ÜB

Tässä alkavat olla känniblogauksen ainekset kasassa; känni on hankittu, mutta blogaus puuttuu.

***

Ei mitään vakavaa, ja minä olen viettänyt illan säädyllisesti kotona. Tuhot jäivät viillettyyn sormeen pilkkoessani sitruunaa Hoegaardenini seuraksi.

Katselin sen sijaan kiinnostavaa salaliittodokumenttia, jossa näytettiin, kuinka Bush kertoi nähneensä koulun käytävän tv:stä ensimmäisen koneen iskeneen WTC:hen ennen kuin hän astui sisälle luokkaan lapsia viihdyttämään. Näin siitä huolimatta, että televisioon tuo ranskalaisryhmän sattumalta kuvaama pätkä ensimmäisestä iskusta päätyi vasta seuraavana päivänä.

***

Tähän mielentilaan soveltuu haircut ja kertq Schizokin. Kävin tänään parturissa, samassa kuin ennen. Kun minulla nyt kerrankin on kantapaikka.

Hmm, pitäisiköhän nämä pestä, luottoparturini kyseli retorisesti. Mieluusti, vastasin. En vain ollut jaksanut käydä suihkussa aamulla.

Tästlähin pesetän hiukseni aina ja iänkaiken. Hän komensi toimeen söpön naisen, joka kutsui häntä papaksi, tyttärensä kaiketi, siis. Ja vesi oli jumalaisen lämmintä verrattuna omaan siniaaltoiseen reaaliaikalämmittimeemme. Ei siinä käsittelyssä lievä niskan jäykistyminen paljoa painanut.

Toki tunsin itseni hieman pettyneeksi luottoparturini siirryttyä palvelemaan jotain vanhaa liki kaljua kanta-asiakasta kesken kaiken. Jatkamaan tullut nuorempi tyyppi ei ollut ulkoasultaan lainkaan yhtä huoliteltu. Sittenkin viimeisteli urakan samalla huolellisuudella. Siinä missä suomalaisparturi sanoisi olevansa valmis, tämä käytti viimeistelyyn vielä kymmenen minuuttia. 13,50 sisältäen pesun ja kupin capuccinoa, ei lainkaan paha.

Jätetään mainitsematta, että pikakahvipulveria oli varissut kupin korvalle ja tassille.

***

Joskus viime keväänä kirjoitin mahdollisuudesta, että hyväsydämisiä überbeibejä olisi sittenkin olemassa. Sittemmin olen miettinyt ajatusta epävarmasta überbeibestä.

ÜB: Miksi sinä aina melkein naurat minun seurassani ollessasi?
PA: Koska minua huvittaa suunnattomasti, kuinka sinä olet epävarma überbeibe.
PA: Tajuatko, se on niin kuin oxymoroni?
ÜB: Ee..eikö se ole vain tavallinen paradoksi?

Tajuatteko, eivät überbeibet määritelmällisesti oikeasti tiedä mitään paradokseista ja oxymoroneista.

{Eivätkä überbeibet puhu sinulle.}

5 on viitsinyt kommentoida:

Pienessä kännibloggauksenlukukännissä sitä näkee asiat selvempänä kuin ne ovatkaan. Kuten että edellisen postauksesi otsikosta voi erottaa sanat pii ja teoria. Tahallista? Elämä on (kuului äsken pihalta, kun tuuletin imuroituani (kyllä, minäpä harrastan känni-imurointia)).

Äh, kirjoitan tänne eikä lasissani ole Camp

2/11/2006 01:25:00 ap.  

Minä liityin tänäpe tuohon Campari-gangiin blogilistalla, vaikka lasissani onkin vain halpaa punkkua [en ole toistaiseksi löytänyt kallistakaan].

Niin, ajattelin, että piiriteoriassa olisi tuollainen humanistinen konnotaatio. Perusteettomana taustaoletuksena, että humanismi olisi jotenkin myyvempää kuin piistä puhuminen.

Kukapa nyt myöntäisi pitävänsä siliconista.

2/11/2006 01:28:00 ap.  

No voihan ny. Itse laittelin luokkia ihan stetson-menetelmällä, paitsi että tarkistin luokkien olemattomuuden. Nythän sitä voisi pitää tuon Camparin ja ehkä å:n ja yrittää laittaa sinne jotain ... ei järkevää, mutta edes jotain tunnistettavaa.

Ja tietysti pastafarismi pysyy!

2/11/2006 02:48:00 ap.  

”Tajuatteko, eivät überbeibet määritelmällisesti oikeasti tiedä mitään paradokseista ja oxymoroneista.”

Hmm. Nyt tarvittaisiin überbeiben määritelmä. Nimittäin minusta ei ole mitenkään määritelmästä seuraavaa, että überbeibellä pitäisi olla huono sanavarasto. Olen kyllä tavannut hottischicksejä, joiden sanavarasto on ollut omaani kapeampi.

En sitten tiedä, kuinka autuasta on, että überbeibet ja hottischicksit puhuvat minulle, kun he kuitenkin haluavat jättää sen vain puhumiseen.

2/11/2006 02:56:00 ip.  

No voi sun äh.

Luin kerran jonkin raumalaistarinan, jossa koulupoika hehkutti opettajalleen, että voi kun ois semnen giikar, jolla näkisi Kiinaan saakka.

Johon opettaja, ettei kaukaputkella voi nähdä Kiinaan saakka, sillä Maa on kaareva ja läpä läpä.

Johon poika, että mnää sanosinkin, ett jos ois semnen giikar.

Olkoon tässä tapauksessa kyse siis sellaisesti määritellystä ÜB:stä, joka sopii tämänkertaiseen juttuun. Samalla tavalla kuin Aku Ankan piirtäjät keksivät tarvittaessa aina uuden kertakäyttösukulaisen sen sijaan, että loisivat jotain järkevää kokonaisuutta [pl. Rosa].

2/11/2006 04:08:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds