Aamuyötä Amsterdamissa

Lentoemäntä-skenessä Amsterdam tunnetaan ymmärtääkseni Amsterina, mutta vaihtaripiireissä sitä nimitetään Damiksi. Kuinka vain, kaupungista voisi paljoa liioittelematta todeta, että se on vielä hurjempi paikka kuin Kallio.

Vaan kuinkahan cooli blogiskene siellä mahtaa olla?

Kanaalit näyttivät toki kauniilta. Mutta vasta yön laskeuduttua, silloin kun ei saattanut erottaa kaikkea niissä lilluvaa ryönää. Ajatuksena toki ihan huvittava heittää vanhat leivänkannikkansa yläkerroksen ikkunasta veteen lintujen ruoaksi.

Me raukat ajattelimme, että olisi tyyliin sopivaa ja jotenkin nuorekkaan heittäytyvää lähteä reissuun ilman tietoa majapaikasta. Toinen porukka oli tehnyt saman pääsiäisviikonloppuna, ja hekin olivat onnistuneet huoneen saamaan. Ja heitä oli liki kymmenen, meitä sentään vain kolme.

Vaan ei onnistunut, täyttä oli. Tasan kaikkialla. Homohostellissa olisi turisti-infon virkailijan mukaan ollut tilaa, mutta hän painotti, että sinne ei todellakaan mieluusti poikkeavia otettaisi. Ajatus yhteishuoneesta sai meidät lopulta hannaamaan.

Kristillinen Shelter-hostelli sijaitsi ironisesti aivan punalyhtyalueen reunamilla. Respan tyttö bongasi suomemme ja vastasi samalla mitalla. Soitteli läpi kaikki listallaan olevat muut paikat, mutta täynnä olivat nekin.

Kaverit laittoivat laukkunsa säilytykseen asemalle. Minä pidin reppuni selässä. Lähtöni oli jäänyt pikaiseksi herättyäni varttia vaille kuusi yli tuntia herätyskelloni vaientamisen jälkeen. Varttia myöhemmin olin pukeutunut, pakannut ja juossut kuin ihmeen kaupalla reilun kilometrin päähän bussipysäkille.

Olin saanut tietää olevani lähdössä reissuun vasta puolen yön aikoihin. Enkä sitten hennonut jättää ämpärijuhliakaan täysin väliin, vaan viihdyin siellä yhteen asti. Ja nyt kun mietin, niin sitä edellisenäkin yönä olin puuhannut kouluhommia vähän turhan kauan.

Kävimme tutustumassa Heineken Experienceen [flash-varoitus...mitä muuta voi odottaa, kun nimessä on experience]. Vanha panimorakennus on kunnostettu museomaiseksi elämystsydeemiksi. Matkalla käy tutuksi oluen valmistus sekä erityisesti Heinekin erinomaisuus. Kiinnostavin yksityiskohta oli tarina iloisesta e-kirjaimesta. Kieltämättä se on varsin hyväntuulinen ja saattaa vaikuttaa samalla tavalla tiedostamatta kuin FedExin logo [spoilerivaroitus].

Sittenkin minusta Heinekin olisi kuulunut uudistaa etikettinsä jo kauan sitten. Jotenkin siitä ei minusta huo'u se hyväntuulisuus ja suoranainen riemu, jonka selittivät kaiken takana olevan.

Ikuisuuskysymykseen miltä olutpullosta tuntuu, kun se matkaa liukuhihnalla täyttöprosessin aikana pyrittiin vastaamaan kunnolla. Näytöllä pyöri video hihnalla etenevistä pulloista, ja alusta tärisi vastaavasti. Hauskaa.

Välibaarissa saatiin yhdet oluet.

Myöhemmät interaktiomahdollisuudet olivat kovin tylsiä. Ottaa valokuva itsestään ja lähettää sähkäpostitse kotiin. Ottaa videoklippi itsestään ja lähettää sähköpostitse kotiin. Ja silti noihin sai jonottaa.

Myöhemmin menivät liki tuhoamaan liukuhihnasimulaattorin jättämän hyvän mielen tekemällä saman uudestaan. Tällä kertaa vietiin hevosvankkureilla olutta janoisille hollantilaisille. Kamera vain vatkasi tällä kertaa ärsyttävästi itsetarkoituksellisen paljon, ja ajelu koostui raivostuttavasti kolmen sekunnin klipeistä, joita sitten crossfeidailtiin yhteen.

Sitäki hienompi oli mainoksien katselulaite. Siinä istuttiin tuoliin, joka kallistui taaksepäin kuin retrofuturistisessa avaruusaluksessa. Alas laskeutui puoliläpinäkyvä näyttöruutu, jolla virtasi olutkuplia. Joystickilla sai valita haluamansa kuplan ja katsoa siihen liittyvän vanhan mainoksen. Tai halutessaan palata takaisin kesken kaiken.

Turhaa kielivalintaa ei ollut. Turhia mitään valintoja ei ollut. Mutta sittenkin juuri sen verran kontrollia, että tunsi hallitsevansa tilannetta. Ja penkki futuristisine näyttöineen oli tosiaan kiinnostava.

Ainoana miinuksena, että lysti lopetettiin tylysti ennalta varoittamatta kesken mainoksen ajan tultua täyteen. Olisivat nyt antaneet katsoa loppuun asti.

Loppubaarissa tarjottiin vielä kahdet oluet. Mietin vaahdonleikkauslastaa jälleen täydellisenä esimerkkinä ääripäiden yhdistämisestä. Kuinka oluen annetaan ensin vaahdota reilusti ulos tuopista [eurooppalaisessa oluessa on sellaista valkoista juttua siinä päällä suom. huom.], minkä jälkeen vaahto leikataan lastalla sileäksi.

Jotain ylimääräistä mallasta olivat kyllä lisänneet ilmanvaihtoon; siksi voimakkaasti tuoksui.

Matkamuistomyymälästä sai ostaa kaikkea mahdollista Heineken-logolla, ja mietin, kuinka innoissani olisinkaan, jos erityisemmin pitäisin Heinekenista. Apple Experience jouduttaisiin luultavasti sulkemaan, sillä fanit eivät saisi siitä kyllikseen.

Vessassa soi tyylikäs ambient-musiikki, mutta minä arvostaisin sittenkin enemmän lämmintä vettä ja peiliä. Tuopit saimme mukaan, niin ei tarvinnut varastamaankaan ruveta.

***

Ruokakauppaa ei löytynyt mistään, kuten ei yleensäkään vieraista kaupungeista. Paitsi Suomessa tietenkin. Minusta tuntuu, että Suomessa ruokakaupat ovat jotenkin yliedustettuja, mutta hyvä niin toki.

Pienen puistottelun jälkeen päätimme sentään lähteä johonkin museoon. Van Gogh -museon kymmenen euroa tuntui aikamoiselta riistolta, mutta sitäkin enemmän ymmärrettyämme, että vierailevan Rembrandt-näyttelyn kanssa hinta olisikin 20 euroa. Koko päivän vallinnut vaikutelma häpeilemättömästä turistien rahastamisesta vain vahvistui.

Seuralaiseni päätyivät päämuseoon [, jonka nimeä en nyt muista], minä Goghia katsomaan vanhojen aikojen muistoksi. Kenties parempi olla laukomatta mitään junttia kommenttia, nyt kun on jo luotu kuldyrelli kuva, että sentään kävin siellä.

Ja kahvilassa, ihan vain nokkelan mainoksensa vuoksi. Minä tiedostava kuluttaja. Ei ollut yllättäen kalliskaan: capuccino alta kahden euron.


***

Illan tarvoimme ympäriinsä. Punalyhtyjen alueella jaettiin paheiden pesää, ja tarjonnan keskimääräinen kauneus suorastaan yllätti. Joku selitti baarissa tilojen vuokran hinnasta ja keskimääräisen illan tuotosta. Hän antoi ymmärtää, että kaikki laskuttaisivat saman verran, mutta minusta tuntui uskomattomalta kuvitella, että nämä olisivat niin viattoman tietämättömiä markkina-arvoteoriasta.

Kolmen jälkeen istuimme baarissa ja huomasimme nuokkuvamme. Manasimme, kuinka ihmeessä joskus tulee ottaneeksi vahingossa vaikka kuinka, mutta silloin kun olisi tarkoitus, niin homma ei toimikaan. Ulkona oli turkasen kylmä. Minulla onnekseni repussa lisävaatetta, mutta muiden vaatteet tallessa yöksi suljetulla rautatieasemalla kuuden euron lokeronavausmaksun takana.

Puida siinä sitten taktiikkaa. Baarissa oli kohtuuttoman kallista. Ulkona kylmä. Laukussa viiniä. Päädyimme jättämään baarin aikeena nauttia viini vauhdikkeeksi ja jatkaa sitten jonnekin lämpimään.

Kadun reunalle ilmestyneet muina miehinä norkoilevat huumekauppiaat olivat muuttaneet kadun tunnelman täysin toiseksi kuin mitä se oli ollut muutamaa tuntia aiemmin.

Pääsimme eroon viinistämme, mutta ongelmaksi osoittautui, että viimeisetkin baarit menivät kiinni neljältä. Perjantaina. Amsterdamissa! Tämähän oli liki yhtä naurettavaa kuin se, että baarit menevät kiinni Kalliossa jo kahdelta.

Ja kävelimme lämpimiksemme pari tuntia. Ja kolmas meistä lupasi livetä takaisin kotiin heti ensimmäisellä junalla. Me loput sentään sinnittelimme vähän kauemmin. Mutta kun ilma näytti sateiselta ja eilistä teepaitakeliä vilpoisammalta, mietimme vakavammin, oliko meillä enää mitään, mitä varsinaisesti haluaisimme nähdä.

Unohdimme tuossa vaiheessa, että postikortit olivat lähettämättä, kun myivät merkkejä vain viiden erissä, eikä niin monelle ollut tarvetta. Ja lähdimme kohti kotia kortit laukuissamme.

Tästä reissusta ei tarvitsisi paljoa jälkipolville kertoa, päätimme.

Satunnaisia maisemakuvia:


12 on viitsinyt kommentoida:

Tiedä siitä Kallion hurjuudesta... Mutta: ei sattunut kuviisi yhtään niitä aivan vinoja taloja. Minun mielestäni ne ovat ehdottomasti hauskinta noin valokuvauksellisesti. Anyway, mahtava mesta.

4/24/2006 12:40:00 ap.  

Minullakin oli ruokakappapulma Maastrichtissa. Viimein se keskustan ainoa kauppa löytyi ohjattuna, päältäpäin sitä ei edes olisi ruokakaupaksi tunnistanut. Ehkä ne syovät Hollannissa pelkästään niitä välipalavoileipiä ja muita piiraita, ja ruokakaupat ovat vain ulkomaalaisille.

minä Goghia katsomaan vanhojen aikojen muistoksi

Minkä vanhojen aikojen?

4/24/2006 07:21:00 ap.  

No oliko Shelter-hostelli kunnollinen? Buukkasin itse yöt saman puljun Jordaanin toimipisteestä tulevalle matkalleni.

4/24/2006 07:55:00 ap.  

Amsterdamista löytyy hyvä Albert Heijn-supermarket ihan Dam-aukion vierestä, siellä päin ruokakauppoja ei vain ulkoa päin tapetoida mainoskuvilla.
Minä olin äitini kanssa Maastrictissa, sieltä ei löytynyt myöskään viinakauppaa, apua piti pyytää kolmelta paikalliselta. Maastrichtin keskustasta tosin ei löydy juuri muuta kuin merkkivaateliikkeitä.

Minusta Amsterdam oli aina vähän ankea, esimerkiksi Utrecht on paljon hauskempi.

4/24/2006 11:35:00 ap.  

Kervå, Törmäsin vinoihin taloihin vasta aamuyöstä, ja jotenkin ryssin kuvien ottamisen, sillä näyttivät aivan suorilta...

Äitis, niin tämä on tätä salaperäisyyttä taas.

4/24/2006 12:38:00 ip.  

Näkymätön, taisimme lopulta löytää juuri tuohon samaan kauppaan.

Henri, kyllä se näytti päällepäin ihan ookoolta. Säännöissä mainittiin, että alkoholi ja muut päihteet olivat kiellettyjä, en tiedä, koskeeko koko konsernia. Mutta oli tosiaan täynnä, joten tuon syvempää kuvaa emme saaneet.

4/24/2006 12:42:00 ip.  

Damista ei löydy muutakuin tarinoita jälkipolville, toinen on voiko niitä sensuroimatta kertoa.

4/25/2006 01:07:00 ap.  

No kappas, olimme sitten about samassa paikassa samaanaikaan. Jos olisin tiennyt ym. niin olisin toki tarjonnut kolmelle hengelle makean yöpymispaikan keskustassa missä itse nuokuin. Ehkä ensi kerralla.
Kata

4/25/2006 02:18:00 ip.  

Kata, hitsiläinen. Joukossamme kun oli vielä yksi anonyymi Kata-fanikin, joka aina kyselee minulta, että tiedänkö, kuka se Kata mahtaa olla ja joudun sanomaan, etten tiedä enempää kuin lokipalveluni hänestä kertoo.

Että vasemman isovarpaan ympärysmitta on kolme senttiä, siis.

Enkä minä edes tiedä, onko se paljon vain vähän.

4/25/2006 02:24:00 ip.  

Sinä tiedät vasemman isovarpaani ympärysmitan! Interessant, wie hast Du das gemacht?
(Ehkä minä joskus vielä aloitan blogin, taisin Benropen kommenttilootassa höpistä jostain sukkahousublogista, mutta aina se jää. Olisi kauheat suorituspaineetkin teidän humoristien joukossa. Ja täälläkään ei voi kommentoida kuin salaperäisesti koska en ole ikinä tajunnut rekisteröityä bloggeriin missä voisin toki avoimesti ilmoittaa lempielokuvani)
Kata

4/25/2006 05:40:00 ip.  

Kata,
kannattaa tosiaan varoa Bloggeriin rekisteröitymistä. Minäkin ihan vaatimattomasti loin sinne tunnuksen ja aloin hillua kommentoimassa, ja jo puoli vuotta myöhemmin huomasin perustaneeni oman blogin. Blogger on portti. Tämä on teoriani.

4/25/2006 06:44:00 ip.  

Päihdyttävien aineiden täyskielto oli valintaperuste. Pelästyin erään toisen hostellin nettiarvoita, joissa hehkutettiin kuinka mahtavaa on kun jengi on ihan kaasuissa.

4/27/2006 01:44:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds