Pitkältä tuntuvat tekstit

– Pitääkö paikkansa, että Pää auen muutto- ja leiskanpäivitysprojekti jälleen kerran hieman juutahti?
– Juu, tahti on päässyt hidastumaan.

***

Turisti
kuulemma tietää 90-prosenttisen varmasti, että Kuuluttaja on nainen. Voisiko tästä päätellä edelleen, että Turisti on kuuluttaja ja 90-prosenttisen varmasti nainen?

Sori, Sellisti, että näin astun reviirillesi. Sovitaanko, että sinä kommentoit Turistin postauksia ja minä hänen henkilöään?

***

Minä lueskelin äskettäin Tumppu von Tumpun viimeisimpiä juttuja, ja yhtäkkiä sain hingun aloittaa kirjoittaa jotakin. Tuo hinku on ollut hukassa vuoden alusta lähtien, vaikka ihan uhmallani naputin edellisen tekstin, joka oli tuntumaltaan kovin kurja.

Kirjoitin sitä monen tunnin ajan aina välillä muiden puuhien lomassa, pala kerrallaan, kuin nykymuusikko tuottaa hittisinkkunsa, eikä noin mitään kelvollista synny, tietenkään.

Mielessäni välähti ajatus, onko jotenkin noloa tai arveluttavaa käyttää Tumppua virikkeenä omille teksteilleen. Seuraavaksi, arvatenkin nimen ohjaamana, pitäisikö pornotähdille maksaa teostokorvauksia aina kuin heidän materiaalillaan tuotetaan, hmh, jotain. Ei ehkä yksityis-, opetus- ja jumalanpalveluskäytöstä, mutta entä videopohjaisista peep-show'ista?

{taasko sinä olet mennyt kinaamaan Teosto-kiihkoilijoiden kanssa?}

***

Huomasitteko tuon }-merkin? Tiedättekö mitä se tarkoittaa? Tämän blogin syntaksissa sillä ei viitata söpöön, sojottavaa ketunnenätissiin niin kuin yleensä – ehei, tämän blogin syntaksissa se tarkoittaa uuden ajan alkua.

Kirjoitan tästä lähtien kaikki ulkoisen kommentaattorin kommentit aaltosulkeisiin {äh, tämä on julmaa, saat minut näyttämään hikiseltä nörtiltä;}. Näin hakasulkeet jäävät omiin kommentointeihini ja tokihan ne tavalliset kaarisulkeetkin on hyvä varata varmuuden vuoksi, jos vaikka innostun puhumaan kovastikin sulkeellisista kappaleen nimistä.

***

Nokkelimmat huomasivat, että on siirrytty jälkijunaisiin uudenvuodenlupauksiin. Tuo on aika visainen sana, mutta soikkoni ei herjaa, vaikka laitan kaiken pötköön. Olkoon noin. Parempi yhteen kuin erikseen oli kai oppinut sekin yksi urpo, jonka tekstiä tänään korjailin. Suurinosa mukanaolleista oli sitämieltäettä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö, ihmiset kirjoittavat, ja minä mietin, josko [sic] etteivätkö-sanalle on olemassa mitään järjellistä käyttötilannetta.

Etteivätkö pekonisiivuleet olisi herkullisia? Jo vain!

Ilmeisesti [sic] kaikella on paikkansa.

Soikkoni sitä vastoin herjaa jälkijunaisiin-sanasta. Pöh, mikä tylsimys.

Kaiken muun hyvän lisäksi olen päättänyt alkaa jälleen lukea kirjoja. Ja koska en halua erityisesti halua tukea paperia, pikemminkin päinvastoin [haluan tuhota kaiken paperin, repiä sen riekaleiksi ja] {noniin...} lasken kirjoiksi myös kirjamaiset, pitempää keskittymistä vaativat sähköiset tekstit, kuten Sellistin postaukset sekä pitkältä tuntuvat tekstit, kuten Helsingin Sanomain pääkirjoitukset.

Mutta kuinka tulisi suhtautua joululahjaksi tilaamaani ja yllättäen saamaani Stanislaw Jerzy Lecin Vastakarvaan-kokoelmaan?

Yksi jäi erityisesti mieleen, kun sitä jouluyönä selailin.

Maailmassa on paljon sellaisia seeproja, jotka vapaaehtoisesti asettuvat telkien taakse, jotta näyttäisivät valkeilta hevosilta, sen ajatus kulki.

Lähes yhtä säälittäviä kuin ne, jotka vapaaehtoisesti blogaavat vaikuttaakseen hauskoilta.

[Halusin aina lapsena kirjoittaa seepran zetalla, kun ässässä ei oikein ollut munaa.]

Kuinka vain, minä otan pyhäksi tavoitteekseni, että minulla on koko vuoden ajan kirja kesken, niin kuin kaikilla muillakin kunnon ihmisillä. Ja aion ottaa tämän tosissani. Jos vaikka näyttää siltä, että kirjani uhkaa loppua ja tulla valmiiksi, olen vaikka kuukauden lukematta, kunnes keksin jostain seuraavan, mutta keskeneräisyydestä ei tingitä.

***

Pääsin jälleen aika pitkälle ehtimättä yhteenkään aikomistani aiheista. [Pitäisi varmaan tyystin lakkauttaa nuo presidentin vaalien vuoksi pidettävät ylimääräiset joka-aamuiset suunnittelupalaverit, vielä kun tuo {}-kaverikin on niin hoto kampaviinereiden kanssa.] Kenties hyödynnän tilaisuuden ja määrittelen pikaisesti yhden käsitteen, jota saatan tarvita jatkossa.

Jos ajatellaan tyypillistä adjektiivia, sen superlatiivimuoto on poikkeuksetta itseisarvoltaan enemmän kuin positiivimuoto. Valtaisin on suurempi kuin valtaisa. Surkein on huonompi kuin surkea, eli sekin itseisarvoltaan enemmän [jos oletetaan, että huonot asiat ovat negatiivisia].

Kaikki adjektiivit eivät kuitenkaan käyttäydy näin. Kutsutaan näitä vaikka adjekdiivoiksi. Mietitään sanoja, kuten täydellinen, viaton ja ehkä jopa esimerkillinen. Huomataan, että näissä järjestys sekoaa.

Täydellisin on lähimpänä täydellisyyttä. Täydellisempi on vielä lähempänä ja siten siitä tulee seuraava täydellisin. Täydellinen sitä vastoin ei ole lähellä yhtään mitään, se on itse pyrkimys.

Jos joku ei saa pahoinvointikohtauksia termistä raja-arvo {*naama vihertyy*}, sellaista voisi ajatella tässä. Täydellisin vain lähestyy sitä, mitä täydellinen on.

Kiehtovaa. Tämä lukion ensimmmäisen luokan helmeni on yksi varhaisia uuden aallon tuotoksia. Yläasteella en keksinyt kuin kaksi ajatusta ja nekin varsin kurjia.

Ongelmana vain on, että tähän liittyi muistaakseni jokin analogia, mutten enää muista, mikä.

***

En nyt jaksa käydä suomalaisen pesupalvelun sivuilla tarkistamassa, joko säästin lentolippuni sillä, että pesetin takkini täällä. Ihan vinkkinä, siitä tulee hyvä mieli. Ainakin jos on jostain syystä tuntenut olonsa hölmöksi odotellessaan käyttämässään hiihtotakissa. Se kun on vyötärömittainen ja rapisee eikä minulla ole soveliasta pipoakaan mukana.

Takki on kermaa kermakastikkeessa -kaudeltani, mutta ostettiin kyllä miesten osastolta. Minä vain sitä, että miksi sen vetoketju toimii väärin päin {ylhäältä alas, vai?}.

Periaatteessa naisten vetoketjut ja napitukset kaiketi toimivat väärin päin, mutta minä olen häpeäkseni operoinut niin niukalta naisten vaatteita, etten ole varma. Asia on puolittainen tabu, ja ajatus tuntuu kieltämättä hölmöltä. Mitä siitäkin tulisi, jos naisilla olisi rintaliivitkin peilikuvana!

Miehinen vetoketju ja napit on suunniteltu käytettäväksi oikealla kädellä. Miehisesti pujotettu vyö aukeaa niin ikään oikealla. Taas saavat naiset kärsiä [sillä valtaosa naisista on oikeakätisiä], eikä edes Isosisko sano mitään. Periaatteessa minun vasurina pitäisi hinkua naisten vaatteiden perään, mutta olen jo niin sopeutunut, että hyvä näin. Jatkuvaa tappelua tuon hiihtotakin vetoketjun kanssa.

***

Viime yönä unen päätä jahdatessani keksin taas huikean meemi-idean. Kenen blogia en haluaisi lukea. Taidan jättää kohteliaasti vastaamatta.

6 on viitsinyt kommentoida:

tuota, tuota...

häh?

jos joskus on hyvin ja oikein käyttää sanaa pökertynyt, niin se hetki on tämän viipaleen jälkeen

kenties tulevaisuudessa joku kehittää blogin joka kertoo mitä pa:n postaukset ajavat takaa

1/05/2006 12:25:00 ip.  

pa:n postaukset ajavat takaa carkuun juoksevaa Camparia tietenkin!

Laitapa sellistiin osoittava linkki kuntoon, siinä on kaksi osoitetta peräkkäin.

Palailen/pilailen ehkä myöhemmin, kun saan koko tekstin luettua (työni lomassa).

1/05/2006 12:39:00 ip.  

Huh. Aika ovelaa. Oon käyny tääl kurkkimas päivityksiä vähän väliä ja aina näytti vanhaa tekstiä. Nyt kävin muualta ja väliin oli jäänyt monta merkintää. Oliko kyseessä internet-operaattoreiden salajuoni?

Ei ollut, vaan hieno keksintö nimeltä välityspalvelin. Jännää.

1/05/2006 06:37:00 ip.  

Minä en saanut unta viime yönä, joten luin salaisia Piirikunnan arkistoja ja harmittelin, että minä en osaa kirjoittaa samalla tapaa kiehtovan arvoituksellisesti, vaan tuotan vain järjellisyydessään latteita tekstejä, mutta ei kai sitten.

1/05/2006 09:03:00 ip.  

Ah, Turisti on herkkuani.

-ysumja-

1/05/2006 11:13:00 ip.  

Olet samoilla linjoilla Markku Envallin kanssa, joka on kirjoittanut aforistiikan lukemisesta näin:

"Aforismikokoelma saati laaja aforismiantologia ei ole luettavissa veltoin mielin ja yhdellä istumalla. Aforistiikka on tekstinäkin katselukirjallisuutta. Sama aforismi koetaan ja tulkitaan eri aikoina ja eri tilanteissa eri tavoin. Se etsii lukijastaan tartuntakohtaa tai kosketuspintaa. Se löytää sen eri aikoina eri paikasta, joskus ei mistään. Helpoin tapa oppia inhoamaan aforistiikkaa on lukea sitä paljon, hajamielisenä ja kauan yhteen menoon. Kokemuksesta kumpuavat neuvoni: selaile, silmäile, lue, mieti, hyväksy, hylkää, vertaile, kskustele, väittele. Ja ajattele!" (Aforismin vuosisata, 1997)

Ostin muuten minäkin tänään tuon Lecin kirjan pokkaripainoksen. Olen ko. kirjan toki lukenut aikoinaan tarkastikin, mutta aion nyt maistella sitä uusin silmin.

1/06/2006 01:00:00 ap.  

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds