Paikoillamme. Valmiina.

Ärsyttivät lapsena suunnattomasti idiootit, jotka sanoivat valmiina, paikoillanne, hep. Eivätkö ihmiset yhtään mieti, mitä suustaan päästävät, kummastelin. Ylipäänsä paikoillanne, valmiit, hep oli jollain tapaa virallisempi ja oikeampi kuin kaiken maailman änyyteenytit [eivätkä ne peelot tajunneet edes ännän yyn ja teen etymologiaa], vaikka heppeineen kuulostaa nyt ajatellen lähinnä kornilta.

Vaikka mikäpä ei kuulostaisi kornilta, jos asiaa pysähtyy pohtimaan.

***

Yhä voimakkaammin leikittelen ajatuksella perustaa kaksi uutta blogia. Miksen enää nykyään leikittele ajatuksilla, että tekisin jotain oikeasti merkittävää. Vaikka kärrynpyörän.

Minä en ole koskaan osannut tehdä kärrynpyörää. Huoh.

Mietin jälleen jälkijättöisesti muiden ihmisien outouksia ja huomasin, etteivät he ravistele kaikkea. Tiedättehän, ennen käyttöä tulee ravistaa. Täysmehu, ketsuppi, majoneesi, marmeladi ja tiskiaine. Totta kai. Hiusgeelipurkki niin ikään.

Vasta hammastahnatuubia ravistaessani tuli huomanneeksi, että jotkut kummajaiset eivät tätä tosiaan tee.

Kohta saamme varmaan lukea Sun äitisin blogista tarinoita liukuvoiteiden ravistelusta.

Äidin ja isin yhteinen blogi voisi tietenkin olla Sun äitisi, jos isi-sana ei olisi pannassa täällä. [Sukupuolikiintiö on kunnossa, mutta jotenkin tuossa nimessä naiset ovat sittenkin niskan päällä.]


***

Harmittaa aina kun jutut hukkuvat. Olen aivan varma, että olen kirjoittanut tekstin, jossa pohdin seitsemänkymmenlukua. Tekstissäni oletin, että lentokoneet ja moottorisahat ovat saavuttaneet nykyisen tasonsa noihin aikoihin ja tulleet koko lailla valmiiksi. Mietin, että moinen valmiiksi tuleminen on jollain lailla lohdullista, toisaalta pelottavaakin.

Mietin omaa maailmaani, jossa olen tottunut ajattelemaan jatkuvaa kehitystä jonkinlaisena luonnonlakina. Mietin, että joskus on vielä niinkin, että tekniikka toimii siten, ettei minun tarvitse tässä välissä kopioida tekstiä editorin puolelle siltä varalta, että selain kaatuu. Että sen kun tempaisen narusta ja saha alkaa mouruta. Päätin tuon jutun johonkin sen tapaiseen hillityn mahtipontiseen lauseeseen, että olisi tänne voinut huonompaankin aikaan syntyä.

[Esimerkkini oli sikäli huono, ettei moottorisaha nähdäkseni ole vielä valmis, mutta näyttää siltä, ettei niitä juuri enää kehitetä. Minun näkemissäni kesämökkimoottorisahoissa ainakaan ei ole juuri muuta eroa kuin parikymmentä vuotta ostopäivissä.]

Ei, tuli vain mieleen, kun löysin eilen Ylen uudet [?] kausivideot netistä, ja Hannu Raittila puhuu yhdessä niistä [real-virta] ihan samaa juttua.

Se on sentään fiksu mies ja saanut varmaan rahaakin noista pätkistä, joten sallitaan minullekin tällainen ilmeisyyksien pyörittely.

***

Kun koulutyön palauttamiseksi riittää, että lähettää sivuston urlin määräaikaan mennessä, kun ei tarvitse lähettää lopullista tiedostopakettia. Voi kuinka se tuntuu vapauttavalta. Eikä koskaan päästä syleilystään.

***

Hankinnoista kuuluu kertoa. Ostin akun kameraani, jos vaikka jaksaisin ottaa kuvia. Vanha lopahtaa jo muutaman jälkeen. Tietokoneista on mieleeni jäänyt, että akut ovat kamalan kalliita, joten en ollut ajatellukaan moista vaihtoehtoa, sillä eihän seuraavaksi neljä vuotta vanhalla kamerallani ole enää juuri arvoakaan, kun nykyisissä on nelinkertainen määrä pikseleitä.

Jos olisin eläissäni ostanut lisäakun kännykkään, olisi varmaan ajatellut, että akut ovat halpoja, ja pitääpä hommata sellainen. Mutta kun minulla ei ole ikinä ollut sellaista puhelinta, jonka osia olisi ollut saatavissa ihan mistä vain [näin me jotkut heijastelemme minuuttamme kännykän kautta; macistiksikin rupesin aikoinaan vain, koska se ei ollut yhteensopiva].

{Etkä, vaan siksi, että äiti käski.} [Ai niin.]

Nyt sitten vähän sellainen tunne kuin olisi päivittänyt käyttiksen tai – vanhemmin vertauksin – vaihtanut öljyt. Sure feels snappier.

***

En muista, linkitinkö täällä ruokana koulukiusausta. -blogiin. Se on taitavasti kirjoitettu, vaikka paha olo, kuten niin tavallista on, laitetaan kiertämään rankaisemalla suuraakkosia. Ei se niiden vika ole, hei!

Sittenkin nähdäkseni vieläkin hurmastuttavampi on 14-vuotiaan varhaisnuorukaisen tuotos Laavalampun varjossa. Säikähdin nimen perusteella, että kyseessä olisi vastaava tekosyvällinen ryöpe kuin vaikka täällä ja tuolla {Häpeäisit vähän! Linkit poistettu}, mutta tuo hurmasi vilpittömällä aitoudellaan sekä säseryydellään jopa kaltaiseni kyynikon.

[Edelleen, minä vihaan sitä, kuinka ihmiset kerskuvat kyynisyydellään.]

Nyt kun olen kasvamassa vanhemmaksi, pojasta mieheksi. Pitäisi oppia säästämään rahaa ja ottamaan vastuuta asioista. Meinaan sitä, etten tuhlaa rahoja johonkin turhaan, kuten alekoripeleihin jne.

Mutta aina mieleeni tulee afrikassa asuvat ihmiset, joilla hädin tuskin on edes vettä. Me täällä ostelemme macintosheja kun toisella puolella maailmaa ihmiset kuolevat janoon ja nälkään. Onko tämä kohtuullista? Ei se ole, mutta näin se elämä vaan menee.


Niin, eikä mitään siitä mitä teen oikeuta minua syömään itseäni kylläiseksi. Olisi ylvästä paastota jalomielisyyttään eikä siksi, ettei ole taaskaan jaksanut käydä ostamassa ruokaa.

Kuinka vain, saattaa olla, ettei minun tarvitse tuntea itseäni aivan niin kakaraksi enää seuraavassa blogimiitissä.

7 on viitsinyt kommentoida:

"Minä en ole koskaan osannut tehdä kärrynpyörää. Huoh."

Minä opettelin kärrynpyörän joskus lapsena. Nykyisin testaan joka kesä, vieläkö osaan. Ainakin viime kesänä vielä onnistui. Hyödyllinen taito, kun haluaa tehdä vaikutuksen miehiin kesäyönä baarista palatessaan. Etenkin, kun on pukeutunut hameeseen, jonka liikerata kärrynpyörässä on tietysti arvattavissa.

"Kuinka vain, saattaa olla, ettei minun tarvitse tuntea itseäni aivan niin kakaraksi enää seuraavassa blogimiitissä."

Nooh, me kolmeakymmentä lähentelevät taas yritämme epätoivoisesti olla kakaramaisempia. Siis vaikka heitellä kärrynpyöriä.

2/14/2006 09:49:00 ap.  

Olipas hupaisaa miettiä heppua ravistelemassa majoneesituubia tai sinappituubia, kyllähän sitä todella voisi alkaa ravistella vaikka emmentalkimpaletta, jospa se siitä herkullistuisi :D

Seuravasta en tajunnut ehkä paljoa: "...aitoudellaan sekä säseryydellään jopa kaltaisena kyynikon."

Marinadi: entäs me nelikymp

2/14/2006 12:34:00 ip.  

Se sinappi mainittiin tuossa vain ohitsekiitävän lyhyen hetken ajan ennen vaihtumistaan marmeladiksi.

Juuri siksi, että huomasin jonkun suomalaisen kuitenkin luonnostaan miettivän siinä kohtaa tuubia, jolloin tuubillisuuteen perustuva hammastahnahuipennukseni [?] olisi kärsinyt. [pelottavaa, että tällaisille yksityiskohdille on menty uhraamaan huomiota]

Täällähän sinappia ei enimmäkseen kaupata tuubeissa. Ja majoneesinkin tarkoitin hillopurkkiin.

Mahtoiko olla JCP, joka kertoi, että kun siinä jossain laulussa sanotaan, että shake it like a Polaroid picture, niin Polaroid [onko sellaista firmaa enää nykyään?] antoi lehdistötiedotteen, jossa korosti, että pikavalokuvia ei tule ravistella, jotteivät leviä.

Luonteva jatkokysymys: kävikö ravistelluille takamuksille samoin?

{hihhaa, peppublogaajat on back}

2/14/2006 12:45:00 ip.  

Ei löydy säseryyttä googlesta eikä mun päästä. Valaise minua. (onkohan se joku saksismi?)

2/14/2006 01:31:00 ip.  

Ai, luulin, että tuohon sittemmin korjaamaani typoon tartuit.

Ei se mikään deutschismi ole, valitettavasi. Ehkä vähän väärä sana tuohon paikkaan, mutta hain sillä jonkinlasita innokasta touhottamista.

Sana on/oli käytössä meillä kotona, mutta en ole kyllä tainnut siihen muualla törmätä.

2/14/2006 01:36:00 ip.  

Säserä-sanan kuulin ensi kertaa Raumalla. Säserä paikka voi olla purjeveneessä sellainen, kun just vendatessa tulee paatti vastaan ja samaan aikaan kamat putoo hyllyiltä ja lapsi alkaa oksentaa.

Säserä luonne on ihmisellä, joka on hiukka liika herkkä reagoimaan (kuten minä).

Mutta en minä kyllä osaa sanoa, mikä sen synonyymi olisi yleissuomella!

2/14/2006 06:14:00 ip.  

Luultavasti osaisin tehdä kärrynpyörän, jos saisin luntata ja saisin kunnon työkalut. Kovin nopeasti se ei syntyisi ja en ole koskaan ollut puun kanssa kovin sinut, mutta ei se niin vaikeaa voi olla. Vanteen laittamisessa luultasti tarvitsisin apua.

Millaisiin kärryihin se tulisi?

2/14/2006 11:11:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds