Kyllä minä tiedän, että eilinen teksti oli vähän tylsä. Siinä yhdistyivät epäedulliset elementit. Joskus yöllä syntyy hyvää juttua, joskus silkkaa silkkoa. Huonoin yhdistelmä on kirjoittaa tavanomaiseen ilta-aikaan tekstiä edellisen yön hämärän rajamaisista aiheista. Siinä hukkuu taju matkalle.

Vastapainoksi tänään on luvassa silkaa asiaa. Myöhemmin kirjoituksessamme kerromme mm. :

  • kuinka saksalaiset ovet aukeavat oikeastaan järkevämpään suuntaan kuin suomalaiset
  • kuinka saksalaiset wc-kopit ovat oikeastaan järkevämmin suunniteltuja kuin suomalaiset
  • ja kuinka lyijytäytekynät kannattaa sittenkin ostaa Englannista.

En ole ainoa, joka ihmettelee, miksi Yle pitää uutisissaan tuon paussin, jonka aikana kertoo, mitä vielä on tulossa {mutta sinä nyt et ymmärrä katsoa uutisia telkkarista muutenkaan}. Päättääkö joku tosiaan tuon perusteella, vaihtaako kanavaa vai ei.

Mieleeni tulee väistämättä lause, jonka hauskuutta kaikken saattaa jälleen kerran olla hankala hahmottaa:

Jos et heti kerro mulle stroganoffin syntytarinaa, niin mä lähden urhoilemaan!

***

Eli asiaan. Saksalaiset ovet aukeavat sisäänpäin. Jos oletetaan, että työntäminen on miellyttävämpi tapa avata ovi kuin vetäminen, saksalaiset liikkeet siis pitävät tärkeänä, että asiakkaiden on mukava saapua liikkeeseen. Suomalaiset ulospäin aukeavine ovineen kantavat huolta helposta poistumisesta.

Kotiovia ajateltaessa ei ole yhdentekevää, kummin päin ovet aukeavat. Mietitään lukittua ulko-ovea, joka aukeaa vetämällä. Tämä johtaa suurella todennäköisyydellä siihen, että käyttäjät [Kenen muun mielestä kuulostaa typerältä kutsua oven avaajia käyttäjiksi?] todennäköisesti päätyvät vetämään raskasta ovea avaimillaan. Mikä ei ole hyvä idea.

Kun ovi aukeaa sisäänpäin, ongelma poistuu automaattisesti.

Näin, jos siis oletetaan, että avainta ei tarvita ovea sisältäpäin avattaessa. Valitettavasti tämä ei ole tilanne meidän talossamme kello kymmenen jälkeen. Jostain syystä ulko-ovi tulee laittaa takalukkoon tämän jälkeen. Ilmeisesti, jotta voitaisiin testata tulipalon sattuessa, kellä on säädyllisesti avain mukana ja kuka on hutilus, joka ansaitseekin tukehtua savukaasuihin.

Huomataan, että edellisen virkkeen päättävä savukaasuihin-sana lisää asiantuntemuksen vaikutelmaa merkittävästi.

Toinen merkittävä aspekti on toki oven avaaminen lumimyrskyn jälkeen. Kaikki Aku Ankkoja lukeneet tietävät, että jos lunta sataa yön ajan, seuraavana päivänä talosta näkyy juuri ja juuri ylin kerros. Tällaisessa tilanteessa on mainiota, jos oven pystyy avaamaan sisäänpäin ja aloittamaan kaivautumisen ihmisen ilmoille [olettaen, että Ankkalinnassa asuu ihmisiä. Minä en tiedä, mitä ne olennot ovat. Vanhoissa tarinoissa sivuhenkilötkin olivat yleensä tunnistettavia eläimiä, mutta eivät enää nykyään].

Sisäänpäin aukeava ovi on siis oikeasti hyvä juttu ja suomalaisilla tämän suhteen asenneongelma.

***

Sanotaan, että mitä enemmän maailmaa näkee, sitä enemmän arvostaa kotimaataan [ellei sitten ole henkipatto isänmaanpetturi]. Minä vähäisellä kokemuksellani, nähtyäni myös pilkahduksen Ruotsista ja välähdyksen Yhdysvaltoja, toteaisin, että ihminen turhautuu sitä enemmän, mitä enemmän näkee.

Koska useimmissa maissa on hyvät puolensa, tuntuu turhauttavalta ajatella, ettei voi olla yhtä, jossa olisi tehty kaikki kunnolla, kun kerran periaatteessa osataan. Toki tämä pätee yleisesti ja kaikkeen.

***

Ulko-ovista on kätevää jatkaa wc-koppeihin, joiden niidenkin ovet aukeavat sisäänpäin. Tästä on muutamia hyötyjä. Kopista ulos tullessaan ei esimerkiksi vahingossa tule lyöneeksi ketään ovella, kuten ahtaissa vessoissa muuten helposti tapahtuu.

Sisäänpäin aukeaviin oviin voidaan myös kätevästi yhdistää hattuhylly, jolle ei voi unohtaa mitään. Tämä hylly taitetaan alas tarvittaessa, jolloin se samalla estää ovea aukeamasta. Samalla toki myös tehokkaasti avujoukkoja saapumasta koppiin, jos käyttäjälle sattuu käymään wc-istuimen kanssa jotain niin koomista, ettei sen kuvaileminen sovellu tähän blogiin. [Tiedättehän, maailma on erinäköinen sellaisen silmin, joka kantaa mukanaan akkukäyttöistä sauvasekoitinta].

{Huomasit varmaan syyllistyneesi edellisessä virkkeessä korrelaattivirheeseen?}[Toki.]

Täkäläisten koppien nerokkuus ei jää viisaasti suunniteltuun oveen. Koppi on myös ratkaisevat kaksikymmentä senttiä suomalaista syvempi. Tämä saattaa olla tahallinen oivallus tai johtua vain siitä, että sisäänpäin avautuva ovi vaatii enemmän tilaa. Kuinka vain, siinä missä Suomessa ovi on kutsuvasti tarjolla pikkunokkelien tekstien raapustamista varten, täällä se jää ryhdikkäästi istuvan kätensä suoraan eteenpäin ojentavan käyttäjän sormenpäistä noin seitsemän sentin päähän.

Oletettavasti tämä on yksi syy, miksi Saksassa on suhteessa Suomea enemmän blogaajia.

Ainakin kuvittelisin jostain näin lukeneeni. Eikö nykyään voida olettaa, että Suomi on Euroopan häntäpäätä kaikessa, mikä liittyy nykytekniikan hyödyntämiseen?

***

Tänä aikana, jona ihmisiä yhdistää enää se, että kaikki ovat erilaisia, on tietysti hyvin masentavaa huomata olevansa oppikirjaesimerkki. Mutta olin tosiaan unohtaa korttini koneeseen, kun automaatti jonkin häiriön vuoksi antoi minulle ensin rahat.

***

Niin, ne lyijykynät. Vasenkätisen kirjoittajan ote kynästään on kokolailla peilikuvamainen oikeakätiseen kirjoittajaan verrattuna. Hieman samaan tapaa, kuin myötäpäivään kiristyvä kierre on peilikuvamainen vastapäivään kiristyvään verrattuna. Eli kynä, joka oikeakätisen kädessä pysyy kiinni ja jopa kiristyy, kiertyy vasenkätisen otteessa jatkuvasti auki.

Kenties vihaisin käsinkirjoittamista hivenen vähemmän, jos en joutuisi jatkuvasti kiertämään lyijykynäni kärkeä takaisin kiinni [Ai miksi tuon pitää olla avattava? Jaa-a.].

Ehkä sen voisi liimata.

Onko kellään kokemusta, käyttävätkö britit kynissään vastapäiväisiä kierteitä? Pitäisi varmaan ostaa kynänsä sieltä.

***

Valitettavasti Yle ei harrasta uutisissaan loppukevennyksiä. Seuraavana sää [ja sun blogis]. Näkemiin.

12 on viitsinyt kommentoida:

Miten olisi ohjelma nimeltä TV-uutiset ja sää, jonka jokaisessa jaksossa olisi vieraana joku tunnettu tamperelainen?

1/17/2006 09:51:00 ip.  

Jokainen kirjoitus on niin tylsä kuin sen kommentit (kts. ed. psts.). Tämä on variaatio muinaisesta havainnostani: lehti on niin hyvä kuin sen yleisönosasto. Tuli muuten mieleen joskus, kun olin Provinssissa ja jostain herättyäni silmäilin Ilkka-lehteä.

Tv: Uutiset ja Pää

1/17/2006 10:22:00 ip.  

Kuopion tuomiokirkossa syttyi 1800-luvun loppu puolella sinänsä melko harmiton tulipalo, jonka seurauksena kirkkoväki ryntäsi silloin sisäänpäin aukeavalle ovelle ja ihmisiä tallaantui hengiltä. Tästä johtuen määräsi senaatti, että täst´lähtien tulee ovien aueta ulospäin.

1/18/2006 09:19:00 ap.  

Hieno tieto Harri. Mistä siitä voisi lukea enemmän?

1/18/2006 12:57:00 ip.  

Ovien aukeaminen ulospäin: kuvittele tulipalo, ihmismassa puristumassa ovea päin. Yritä siinä sitten sireenien ujeltaessa avata ovea ja pyytää satapäistä joukkiota siirtymään metri taakse, jotta ovi saadaan auki ja kaikki pelastettua.

Turvallisuus on kai tylsää.

1/18/2006 01:34:00 ip.  

Jaa, olisi pitänyt lukea muut kommentit ennen pään aukomista.

1/18/2006 01:35:00 ip.  

Soopa, niin, tai edes tuo blogiteksti, joka sekin puolihuolimattomasti tiedosti tulipalojen olemassaolon:

Ilmeisesti, jotta voitaisiin testata tulipalon sattuessa

Alati toistuvassa painajaisessani olen jumissa saksalaisessa wc-kopissa. Väkijoukko takanani puskee eteenpäin, ja yritän selittää heille, että peruuttakaa nyt metri, jooko, että saadaan ovi auki.

Ja takajoukosta kuuluu tuskainen ääni: "Ei mahdu, kun täällon seinä".

Sitten herään ja menen katsomaan, onko Schizo-Janne päivittänyt.

1/18/2006 03:12:00 ip.  

Kerrassaan hämmentävää, että voit blogata saksalaisista vessoista mainitsematta sikäläistä pönttöjen hyllyä.

1/18/2006 11:39:00 ip.  

Käyttäjäkokemuksia: Isä teki pramean kuistin tupaansa ja siihen sisäänpäin aukeavan ulko-oven. Moni kaupparatsu on lannistunut tähän älytestiin, mitäpä niille ikkunasta hihkumaan että työnnä sitä ovea kun painat kahvasta.

Sadevesi vihmoutuu oveen ja valuu kynnyksen sisäpuolelle, joten lattia näyttää jo melko ikävältä. Muuten ihan ok.

1/18/2006 11:53:00 ip.  

Henri, olen puhunut noista jo aiemmin, joten välin tällä kertaa. Minun pitää opetella pysymään aiheessa, ja tällä kertaa aihe oli wc-kopit, ei -pöntöt.

Tosiaan, kiinnostavinta on, että jopa ei-hyllymalliset pöntöt on täällä onnistuttu mokaamaan. Kuten sanoin, joka maassa on puutteensa.

1/19/2006 12:52:00 ap.  

Joten jätin väliin, piti siinä lukea.

1/19/2006 12:59:00 ap.  

Offtopic:
"Teidät on täten virallisesti™ haastettu listaamaan omituiset tapanne."

1/19/2006 08:43:00 ip.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds