Pullonkaulan pulputusta

Minua vaivaa pienoinen blokki. Tukkoinen nenä ilmeisesti säteilee aivoihin asti.

Siinä määrin, etten keksinyt säteillä-verbin potentionaalia kyllin ripeästi. Säteillee. Hieman kuin aurinko paisttaa.

***

Kävin äskettäin kummastelemassa Marinadin uutta lookia. Ja tunsin pakottavaa tarvetta soittaa heti. En vain tiennyt minne.

***

Kotini nettiyhteys toimii tälleen vaihtelevasti. Keskipäivällä se oli pari tuntia poikki, joten otin torkut [se on sallittua ja suorastaan suotavaa, minähän olen kipeä ja sentään aamulla ja illalla koulussa][Hups, torkut sanasta unohtui aluksi t-kirjain]. Ja mietin, että siinä missä ihmiskunta ennen vanhaan sovitti päivärytminsä auringon oikkuihin, on vain luontevaa kehitystä elää nykyään nettiyhteyden mukaan.

[Ja niin sitten katkesi illallakin, ja tämän lähettäminen jäi seuraavaan päivään.]

***

Kevätsää on petollista, Aapeli muistelee. Ilmeisesti siteerasin tuota viime keväänäkin. Minähän en tyypillisesti kehity enää tietyn pisteen jälkeen.

Hieman vastaavasti kuin olen keskustellut useamman ulkomaalaisen suomea jostain syystä opetelleen kanssa, ja aina he sanovat, että väli-ilmansuunnat, siinä tuli raja vastaan.

Ja minäkin yleensä kelaan läpi koko ympyrän mielessäni ennen sanani sanomista. Arvelisin, että useimmat liikkuvat järjestyksessä pohjoinen, etelä, itä, länsi, mutta kuitenkin väli-ilmansuuntien tapauksessa ympyrässä koillinen, kaakko, lounas, luode.

Syytä en viitsi lähteä arvaamaan, kun seurauksetkaan eivät ole järin mielenkiintoisia.

Minä seuraan syitä, mietin hiljattain.

***

Suosikkiääntäni kysyttäessä jätän yleensä meren pauhun väliin ja vastaan, että se blu blu blu -ääni, joka syntyy ennen kuin Campari valuu pullosta lasiin.

Se toimii vähän samalla tavalla kuin kaiuttimien häiriöääni, joka varoittaa kohta soivasta puhelimesta.

Kun istuu Annantalon kahvilassa, jossa seinäkello on kiinnitetty oveen, ja miettii, että tuossa on jotain kätkettyä. Ja kohta ymmärtää, että tietenkin, ovikello. Ja se tuntuu niin ilmeiseltä, että siitä hävettää kirjoittaa blogiinsa.

Viikko sitten kauppareissulta kotiin kävellessäni mietin pseudonokkelaa saat sen, mistä luovut -sanontaa. Kaikkia niitä älykköjä, jotka moista sydämestään halveksuvat. Ja jälleen kaiuttimet rätisivät häiriöääntään, pullonkaula pulputti.

Saat sen, mistä juovut, voisi baarimikko luvata asiakkaalle, joka epäilee olutta alkoholittomaksi.

Jaat sen, mistä luovut, voisi joku tiivistää blogaamisen idean.

Tilaisuus tekee varakkaan.

Joutilaisuus tekee varkaan.

Se oli tuottelias kauppareissu.

Eikä oleellista ole taaskaan muutama rupinen sanaleikki. Oleellista on oivalluksen kirkas koi ja erityisesti ennakkotuntemus siitä, että tässä on hyvä paikka pysähtyä ja kaivaa hieman. Enkä nyt äkkiä miettien osaa keksiä mitään tärkeämpää.

***

Pysähtyä ja kaivaa hieman. Istua alas. Siinä on jotain, jonka unohdan uudelleen ja uudelleen. Odotan seitsemän sekuntia ja suljen selaimen, jos sivu ei ole latautunut. En jaksa nostaa konettani pöydän ääreen, viitsi laittaa ruokaa, odottaa, että laineet laskeutuisivat.

Siksi blogiin on kiva kirjoittaa. Ei tarvitse katsoa taakseen.

Oi aikoja, jolloin kirjoittamisessa oli jotain pyhää ja jännittävää. Jokainen lukioaine omana stressin paikkanaan. Mitä jos en keksi mitään kirjoitettavaa? Mistä ihmeestä minä moisen uhan keksin?

Minulla kesti aika pitkään päästä tuon pelon ylitse, etenkin otsikkoaineissa. Vasta viimeisellä äidinkielen kurssilla oivalsin, että otsikkoaine kirjoitettaisiin kuin aineistoaine sillä erotuksella, että aineistona käytettäisiin omia ajatuksia.

Aiheuttaako yhteiskunnan tasa-arvoistuminen samalla sen tasapäistymisen? Tuleeko siitä tasakoosteinen, homogeeninen kuin maidosta: sattumaa on hankala löytää, ja sekin on poikkeuksetta rasvaton ja vähälaktoosinen?


Kaikkea sitä on tullut sanoneeksi.

***

Vielä piti ripittäytyä, että olen taas lukenut Ilta-Sanomia. Kyllä, olen yksi niistä 3,3:sta miljoonasta. Ja jokseenkin yllättynyt jälleen.

Että maailma ei olekaan ihan niin kuin blogiskene. Että ihmiset ihan oikeasti ja konkreettisesti uskovat Jeesuksen kävelleen veden päällä, kun kerran Raamattu niin sanoo. Minä luulin jo koulussa opetetun, ettei niitä tarinoita tule sen todempina ottaa kuin keskimääräistä blogitekstiä – että joskus on tarkoituksenmukaista hieman kärjistää ja liioitella, jotta ajatus menisi paremmin läpi.

8 on viitsinyt kommentoida:

Isä joskus selitti kuinka Genesaretin järven ympärijuoksukisan voittaja oli diskattu, kun ilmeni hänen oikaisseen... ;-D

4/07/2006 01:30:00 ip.  

Ihan muuten vain totean että tässä jutussa ilmeni taas runsaasti sitä PA:n parhautta. En osaa enkä toisaalta kenties haluakaan analysoida tarkemmin, mutta oli ilo lukea.

4/07/2006 04:26:00 ip.  

Pauliina totesi sen jo puolestani.
Kata

4/07/2006 07:12:00 ip.  

Niin, tämä oli tällainen otsikkoaine. Ne ovat haastavampia, mutta usein myös palkitsevampia.

4/07/2006 07:48:00 ip.  

Olen kehittelemässä uutta tekniikkaa siihen, jos en keksi bloginaihetta. En kirjoita.

Radikaali veto, vai mitä kaifat?

4/07/2006 08:05:00 ip.  

Radikaalia. Minä olen perinteisesti tuossa tilanteessa kirjoittanut yksinkertaisesti Visa Kopuun.

4/07/2006 09:00:00 ip.  

Hyvä kun muistutit Camparista! Lähdenkin tästä heti Toveriin hörppäämään pari.

Harjoitus tekee metsurin.

airel

4/07/2006 10:32:00 ip.  

Kaiuttimien häiriöääni ei ole vieläkään parantanut krapulaa, päinvastoin. Ja vastoin lisää!

4/08/2006 01:30:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds