei kuitenkaan käy, vaan sullon kamat varta vasten luomaani päivämääällä varustettuun temppikansioon. Ja nämä sitten edelleen vähän suurempaan kansioon. Kehittynyttä hierarkisuutta.

Minulla on voimakkaan pedanttinen puoleni, joka aikoinaan valloilla ollessaan ajoi minut pitämään huoneeni järjestyksessä ja tavarat tarkasti lajiteltuina. Ja toinen puoleni, joka nauttii siitä, että työpöydästäni [ja huoneeni lattiasta] näkee, että minulla on ollut viime aikoina parempaakin tekemistä, eikä aikaa typerille trivialiteeteille. Jälkimmäinen on ollut valloillaan viime vuodet.

Tästä päivästä olisi kyllä syytä tehdä nytku-päivä.

***

Päivän satunnainen fakta: tiesittekö, että Kolmella muskettikoiralla olin alunperin näin nokkela nimi: Dogtanian and the Three Muskehounds. Me tapasimme sanoa ihan vain Dee artagan kertq sillee siinä luki. Olen aika varma, että ensimmäistä tuotankokautta ei ollut dubattu, mutta myöhemmistä en ole varma. Tunnusmusiikin käännös hakee yhtä kaikki vertaistaan:

Kaikki yhden puolesta –
sehän olis tavatonta.
Yksi kaikkein puolesta –
se vaatiin sankaruutta.
Kolmen koirasankarin
seikkailuja monta
mekin saamme seurata
kaikki yhdessä.

[– –]

Sano mitä tahansa,
he eivät ole kaukana;
he ovat aina valmiit
seikkailuun tai lauluun [wtf].


Huomasin kirjoittaneeni tässä kuussa varsin vähän juttuja ja niistäkin valtaosa kovin kurjia. Hieman hävettää, kuinka menin mainostamaan tätä MTV3:lla huumoriblogiksi, vaikka niistä päivistä taitaa olla aikaa jo yli puoli vuotta. Tämä on Saksa, tämä on Saksa, tämä on Saksa ja nyt niin kuin Putro laulaa.

Huumoria haluavien kannattaa viettää loppupäivä zefrankin show'n arkistojen parissa [via]. Siivotaan se lattia ja työpöytä vaikka huomenna. On aikaakin, kun ei tarvitse käydä suihkussa.

8 on viitsinyt kommentoida:

Joskus sitä saa ihminen niskaansa kylmää vettä. Se karaistaa.
Uuspalvanniemen tyylin ihannoinnin ymmärtää. Tuskin samat prosentit,jos naisilta kysytään.
Mutta Että M Nykäsen tyyli!???
Tunge vaan gollege farkkujen sisään ja tunne itses MIÄHEKS! *kuolee naurusta*

5/17/2006 09:22:00 ip.  

30%? Ehkä pikemminkin 50+%.

5/17/2006 09:32:00 ip.  

Minä aina välillä siivoan työpöydän kansioon nimeltä työpöytäkamoja. Ikinä en vielä ole kyennyt sortteeraamaan näitä hopsiflopseja paikoilleen.

Ja aina olen tuntenut siitä alemmuutta. Olen näet kuulluut, että sinä olet opettanut väelle alykkäitä kansioita yms. muuta viisasta järjestystä ylläpitävää ja luullut, että osaava varmaan myös moisia hyödyntää. Mutta ei sittenkään, mikä huojennus!

5/17/2006 10:53:00 ip.  

Varokaa äitejä, ne ihan totta tietävät synkimmät salaisuutenne. Kyllä, minä olen opettanut älykkäitä kansioita.

Aikoinaan ennen 10.4:ää ja Spotlightia tallentelin kamoja työpöydälle, jotta voisin helposti järjestää ne ajan mukaan. 10.4:ssä kuvittelin tekeväni tämän älykkäillä kansioilla, mutta ne toimivat sen verran tahmeasti, ettei niitä oikeasti jaksa käyttää.

Mutta joo, lapset, käyttäkää temppipaikkana jotain muuta kuin työpöytää, sillä työpöydän kuvakkeet syövät hurjasti muistia ja koko kone alkaa jumittaa, ja teistä tulee sekopäisiä ja joudutta perustamaan blogin tai viisi.

5/17/2006 10:58:00 ip.  

Olen kuullut, että Saksassa oleilulla on mahdollisesti salakavalaa vaikutusta huumorintajun katoamiseen. Tai sitten se vain muuttuu paikalliseen suuntaan...

5/17/2006 11:02:00 ip.  

hei psst... voisitko lähettää mulle sen sellistin nakukuvan?

(paikallista saksalaishuumoria)

5/18/2006 01:19:00 ip.  

Hei, eiks sillä Uuspaavalilla ole aina suorat mustat housut, vaikka onkin verkkareiden yläosa?
Puoliksi kelpaisi vaikka Itsenäisyyspäivän vastaanotolle...

5/18/2006 04:21:00 ip.  

Komento+s, komento+d, tuttu yhdistelmä. Siivoaminen tapahtuu yleensä siinä vaiheessa kun kuvakkeet peittävät puolet työpöydästä. Silloin siirrän ne työpöydällä olevaan sälää-kansioon. Spotlightilla sitten löydetään kadonneet tiedostot. Tähänkin olisi varmasti järkevämpikin ratkaisu.

5/22/2006 01:39:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds