Blogien lokalisointi

Takintaskusta bussipysäkillä yllättäen löytyvä liki syömätön suklaalevy riittää lähes korvaamaan myöhästymisen aiheuttaman mielipahan.

[En minä oikeasti myöhästynyt. Elän unelmaa!]

***

Olen lukenut Tanska-pohdintaa niin blogeista kuin Hesarista ja mieleni toden totta tekisi mieli kirjoittaa aiheesta jotain järkevää. Mutta maltan mieleni.

On täysin hedelmätöntä yrittää kirjoittaa uskonnoista jotain järkevää, sillä uskonnot eivät perustu järkeen ja ovat näin määrittelyalueen ulkopuolella.

Olen tietenkin – järjellisesti ajatellen – aivan samaa mieltä kuin Mitvit lainatessaan [ikilinkki Mitvitin kommenttiin] Janin kääntämää Salman Rushdie-lainausta:


Sillä hetkellä kun jotain ajatuskokonaisuutta nimitetään pyhäksi, olkoon sitten kyseessä uskonnollinen tai maallinen ideologia, kun joukko ajatuksia julistetaan immuuniksi kritiikkiä, satiiria, ivaa tai halveksuntaa vastaan, ajatuksenvapaudesta tulee mahdotonta.

***

Siinä minä kuuntelin Lenni lokinpoikasta, kun ymmärsin jälleen jotain – jo toisen kerran tässä kuussa. Blog tulee sanoista web ja log ja siitä edelleen verbi blogata ja tekijänimi blogaaja.

Tämä on tietenkin vähän köpöä, ja varsinaisesti ainoastaan imagosyyt estävät käyttämästä perikansallista loki-termiä {Sinä voisit tietenkin koleana arvojohtajana näyttää esimerkkiä tässä asiassa}. Jos blogien sijaan puhuttaisiin verkkolokeista, lopputuloksena saataisiin verkkolokaaja [jotkut kummajaiset luultavasti puhuisivat myös verkkolokkaajista, mutta se suvaittakoon Ruhsdien hengessä].

Jossain jo sanottiin viime presidentinvaalien olleen ensimmäiset, joissa verkkolokaaminen todella näytti voimansa.

Blogeista vähemmän pitävätkin [Sellaisiakin kummajaisia on. He eivät toisaalta pidä edes Antti Tuiskusta.] asennoituisivat luultavasti positiivisesti verkkolokaaja-sanaan. Saattaisivat puhua myös yleisemmin lokinpaskasta.

***

Presidentinvaaleista piti vielä sanomani, että jostain syystä Jäätteenmäki paransi mielikuvaansa silmissäni [kyllä, minä olen herkkä menemään retkuun, mutta vahvuuteni on, että minä huomaan, kun minua viedään]. Sinänsä huvittavaa, vaikka oli häviäjän puolella.

Nähtävästi tukeminen kannattaa aina.

***

Vieläkö saa aloittaa uuden aiheen? Sain joululahjaksi Täydellisen herrasmiehen käsikirjan, kuten menin Seppäsen luona tunnustamaan [sori nyt, Seppis, mutta minä en löydä tuota juttua, kun arkistosi tarjoaa vain otsikot eikä mahdollista selailua ja selaimen find-komennolla etsimistä (tai hakua, kuten aiemmin itkin)].

Huvittavasti vähän kaikki, joiden kanssa joulutauon Suomessa viettäessäni lahjoista keskustelin, olivat kiinnittäneet kirjaan huomiota kaupassa. Se on varsin tuore, kirjoitettu vuonna 2005, vaikka ohjeet soveltuisivat paremmin 20-luvulle. Kirjoittaja asuu Kölnin lähistöllä, mutta jutut vaikuttavat kyllä enemmän englantilaisilta.

Myös yksi ranskalainen, jonka kanssa kirjasta puhuin, oli hänkin nähnyt sen kotikaupunkinsa kirjakaupassa. Se on kaikkialla. Älkää siis peljästykö, jos ympärillänne loistaa yhtäkkiä suuri joukko herraskaista sotaväkeä.

Tuo on sellainen teos, jota ei voi parodioida. Siitä ei voi sanoa, onko se kirjoitettu vakavissaan vai ei, mutta hauska se on yhtä kaikki. Ylipäänsä olen viime aikoina tullut siihen tulokseen, että tosikkoja väheksytään syyttä suotta. Harva asia oikeastaan on hauskempaa kuin kertoa vitsi tosikolle ja sitten katsella, kuinka hän ottaa sen vakavissaan. {Oletko koskaan miettinyt, että tuo saattaa johtua myös vitseistäsi?} Minä, joka teen merkittävän eron vakavissaan ja tosissaan olemisen välille, kyllä kutsuisin tosikkoja ennen vakavikoiksi. Kuinka vain, ajattelin viihdyttää teitä siteeraamalla muutaman mieleen jääneen kohdan [en lähtenyt raahaamaan teosta mukaani tänne].

Herrasmies pitää aina pikkutakkinsa hihojen alimman napin auki. Ei minkään hajamielisen kuninkaan muistoa kunnioittaakseen, vaan siksi, että voi. Vain kalleimpien pikkutakkien hihannapit aukeavat, ja herrasmiehen sopii hyvin esitellä takkinsa laadukkuutta moisella pienellä eleellä.

Herrasmies juo taskumatistaan häpeilemättä selkä suorana. Ellei siten satu olemaan samassa tilaisuudessa väkivaltaisen raittiuskiihkoilijoiden kanssa. [mukana oli myös maininta, että autonkuljettajien yhä harvinaistuessa taskumatinkäyttöä joutuu usein valitettavasti rajoittamaan].

Herrasmies ei tarvitse hiuslisäkettä. Hän ymmärtää, ettei hiuksilla korvata charmia. Ja charmilla taas – sillä voi korvata aivan mitä vain.

Kelloihin on syytä perehtyä keskustelemalla aiheesta parhainten kelloseppien kanssa. Jo muutamassa kuukaudessa alasta saa hyvän käsityksen. Ja usein huomaa myös päätyneensä ostamaan oman kellon, sillä kestäpä meistä olisi vastustamaan aidon, mekaanisen kellon houkutusta.

Ne poikaparat, jotka ovat joutuneet äitinsä parturoimiksi, ovat menettäneet paljon. Elämys, jonka mies saa osaavan miesparturin käsittelyssä, on yksi tämän elämän hienoimpia.

Polvihousujen käyttö on yksi ikuisuuskysymyksiä, mutta vastaus on onneksi yksinkertainen: ei. Herrasmies ei koskaan julkisesti käytä lyhytlahkeisia housuja. Korkeintaan omassa puutarhassaan, mutta mieluiten ei sielläkään. Hellepäiviin soveltuvat mainiosti khakihousut.

***

Kirjassa on monta kannatettavaa ohjetta, mutta shortsikieltoon en kyllä saata alistua. Minun lempiasuni on shortsit, pikeepaita ja sandaalit [sukitta, tietenkin]. Ihan totta, pikeepaita. Minä en vain osaa t-paitoja.

Toki vihaan silittämistä. Ellei olisi olemassa sitä upeaa hetkeä, kun pukee juuri silittämänsä paidan päälleen, kaulukset ovat pystyssä, paidanhelma housuista ulkona, ja ojentaa kättään suoraksi sulkeakseen kalvosimensa, minä en luultavasti käyttäisi jatkuvasti kauluspaitoja.

Niin, siinä minä olen. Älkää klikatko, jos haluatte säilyttää illuusionne [kaikki kuitenkin haluatte]. {tässä lukijamäärän syöksykierteessä olet näemmä valmis epätoivoisiin tekoihin.}

Aapelin näkemys PA:n päästä.

Aapelin näkemys PA:n päästä varpaisiin.

Kiitokset Asmunderille taateleista ja Marjutille vinkistä. Minun tätä edeltävä muistoni Räpyläpölkystä oli, kuinka siellä dissattiin aikoinaan Kysyn vaania. Mutta saat siis anteeksi. Tuo body-paita on sitä paitsi nokkelin body-tagiin liittyvä vitsi, jonka olen ikinä nähnyt – ja se on sentään varsin kilpailtu sarja, se.

4 on viitsinyt kommentoida:

Onkohan tuo body-paita semmoinen joka keksitään uudestaan ja uudestaan? Näin samanlaisen, tosin eri väreissä, joku vuosi takaperin salilla. Kun vielä kävin salilla. Nykyään olen rappeutunut. En käy salilla. Olen verkkoloan pauloissa. En ymmärrä mikä on hihan alin nappi. Onko se hihan uloin nappi vai alin jos nostaa kädet pystyyn. Voiko herrasmiehet joutua ryöstetyiksi? Minä pidän polvihousuista. Etenkin kesällä. Talvella en niinkään.

2/06/2006 12:09:00 ap.  

Jos herrasmiehet ovat kyllin charmikkaita, heitä ei – tietenkään – ryöstetä.

Tarkoitin alimmalla napilla sitä, joka on – no – alinna, kun käsiä roikottaa suoraan alaspäin. Yleensähän takkien hihansuissa on neljä nappia, ja etupäässä italialaisilla räätäleillä on kuulemma tapana tehdä alimmasta oikeasti avattava.

2/06/2006 12:14:00 ap.  

Juu, tapoihini ei kuulu toisten blogien kritisoiminen, mutta tuolloin kerran lipsahti: ja kritiikkini ei tainnut olla kovin rakentavaa eli kävi kämmi, jota olen aiemminkin jo pyytänyt anteeksi. Mukavaa että enää ei ainakaan kaikki pahalla muistele. :)

-Räpyläpölkyn Asmunteri

2/09/2006 12:38:00 ip.  

Viittanpa omaani.

Ja polvihousut eivät ole sama asia kuin shortsit.

Minä olen aina pitänyt huolellisesta pukeutumisesta, enkä ole koskaan kulkenut kadulla shortseissa, t-paidassa tai sandaaleissa.

Maataloustyöväestön vaatteita minä olen pitänyt kerran, melkein 30 vuotta sitten, ja kun huomasin että niissä ei saa samaa palvelua, minkä saa donegalissa, annoin olla laitimmaisen kerran.

Mitä ryöstämiseen tulee, niin voisin kertoa muutaman hauskan tarinan, mutta antaa olla toiseen kontekstiin

2/15/2006 05:59:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds