Juoman laskija

Siinä minä istuin pohtimassa nokkelaa aloitusta seuraavalle blogitekstilleni koulun aulassa, huolettomasti takki auki ja kone sylissä, miettien, että tältä se sitten tuntuu, kun kaikkien maailman sanakirjojen cool-hakusana viittaa minuun – kun joku tyyppi tuli kyselemään jotakin.

Se ei sinänsä ole harvinaista. Koska tahansa auloissa maleksiessaan törmää flyerin jakajiin ja muihin vastaaviin kyselijöihin. Edellisenäkin päivänä joku oli tullut utelemaan, olenko kuullut Raamatusta. Vastasin rehellisesti, että olen toki, mutta eikös tämä ole vähän niin kuin vanha juttu.

Hiton kirjakauppiaat.

Ensi kerralla pitäisi varmaan todeta ystävällisesti, ettei puhu lainkaan saksaa. Tut mir leid, aber kein Wort. Niin kuin tässä pöhkössä videossa, jonka paikalliset minulle näyttivät. Jonkinlainen täkäläinen Jylppy kai tuo Sexyloosers.de.

Tämänkertainen tyyppi ei kuitenkaan ollut myymässä mitään. Hän sen sijaan lupasi kaikenlaista kiinnostavaa. Markkinatutkimusta. Uutta mediaa. Mielenkiintoinen ceissi. En voi kertoa etukäteen. Maksamme palkkion. Viinaa ja naisia.

– Anteeksi, sanoitteko juuri viinaa ja naisia? kysäisin kiinnostuneena.
– En, valitettavasti, mies sanoi huokaisten.

Lupasin tulla siitä huolimatta. Olisihan se nyt vallan tavatonta, että joku maksaisi minulle siitä, että saan kertoa, mitä mieltä olen asioista.

***

Kyseessä oli paikallinen pikkuinen markkinatutkimuslaitos, paljasti googlaukseni. Ei sittenkään verkostomarkkinointi niin kuin kaverini oli varoitellut. Saavuin paikalle täsmälleen kymmenen minuuttia etuajassa, kuten oli pyydetty, ja sain huomata olevani liki viimeinen saapuja. Minun jälkeeni tuli enää kaksi tummaihoista ja yksi aasialainen. Saksalaiset olivat kaikki jo paikalla.

Huoneen nurkassa oli tarjolla Cokista ja suklaakeksilajitelma. Kaadoin juomaa lasiini, se kuohusi kovin. Ja, mietin, että nämä ovat niitä paikkoja, joissa erotellaan hyvät pakanoista. Että näissä tilanteissa ihmisen nyt vain täytyy malttaa se ratkaiseva puoli sekuntia. Ei hätäillä, vaikka ollaan epävarmassa tilanteessa, vieraiden ihmisten keskellä, hiljaisessa huoneessa, jossa limpparin lirinä vastaa äänimaisemasta ja kaikki kääntyvät uteliaina katsomaan, mistä on kyse.

Sitä niin helposti laittaisi äkkiä korkin kiinni – sillä lailla puolinaisesti – kiiruhtaisi omalle paikalleen etukumarassa hartiat notkolla ja sitoisi kengännauhansa.

Ja kohta kiroaisi mielessään mukinsa pohjalla olevaa kahden sentin korkuista juomapatsasta. Olisi nyt vain ottanut täyden lasin, kun oli kerran ottamassa.

Annoin juoman laskeutua ja täytin uudestaan. Minä en ole enää mikään aloittelija.

***

Kello oli muutamaa minuuttia vaille viisi. Puheenjohtaja kehotti meitä noutamaan juomisemme nyt, jotta ei tarvitsisi häiriköidä sitten, kun on päästy alkamaan. Muutama alun perin väliin jättänyt nousi vaivalloisesti paikaltaan. Palasi kohta lasi täynnä kuohua. Amatöörit.

Hiukan minua silti hirvitti. Kävi ilmi, että muut kahdeksan olivat sentään natiiveja saksan puhujia, tai vähintään vuosikaudet maassa oleskelleita. Kyllä kai minä lopulta kohtalaisesti keskusteluun osallistuin, ja muutaman kerran sain väen jopa naurahtamaan. Ei sillä, että se mikään itseisarvo olisi, mutta kertoo sentään implisiittisesti, että joku on saattanut ymmärtää, mitä sanoin.

Vaikka saksalaisethan tyypillisesti nauravat juuri silloin, kun eivät ymmärrä.

***

En minä mitään vaitiololupausta allekirjoittanut, joten puhtaimmassa kansalaisurinalismin hengessä voin kertoa, mistä oli kyse.

Alun taustalöpinän jälkeen saimme arvioitavaksemme Vodafonen rekry-mainoksia. Ennakkoon kävi ilmi, että täkäläisillä oli Vodafonesta varsin suppea ja lähtökohtaisen negatiivinen kuva. Sikäli ei kai mikään ihme, että yhtiö halusi itseään mainostaa.

Mainoksia oli kahta tyyppiä. Ensimmäinen edusti teknobuumia puhtaimmillaan. Valkoisella tekstillä punaisella taustalla lennokasta hölynpölyä, josta oli korostettu kaksi sanaa merkittävästi muita suuremmiksi siten, että kaukaa erottuivat vaikka sanat Nyt ja Kiitorata.

Jokaisessa mainoksessa toistui alussa sana Nyt ja toinen sana oli sarjaa: Ura, Haasteita, Mahdollisuuksia, Kaikkihetibitte.

Huvitti huomata, että luin mainokset läpi nopeammin kuin paikalliset. Olen omaksunut kovin kursorisen tavan lukea nykyään, mikä on sikäli mukavaa, että voin lukea samat tekstit läpi monta kertaa ja aina löytää jotain uutta.

Sittenkin mietin, että tuo on niin kuin kerrospukeutuminen tai pienet ateriat vs. kertaähky tai eurooppalainen juominen vs. perjantaikänni ja sikäli kai ihan suositeltavaa.

Toinen sarja oli huomattavasti kiinnostavampi. Ne olivat valkotaustaisia, kussakin suurikokoinen käsin kirjoitetun tyylinen otsikkosana ja trendikkääseen (?) kollaasityyliin luotu, hivenen absurdi kuvitus. Otsikot olivat linjaa On parempi istua kuin jäädä seisomaan, Meillä tehdään pojista miehiä ja isiä – sekä uria, tai Jo Gandgi yritti tehdä sen, nyt on sinun vuorosi.

Itse leipäteksti oli samaa tylsää liirumlaarumia kuin tekstimainoksissa eikä se oikein aina toiminut yhdessä otsikoiden kanssa. Hölmöin oli sittenkin jokaisen tekstin lopussa ollut kehotus: Korrigiere deine Vorstellungen, korjaa käsityksesi. Tuohan vihjaa ensinnäkin, että lukijan käsitys Vodafonesta on oletettavasti huono. Kuka haluaisi sanoa itsestään tuollaista? Lisäksi se sanoo lukijalle varsin suoraan, että tämä on väärässä. Kuka haluaa kuulla itsestään tuollaista? Käskynomainen sanamuoto ei ainakaan paranna asiaa.

Siinähän sitä sitten seliteltiin. Kommenttini jäivät kenties paikoin latteaksi, mutta eipä ollut mitään kovin fiksua sanottavaa täkäläisilläkään. Sääli, ettei Vodafone toimi Suomessa [omalla nimellään]. Minä pidin ihan oikeasti muutamista niistä kuvista.

***



Kaikki, jotka muistavat 90-luvun alkupuolen kännykkä-Äpyn, jonka antenni toimi pillinä, ovat varmaan tulleet ajatelleeksi, että jos laitteen täyttäisi vedellä, siinä meillä olisi vodafone.

Öö, kuka haluaa leikkiä vettä kenkäpuhelimessa.

0 on viitsinyt kommentoida:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogger Template by Blogcrowds