Vaihtolyönti

Sun äitisin blogissa julkaistiin hieno novelli minulle aiemmin tuntemattomalla seitsemän virkkeen kaavalla. Harmittaa myöntää, mutten osaa laitaa paremmaksi. Minua ei ole toisaalta koskaan kosittukaan.

Mieleeni palaa vanha älytön dialogiajatukseni, jota en ole koskaan aiemmin kirjoittanut muistiin, joten päästetäänpä sekin säkistään. Tässä on sovellettu kolmen pienen sanan kaavaa.

– Kyllä minä tiedän oikein hyvin, ettei mitään tai ikinä. Mutta saanko sanoa vielä kolme pientä sanaa?
– Ole hyvä vain.

– Kiitos.

– Entä ne kaksi muuta?

– Pidä loput.


***

Niin, tuon takia osa meistä on äitejä ja osa ei. Törmäsinpä tuossa taas samoillessani tietoon, että yksikin oli päätynyt kihloihin. Onnea. Ja minut valtasi hienoinen alakulo. Eikä sillä, että minulla olisi koskaan ollut hänelle mitään sanottavaa. Vielä vähemmän hänellä vastattavaa.

Mutta minä alan olla vanha, ahdistavaa. Pitäis olla jo, niin kuin meillä aina sanottiin.

***

Paistoin eilen kalapuikkoja. Meillä ei koskaan syöty niitä kotona, sillä äidin mielestä ne olivat keittotaidottomien ruokaa. Ja muistan ihmetelleeni, onko keittäminen jotenkin erityisesti paistamista haastavampaa, kun olin kuvitellut päinvastaista.

Onhan nyt sentään kalapuikoissa ihan eri tavalla haastetta kuin pitsan työntämisessä uuniin. Paitsi että nykyään meidän uunimme avaaminen on kieltämättä varsin hankalaa, kun siihen syksyllä suunnittelemani ja implementoimani hattukahva on viimein hajonnut.




Nykyisellään joutuu tarraamaan pannulapulla kiinni ohuesta ja lyhyestä pultista ja puristamaan kovaa. Kehittyvät ainakin sormilihakset.

Uutta voimaa finnien puristeluun.

***

Jos minä saan Mitvitin kommentoimaan tekemällä asiavirheen, ja Mitvit saa Vahtikoiran päivittämään kirjoittamalla viisitoista kilometriä, niin kuka onkaan kovempi jätkä.

Tai jos äiti aina sanoi, että älkää sitten koskaan ruvetko tollaseksi kun toi teiän isä, mutta isä ei koskaan sanonut vastaavaa äidistä, niin kumpi on se parturi, jonka hiukset on leikattu huonosti.

Ah, kysymyksiä.

Ei mutta oikeasti, Vahtikoira on viime aikoina vaikuttanut olettavan, että olemalla pitkiä aikoja hiljaa saavuttaa mitvitmäisen valtioäijästatuksen. Se ei kuitenkaan ole kuin puolet: välillä pitäisi myös kirjoittaa huippumatskua.

{Kyllä sitä nyt uskalletaan vähän inistä tuohonkin suuntaan, kun iso-M avasi pelin.}

***

Lisää kovaa jätkyyttä. Viime keväänä mainostin käyneeni Sunrise Avenuen keikalla puolittaisena sisäpiiriläisenä. Tänään poikkesin pitkästä aikaa bändin sivuille ja huomasin, että heillähän menee varsin hyvin. Ensimmäinen sinkkukin sai varsin ylistävät arviot stara.fi:ssä. Tuollaista rentoa jeejee-rockia.

Tietenkään me oldschool-diggarit emme osaa enää All Because of You:n nykyisiä sanoja, kun ne uusittiin tuossa jossain vaiheessa kaupallisuuden puristeessa.

1 on viitsinyt kommentoida:

Siinäpä oli asiaa, jos toistakin.
Runo oli hieno. Niitä 7 virkkeen novelleja löytyy aika monesta blogista ja hyvin ihmiset keksivät.
Uunit ovat haastavia. Meillä kuopus rikkoi uunin lapsilukon. Siinä olikin veitsille ym. töitä, että saatiin pullat uunista pois, kun ei meinannut aueta. Nykyään paistelen luukku hieman raollaan, lämpiää samalla talokin. Halpaa, myös. ;)

3/01/2006 03:15:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds