Kelan palautepalvelu

Päivän teknologiauutinen on, että Kela on avannut opintotukipalvelunsa netissä.

Kela kertoo, että sen nettisivuille on avattu on [sic, no on on -PA] opintotuen muutosilmoitus, jolla opiskelija voi palauttaa, perua tai lakkauttaa opintotukensa.

Ei selvästikään ole Kelan intresseissä tehdä esimerkiksi tuen anomista helpoksi, mutta hyvä sentään, että kaikkinainen kieltäytyminen käy nyt kätevästi.

Verkkokaupat ovat ainakin minulla laskeneet kynnystä ostaa musiikkia kirjoja tai lentolippuja [tai no varsinaisesti eivät, sillä en ole ikinä ostanut lentolippua mistään muualta kuin verkosta]. Saatan jo suurena visionäärinä kuvitella, kuinka Kela hehkuttaa parin vuoden kuluttua jo miljardin asiakkaan lopettaneen opintotukensa.

***

Janne Ahosen kiroilu järkytti liki kahta miljoonaa tv-katsojaa, Iltis kertoo. Jos oletetaan, että noin joka kymmenes katsoja järkyttyy moisesta, niin lähetyksellä oli lähes 20 miljoonaa katsojaa. Se on aika hyvin, kun me ulkosuomalaiset teeveettömät joudumme tyytymään web-kameraan YLEn lopetettua striiminsä.

[Ei ole Slingboxia, ei.][Hiukanko ärsyttävää, kun Tietoja koneesta -blogin juttujen leipätekstikin on linkkiä. Tekee tekstin valitsemisen liki mahdottomaksi.]

Muistan edelleen, kuinka lapsena seurasin urheilua ja luin Pirkka-lehdestä arvelun, mahtaako Suomen mäkimenestys jäädä nuoren Janne Ahosen harteille. Olisiko ollut Thunder Bay tuolloin. Thunder oli ala-asteella yksi englannin suosikkisanoistani. En muista, jäikö ja kestivätkö harteet tuolloin.

Hmm.. olen aika varma, että Iltiksen aihetta sivuavan keskustelun avausviestissä puhuttiin jotain Jannesta huokuvasta boheemiudesta ja taiteellisesta herkkyydestä, joihin liittyen minun piti tokaista jotain nokkelaa viime lauantaista, mutta näemmä toimitus on muokannut viestiä jälkeenpäin sen kummemmin asiasta ilmoittamatta.

Inhottavaa.

***

Hieman aihetta sivuten, Jouni Jonkkaala kirjoittaa tänään Tietoviikon kolumnissa ihan tyhmästi sananvapauden puolustamisen vastaisesti.

Pienikin viittaus sensuuria muistuttaviin toimenpiteisiin saa verkossa aikaan uskonnollista fundamentalismia muistuttavan paheksunnan vyöryn. Pyhää Sananvapautta ei saa loukata kukaan, koskaan, eikä mistään syystä.

Minä en muista argumentointitermeistä kuin olkinukketekniikan, mutta sitä Jonkkaala toden totta hyödyntää jutussaan. Esittää epäoleellisia esimerkkejä ja sitten kumoaa nämä.

Olen nähnyt sananvapauden nimissä puolustettavan esimerkiksi kaiken mahdollisen aineiston rajatonta kopiointioikeutta.

Joku saattaa näin sanoa, mutta mitä sitten? Kuten Jonkkaala itsekin totetaa seuraavaksi:

sillä ei todellakaan ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa.

Tai mitä jos kirjastojen koneilla rajoitetaan pelaamista ja pornosurffausta? Kuinka sellaisessa tapauksessa esimerkiksi köyhä pornotutkija pääsee aineistonsa pariin? (Todellakin, tällaisenkin argumentin olen kuullut.)

Tämäkin kuulostaa aivan vakavissaan heitetyltä argumentilta, mutta hyvä että tärkeä asia nostettiin esiin. Ja miten se pelaaminen tähän liittyi?

Lapsipornoa tai muuta vastaavaa torjuttaessa en pitäisi edes kovin vaarallisena, jos joskus joku asiallinenkin sivu jäisi filtteriin.

Tuo muu vastaava olisi mukavaa määritellä hieman tarkemmin. Joku joskus tarkoitti Karpelan suodattimen sillä versiolla, jota pidettiin ihan tosissaan riittävän hyvänä tarkoitukseensa ja käyttöönottoa vaille valmiina, mm. noin puolta blogilistaa ja wikipedian artikkeleita, joissa mainittiin penis.

Lapsipornon kitkemisen toivottomuudesta
sensuurin keinoin on kirjoitettu muualla jo kovin perusteellisesti.

Sinänsä tietenkin kiinnostavaa, että toimittaja on tätä mieltä aiheesta. Yleensä vaikka Apinalaatikkolaiset tuntuvat olevan varsinaisia sananvapaustaistelijoita [mikä siis minusta on hyvä juttu].

{Mitä kummaa, PA otti liki kantaa.}

Hieman aihetta sivuten, Hesarin kulttuuritoimituksen vertaisverkkojuttusarja blogimerkintöineen on tarpeellinen juttu.

***

PS Hei huudanko sen kävi ennen syöksyään pikaisesti kuuman listan kakkosena. Se ei näköjään meinaa lopettaaa uusien blogien julkaisemista ennen kuin kärkipaikka on saavutettu.

4 on viitsinyt kommentoida:

Mikähän näitä viikko-loppuisten lehtien toimittajia oikein vaivaa?

P.S.: Munkin mielestä tämä oli hyvä.

P.P.S.: Älä kerro justsopivastille, että nimitin sitä munkiksi.

2/21/2006 02:38:00 ip.  

Asiaa kirjoitit!

Niistä argumentoinnin virheistä on yks kätevästi löytyvä artikkeli täällä.

2/21/2006 05:03:00 ip.  

Siihen tuen hakemiseen/saamiseen tarvitaan vähän muutakin kuin "moi annatteko rahaa, tilinumeroni on ---", kun taas lakkautuksen saa ilmoittamalla. Ne liitteet pitäisi siis joka tapauksessa toimittaa tavalliseen tapaan, eikä asiaa käsitellä ennen kuin tarvittavat tiedot on, joten mikä suuri hyöty siitä sähköisestä hakemuksesta olisi? (Enkä oikein usko, että kumpaakaan osapuolta ilahduttaisi asiakkaiden itse skannaamat liitteet, kun paperistenkin kanssa tuntuu olevan ongelmia.)

2/21/2006 10:48:00 ip.  

Timo, kiitos, juurin tuon dokkarin olen joskus lukenut.

Anonyymi, älä nyt, tuohan kuulostaa ihan liian järkevältä tässä kontekstissa.

2/21/2006 11:11:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds